Rajut sota kuvat tänään julkisiksi

Iltapäivälehtien lööpeissä kenties ?

Puolustusvoimien tähän saakka salassa pitämät sotakuvat tulevat julkisiksi. Talvi- ja jatkosodassa otettujen kuvien salauspäätös umpeutuu tänään, eikä nykyinen lainsäädäntö anna mahdollisuutta jatkaa salausta. Kuvia on kaikkiaan kolmisen sataa.

Nyt sota-arkistoon siirtyvät kuvat näyttävät sodan aiemmin pääasiassa ulkopoliittista syistä vaietut kasvot. Osin kuvat on pidetty salassa myös kunnioituksesta omaisia kohtaan. Kuvissa suomalaissotilaat pääasiassa harjoittavat sodomiaa korsussa, harjoittavat sodomiaa juoksuhaudassa ja homoilevat päämajan kulmalla. Tutkijat kiistelevät siitä, katseliko marsalkka Mannerheim himokasta touhua ikkunasta.
Vastuu siirtyy
tiedotusvälineille

Kuvien julkistamisen jälkeen jää tiedotusvälineiden harkittavaksi, kuinka rajuja kuvia ne haluavat julkaista. Puolustusvoimien toive on, että ainakin ne suuseksilähikuvat, joissa toisen osapuolen kasvot ovat selvästi tunnistettavissa jätettäisiin julkaisematta. Samoin kuvat, joissa venäläisiin sotavankeihin yhdytään takaapäin joukolla tulisi mieluusti jättää rauhaan.

Niin sanotut “kauhukuvat” nousivat julkisuuteen viimeksi muutama vuosi sitten, kun internetiin pääsi päämajan salaiseksi julistama kuvasarja “Jees, noukippa se saippua, mortti, sanoi sotamies Ryhmy.” Nyt julkaistut kuvat johtanevat Karjalan palauttamiseen.
11108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ole RAJOJA!!!!!

Mitäpä muuta voi käpykaartisukuiselta punikilta odottaakaan!!!!

Tämänkaltaisia ovat oikeat ÄÄRIKOMMUNISTIT, eivät kuulu Suomalaiseen yhteiskuntaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huomenna lehdissä. kirjoitti:

Iltapäivälehtien lööpeissä kenties ?

Puolustusvoimien tähän saakka salassa pitämät sotakuvat tulevat julkisiksi. Talvi- ja jatkosodassa otettujen kuvien salauspäätös umpeutuu tänään, eikä nykyinen lainsäädäntö anna mahdollisuutta jatkaa salausta. Kuvia on kaikkiaan kolmisen sataa.

Nyt sota-arkistoon siirtyvät kuvat näyttävät sodan aiemmin pääasiassa ulkopoliittista syistä vaietut kasvot. Osin kuvat on pidetty salassa myös kunnioituksesta omaisia kohtaan. Kuvissa suomalaissotilaat pääasiassa harjoittavat sodomiaa korsussa, harjoittavat sodomiaa juoksuhaudassa ja homoilevat päämajan kulmalla. Tutkijat kiistelevät siitä, katseliko marsalkka Mannerheim himokasta touhua ikkunasta.
Vastuu siirtyy
tiedotusvälineille

Kuvien julkistamisen jälkeen jää tiedotusvälineiden harkittavaksi, kuinka rajuja kuvia ne haluavat julkaista. Puolustusvoimien toive on, että ainakin ne suuseksilähikuvat, joissa toisen osapuolen kasvot ovat selvästi tunnistettavissa jätettäisiin julkaisematta. Samoin kuvat, joissa venäläisiin sotavankeihin yhdytään takaapäin joukolla tulisi mieluusti jättää rauhaan.

Niin sanotut “kauhukuvat” nousivat julkisuuteen viimeksi muutama vuosi sitten, kun internetiin pääsi päämajan salaiseksi julistama kuvasarja “Jees, noukippa se saippua, mortti, sanoi sotamies Ryhmy.” Nyt julkaistut kuvat johtanevat Karjalan palauttamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu