Mikä pakottaa ketään jäämään paikalleen juoksemaan samaa rataa, valittamaan samoista ongelmista ja olosuhteista päivä toisensa jälkeen odottaen kuuta taivaalta? Voin puhua vain ja ainoastaan omasta puolesta, mutta "ei ole rahaa lähteä" on ainakin minun mielestä todella huono tekosyy. Kyllä jokainen "markkinakelpoinen"(hidasälyisille selite:sarkasmi työvoimatoimistoa kohtaan)
kykenee surkealla palkallakin säästämään sen suuruisen määrän rahaa, että riittää sijoittamaan lentolippuun ja kuukauden vuokraan, jotta säästyy kadulla asumiselta.
Kilpailu on tietysti kovaa missä tahansa suurkaupungissa, mutta mahdollisuudet ovat sen myötä kirjaimellisesti rajattomat. Ehdottomasti suosittelen jo pelkästään mieltä avaavan kokemuksen vuoksi omien kykyjen kokeilua ulkomailla, unohtamatta mahdollisuutta että pääset käsiksi päämääriin, joista olet aiemmin vain voinut unelmoida. Jos uskallusta, kielitaitoa ja järkeä on yhtään takataskussa sen "vaivalla" tehdyn rahan lisäksi, ei ole varmasti kovin suuri ongelma hankkia elantoa vuokraan ja ruokaan. Ajan kanssa sekin setelinippu turpoaa tilillä mikäli pelataan oikeilla korteilla, unohtamatta tietysti etiikkaa. Vaikka paluu tapahtuisikin maitojunalla, olet silti muutamaa kokemusta rikkaampi, joista on takuuvarmasti hyötyä tulevaisuudessa, päätit sitten yrittää uudestaan tai jäädä sinne mistä lähditkin.
Elä päivä kerallaan, mutta kuitenkin ajatellen pitkää aikaväliä, siinä hyvin yksinkertainen, mutta toimiva neuvo, jolla moni on tähän asti pärjännyt elämässä.
Valtaosassa, jotka valittavat nykyistä olosuhteista on havaittavissa yhteisiä ominaisuuksia, kyvyttömyys, rohkeuden puute, omatoimisuuden puute, vastuuden välttely ja siirtely muiden harteille.
Pyrin välttämään psykologian perusteiden opetusta, joten totean vain yksinkertaisesti ja hyvin kliseisellä kritiikillä, että itsestä se on kiinni mikäli oikeasti haluaa.
Muuta en osaa juuri sanoa. Minusta ei ole lainkaan mukavaa katsella miten moni elää samoissa "kärsimyksissä" etsien ratkaisua huomisesta kun kaikki on tässä ja nyt.
Anteeksi sormella osoittelu,
14
925
Vastaukset
- jos kaikki hyvin
mutta entäpäs, "Jos uskallusta, kielitaitoa ja järkeä", jos näitä ei vaan ole, eikä tule eikä tilata. Mitäs sitten, saako sittenkään valittaa mistään? Se valittaminen kun edes vähän helpottaa tätä arjen tylsää ja mitäänsanomatonta elämää, jossa ei ole sisältöä kun ei ole rahaa ostaa sitä sisältöä siihen tylsään ja mitäänsanomattomaan elämään. Kun kukaan ei edes töihin huoli ;(
- olisin kaukana minäkin
Niin,jos lusikalla on annettu ei kauhalla voi
vaatia.
Oletko ajatellut että monikin meistä voisi kyllä säästää senverran että pois omasta kurjuudestaan pääsisi.
Monilla voi olla perhettä ja lapset.Monet meistä pitkäaikasityöttömistä voi olla jo senverran iäkkäitä etteivät missään mihinkään kelpaa.
Sitä paitsi iäkkäillä työttömillä saattaa olla vieläpä omat vanhemmat huonokuntoisina jotka apua tarvitsevat.
Ei se ole sitä että minäminäminä-ajattelu,vaan on ajateltava kokonaisuutta.Kuinka moni kärsisi siitä jos vaan lähtisin ja jättäisin kaikki oman onnensa nojaan.
Jos on nuori terve älykäs ja niin hyvin vielä,ettei kukaan ole millään lailla riippuvainen sinusta,niin mikä ettei.Itse ainakin annan lapseni käydä lukion rauhassa loppuun,koska hänellä hyvin pyyhkii. - perheenäityli
olisin kaukana minäkin kirjoitti:
Niin,jos lusikalla on annettu ei kauhalla voi
vaatia.
Oletko ajatellut että monikin meistä voisi kyllä säästää senverran että pois omasta kurjuudestaan pääsisi.
Monilla voi olla perhettä ja lapset.Monet meistä pitkäaikasityöttömistä voi olla jo senverran iäkkäitä etteivät missään mihinkään kelpaa.
Sitä paitsi iäkkäillä työttömillä saattaa olla vieläpä omat vanhemmat huonokuntoisina jotka apua tarvitsevat.
Ei se ole sitä että minäminäminä-ajattelu,vaan on ajateltava kokonaisuutta.Kuinka moni kärsisi siitä jos vaan lähtisin ja jättäisin kaikki oman onnensa nojaan.
Jos on nuori terve älykäs ja niin hyvin vielä,ettei kukaan ole millään lailla riippuvainen sinusta,niin mikä ettei.Itse ainakin annan lapseni käydä lukion rauhassa loppuun,koska hänellä hyvin pyyhkii.Itse en erityisemmin edes pidä paikkakunnasta, missä asun. Minut pitää täällä vain ja ainoastaan miehen työ ja lasten koulu. Mies minimi parin päivän reissussa vähintään kerran kuussa, yleensä useammin.
Aika ajattelykyvyttömiä ovat ihmiset, kuten aloittajakin. Nämä omaan napaan tuijottajat eivät osaa ajatella kuin itseään, toivottavasti aloittaja ei koskaan perusta perhettä sillä hänellä selvästikin puuttuu henkinen kyky siitä selviytyä itsekkäältä kun vaikuttaa. - perheenäitee
olisin kaukana minäkin kirjoitti:
Niin,jos lusikalla on annettu ei kauhalla voi
vaatia.
Oletko ajatellut että monikin meistä voisi kyllä säästää senverran että pois omasta kurjuudestaan pääsisi.
Monilla voi olla perhettä ja lapset.Monet meistä pitkäaikasityöttömistä voi olla jo senverran iäkkäitä etteivät missään mihinkään kelpaa.
Sitä paitsi iäkkäillä työttömillä saattaa olla vieläpä omat vanhemmat huonokuntoisina jotka apua tarvitsevat.
Ei se ole sitä että minäminäminä-ajattelu,vaan on ajateltava kokonaisuutta.Kuinka moni kärsisi siitä jos vaan lähtisin ja jättäisin kaikki oman onnensa nojaan.
Jos on nuori terve älykäs ja niin hyvin vielä,ettei kukaan ole millään lailla riippuvainen sinusta,niin mikä ettei.Itse ainakin annan lapseni käydä lukion rauhassa loppuun,koska hänellä hyvin pyyhkii.Itse en erityisemmin edes pidä paikkakunnasta, missä asun. Minut pitää täällä vain ja ainoastaan miehen työ ja lasten koulu. Mies minimi parin päivän reissussa vähintään kerran kuussa, yleensä useammin.
Aika ajattelykyvyttömiä ovat ihmiset, kuten aloittajakin. Nämä omaan napaan tuijottajat eivät osaa ajatella kuin itseään, toivottavasti aloittaja ei koskaan perusta perhettä sillä hänellä selvästikin puuttuu henkinen kyky siitä selviytyä itsekkäältä kun vaikuttaa. - meni sittenkin
perheenäitee kirjoitti:
Itse en erityisemmin edes pidä paikkakunnasta, missä asun. Minut pitää täällä vain ja ainoastaan miehen työ ja lasten koulu. Mies minimi parin päivän reissussa vähintään kerran kuussa, yleensä useammin.
Aika ajattelykyvyttömiä ovat ihmiset, kuten aloittajakin. Nämä omaan napaan tuijottajat eivät osaa ajatella kuin itseään, toivottavasti aloittaja ei koskaan perusta perhettä sillä hänellä selvästikin puuttuu henkinen kyky siitä selviytyä itsekkäältä kun vaikuttaa.Ensin väitti että tuo toinen nimimerkki on rekisteröity, mutta ei näköjään sitten ollutkaan, sorry tuli kahteen kertaan.
- yx vaan
neuvoa muita sivusta. Ei vain taida olla sitä vertaa kokemusta, että jokaisella ihmisellä on oma historiansa työttömyyteen.
Eikä täällä minun mielestäni nyt niin kauheasti valiteta, tuodaan vain erilaisia epäkohtia esille mitä on voinut kokea tai kokee järjestelmässä.
Monelle tämä varmasti on sellainen purkautumiskeino, jossa voi tuoda ajatuksiaan anonyymisti ja KAUNISTELEMATTA esille, mitä ehkä ei viitsi eikä halua läheisilleen kertoa.
Tämä on yksi tarpeellisimmista keskustelupalstoista. Näkeehän sen kommenteistakin.
Sinä toit esille oman näkemyksesi, joka minun mielestäni vaikuttaa yhdeltä vaihtoehdolta ehkä jollekin nuorelle perheettömälle ihmiselle. - Se Aito Työtön
"...on havaittavissa yhteisiä ominaisuuksia, kyvyttömyys, rohkeuden puute, omatoimisuuden puute, vastuuden välttely ja siirtely muiden harteille."
Eli epäkohtien esille nosto, yritykset oikaista epäkohtia ja vastustaa viranomaisten ja muiden toimijoiden mielivaltaa ovat luettelemiasi ilmiöitä?!?!
Uh huh. - tekee aina väärin
Perheenäiti tekee joka tapauksessa aina väärin, teki miten tahansa. Jos ei lähde muualle töihin, on luuseri jolle ei työ kelpaa. Jos lähtee, on hirveä ihminen joka hylkää perheensä. Kumpaan ajattelijoiden kastiin aloittaja kuuluu?
- Ikityötön
Anteeksi sormella osoittelu,
Kirjoittanut: mutta.. 18.11.2006 klo 12.09
riittää sijoittamaan lentolippuun ja kuukauden vuokraan, jotta säästyy kadulla asumiselta. "
Suomi ei ole ainoa maa maailmassa jossa vaaditaan useamman kuun vuokra, jos näin alkajaiseksi sanon jotain. Sitten voidaan puhua myös tavaroiden roudaamisesta ulkomaille ja byrokraattisista ongelmista.
"Ehdottomasti suosittelen jo pelkästään mieltä avaavan kokemuksen vuoksi omien kykyjen kokeilua ulkomailla"
Tässä olen samaa mieltä.
"Ajan kanssa sekin setelinippu turpoaa tilillä mikäli pelataan oikeilla korteilla"
Unohdit mainita, että se seteli turpoaa maahanmuuttojuristin tilillä.
Päin vastoin kuin Suomessa, kilpailukumppanisi ovat lähes lukutaidottomia ja heillä on kopiokoneella vetäisty työlupa. Sen sijaan sinun työlupasi maksaa loputtomasti rahaa, jonka sinä ansaitset sillä että sinulla on lailliset paperit (joita niitäkin epäillään).
"Vaikka paluu tapahtuisikin maitojunalla, olet silti muutamaa kokemusta rikkaampi, joista on takuuvarmasti hyötyä tulevaisuudessa"
Työmarkkinoilla siitä on vain haittaa.
Asia nähtiin niin kuin se onkin: lähdin lamaa pakoon sen sijaan että olisin kärsinyt muiden kanssa paskaämpärissä. Nyt olen yhtä ulkomaalainen kuin somalikin. Minulle on kerrottu, että kannattais mennä takaisin sinne.- Ikityötön
Pari detaljia:
Kun on ulkomailla elänyt ja palaa takaisin, ei ole enää sama ihminen eikä ole oikein suomalainenkaan. On kovalla työllä omaksunut toisen maan kulttuurin ja sitten tulee takaisin, niin ei suomalaiseksi tulla vain vaihtamalla takkia. Tulee sitten se, että atkaloijaan takaisin. Suomalaiset eivät tajua miten voi atkaloija sellaista kulttuuria joka on huonompi, kas kun suomalaisten mielestä heidän omansa on paras.
Tyypillinen esimerkki on se, että kun siellä asuin ja oli toinen suomalainen, niin kaikkialla oli karjapaimen sitä, karjapaimen tätä, se oli sellainen elävä villin lännen kulissi koko ajan. Niin sitten tämä suomalainen sanoi, että sitä joko rakastaa tai vihaa, sitä ei voi olla huomioimatta. No minä olin oitis ihastunut. Minulla on western-releetkin. No sitten minut reväistään suomeen ja kun tulee atkal, niin kuljen niissä kamppeissa ja ihmiset on, että tuossa se nyt leveilee jenkkimenneisyydellään.
Toinen on se, että kun muualla asuu, niin kehon normaali ja luonnollinen bakteerikanta muuttuu, sairastut kuuden kuukauden sisällä sikäläiseen lastentautiin. Joudut siis olemaan pois työstä ja selvittämään mitkä oikeutesi terveydenhuollossa ovat.
- Kaikenkokenut
Jorma Ollilan työllisyystyöryhmän (1992) ennusteiden mukaisesti odotamme vuonna 1995 alkavaa osaajapulaa, joka kiihtyy vuosituhannen loppua kohti. Siksi olemme kouluttauneet niille aloille, joilla kerrottiin pulan olevan akuutein, siis tietoliikenne- ja ohjelmistoala. Esimerkiksi Nokia OY niminen yhtiö tarvitsee vuosittain 5000 uutta insinööriä. Suurten ikäluokkien vuosina 1995-2005 tapahtuva eläköityminen aiheuttaa työvoimavajettu muunmuassa kuntasektorilla, sosiaalialalla, terveydenhuollossa, järejstyksenpidossa ja kirjastoissa. Myös armeijan rekrytointeja on kiihdytettävä vuodesta 1998 alkaen. Totuus on kuitenkin se, että ulkomaisen työvoiman tulo on välttämätöntä kansainvälistymisestä johtuen. Esimerkiksi Suomen ja Somalian välinen mittava kauppavaihto vaatii 10.000 uuden Somalian kielen ja kulttuurin osaajan muuttamista suomeen vuosittain.
- iah ihmettelen
Joskus tuntuu siltä kun työministeriössä olisi palkattua henkilökuntaa kirjoittamassa näille foorumille.
Jopa forttumiakin puolusteltiin täällä.- imago kohdalleen
Kokoomus palkkasi Niinistöä markkinoimaan ison joukon nörttejä, jotka riehuivat netin keskustelupalstoilla ennen vaaleja 24h/vrk. Ei tainnut jäädä se loanheittokampanja keneltäkään huomaamatta? Kuuleman mukaan näistä keskustelupalstoista on tullut sen verran luettuja, että niillä alkaa olla jo arvoa mielipiteen muokkauksessa. Et siis ole ollenkaan väärässä epäilyksinesi. Yrityksillä on iso joukko ihmisiä PR-osastoilla töissä!
Ilmeisesti et ole tutustunut ihmisiin, jotka on ajettu sellaiseen tilaan, että inhimillinen elämä on mahdotonta.Oletko koskaan ollut rajalla tai kokenut millaista on henkinen romahdus vittumaisista asioista, jos et ole kultalusikka perseessä syntynyt?
Mitähän psykologinen katsantosi sanoo siihen tosiasiaan?
Ei kaikilla ole esimerkiksi työllistyminen osittain omasta halustaan kiinni.Ja toisekseen miksi ihmisien tulisi tapattaa itsensä henkisesti sen seikan vuoksi, että haluaa elää omien kykyjensä ja kokemustensa mukaan.
Meillä kaikilla ei ole kykyä sosiaalisesti, kielellisesti tai muutakaan ja sehän tekee ihmisestä ihmisen.Ei se, että osaat 5-10 kieltä ja kuljet naama hakasilla ja peroksidihampailla varustettuna.
Itse en katso ihmistä sen perusteella osaako jotakin vai ei vaan katson juuri niitä kritisoijia..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2065114Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy414615Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022749Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352328- 651962
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121851- 671794
- 2081674
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521232Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241974