Joo, tilanne on sellainen, että työmatka suuntaansa on vähän reilu 60km. Siis kotoa työpaikalle. Työnantaja antoi firman auton käyttööni, sovittiin että ensialkuun ostan itse polttoaineet. Eli käyttöetuauto, vai? Kummallakaan meistä ei ole aiempia kokemuksia työsuhdeautoilusta, joten pienoista epätietoisuutta on ilmassa koska verotoimiston "asiantuntijat" sanoivat minulle, että kun ajan kotoa työpaikalle niin se on työajoa. Onko se todellakin, eikös se olekaan yksityisajoa?
Noh, sitten kävi ilmi, että työnantajan pitää maksaa palkan päälle kuukausittain ilmoittamieni kilometrien mukainen korvaus. Käyttöetuauto on 7 vuotta vanha ja verotoimistossa laskivat (?) auton arvoksi n. 400 euroa (1,2% uushankintahinta 100 euroa). Sanoivat vielä, että tilitoimisto tietää miten nämä lasketaan, joko kilometrikorvauksen mukaan (oliko 7 senttiä / km) tai sitten tuon "kiinteän summan" mukaan ja se tulee palkan päälle. Veroprosentti on laskettu sen mukaan, että palkan päälle tulee tuo osuus.
Työnantaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei hänen kuulu maksaa mitään kun hän kerran antoi jo auton käyttöön. Sanoin, että en minäkään tiedä tästä asiasta tämän enempää mitä verotoimistossa sanoivat. Nyt hän olevinaan selvittelee asiaa, hänellä oli reilu viikko sitten asiaa tilitoimistoon, mutta taitaapa olla niin että toivoo jos vaikka asia "unohtuisi". Ehkä tilitoimisto on vahvistanut minun sanomiseni, että hänen tulee maksaa ne "kilometrikorvaukset" palkan päälle...
Niin kertokaas nyt viisaammat mikä on oikein ja mikä väärin. Jos palkan päälle ei tule mitään, niin miten sen voi saada verotukseen? Eikös käyttöetuauton polttoaineet voi laittaa tulonhankkimisvähennyksinä verotukseen vai eikö voi?
Nyt puhutaan syksyn ja loppuvuoden välisestä ajasta, joten kilometrejä ei tule niin hirmuisesti. Mutta kuitenkin joku 11-14 000km.
Mites tilanne muuttuu ensi vuonna kun koko vuoden aikana kilometrejä tulee huomattavasti enemmän, lähemmäs 30 000km tai ehkä vähän ylikin?
Kertokaas tyhmällä käyttöedusta
10
8962
Vastaukset
- Jaakkoaa
Hieno kirjoitus.
Tuo verotoimiston väite että työmatka-ajo olisi työajoa viittaa kuitenkin siihen että koko kertomus on keksittyä ja siihen on haettu kaikki mahdolliset vaihtoehdot joilla asia menee pieleen.
Ansiokas hengentuote kuitenkin kaikinpuolin.- edelleen tyhmä
Kyllä tarina on ihan täyttä totta, kun kysyin verotoimistossa että onko työpaikalle kulkeminen työmatkaa vai yksityisajoa, niin virkailijan perusteella se on työmatkaa.
Ei muuten ole työnantaja puhunut mitään siitä tilitoimistossa käynnistään, vaan kuun vaihde odottaa...
Olisin edelleen kiitollinen jos valaisisitte meikäläistä tämän asian suhteen. - jaakkoaa
edelleen tyhmä kirjoitti:
Kyllä tarina on ihan täyttä totta, kun kysyin verotoimistossa että onko työpaikalle kulkeminen työmatkaa vai yksityisajoa, niin virkailijan perusteella se on työmatkaa.
Ei muuten ole työnantaja puhunut mitään siitä tilitoimistossa käynnistään, vaan kuun vaihde odottaa...
Olisin edelleen kiitollinen jos valaisisitte meikäläistä tämän asian suhteen."Joo, tilanne on sellainen, että työmatka suuntaansa on vähän reilu 60km. Siis kotoa työpaikalle. Työnantaja antoi firman auton käyttööni, sovittiin että ensialkuun ostan itse polttoaineet. Eli käyttöetuauto, vai? "
Kyllä, se on käyttöetuauto.
"Kummallakaan meistä ei ole aiempia kokemuksia työsuhdeautoilusta, joten pienoista epätietoisuutta on ilmassa koska verotoimiston "asiantuntijat" sanoivat minulle, että kun ajan kotoa työpaikalle niin se on työajoa. Onko se todellakin, eikös se olekaan yksityisajoa? "
Se on nimenomaan yksityisajoa.
"Noh, sitten kävi ilmi, että työnantajan pitää maksaa palkan päälle kuukausittain ilmoittamieni kilometrien mukainen korvaus"
Ei pidä, mistä kävi ilmi?
". Käyttöetuauto on 7 vuotta vanha ja verotoimistossa laskivat (?) auton arvoksi n. 400 euroa (1,2% uushankintahinta 100 euroa)."
Jos jotain tuolla tavoin laskivat niin laskivat käyttöetuauton verotusarvon joka lisätään muun verotettavan tulon päälle verotuksessa. He eivät laskeneet auton arvoa.
"Sanoivat vielä, että tilitoimisto tietää miten nämä lasketaan, joko kilometrikorvauksen mukaan (oliko 7 senttiä / km) tai sitten tuon "kiinteän summan" mukaan ja se tulee palkan päälle. Veroprosentti on laskettu sen mukaan, että palkan päälle tulee tuo osuus. "
Edellinen asia on ihan oikein jos tietää mitä se tarkoittaa, tässä kirjoituksessa ei oikein selviä ymmärretäänkö sitä.
"Työnantaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei hänen kuulu maksaa mitään kun hän kerran antoi jo auton käyttöön."
Ei kuulukaan maksaa mutta joutuu maksamaan verotusarvon mukaiset "sosiaalikulut" jotka tulevat palkasta maksettavien kulujen päälle.
Sanoin, että en minäkään tiedä tästä asiasta tämän enempää mitä verotoimistossa sanoivat. Nyt hän olevinaan selvittelee asiaa, hänellä oli reilu viikko sitten asiaa tilitoimistoon, mutta taitaapa olla niin että toivoo jos vaikka asia "unohtuisi". Ehkä tilitoimisto on vahvistanut minun sanomiseni, että hänen tulee maksaa ne "kilometrikorvaukset" palkan päälle...
"Niin kertokaas nyt viisaammat mikä on oikein ja mikä väärin. Jos palkan päälle ei tule mitään, niin miten sen voi saada verotukseen? Eikös käyttöetuauton polttoaineet voi laittaa tulonhankkimisvähennyksinä verotukseen vai eikö voi? "
Palkkanauhassa kuuluu lukea palkan lisäksi maksetut luontaisedut. Tähän kohtaan laitetaan käyttöetuauton verotusarvo.
Polttoainetta ei voi laittaa tulonhankkimisvähennyksiin.
"Nyt puhutaan syksyn ja loppuvuoden välisestä ajasta, joten kilometrejä ei tule niin hirmuisesti. Mutta kuitenkin joku 11-14 000km.
Mites tilanne muuttuu ensi vuonna kun koko vuoden aikana kilometrejä tulee huomattavasti enemmän, lähemmäs 30 000km tai ehkä vähän ylikin? "
Jos ajat vuodessa yli 18000km yksityisajoa voidaan verotusta nostaa.
Mikäli ajat yli 30000 km vuodessa työajoa voidaan verotusta laskea.
Kaiken kaikkiaan asiaan liittyvät seikat ovat tässä tapauksessa sekä työnantajalta että työntekijältä sen verran hukassa että on syytä käydä veroviranomaisen juttusilla ja pyytää selvittämään juurtajaksaen koko asia.
Edelliset vastaukset nimittäin eivät selvennä asiakokonaisuutta lainkaan vaikka vastaavatkin yksittäisiin kysymyksiin - tpi
jaakkoaa kirjoitti:
"Joo, tilanne on sellainen, että työmatka suuntaansa on vähän reilu 60km. Siis kotoa työpaikalle. Työnantaja antoi firman auton käyttööni, sovittiin että ensialkuun ostan itse polttoaineet. Eli käyttöetuauto, vai? "

Edelliset vastaukset nimittäin eivät selvennä asiakokonaisuutta lainkaan vaikka vastaavatkin yksittäisiin kysymyksiinTyömatkaajo on tosiaan työ_matka_ajoa kuten verotoimistossa on sanuttu, mutta se EI ole työajoa.
Autoetuja on kahdenlaisia, on täysi autoetu, jolloin työnantaja maksaa auton kaikkikulut. Tällöin työajosta (eli työpaikan ja esim. asiakkaan luoksemenosta) ei makseta mitään erillisiä korvauksia. Yksityisajoa saa olla 18000 km vuodessa, ja yksityisajoon lasketaan myös työmatka-ajo, eli KODIN ja työpaikan välinen matka.
Toinen autoetu-tyyppi on auton käyttöetu, jolloin auton käyttäjä maksaa ainakin polttoaineet itse. Tuolloin työajosta, eli esim. siitä työpaikalta asiakkaan luokse menosta voi työantajalta saada verotta km-korvausta, joka on pienempi kuin oman auton käytöstä saatava km-korvaus, ilmeisesti tämä on se 7 c/km. Tämän maksamiseen työantajalla on velvollisuus, ja jos suostu, niin ei kannata ottaa koko autoetuautoa vastaan. Jos tosiaan todellista työajoa tulisi se 30 000 km vuodessa, eikä työantaja maksaisi polttoainetta, joutuisit itse maksamaan työsi tekemisestä noin 3000 euroa polttoainekuluina. - jatkoa
tpi kirjoitti:
Työmatkaajo on tosiaan työ_matka_ajoa kuten verotoimistossa on sanuttu, mutta se EI ole työajoa.
Autoetuja on kahdenlaisia, on täysi autoetu, jolloin työnantaja maksaa auton kaikkikulut. Tällöin työajosta (eli työpaikan ja esim. asiakkaan luoksemenosta) ei makseta mitään erillisiä korvauksia. Yksityisajoa saa olla 18000 km vuodessa, ja yksityisajoon lasketaan myös työmatka-ajo, eli KODIN ja työpaikan välinen matka.
Toinen autoetu-tyyppi on auton käyttöetu, jolloin auton käyttäjä maksaa ainakin polttoaineet itse. Tuolloin työajosta, eli esim. siitä työpaikalta asiakkaan luokse menosta voi työantajalta saada verotta km-korvausta, joka on pienempi kuin oman auton käytöstä saatava km-korvaus, ilmeisesti tämä on se 7 c/km. Tämän maksamiseen työantajalla on velvollisuus, ja jos suostu, niin ei kannata ottaa koko autoetuautoa vastaan. Jos tosiaan todellista työajoa tulisi se 30 000 km vuodessa, eikä työantaja maksaisi polttoainetta, joutuisit itse maksamaan työsi tekemisestä noin 3000 euroa polttoainekuluina.Usein autoetu annetaan niin, että palkansaajan bruttopalkka ei muutu mihinkään vaan nettopalkasta vähennetään verottajan laskema autoedun arvo. Toki summa voidaan myös lisätä palkan päälle.
Autoedun verotusarvo on kiinteä/kk jos ajaa max 18000km yksityisajoa vuodessa. Tai jos käyttää ajopäiväkirjaa saa käyttää kilometripohjaista lukua.
Verotusedun arvo puolestaan lasketaan tuon ikäiselle autolle näin:
1.2% * auton uushankintahinta 100,00€ (kiinteä)
1.2% * auton uushankintahinta 7c/km (ajopäiväkirjalla)
Jos auto olisi vaikka maksanut 8000€ tulisi siitä verotusarvoksi 196€/kk. Jos haluaisit käytää ajopäiväkirjaa ja ajaisit omaa ajoa 1000km/kk tulisi tuosta 166€/kk. Mutta jos työmatka-ajoistasi jo tulee 2500km/kk niin homma ei kannata. Ainakaan jos verottaja saa sen tietää, tuosta tulee 272€/kk. Tuon tosin saa ihan itse päättää käyttääkö kiinteää vai ajopäiväkirjaan perustuvaa verotusarvoa. Kunhan muistaa, että verottaja voi jälkikäteenkin tarkistaa asian.
Työajosta työnantajan pitää maksaa 12c/km käyttöedun tapauksessa, 42c/km oman auton tapauksessa ja vapaassa autoedussa ei tietysti mitään, koska työnantaja hoitaa auton kaikki kulut.
Jos verotusarvo lisätään palkkaasi joutuu työnantaja maksamaan myös siitä osuudesta palkan sivukulut. Ja sinä verot oman veroprosenttisi mukaan.
Jos bruttopalkan sovitaan sisältävän autoedun ei työnantajalle tule lisää sivukuluja ja sinä maksat suoraan tuon edellä lasketun verotusarvon.
Jos tosiaan ajat yli 30000km vuodessa omaa ajoa käy viemässä ne avaimet takaisin pomolle. Ei taida kannattaa.
Siinä oli jotain laskelmia. Toki nämä voi tarkistaa verottajan sivuilta ihan itsekin jos muistin jotain väärin. Ja autoetulaskureita on netti puolillaan... Toivottavasti tämä ei ollut ihan trolli vaan ketju on edes jollekulle hyödyksi. - Jaakkoaa
jatkoa kirjoitti:
Usein autoetu annetaan niin, että palkansaajan bruttopalkka ei muutu mihinkään vaan nettopalkasta vähennetään verottajan laskema autoedun arvo. Toki summa voidaan myös lisätä palkan päälle.
Autoedun verotusarvo on kiinteä/kk jos ajaa max 18000km yksityisajoa vuodessa. Tai jos käyttää ajopäiväkirjaa saa käyttää kilometripohjaista lukua.
Verotusedun arvo puolestaan lasketaan tuon ikäiselle autolle näin:
1.2% * auton uushankintahinta 100,00€ (kiinteä)
1.2% * auton uushankintahinta 7c/km (ajopäiväkirjalla)
Jos auto olisi vaikka maksanut 8000€ tulisi siitä verotusarvoksi 196€/kk. Jos haluaisit käytää ajopäiväkirjaa ja ajaisit omaa ajoa 1000km/kk tulisi tuosta 166€/kk. Mutta jos työmatka-ajoistasi jo tulee 2500km/kk niin homma ei kannata. Ainakaan jos verottaja saa sen tietää, tuosta tulee 272€/kk. Tuon tosin saa ihan itse päättää käyttääkö kiinteää vai ajopäiväkirjaan perustuvaa verotusarvoa. Kunhan muistaa, että verottaja voi jälkikäteenkin tarkistaa asian.
Työajosta työnantajan pitää maksaa 12c/km käyttöedun tapauksessa, 42c/km oman auton tapauksessa ja vapaassa autoedussa ei tietysti mitään, koska työnantaja hoitaa auton kaikki kulut.
Jos verotusarvo lisätään palkkaasi joutuu työnantaja maksamaan myös siitä osuudesta palkan sivukulut. Ja sinä verot oman veroprosenttisi mukaan.
Jos bruttopalkan sovitaan sisältävän autoedun ei työnantajalle tule lisää sivukuluja ja sinä maksat suoraan tuon edellä lasketun verotusarvon.
Jos tosiaan ajat yli 30000km vuodessa omaa ajoa käy viemässä ne avaimet takaisin pomolle. Ei taida kannattaa.
Siinä oli jotain laskelmia. Toki nämä voi tarkistaa verottajan sivuilta ihan itsekin jos muistin jotain väärin. Ja autoetulaskureita on netti puolillaan... Toivottavasti tämä ei ollut ihan trolli vaan ketju on edes jollekulle hyödyksi.Hyvää tietoa mutta lisäänpä hieman.
"Usein autoetu annetaan niin, että palkansaajan bruttopalkka ei muutu mihinkään vaan nettopalkasta vähennetään verottajan laskema autoedun arvo. Toki summa voidaan myös lisätä palkan päälle."
Tämä tarkoittaa että jos bruttopalkka on alunperin vaikkapa 3000 euroa ja siitä menee veroa 30% niin netto on 2100 euroa. Mikäli autoedun arvo sisältyy tähän "kokonaispalkkaan" 3000 euroa niin se tarkoittaa että bruttopalkka esim 2700 euroa, autoetu 300 euroa ja vero edelleen 900 euroa joka vähennetäänkin bruttorahapalkasta eli 2700 - 900 on nettona käteen jäävä 1800 euroa. Eli käytännössä nettopalkka pienenee juuri autoedun verran.
"Jos auto olisi vaikka maksanut 8000€ tulisi siitä verotusarvoksi 196€/kk."
Tuo on hieman huono esimerkki koska verotusarvo lasketaan uushankintahinnasta joka on auton ovh käyttöönottokuukautena vähennettynä 3400 eurolla. Vain 8000 euroa maksavia autoja ei taida olla, tai jos auton ovh on ollut aikanaan 11400 niin sitten uushankintahinta on tuo 8000. - jatkoa
Jaakkoaa kirjoitti:
Hyvää tietoa mutta lisäänpä hieman.
"Usein autoetu annetaan niin, että palkansaajan bruttopalkka ei muutu mihinkään vaan nettopalkasta vähennetään verottajan laskema autoedun arvo. Toki summa voidaan myös lisätä palkan päälle."
Tämä tarkoittaa että jos bruttopalkka on alunperin vaikkapa 3000 euroa ja siitä menee veroa 30% niin netto on 2100 euroa. Mikäli autoedun arvo sisältyy tähän "kokonaispalkkaan" 3000 euroa niin se tarkoittaa että bruttopalkka esim 2700 euroa, autoetu 300 euroa ja vero edelleen 900 euroa joka vähennetäänkin bruttorahapalkasta eli 2700 - 900 on nettona käteen jäävä 1800 euroa. Eli käytännössä nettopalkka pienenee juuri autoedun verran.
"Jos auto olisi vaikka maksanut 8000€ tulisi siitä verotusarvoksi 196€/kk."
Tuo on hieman huono esimerkki koska verotusarvo lasketaan uushankintahinnasta joka on auton ovh käyttöönottokuukautena vähennettynä 3400 eurolla. Vain 8000 euroa maksavia autoja ei taida olla, tai jos auton ovh on ollut aikanaan 11400 niin sitten uushankintahinta on tuo 8000."Eli käytännössä nettopalkka pienenee juuri autoedun verran."
Juuri näin.
"Tuo on hieman huono esimerkki koska verotusarvo lasketaan uushankintahinnasta joka on auton ovh käyttöönottokuukautena vähennettynä 3400 eurolla."
Juuri näin. Huomasin tuon mokan itsekin myöhemmin, ajattelin vain laskelmaa kirjoittaessani, että 7 vuotta vanha auto niin eihän sillä paljon arvoa enää ole. Mutta verottajahan tosiaan laskee sen noin ja hyvittää ikää tuossa prosenttiosuuteen lisättävässä summassa. Taitaa tuolla 11400€ saada Samaran? - no se tyhmä
jaakkoaa kirjoitti:
"Joo, tilanne on sellainen, että työmatka suuntaansa on vähän reilu 60km. Siis kotoa työpaikalle. Työnantaja antoi firman auton käyttööni, sovittiin että ensialkuun ostan itse polttoaineet. Eli käyttöetuauto, vai? "
Kyllä, se on käyttöetuauto.
"Kummallakaan meistä ei ole aiempia kokemuksia työsuhdeautoilusta, joten pienoista epätietoisuutta on ilmassa koska verotoimiston "asiantuntijat" sanoivat minulle, että kun ajan kotoa työpaikalle niin se on työajoa. Onko se todellakin, eikös se olekaan yksityisajoa? "
Se on nimenomaan yksityisajoa.
"Noh, sitten kävi ilmi, että työnantajan pitää maksaa palkan päälle kuukausittain ilmoittamieni kilometrien mukainen korvaus"
Ei pidä, mistä kävi ilmi?
". Käyttöetuauto on 7 vuotta vanha ja verotoimistossa laskivat (?) auton arvoksi n. 400 euroa (1,2% uushankintahinta 100 euroa)."
Jos jotain tuolla tavoin laskivat niin laskivat käyttöetuauton verotusarvon joka lisätään muun verotettavan tulon päälle verotuksessa. He eivät laskeneet auton arvoa.
"Sanoivat vielä, että tilitoimisto tietää miten nämä lasketaan, joko kilometrikorvauksen mukaan (oliko 7 senttiä / km) tai sitten tuon "kiinteän summan" mukaan ja se tulee palkan päälle. Veroprosentti on laskettu sen mukaan, että palkan päälle tulee tuo osuus. "
Edellinen asia on ihan oikein jos tietää mitä se tarkoittaa, tässä kirjoituksessa ei oikein selviä ymmärretäänkö sitä.
"Työnantaja on kuitenkin sitä mieltä, ettei hänen kuulu maksaa mitään kun hän kerran antoi jo auton käyttöön."
Ei kuulukaan maksaa mutta joutuu maksamaan verotusarvon mukaiset "sosiaalikulut" jotka tulevat palkasta maksettavien kulujen päälle.
Sanoin, että en minäkään tiedä tästä asiasta tämän enempää mitä verotoimistossa sanoivat. Nyt hän olevinaan selvittelee asiaa, hänellä oli reilu viikko sitten asiaa tilitoimistoon, mutta taitaapa olla niin että toivoo jos vaikka asia "unohtuisi". Ehkä tilitoimisto on vahvistanut minun sanomiseni, että hänen tulee maksaa ne "kilometrikorvaukset" palkan päälle...
"Niin kertokaas nyt viisaammat mikä on oikein ja mikä väärin. Jos palkan päälle ei tule mitään, niin miten sen voi saada verotukseen? Eikös käyttöetuauton polttoaineet voi laittaa tulonhankkimisvähennyksinä verotukseen vai eikö voi? "
Palkkanauhassa kuuluu lukea palkan lisäksi maksetut luontaisedut. Tähän kohtaan laitetaan käyttöetuauton verotusarvo.
Polttoainetta ei voi laittaa tulonhankkimisvähennyksiin.
"Nyt puhutaan syksyn ja loppuvuoden välisestä ajasta, joten kilometrejä ei tule niin hirmuisesti. Mutta kuitenkin joku 11-14 000km.
Mites tilanne muuttuu ensi vuonna kun koko vuoden aikana kilometrejä tulee huomattavasti enemmän, lähemmäs 30 000km tai ehkä vähän ylikin? "
Jos ajat vuodessa yli 18000km yksityisajoa voidaan verotusta nostaa.
Mikäli ajat yli 30000 km vuodessa työajoa voidaan verotusta laskea.
Kaiken kaikkiaan asiaan liittyvät seikat ovat tässä tapauksessa sekä työnantajalta että työntekijältä sen verran hukassa että on syytä käydä veroviranomaisen juttusilla ja pyytää selvittämään juurtajaksaen koko asia.
Edelliset vastaukset nimittäin eivät selvennä asiakokonaisuutta lainkaan vaikka vastaavatkin yksittäisiin kysymyksiin""Noh, sitten kävi ilmi, että työnantajan pitää maksaa palkan päälle kuukausittain ilmoittamieni kilometrien mukainen korvaus"
Ei pidä, mistä kävi ilmi?"
Juu, tuossa on tullut varmaankin moka minulle, sillä katselin netistä erilaisia kirjoituksia autoedusta jne, sekä luin verotoimistosta saamaani luontaisetujen laskentaperusteista saamaani tulostetta, niin niissä vain puhuttiin autoedun arvosta / kilometrikohtaisesta arvosta yms. ja koskapa verotoimistossa sanoivat työmatkani olevan työajoa (eli ymmärsin sen olevan työajoa, ei yksityisajoa, mitä hämmästelin kovasti) tämä varmaankin sotki minua.
"Käyttöetuauto on 7 vuotta vanha ja verotoimistossa laskivat (?) auton arvoksi n. 400 euroa (1,2% uushankintahinta 100 euroa)."
Jos jotain tuolla tavoin laskivat niin laskivat käyttöetuauton verotusarvon joka lisätään muun verotettavan tulon päälle verotuksessa."
ja
"Sanoivat vielä, että tilitoimisto tietää miten nämä lasketaan, joko kilometrikorvauksen mukaan (oliko 7 senttiä / km) tai sitten tuon "kiinteän summan" mukaan ja se tulee palkan päälle. Veroprosentti on laskettu sen mukaan, että palkan päälle tulee tuo osuus."
Jep. Ja koskapa olin edelleen siinä uskossa, että käyttöetuautoon polttoaineen muodossa laittamiani rahoja voi jotenkin vähentää verotuksessa, ja verotoimistossa sanoivat, että "kyllä tilitoimisto tietää kumpi vaihtoehto (kiinteä summa, eli se edun arvo n. 400 euroa, vaiko kilometrikohtainen korvaus 7 senttiä / km) on sinulle parempi", niin luonnollisesti ajettelin, koska veroprosenttiakin korotettiin sen työsuhdeauton takia, että työnantaja maksaa palkan päälle joko kiinteän summan tai kilometreihin pohjautuvan korvauksen (huom! verotoimistossahan ohjeistivat seuraavasti: "tilitoimistossa tietävät, kumpi on sinulle juuri siinä kuussa parempi vaihtoehto), että sen saa jotenkin verotukseenkin.
Kuten olen itseni nimennyt, niin tyhmä mikä tyhmä. Ja vielä lisäksi tiedotonkin. Nyt tiedän, ainakin jotakin.
"Nyt hän olevinaan selvittelee asiaa, hänellä oli reilu viikko sitten asiaa tilitoimistoon"
Joo, kuu vaihtui mutta työnantajalla ei ollut kerrottavanaan sitä tilitoimiston kantaa :D
Onneksi elämä ei ole kiinni tuosta asiasta.
Mutta nyt pitänee ottaa tilanne omiin käsiin ja lompsia kolmannen kerran verotoimistoon. Kunhan sinne virka-aikana joskus ehtisi.
""Eikös käyttöetuauton polttoaineet voi laittaa tulonhankkimisvähennyksinä verotukseen vai eikö voi? "
Palkkanauhassa kuuluu lukea palkan lisäksi maksetut luontaisedut. Tähän kohtaan laitetaan käyttöetuauton verotusarvo.
Polttoainetta ei voi laittaa tulonhankkimisvähennyksiin"
Mutta onkos siitä käyttöetuautosta mitään hyötyä verotuksen suhteen?
Tai yleensäkään mitään muuta iloa kuin se, ettei omaan autoon tule ne kilometrit? - jaakkoaa
no se tyhmä kirjoitti:
""Noh, sitten kävi ilmi, että työnantajan pitää maksaa palkan päälle kuukausittain ilmoittamieni kilometrien mukainen korvaus"

Tai yleensäkään mitään muuta iloa kuin se, ettei omaan autoon tule ne kilometrit?Käyttöetuautosta ei kovasti iloa ole mutta voihan siten saada uudemman/kalliimman auton käyttöönsä kuin mihin itsellä olisi varaa.
Kannattaa laskea kumpi kannattaa, antaa verottajalle autoedun arvo vai maksaa sillä summalla itse ostamaansa autoa.Kumpaakin mieltä esiintyy. - aloittaja
jaakkoaa kirjoitti:
Käyttöetuautosta ei kovasti iloa ole mutta voihan siten saada uudemman/kalliimman auton käyttöönsä kuin mihin itsellä olisi varaa.
Kannattaa laskea kumpi kannattaa, antaa verottajalle autoedun arvo vai maksaa sillä summalla itse ostamaansa autoa.Kumpaakin mieltä esiintyy.Eihän siinä omalla autolla ajelussa olisi muuten mitään erikoista, mutta kun kilometrejä tulee ihan liikaa että haluaisin omallani kulkea tuota matkaa. Karkeasti sanottuna 3 vuotta / 100 000km. Ei näin.
Alunperin suurin este etten olisi mennyt töihin oli juuri se, että omallani en ala kulkemaan.
Antoivat sitten firman auton käyttöön, mutta enpähän tiedä... pitäneekö vaihtaa työpaikkaa kun totuus alkaa valjeta. Polttoaineisiin menee kuitenkin melkoinen summa vuodessa, ja kun verottajakin ottaa omansa, niin...
Mutta kiitos vastanneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631453Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681269Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä251248Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151134- 1271076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241002Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999- 42939
- 72905
- 73899