Lääkkeen pyhä tehtävä on parantaa ja lievittää. Sen maallinen missio taas on tuottaa rahaa valmistajalleen. Pyhän ja profaanin liitto ei aina suju hyvin.
Lääke on ollut viime aikoihin asti mainio bisnes. Varsinkin Yhdysvalloissa lääketeollisuuden voitot ovat olleet huimia. Kaikki eivät kuitenkaan ihastele lääkefirmojen menestystä.
Yksi kriitikoista on sosiaalilääketieteen lehtori, arvostetun New England Journal of Medicinen entinen päätoimittaja Marcia Angell Harvardista. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Truth About the Drug Companies hän kertoo, miten lääkeyhtiöt ovat koonnet voittonsa amerikkalaisilta kohtuuttomalla hinnoittelulla, lobbauksella ja massiivisella markkinoinnilla. Yhtiöt perustelevat lääkkeiden kalleutta niiden vaatimilla tutkimus- ja tuotekehittelykuluilla, mutta yhtiöiden tutkimusmenot eivät ole missään suhteessa lääkkeiden hintoihin. Sitä paitsi todella merkittävät uudet lääkkeet on kehitetty muualla kuin lääkejäteissä: yliopistoissa, pienissä biotekniikkayrityksissä ja kansallisen terveysviraston NIHin rahoittamissa tutkimuksissa.
Lääkeyhtiöt eivät ole Angellin mielestä muuta kuin valtavia markkinointikoneistoja, jotka kampanjoivat reseptejä kirjoittavien lääkäreiden sieluista ja lobbaavat poliitikkoja saadakseen pidempiä patenttisuojia menekkituotteilleen. Lääketeollisuus korjaa täysin kohtuuttomat palkkiot suhteellisen vaatimattomista palveluksistaan.
Vaikka eurooppalaiset eivät maksa niin paljon lääkkeistään kuin amerikkalaiset, lääketeollisuus on rajat ylittävää toimintaa ja bisneksen logiikka vaikuttaa terveystyöhön kaikkialla. Vioxx-skandaali on esimerkki, jonka Helsingin yliopiston sosiaalifarmasian professori Marja Airaksinen nostaa esiin siitä, miten järkevä terveydenhuolto altistuu voitontavoittelulle.
Särkylääke Vioxx vedettiin vuosi sitten markkinoilta, kun havaittiin sen lisäävän sydänsairauksien riskiä. Lancetissa alkuvuodesta julkaistu tutkimus arvioi, että lääke on saattanut aiheuttaa Yhdysvalloissa 88 000–140 000 sepelvaltimotautitapausta. Lääkkeen sydänhaitoista oli saatu vihiä jo vuonna 2000, mutta myyntiä ja markkinointia jatkettiin kenenkään puuttumatta asiaan. Paitsi myyntilupajärjestelmän ja lääkkeen jälkiseurannan puutteista skandaali kertoo myös kiireestä tehdä lääkkeillä rahaa.
— Vioxxin osalta suurin ongelma oli, että sen käyttöä markkinoitiin niin, että se levisi alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan paljon laajempaan käyttöön, Airaksinen sanoo.
— Suuret lääkeyritykset ovat pörssiyhtiöitä, joiden pitää tuottaa voittoa omistajilleen. Niiden pitäisi kuitenkin huolehtia myös siitä, että lääkkeen käyttö pysyy niissä rajoissa, joihin se on tarkoitettu.
Tuskan markkinat
Euroopassakin on lääkejättinsä, ja täälläkin halutaan pitää huolta teollisuuden kilpailukyvystä. Koko Euroopan unionin lääkestrategia lähtee Airaksisen mukaan pikemminkin bisneksen kuin terveydenhuollon perustalta. Strategia sanoo, että kansalliset lääkebudjetit pitää rakentaa siten, että turvataan lääketeollisuuden toimintaedellytykset ja kilpailukyky globaaleilla markkinoilla. Terveydenhuolto on toissijaista.
Paljon puhuttu medikalisaatio on Airaksisen mukaan lääkebisneksen sivutuote. Sosiaaliset ongelmat muuttuvat lääkinnän ongelmiksi: kun ihmiset tekevät liian pitkää, tylsää päivää ja masentuvat, otetaan onnellisuuspilleri sen sijaan että vähennettäisiin töitä. Lääketeollisuus myös luo median avustuksella uusia tarpeita saadakseen markkinoita lääkkeilleen. Esimerkiksi naisten vaihdevuosihormonihoitojen laaja käyttö on Airaksisen mukaan pikemminkin medikalisaation tuote kuin luonnon sanelema tarve.
Markkinointi suuntaa lääkkeiden käyttöä uusiin lääkkeisiin. Syy on selvä: mitä uudempi lääke on, sitä kalliimpi se on ja sitä paremmat tuotot lääkkeestä saa.
— Usein siirrytään aivan turhan takia uusiin lääkkeisiin sen sijaan että käytettäisiin vanhoja hyviä lääkkeitä, joiden vaikutukset tunnetaan paremmin. Vioxx on hyvä esimerkki.
— Teollisuus käyttää paljon rahaa markkinointiin, ja tärkein kohderyhmä ovat lääkärit, jotka määräävät lääkkeet potilaille. Jos vastatietoa ei ole, niin silloin teollisuuden tuottama informaatio vaikuttaa liikaakin käytäntöihin. Se on varmasti yksi lääkekustannusten kohoamisen takana oleva tekijä, Airaksinen arvioi.
Lääkelaskussa näkyy hänen mukaansa myös teollisuuden rooli lääkäreiden jatkokoulutuksessa.
— Lääkäreiltä on puuttunut terveydenhuollossa täydennyskoulutusjärjestelmä. Kun työnantajat, eli kunnat ja sairaalat, eivät ole riittävässä määrin huolehtineet täydennyskoulutuksesta, lääketeollisuus on ottanut kouluttajan roolin.
Kuluttajan vai kaupan etu?
Pelkästään liiketoiminnan etuja palvelisi Airaksisen mielestä myös itsehoitolääkkeiden siirtäminen ruokakauppojen hyllyille. Muun muassa edellinen sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre on vaatinut nikotiinipurukumeja kauppoihin, jotta tupakasta eroon pyristelevät saisivat ne sieltä helpommin. Joissakin maissa kuten Tanskassa myös muita itsehoitotuotteita voi ostaa kaupoista. Ihmiset eivät ole riippuvaisia apteekeista vaan saavat helpotusta kuumeeseen lähimmästä kaupasta.
Onko Tanska siis kuumepotilaan onnela? Ei Airaksisen mielestä. Helpon saatavuuden ylistys kuluttajan etuna on hänestä pelkkä poliittinen temppu, jolla ajetaan teollisuuden ja kaupan etuja.
— Jos nikotiinipurkat tulevat kauppoihin, ne eivät missään tapauksessa auta ketään lopettamaan tupakointia. Ne ovat vain korvikkeita. Nikotiinikorvaushoidon pitäisi pohjautua hoitosuunnitelmaan. Kaupan intressissä ei ole, että ihmiset lopettavat tupakoinnin vaan että tuotteet menevät kaupaksi. Apteekkimme taas ovat sitoutuneet toimimaan ammatillisina terveydenhuollon toimipisteinä, vaikka ovatkin liikeyrityksiä.
Cocktail karkaa käsistä
Medikalisaation ohella lääkehuollon ongelmana on professorin mukaan se, että lääkehoidon kokonaisuus ei ole kunnolla kenenkään hallinnassa. Lääkekaappien sisältämät kokoelmat kasvavat ja kirjavoituvat entisestään. Ihmisellä saattaa iän karttuessa olla jopa parikymmentä lääkepurkkia, joista hän päivittäin popsii pillerin.
Tarvitaan cocktailin kokonaisanalyysiä. Lääkkeet näet vaikuttavat toisiinsa. Yhden lääkkeen haittavaikutuksia saatetaan hoitaa toisella lääkkeellä ja yksi lääke voi viedä tehon toiselta tai niiden yhteisvaikutus tuottaa elimistöön uusia lääkitystä vaativia vaivoja.
— Meillä ei ole ollut terveydenhuollossa sellaista mekanismia, jolla olisi tarkasteltu potilaan lääkehoitoa kokonaisuutena ja jolla voitaisiin karsia pois turhia lääkkeitä.
Airaksisen mielestä lääkecocktailin mielekkyys pitäisi tarkistaa säännöllisin väliajoin. Myös apteekkien tulisi ottaa enemmän vastuuta ja kiinnittää potilaan huomio mahdolliseen päällekkäiseen lääkitykseen tai hänen käyttämiensä lääkkeiden keskinäisvaikutukseen. Jos asiakas ostaa samaan aikaan ibuprofeenia päänsärkyyn ja vatsalääkettä mahakipuihin, proviisori tai farmaseutti voisi neuvoa vaihtamaan särkylääkkeen toiseen, sillä mahavaivojen syy voi olla juuri ibuprofeeni.
Järkevä lääkehoito tarkoittasi myös sitä, että lääkkeitä ei määrättäisi niin helposti kuin nykyään. Kun potilas tulee vastaanotolle ja valittaa kurkkukipua, hän poistuu usein antibioottiresepti kädessään. Ja yleensä antibiootit menevät täysin hukkaan, kun vaivojen syy on virustauti eivätkä antibiootit virukseen tepsi. Airaksinen muistuttaa, että kohta meillä ei ole bakteereihin tehoavia antibiootteja, jos lääkärit kirjoittavat niitä liian löyhin perustein.
Varoittava esimerkki on Espanja, jossa antibiootteja voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Selvittäessään Costa del Solissa asuvien suomalaisten lääkkeiden käyttöä sosiaalifarmasian osaston tutkijat huomasivat, että suurin osa antibioottien ostajista hankki niitä tavalliseen nuhaan tai kurkkukipuun! Ei ihme, että Etelä-Euroopan maissa antibioottiresistenssi on suurempi kuin Pohjoismaissa.
Mitä medikalisaatioon tulee, myös tavalliset lääkkeiden käyttäjät voivat mennä itseensä.
Lääke on ollut viime aikoihin asti mainio bisnes. Varsinkin Yhdysvalloissa lääketeollisuuden voitot ovat olleet huimia. Kaikki eivät kuitenkaan ihastele lääkefirmojen menestystä.
Yksi kriitikoista on sosiaalilääketieteen lehtori, arvostetun New England Journal of Medicinen entinen päätoimittaja Marcia Angell Harvardista. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Truth About the Drug Companies hän kertoo, miten lääkeyhtiöt ovat koonnet voittonsa amerikkalaisilta kohtuuttomalla hinnoittelulla, lobbauksella ja massiivisella markkinoinnilla. Yhtiöt perustelevat lääkkeiden kalleutta niiden vaatimilla tutkimus- ja tuotekehittelykuluilla, mutta yhtiöiden tutkimusmenot eivät ole missään suhteessa lääkkeiden hintoihin. Sitä paitsi todella merkittävät uudet lääkkeet on kehitetty muualla kuin lääkejäteissä: yliopistoissa, pienissä biotekniikkayrityksissä ja kansallisen terveysviraston NIHin rahoittamissa tutkimuksissa.
Lääkeyhtiöt eivät ole Angellin mielestä muuta kuin valtavia markkinointikoneistoja, jotka kampanjoivat reseptejä kirjoittavien lääkäreiden sieluista ja lobbaavat poliitikkoja saadakseen pidempiä patenttisuojia menekkituotteilleen. Lääketeollisuus korjaa täysin kohtuuttomat palkkiot suhteellisen vaatimattomista palveluksistaan.
Vaikka eurooppalaiset eivät maksa niin paljon lääkkeistään kuin amerikkalaiset, lääketeollisuus on rajat ylittävää toimintaa ja bisneksen logiikka vaikuttaa terveystyöhön kaikkialla. Vioxx-skandaali on esimerkki, jonka Helsingin yliopiston sosiaalifarmasian professori Marja Airaksinen nostaa esiin siitä, miten järkevä terveydenhuolto altistuu voitontavoittelulle.
Särkylääke Vioxx vedettiin vuosi sitten markkinoilta, kun havaittiin sen lisäävän sydänsairauksien riskiä. Lancetissa alkuvuodesta julkaistu tutkimus arvioi, että lääke on saattanut aiheuttaa Yhdysvalloissa 88 000–140 000 sepelvaltimotautitapausta. Lääkkeen sydänhaitoista oli saatu vihiä jo vuonna 2000, mutta myyntiä ja markkinointia jatkettiin kenenkään puuttumatta asiaan. Paitsi myyntilupajärjestelmän ja lääkkeen jälkiseurannan puutteista skandaali kertoo myös kiireestä tehdä lääkkeillä rahaa.
— Vioxxin osalta suurin ongelma oli, että sen käyttöä markkinoitiin niin, että se levisi alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan paljon laajempaan käyttöön, Airaksinen sanoo.
— Suuret lääkeyritykset ovat pörssiyhtiöitä, joiden pitää tuottaa voittoa omistajilleen. Niiden pitäisi kuitenkin huolehtia myös siitä, että lääkkeen käyttö pysyy niissä rajoissa, joihin se on tarkoitettu.
Tuskan markkinat
Euroopassakin on lääkejättinsä, ja täälläkin halutaan pitää huolta teollisuuden kilpailukyvystä. Koko Euroopan unionin lääkestrategia lähtee Airaksisen mukaan pikemminkin bisneksen kuin terveydenhuollon perustalta. Strategia sanoo, että kansalliset lääkebudjetit pitää rakentaa siten, että turvataan lääketeollisuuden toimintaedellytykset ja kilpailukyky globaaleilla markkinoilla. Terveydenhuolto on toissijaista.
Paljon puhuttu medikalisaatio on Airaksisen mukaan lääkebisneksen sivutuote. Sosiaaliset ongelmat muuttuvat lääkinnän ongelmiksi: kun ihmiset tekevät liian pitkää, tylsää päivää ja masentuvat, otetaan onnellisuuspilleri sen sijaan että vähennettäisiin töitä. Lääketeollisuus myös luo median avustuksella uusia tarpeita saadakseen markkinoita lääkkeilleen. Esimerkiksi naisten vaihdevuosihormonihoitojen laaja käyttö on Airaksisen mukaan pikemminkin medikalisaation tuote kuin luonnon sanelema tarve.
Markkinointi suuntaa lääkkeiden käyttöä uusiin lääkkeisiin. Syy on selvä: mitä uudempi lääke on, sitä kalliimpi se on ja sitä paremmat tuotot lääkkeestä saa.
— Usein siirrytään aivan turhan takia uusiin lääkkeisiin sen sijaan että käytettäisiin vanhoja hyviä lääkkeitä, joiden vaikutukset tunnetaan paremmin. Vioxx on hyvä esimerkki.
— Teollisuus käyttää paljon rahaa markkinointiin, ja tärkein kohderyhmä ovat lääkärit, jotka määräävät lääkkeet potilaille. Jos vastatietoa ei ole, niin silloin teollisuuden tuottama informaatio vaikuttaa liikaakin käytäntöihin. Se on varmasti yksi lääkekustannusten kohoamisen takana oleva tekijä, Airaksinen arvioi.
Lääkelaskussa näkyy hänen mukaansa myös teollisuuden rooli lääkäreiden jatkokoulutuksessa.
— Lääkäreiltä on puuttunut terveydenhuollossa täydennyskoulutusjärjestelmä. Kun työnantajat, eli kunnat ja sairaalat, eivät ole riittävässä määrin huolehtineet täydennyskoulutuksesta, lääketeollisuus on ottanut kouluttajan roolin.
Kuluttajan vai kaupan etu?
Pelkästään liiketoiminnan etuja palvelisi Airaksisen mielestä myös itsehoitolääkkeiden siirtäminen ruokakauppojen hyllyille. Muun muassa edellinen sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre on vaatinut nikotiinipurukumeja kauppoihin, jotta tupakasta eroon pyristelevät saisivat ne sieltä helpommin. Joissakin maissa kuten Tanskassa myös muita itsehoitotuotteita voi ostaa kaupoista. Ihmiset eivät ole riippuvaisia apteekeista vaan saavat helpotusta kuumeeseen lähimmästä kaupasta.
Onko Tanska siis kuumepotilaan onnela? Ei Airaksisen mielestä. Helpon saatavuuden ylistys kuluttajan etuna on hänestä pelkkä poliittinen temppu, jolla ajetaan teollisuuden ja kaupan etuja.
— Jos nikotiinipurkat tulevat kauppoihin, ne eivät missään tapauksessa auta ketään lopettamaan tupakointia. Ne ovat vain korvikkeita. Nikotiinikorvaushoidon pitäisi pohjautua hoitosuunnitelmaan. Kaupan intressissä ei ole, että ihmiset lopettavat tupakoinnin vaan että tuotteet menevät kaupaksi. Apteekkimme taas ovat sitoutuneet toimimaan ammatillisina terveydenhuollon toimipisteinä, vaikka ovatkin liikeyrityksiä.
Cocktail karkaa käsistä
Medikalisaation ohella lääkehuollon ongelmana on professorin mukaan se, että lääkehoidon kokonaisuus ei ole kunnolla kenenkään hallinnassa. Lääkekaappien sisältämät kokoelmat kasvavat ja kirjavoituvat entisestään. Ihmisellä saattaa iän karttuessa olla jopa parikymmentä lääkepurkkia, joista hän päivittäin popsii pillerin.
Tarvitaan cocktailin kokonaisanalyysiä. Lääkkeet näet vaikuttavat toisiinsa. Yhden lääkkeen haittavaikutuksia saatetaan hoitaa toisella lääkkeellä ja yksi lääke voi viedä tehon toiselta tai niiden yhteisvaikutus tuottaa elimistöön uusia lääkitystä vaativia vaivoja.
— Meillä ei ole ollut terveydenhuollossa sellaista mekanismia, jolla olisi tarkasteltu potilaan lääkehoitoa kokonaisuutena ja jolla voitaisiin karsia pois turhia lääkkeitä.
Airaksisen mielestä lääkecocktailin mielekkyys pitäisi tarkistaa säännöllisin väliajoin. Myös apteekkien tulisi ottaa enemmän vastuuta ja kiinnittää potilaan huomio mahdolliseen päällekkäiseen lääkitykseen tai hänen käyttämiensä lääkkeiden keskinäisvaikutukseen. Jos asiakas ostaa samaan aikaan ibuprofeenia päänsärkyyn ja vatsalääkettä mahakipuihin, proviisori tai farmaseutti voisi neuvoa vaihtamaan särkylääkkeen toiseen, sillä mahavaivojen syy voi olla juuri ibuprofeeni.
Järkevä lääkehoito tarkoittasi myös sitä, että lääkkeitä ei määrättäisi niin helposti kuin nykyään. Kun potilas tulee vastaanotolle ja valittaa kurkkukipua, hän poistuu usein antibioottiresepti kädessään. Ja yleensä antibiootit menevät täysin hukkaan, kun vaivojen syy on virustauti eivätkä antibiootit virukseen tepsi. Airaksinen muistuttaa, että kohta meillä ei ole bakteereihin tehoavia antibiootteja, jos lääkärit kirjoittavat niitä liian löyhin perustein.
Varoittava esimerkki on Espanja, jossa antibiootteja voi ostaa apteekista ilman reseptiä. Selvittäessään Costa del Solissa asuvien suomalaisten lääkkeiden käyttöä sosiaalifarmasian osaston tutkijat huomasivat, että suurin osa antibioottien ostajista hankki niitä tavalliseen nuhaan tai kurkkukipuun! Ei ihme, että Etelä-Euroopan maissa antibioottiresistenssi on suurempi kuin Pohjoismaissa.
Mitä medikalisaatioon tulee, myös tavalliset lääkkeiden käyttäjät voivat mennä itseensä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...eikä epävarma lääkäri uskaltanut antibiotteja kirjoittaa... Seuraukset olivat karmeat.
Mitäs jos jättäisitte noilla antibiotella pelottelemisen?
tapahtui, vaikka potilas itse tai lääkäri ei vastaakaan ?
antibioottihoito kyllä aloitetaan ellei jokin syy estä sitä ?
tapaus tähän aiheeseen kuuluu?
Mikä on tarkoituksesi? Lainaat pääasiassa proffan pohdintoja. Joudutko itse käyttämään lääkkeitä? Paino sanalla "joudutko".
Provosoiduin sen verran kirjoituksestasi, että mainitsen, mitä lääkkeitä itse käytän:
Amaryl, Metforem, Aspirin Cardio, Rivatril, Propral, Ixel, Lanzo, Atarax
Kaikki lääkkeeni on tarpeeseen määrättyjä.
Lainauksesi...
>>Järkevä lääkehoito tarkoittasi myös sitä, että lääkkeitä ei määrättäisi niin helposti kuin nykyään. Kun potilas tulee vastaanotolle ja valittaa kurkkukipua, hän poistuu usein antibioottiresepti kädessään.>>
...ei mielestäni pidä nykyään paikkaansa. Antibiootteja oman kokemukseni mukaan pyritään välttämään.
Nikotiinikorvausvalmisteet ovat jo kaupoissa.
Henkilökohtainen mielipiteeni on kyllä se (ilm. sama kuin Sinulla), että ne em. valmisteet ja muut lääkkeet kuuluvat apteekkiin. Eihän mäyräkoirienkaan vieressä ole Risolidia tai Antabusta myytävänä.
Harvalla kauppiaalla on varaa palkata farmaseuttia.