Sapatista..
Kirjoittanut: Timoteu* 14.11.2006 klo 12.14
Kysymys sapatin pitämisestä ja sunnuntain alkuperästä on eräs keskeisimpiä teologisia ja historiallisia kysymyksiä, joita olen tutkinut. Syynä siihen on, että olin adventismin piirissä jonkin aikaa, joten sapatista on omakohtainen kokemus.
Esittelen nyt tutkimuksieni tuloksia tästä aiheesta.
1. Koska sapattia alettiin viettämään alunperin?
(Heb. shabbath; Gr. Sabbaton; Lat. Sabbatum; Engl. Sabbath).
Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30
kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta
Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy olemassaolevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:
"Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin....Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää" (2 Moos.16:29-30).
Tämän tavan alkuperä on historiallisen tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa.
2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisen ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta.
Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikkokin oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty.
Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänhän ei edes ollut israelilainen, vaan eräs israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia.
Mooseksen kirjat (eli Pentateukki; tässä en ota kantaa Mooseksen kirjojen historialliseen alkuperään eikä kirjoitusajankohtaan) eivät sisällä käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä pakanakansojen sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.
2. Luomisen muistomerkkikö koko ihmiskunnalle?
1 Moos.2:3 on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän koska Jumala
lepäsi luomistyöstään sinä päivänä. Genesiksen teksteissä ei kuitenkaan lue mitään siitä,
että seitsemännen päivän pitämisestä olisi säädetty laki ihmiskunnalle.
Tekstissä ei sanota, että Jumala olisi käskenyt ihmisiä viettämään seitsemättä päivää viikottaisena jumalanpalvelus- ja lepopäivänä "luomisen muistomerkkinä".
Koko väliaikana luomisen loppumisesta Mooseksen ajan "erämaavaellukseen" eiole merkintää sapatin pitämisestä. Ilmeisenä johtopäätöksenä tämä sapatinpitämisen puuttuminen johtuu siitä, että siitä ei ollut säädetty lakia eikä siitä tehty mitään jumalanpalvelusinstituutiota.
3. Termi "laki" Raamatussa
Termi "laki" (Kr. nomos) esiintyy yli 400 kertaa kirjoituksissa. Väite, jonkan mukaan "laki" viittaisi aina kymmeneen käskyyn (mukaanlukien) sapattikäskyyn ei pidä paikkaansa. Termiä
on käytetty viittaamaan koko Mooseksen lakiin , juhlapäiviin, uhrimenoihin,puhtaussääntöihin yms.
Kymmenen käskyn laki (dekalogi) on vain eräs ja loppujen lopuksi pieni osa koko vanhan
liiton hyvin laajaa lakia.
Mooseksen laissa ei tehdä erotusta "ikuisesti voimassaolevan kaikille kansoille kuuluvan
moraalilain" ja väliaikaisen vain israelilaisille tarkoitetun "seremoniallisen lain" välillä.
Koko laki on yksi kokonaisuus, liitto Jahven ja israelilaisten välillä, ja koko tätä lakia sanotaan Pentateukissa "ikuiseksi" (2 Moos.27:21;´30:21,31 jne.) ja sukupolvesta sukupolveen voimassa olevaksi.
4. Kenelle laki (ja sapatti) annettiin noudatettavaksi?
Pentateukissa - ja koko Vanhassa Testamentissa - korostetaan sitä, että Jahve teki Israelin kansan kanssa liiton, jonka sisältö on Siinailla annettu laki eli Liitonkirja
(2 Moos.24:7-8). Lain julistaminen Siinain vuorella alkaa sanoilla (20:2):
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta"
Liiton kirjan säädöksien vaikutuspiirissä olivat myös ne "muukalaiset" eli toisiin kansoihin
kuuluvat ihmiset, jotka olivat esimerkiksi israelilaisten orjina.
Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli
pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa
israelilaisten esi-isien kanssa. Eli tätä lakiin perustuvaa ei tehty myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa.
Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18).
Sapatti säädetään israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.
5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi,
jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät.
Merkittävä teksti on myös 3 Moos.23. luku israelilaisille säädetyistä juhla-ajoista. Siinä käsketään ilman mitään erotusta "seremoniallisiin väliaikaisiin juhliin" ja "ikuiseen sapattipäivään" Israelin kansaa pitämään ensin sapattia. Sen jälkeen määrätään muista "Herralle omistetuista pyhistä juhlista".
Vanhan Testamentin kirjoituksissa israelilaisia muistutetaan muutenkin, että sapatti on Herran heille antama ja ilmoittama erityinen liiton merkki, jota heidän on siksi noudatettava (Hes. 20:10-12; Neh. 9:13-14.).
Nehemian kirjassa sanotaan Jahven nimenomaan ”ilmoittaneen” sapatin juutalaisille – joten Jahve ei ollut ilmoittanut sapattia luomisessa eikä muille kansoille.
Vanhan liiton profeetat nuhtelivat vain israelilaisia sapatin rikkomisesta ja sapatin laiminlyömisetä, mutta merkillepantavaa on, että muita kansoja ei nuhdella eikä tuomita sen takia, että ne eivät pidä sapattia.
"Pakanakansojen" rikoksia olivat profeettojen kirjoituksissa epäjumalien palvonta, Israelia vastaan sotiminen ja näiden kansojen ylpeys, ahneus ja korskeus yms. teot (esim. Hes.28-32 Tyyron ja Egyptin tuomiosta).
5. Sapatti Uudessa Testamentissa
Jeesus vietti sapattia opetuslapsineen kuten muutkin hurskaat juutalaiset, hänhän eli ja vaikutti vanhan liiton lain aikana ja sen alaisena. Mutta Jeesus vietti sapattia täysin eri tavalla kuin hänen aikansa farisealainen juutalaisuus. Jeesus vastusti sapatin korostamista ja ihmisten rasittamista lukuisilla säännöillä ja kielloilla kaikesta siitä, mikä oli sapattina kiellettyä. (esim. Matt.12:1-14; fariseukset ryhtyivät suunnittelemaan Jeesuksen surmaamista hänen sapattiinsuhtautumisensa takia).
Toisin kuin synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas), Johanneksen evankeliumi menee
pitemmälle sapattikysymyksessä. Jeesus kumoaa sapatin (Joh.5:18).
Johanneksen mukaan fariseukset halusivat tappaa Jeesuksen, koska hän rikkoi sapatin sekä teki itsensä Jumalan vertaiseksi.
Markuksen evankeliumissakin Jeesus lakkautti Mooseksen lain säädöksiä, hän kumosi lain puhtaista ja epäpuhtaista eläimistä julistamalla kaiken ruuan puhtaaksi eli sallituksi syödä (Mark.7:19).
Apostolien teoissa Paavali ja apostolit saarnasivat synagoogissa sapattisin evankeliumia, koska juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset olivat silloin koolla totutusti.
Apt.20:7-11 alkukristityt alkoivat kokoontua viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. "Leivän murtaminen" viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen.
Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.
Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta vanhan liiton lain pyhäpäivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa
(Room.14:1-14; mitään ruoka ei ole enää "epäpuhdasta" eikä kiellettyä,
eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa, vaan jokainen viettää päiviä oman harkintansa mukaan).
Hebr.4:1-11 on adventistien suosima "sapattiteksti", mutta todellisuudessa kyseisessä tekstissä ei puhuta kristittyjen tavasta tai velvollisuudesta levätä lauantaina. Päinvastoin kirjeen kirjoittaja asettaa uuden määräpäivän Jumalan lepoon pääsemisessä, ja se on "tämä päivä, jolloin pelastuksen sanoma on kuultavissa. Kirjoittaja selittää kuinka Jumalan kansan sapattilepo on vielä edessäpäin olevaa todellisuutta eikä siis lauantaina lepäämiseen liittyvää.
6. Sapatin viettämisen velvoitteen kertakaikkinen kumoaminen
Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi
(Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia,
mikä on leimallista adventistien teologiassa.
Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi oli juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä
ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Lahkolaisuuteen liittyi erilaiset näyt (muistettakoon Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys.
Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai
mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen
voitto. On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa
ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä
on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö).
Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava "varjo",
jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista
kuten sapatin noudattamista.
Adventistien tyypillien selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan
"seremoniasapateista", jotka ainoastaan olisivat saaneet täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista
olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia.
Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille, joten ei ole mitään selitysopillista perustetta väittää, että tässä tekstissä ei puhuttaisi lauantaisapatista.
Paavalilaisessa teologiassa maailmanaika voidaan jakaa kolmeen kauteen:
1) Aadamista Moosekseen oli aika ennen lakia.
2) Mooseksesta Kristukseen oli aika lain alla kun laki toimi juutalaisten väliaikaisena "kasvattajana" Kristukseen
3) Kristuksesta alkoi aika armon alla.
Tänä armon aikana laki on saanut täyttymyksensä Kristuksessa, joka on vanhan liiton lain loppu. (kts. esim. Room.4-8;10:4;Gal.2-5, 1 Kor.8; 2 Kor.3:3-17; Ef.2:14-18).
Vanhan liiton laki oli kuoleman virka – ja tähän virkaan sisältyi sapattikäskykin – mutta uusi liitto on Hengen virka, joka tekee eläväksi ja Herran Henki vapauttaa vapauteen. Eikä alista elämään juutalaisten sapatin tai muiden Mooseksen lain säädöksien alla.
Uudessa liitossa on voimassa vain Kristuksen laki (1 Kor.9:20-22; Gal.5:14;6:2), joka tiivistyy lähimmäisenrakkauden käskyyn Pyhän Hengen ohjaamassa evankeliumin vapaudessa
Vanhan testamentin laki ei siis Paavalille ollut ikuinen ja koko ihmiskunnalle tarkoitettu vaan "rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty" (Gal.3:19), so. jotta synti saisi rikkomuksen luonteen ja jotta juutalaiset kasvatettaisiin Kristuksen luo kun he oppisivat tuntemaan syntisyytensä- mutta juutalaiset alkoivatkin rakentaa omaa vanhurskauttaan lain mukaisia tekoja tekemällä.
Kristillistä seurakuntaa ei Uuden testamentin teologiassa ole sidottu juutalaiseen sapattiin eikä mihinkään tiettyyn päivään, jonka viettäminen lepo-tai pyhäpäivänä olisi kristittyjen velvollisuus.
7. Sunnuntai alkuperä
Monet protestanttiset kirkkokunnat ja teologit ovat historian aikana olettaneet erheellisesti, että uuden liiton aikana sunnuntaista olisi tullut ”kristillinen sapatti” tai että VT:n sapattikäskyn velvoitteet olisivat siirtyneet sunnuntaille. Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia velvoitteita luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle. Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan vapaus – kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista).
Adventistit ovat perinteisesti väittäneet sunnuntaita ”katolisen kirkon keksinnöksi” ja ”paavin asettamaksi ” kauan apostolisten aikojen jälkeen.
Tämähän ei vastaa ollenkaan historiallisia tosiasioita. Jopa adventistien tällä hetkellä johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi (HOW DID SUNDAYKEEPING BEGIN? tutkielmassaan) on myöntänyt olevansa eri mieltä lahkon ”profeetan” Ellen G. Whiten kanssa sanoen sunnuntain vieton aloittamisen menevän vuoteen 135 jKr. Rooman paaveja ei ollut olemassakaan tuossa vaiheessa!
Mitään ”paavin valtaa” ei ollut historiallisesti vielä olemassakaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien – kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa.
Lisäksi hyvin varhaiset alkukirkon dokumentit todistavat, että alkukirkko vietti sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänään ja nauttien sinä päivänä ehtoollista.
Esim. Didakhe eli kahdentoista apostolin opetus noin vuosilta 70-100 jKr. (Did.14:1). Koko Didakhe ei sano kertaakaan kristittyjen viettäneen sapattia.
Samoin hyvin vanhoissa piispa Ignatiuksen kirjeissä Magnesialaisille (n.100-110 jKr.) sanotaan, että kristityt eivät vietä sapattia vaan sunnuntaita, jota sanotaan Herran päiväksi. Nämä varhaiskirkolliset dokumentit on myös suomennettu nimellä Apostoliset isät (suomalaisen teologisen kirjallisuuden seuran julkaisuja 163).
Vastaavanlaisia sunnuntain viettämisestä todistavia dokumentteja arvostetuilta varhaiskirkon opettajilta on paljon. Täten adventistien väitteiltä, että paavi/katolinen kirkko olisi tuonut sunnuntain kirkkoon on täysin vailla historiallisia ja teologisia perusteita.
Katson, että maalllistuminen ei vähene juutalaisten sapattia viettämällä sen enempää kuin velvoittamalla kaikki pitämään sunnuntaita – maallistuminen poistuu vain sydänten uskolla kristillisen armon ja vapauden hengessä.
Sapatin pitäminen ei lähennä kristittyjä juutalaisiinkaan koskapa juutalaiset eivät voi hyväksyä Jeesuksen jumaluutta eikä kolminaisuusoppia. Juutalaisten mielestä kristityillä on itse asiassa eri Jumala kuin heillä, sillä juutalaisille on keskeistä korostus, että Jumala on yksi ainoa. En ylipäätään usko, mitä maallistumiseen tulee, minkään ulkonaisten tapojen ja säädöksien vähentävän maallistumista. Kaikkihan lähtee ihmisen sisältä ja uskosta.
Kirjoittanut: Timoteu* 14.11.2006 klo 12.14
Kysymys sapatin pitämisestä ja sunnuntain alkuperästä on eräs keskeisimpiä teologisia ja historiallisia kysymyksiä, joita olen tutkinut. Syynä siihen on, että olin adventismin piirissä jonkin aikaa, joten sapatista on omakohtainen kokemus.
Esittelen nyt tutkimuksieni tuloksia tästä aiheesta.
1. Koska sapattia alettiin viettämään alunperin?
(Heb. shabbath; Gr. Sabbaton; Lat. Sabbatum; Engl. Sabbath).
Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30
kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta
Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy olemassaolevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:
"Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin....Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää" (2 Moos.16:29-30).
Tämän tavan alkuperä on historiallisen tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa.
2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisen ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta.
Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikkokin oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty.
Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänhän ei edes ollut israelilainen, vaan eräs israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia.
Mooseksen kirjat (eli Pentateukki; tässä en ota kantaa Mooseksen kirjojen historialliseen alkuperään eikä kirjoitusajankohtaan) eivät sisällä käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä pakanakansojen sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.
2. Luomisen muistomerkkikö koko ihmiskunnalle?
1 Moos.2:3 on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän koska Jumala
lepäsi luomistyöstään sinä päivänä. Genesiksen teksteissä ei kuitenkaan lue mitään siitä,
että seitsemännen päivän pitämisestä olisi säädetty laki ihmiskunnalle.
Tekstissä ei sanota, että Jumala olisi käskenyt ihmisiä viettämään seitsemättä päivää viikottaisena jumalanpalvelus- ja lepopäivänä "luomisen muistomerkkinä".
Koko väliaikana luomisen loppumisesta Mooseksen ajan "erämaavaellukseen" eiole merkintää sapatin pitämisestä. Ilmeisenä johtopäätöksenä tämä sapatinpitämisen puuttuminen johtuu siitä, että siitä ei ollut säädetty lakia eikä siitä tehty mitään jumalanpalvelusinstituutiota.
3. Termi "laki" Raamatussa
Termi "laki" (Kr. nomos) esiintyy yli 400 kertaa kirjoituksissa. Väite, jonkan mukaan "laki" viittaisi aina kymmeneen käskyyn (mukaanlukien) sapattikäskyyn ei pidä paikkaansa. Termiä
on käytetty viittaamaan koko Mooseksen lakiin , juhlapäiviin, uhrimenoihin,puhtaussääntöihin yms.
Kymmenen käskyn laki (dekalogi) on vain eräs ja loppujen lopuksi pieni osa koko vanhan
liiton hyvin laajaa lakia.
Mooseksen laissa ei tehdä erotusta "ikuisesti voimassaolevan kaikille kansoille kuuluvan
moraalilain" ja väliaikaisen vain israelilaisille tarkoitetun "seremoniallisen lain" välillä.
Koko laki on yksi kokonaisuus, liitto Jahven ja israelilaisten välillä, ja koko tätä lakia sanotaan Pentateukissa "ikuiseksi" (2 Moos.27:21;´30:21,31 jne.) ja sukupolvesta sukupolveen voimassa olevaksi.
4. Kenelle laki (ja sapatti) annettiin noudatettavaksi?
Pentateukissa - ja koko Vanhassa Testamentissa - korostetaan sitä, että Jahve teki Israelin kansan kanssa liiton, jonka sisältö on Siinailla annettu laki eli Liitonkirja
(2 Moos.24:7-8). Lain julistaminen Siinain vuorella alkaa sanoilla (20:2):
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta"
Liiton kirjan säädöksien vaikutuspiirissä olivat myös ne "muukalaiset" eli toisiin kansoihin
kuuluvat ihmiset, jotka olivat esimerkiksi israelilaisten orjina.
Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli
pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa
israelilaisten esi-isien kanssa. Eli tätä lakiin perustuvaa ei tehty myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa.
Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18).
Sapatti säädetään israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.
5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi,
jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät.
Merkittävä teksti on myös 3 Moos.23. luku israelilaisille säädetyistä juhla-ajoista. Siinä käsketään ilman mitään erotusta "seremoniallisiin väliaikaisiin juhliin" ja "ikuiseen sapattipäivään" Israelin kansaa pitämään ensin sapattia. Sen jälkeen määrätään muista "Herralle omistetuista pyhistä juhlista".
Vanhan Testamentin kirjoituksissa israelilaisia muistutetaan muutenkin, että sapatti on Herran heille antama ja ilmoittama erityinen liiton merkki, jota heidän on siksi noudatettava (Hes. 20:10-12; Neh. 9:13-14.).
Nehemian kirjassa sanotaan Jahven nimenomaan ”ilmoittaneen” sapatin juutalaisille – joten Jahve ei ollut ilmoittanut sapattia luomisessa eikä muille kansoille.
Vanhan liiton profeetat nuhtelivat vain israelilaisia sapatin rikkomisesta ja sapatin laiminlyömisetä, mutta merkillepantavaa on, että muita kansoja ei nuhdella eikä tuomita sen takia, että ne eivät pidä sapattia.
"Pakanakansojen" rikoksia olivat profeettojen kirjoituksissa epäjumalien palvonta, Israelia vastaan sotiminen ja näiden kansojen ylpeys, ahneus ja korskeus yms. teot (esim. Hes.28-32 Tyyron ja Egyptin tuomiosta).
5. Sapatti Uudessa Testamentissa
Jeesus vietti sapattia opetuslapsineen kuten muutkin hurskaat juutalaiset, hänhän eli ja vaikutti vanhan liiton lain aikana ja sen alaisena. Mutta Jeesus vietti sapattia täysin eri tavalla kuin hänen aikansa farisealainen juutalaisuus. Jeesus vastusti sapatin korostamista ja ihmisten rasittamista lukuisilla säännöillä ja kielloilla kaikesta siitä, mikä oli sapattina kiellettyä. (esim. Matt.12:1-14; fariseukset ryhtyivät suunnittelemaan Jeesuksen surmaamista hänen sapattiinsuhtautumisensa takia).
Toisin kuin synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas), Johanneksen evankeliumi menee
pitemmälle sapattikysymyksessä. Jeesus kumoaa sapatin (Joh.5:18).
Johanneksen mukaan fariseukset halusivat tappaa Jeesuksen, koska hän rikkoi sapatin sekä teki itsensä Jumalan vertaiseksi.
Markuksen evankeliumissakin Jeesus lakkautti Mooseksen lain säädöksiä, hän kumosi lain puhtaista ja epäpuhtaista eläimistä julistamalla kaiken ruuan puhtaaksi eli sallituksi syödä (Mark.7:19).
Apostolien teoissa Paavali ja apostolit saarnasivat synagoogissa sapattisin evankeliumia, koska juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset olivat silloin koolla totutusti.
Apt.20:7-11 alkukristityt alkoivat kokoontua viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. "Leivän murtaminen" viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen.
Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.
Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta vanhan liiton lain pyhäpäivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa
(Room.14:1-14; mitään ruoka ei ole enää "epäpuhdasta" eikä kiellettyä,
eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa, vaan jokainen viettää päiviä oman harkintansa mukaan).
Hebr.4:1-11 on adventistien suosima "sapattiteksti", mutta todellisuudessa kyseisessä tekstissä ei puhuta kristittyjen tavasta tai velvollisuudesta levätä lauantaina. Päinvastoin kirjeen kirjoittaja asettaa uuden määräpäivän Jumalan lepoon pääsemisessä, ja se on "tämä päivä, jolloin pelastuksen sanoma on kuultavissa. Kirjoittaja selittää kuinka Jumalan kansan sapattilepo on vielä edessäpäin olevaa todellisuutta eikä siis lauantaina lepäämiseen liittyvää.
6. Sapatin viettämisen velvoitteen kertakaikkinen kumoaminen
Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi
(Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia,
mikä on leimallista adventistien teologiassa.
Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi oli juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä
ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Lahkolaisuuteen liittyi erilaiset näyt (muistettakoon Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys.
Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai
mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen
voitto. On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa
ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä
on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö).
Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava "varjo",
jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista
kuten sapatin noudattamista.
Adventistien tyypillien selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu "viikkosapatista" vaan
"seremoniasapateista", jotka ainoastaan olisivat saaneet täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista
olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia.
Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille, joten ei ole mitään selitysopillista perustetta väittää, että tässä tekstissä ei puhuttaisi lauantaisapatista.
Paavalilaisessa teologiassa maailmanaika voidaan jakaa kolmeen kauteen:
1) Aadamista Moosekseen oli aika ennen lakia.
2) Mooseksesta Kristukseen oli aika lain alla kun laki toimi juutalaisten väliaikaisena "kasvattajana" Kristukseen
3) Kristuksesta alkoi aika armon alla.
Tänä armon aikana laki on saanut täyttymyksensä Kristuksessa, joka on vanhan liiton lain loppu. (kts. esim. Room.4-8;10:4;Gal.2-5, 1 Kor.8; 2 Kor.3:3-17; Ef.2:14-18).
Vanhan liiton laki oli kuoleman virka – ja tähän virkaan sisältyi sapattikäskykin – mutta uusi liitto on Hengen virka, joka tekee eläväksi ja Herran Henki vapauttaa vapauteen. Eikä alista elämään juutalaisten sapatin tai muiden Mooseksen lain säädöksien alla.
Uudessa liitossa on voimassa vain Kristuksen laki (1 Kor.9:20-22; Gal.5:14;6:2), joka tiivistyy lähimmäisenrakkauden käskyyn Pyhän Hengen ohjaamassa evankeliumin vapaudessa
Vanhan testamentin laki ei siis Paavalille ollut ikuinen ja koko ihmiskunnalle tarkoitettu vaan "rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty" (Gal.3:19), so. jotta synti saisi rikkomuksen luonteen ja jotta juutalaiset kasvatettaisiin Kristuksen luo kun he oppisivat tuntemaan syntisyytensä- mutta juutalaiset alkoivatkin rakentaa omaa vanhurskauttaan lain mukaisia tekoja tekemällä.
Kristillistä seurakuntaa ei Uuden testamentin teologiassa ole sidottu juutalaiseen sapattiin eikä mihinkään tiettyyn päivään, jonka viettäminen lepo-tai pyhäpäivänä olisi kristittyjen velvollisuus.
7. Sunnuntai alkuperä
Monet protestanttiset kirkkokunnat ja teologit ovat historian aikana olettaneet erheellisesti, että uuden liiton aikana sunnuntaista olisi tullut ”kristillinen sapatti” tai että VT:n sapattikäskyn velvoitteet olisivat siirtyneet sunnuntaille. Koko Uudessa testamentissa ei ole mitään tällaisia velvoitteita luettavissa, eikä UT:n teologiassa ole mitään toista pyhäpäivää asetettu sapatin paikalle. Päivien viettämisessä vallitsee nimenomaan vapaus – kuten siinäkin mitä kristityt saavat syödä, eli mitä tahansa haluat (kunhan eivät loukkaa jotain heikkouskoista).
Adventistit ovat perinteisesti väittäneet sunnuntaita ”katolisen kirkon keksinnöksi” ja ”paavin asettamaksi ” kauan apostolisten aikojen jälkeen.
Tämähän ei vastaa ollenkaan historiallisia tosiasioita. Jopa adventistien tällä hetkellä johtava historian tutkija Samuel Bacchiocchi (HOW DID SUNDAYKEEPING BEGIN? tutkielmassaan) on myöntänyt olevansa eri mieltä lahkon ”profeetan” Ellen G. Whiten kanssa sanoen sunnuntain vieton aloittamisen menevän vuoteen 135 jKr. Rooman paaveja ei ollut olemassakaan tuossa vaiheessa!
Mitään ”paavin valtaa” ei ollut historiallisesti vielä olemassakaan kun alkukirkko jo vietti yleisesti sunnuntaita jumalanpalveluspäivänään ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien – kristillisen vapauden hengessä (esim. Apt.20:7; 1 Kor.16:2). Sunnuntain viettäminen jumalanpalveluspäivänä ei siis alkanut Roomassa, vaan apostolisessa alkukirkossa niin Palestiinan kuin Vähä-Aasian seurakunnissa.
Lisäksi hyvin varhaiset alkukirkon dokumentit todistavat, että alkukirkko vietti sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuksen juhlapäivänään ja nauttien sinä päivänä ehtoollista.
Esim. Didakhe eli kahdentoista apostolin opetus noin vuosilta 70-100 jKr. (Did.14:1). Koko Didakhe ei sano kertaakaan kristittyjen viettäneen sapattia.
Samoin hyvin vanhoissa piispa Ignatiuksen kirjeissä Magnesialaisille (n.100-110 jKr.) sanotaan, että kristityt eivät vietä sapattia vaan sunnuntaita, jota sanotaan Herran päiväksi. Nämä varhaiskirkolliset dokumentit on myös suomennettu nimellä Apostoliset isät (suomalaisen teologisen kirjallisuuden seuran julkaisuja 163).
Vastaavanlaisia sunnuntain viettämisestä todistavia dokumentteja arvostetuilta varhaiskirkon opettajilta on paljon. Täten adventistien väitteiltä, että paavi/katolinen kirkko olisi tuonut sunnuntain kirkkoon on täysin vailla historiallisia ja teologisia perusteita.
Katson, että maalllistuminen ei vähene juutalaisten sapattia viettämällä sen enempää kuin velvoittamalla kaikki pitämään sunnuntaita – maallistuminen poistuu vain sydänten uskolla kristillisen armon ja vapauden hengessä.
Sapatin pitäminen ei lähennä kristittyjä juutalaisiinkaan koskapa juutalaiset eivät voi hyväksyä Jeesuksen jumaluutta eikä kolminaisuusoppia. Juutalaisten mielestä kristityillä on itse asiassa eri Jumala kuin heillä, sillä juutalaisille on keskeistä korostus, että Jumala on yksi ainoa. En ylipäätään usko, mitä maallistumiseen tulee, minkään ulkonaisten tapojen ja säädöksien vähentävän maallistumista. Kaikkihan lähtee ihmisen sisältä ja uskosta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
paljon asiavirheitä, joten se luokitellaan "satujen" sarjaa.(mitä ne asia virheet ovat, niin lapsekkin seurakunnassa ne tunnistaa) Ns.harhaoppia kristillisessä mielessä.Anteeksi jos luokkaan, mutta olet kirjoittajana varmasti itsekkin sen huomannut, vai oliko tarkoituskin kirjoittaa "uskonnollinen satu". Oletko "ammattilainen" satuilija?. Maran ata.
Sinulla tuo sanan säilä on terävänä.
Et kuitenkaan tohtinut yhtäkään vastatodistetta esittää?
Adventistina et tunne kristinuskoa, joten siihen olet jäävi ottamaan kantaa.
vuosilta 70-100 jKr, vaikka jotkut niin väittävät. Didakhe on ajalta 110-120 jKr.