Monessa lähteessä IL 2:sta eli Sturmovikkiä pidetään toisen maailmansodan parhaana taistelukoneena. Yksimoottorinen, kaksipaikkainen ja edestä ja alhaalta niin hyvin panssaroitu ettei sitä pystynyt ampumaan alas 20 mm. IT-konekiväärillä.
Junkers Ju -87, Stuka, oli käytössä koko sodan ajan. Erittäin tarkka syöksypommittaja, myös kaksipaikkainen. Loppupuolella sotaa sen kiinteisiin pyöriin sijoitettiin 37 mm:n wolfram-kuteja ampuvat tykit. En nyt muista saksalaispilotin nimeä, mutta väitetään hänen tuhonneen yli 600 neuvostopanssaria, syöksyen ylhäältä ja ampuen heikommin panssaroidun yläkannen läpi.
Junkers Ju -87, Stuka, oli käytössä koko sodan ajan. Erittäin tarkka syöksypommittaja, myös kaksipaikkainen. Loppupuolella sotaa sen kiinteisiin pyöriin sijoitettiin 37 mm:n wolfram-kuteja ampuvat tykit. En nyt muista saksalaispilotin nimeä, mutta väitetään hänen tuhonneen yli 600 neuvostopanssaria, syöksyen ylhäältä ja ampuen heikommin panssaroidun yläkannen läpi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
>>Loppupuolella sotaa sen kiinteisiin pyöriin sijoitettiin 37 mm:n wolfram-kuteja ampuvat tykit.
37 mm pst-tykit Stuka G1:n siipien alla todellakin ampuivat Wolframi-sydän ammuksia, joskaan kyseessä ei ollut alikaliiperi ammus, joita ei muuten edes käytetty sodan alussa, koska ne tulivat käyttöön vasta vuoden 1941 lopulla saksalaisten puolella (venäläinen keksinto tuo alikaliiperi pst-aseissa). Asiaa auttoi paljon se, että kumpaakin aseeseen oli vain 6 ammusta, joten "kylvämisestä pitkin maita ja mantuja" ei todellakaan tapahtunut.
FW-190 F- mallit vastaan IL-2?
IL-2 on parempi.
Miksikö? No siksi, että ensinäkin FW-190 ei ollut tarpeeksi hyvin panssaroitu maakohteita vastaan rynnäköidessä. Toisekseen siitä puuttui tarpeellinen aseistus, eli sen aseet olivat samat, kuin hävittäjä versiossa, tarkoittaen sitä, että sen piti kuljettaa pommeja saadakseen jotain aikaan, kun taas Stumovikin 23mm ja myöhemmin 37mm kanuunat olivat maakohteita vastaan suunniteltuja.
Lisäksi FW-190 pommikuorma oli pienempi, kuin Sturmovikin, joka sekin rajoittaa niiden hyödyllisyyttä ja ne paljon mainostetut suoritusarvot katoavat siinä hetkessä, kun koneen alle kiinnitetään 250kg lentopommi. Typerää resurssien haaskausta koko F-mallisarja. FW-190 oli torjunta hävittäjä, ei semmoisen muuttamisessa maataistelukoneeksi ollut mitään mieltä. Stuka olisi ollut ihan riittävä, jos kaikki nuo F-mallit olisivat olleet A-malleja saattamassa niitä.
Muutoinkin koko JABO-ajatus oli aikaansa edellä. Vasta nyt voidaan puhua todellisista hävittäjäpommittajista, jotka eivät menetä mitään toisessa roolissa. F-16 tai F-18 pystyy kumpaankin, eikä niillä tarvitse tehdä kompromisseja.
Oonko nyt ihan kebabilla, kun muistelen, että FW 190:ssa käytettiin jo joissain A-sarjan versioissa 30mm tykkejä? Eli raskaampia kuin nuo IL-2:n 23-milliset.
Ukonvaaja oli kyllä koko sodan paras maataistelukone. Raketit lauottuaan ykkösluokan hävittäjä myös. 127 mm raketti aukaisi Tiikerinkin kuin munankuoren.
FW 190 oli muuten ainoa 2 maailmansodan yksimoottorinen joka kykeni kuljettamaan 1800 kilon pommin - Stormovikin kuorma taisi olla 400 kiloa.
Il 2:n edut olivat hyvä panssarointi ja suuret valmistusmäärät - paskemmallakin lentäjälaadulla saatiin riittäviä tuloksia.
Avain sana oli 'suunniteltuja'.
30mm tykki, joita F-mallin FW-190 kantoi kaksi (lisäksi oli kaksi 13mm konekivääriä), olivat lyhytkantamaisia ja pienellä lähtönopeudella varustettuja aseita. Tämä oli tehty rekyylin pienentämiseksi ja sellaisenaan merkityksetön asia ammuttaessa lentokonetta etäisyydeltä 100-300 metriä, koska lentokoneissa ei koskaan voinut olla riittävästi panssarointia sellaista ammusta vastaan.
Mutta panssarivaunussa, jopa kevyessä sellaisessa, tai panssariautossa, oli usein riittävästi panssarointia pysäyttämään moinen ammus, jopa panssaripolttoluoti, eli API, joita saksalaiset käyttivät.
Venäläinen 23mm, josta sittemin tuli eräs maailman suosituimmista kaliipereista, oli paljon suuremmalla lähtönopeudella varustettu ja siten pystyvämpi ase. Myöhempi 37mm ase puolestaan oli versio it-tykistä, aseista, jotka tuppasivat omaavaan huimaavan lähtönopeuden.
Hans Ulrich Rudel, tankintuhooja no 1. Lensi Ju 87:n G mallilla. 37:n mm:n tykit olivat erillään pyöristä ja ammukset olivat vain kuoreltaan wolframia.