Millainen?

Millainen oli liittokokous päätöksien osalta?
291753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Malta Kääkkä kun on muille kerrottu………..

Äänestä
  • Olisit kirjoittanut pienellä kääkkä. Vain ne 12 armoitettua Käkkää voidaan kirjoitaa isolla Kääkällä. Meille muille se ei ole arvonimi, ja siksi se kirjoitetaan pienellä kääkällä.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Olisit kirjoittanut pienellä kääkkä. Vain ne 12 armoitettua Käkkää voidaan kirjoitaa isolla Kääkällä. Meille muille se ei ole arvonimi, ja siksi se kirjoitetaan pienellä kääkällä.

    Tässä riemun ja voiton ajankohtana, tulee noita ylistyksellisiä korostusvirheitä.

    Äänestä

Mielestä, sillä sääntömuutos ei mennyt läpi vaan
se palautettiin hallitukselle uudelleen mietittäväksi,puheenjohtaja kyllä ilmoitti että
heillä on paukut hallituksessa lopussa, siis ei tietoa miten he sitä jatkavat.Toimintasuunnitelmaa
ja talousarviota joudutaan myös korjaamaan koska ne oli laadittu ajatellen että sääntömuutos menisi
läpi.

Äänestä
  • mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    Äänestä

  • On syytä kuunnella päätökset kirjoitti:

    mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    caravanlehti julkisti jäsenille tehdyn kysymyksen. Vastauksista ilmeni, että enemmistö karavaanareista olisi hyväksynyt telttailijat ja sääntöuudistuksen. Sen sijaan yhdistysten puheenjohtajat eivät hyväksyneet.

    Yhdistysten johtokunnat ovat suurimmaksi osaksi (ilmaisilla)kausipaikoilla viihtyviä. Heidän henkilökohtainen etunsa on varmaan, että muutosta ei tule. Mutta onko se karavaanareiden etu?

    Kuka mahtaakaan olla lähempänä jäsenistöä? Jarrumiehet vaiko hallitus?

    taisit olla virallinen edustaja paikalla kun noin hyvin tiedät tapahtumat. Mutta hyvin toimittu edustajilta, ei nyt läpihuutojuttuina pitäisi hallitusherrojenkaan esityksiään pitää. Jäsenistöä kuunneltava, ja huomioitava näkemykset. Jarrumies tuossa alempana puhuu potaskaa ei se niin ole.
    Mutta kokouksen päätökset ovat ihan hyviä, asia harkittava huolella ja uudelleen, kaikki ne muutosehdotukset.

    Äänestä

  • On syytä kuunnella päätökset kirjoitti:

    mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    Karavaaniväen parissa nyt kuohuu!
    Onkohan pian tulossa peräti uusi keskusjärjestö?

    Äänestä

  • topi-39 kirjoitti:

    Karavaaniväen parissa nyt kuohuu!
    Onkohan pian tulossa peräti uusi keskusjärjestö?

    Ole ihan paikallaan välillä, on mennyt vuosia että
    liittohallitus on saanut rauhassa jyrätä omat juttunsa ihan niinkuin haluavat.Siksi varmaan istuva puheenjohtaja oli kokouksessa ihan maansa myynyt kun sääntömuutos ei mennyt läpi, hän yritti vielä hämmentää ihmisiä jotta hänen juttunsa olisi mennyt läpi.Hän totesi että hallitukselta on panokset loppu, aika onnetonta.

    Äänestä

  • Kaivelemaan. Nyt kun ACCF:tä pois potkittu James vetää omaa yhdistystään ACF:ää on nykyisessä ACCF menoillaan sama salakähmäisyys jos asia pitää paikkaansa. 7000€ matkakorvaukset nousivat taivaisiin 22000 € mahtaa sillä rahalla johtoryhmä komesti porskutella. Mutta onhan siellä niitä Herroja joiden maksut on aina joku toinen maksanut. Kyllä nyt ketuttaa siihen malliin että James saa taas uuden jäsenen.

    Äänestä

  • On syytä kuunnella päätökset kirjoitti:

    mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    hyvä asia kuulla. Toivottavasti nämä vallan himoiset nyt tajuavat että paras ratkaisu olisi poistua takaviistoon ennenkuin potkitaan. Pj tietenkin ensin kiitos.

    Äänestä

  • Äimistynyt kirjoitti:

    Kaivelemaan. Nyt kun ACCF:tä pois potkittu James vetää omaa yhdistystään ACF:ää on nykyisessä ACCF menoillaan sama salakähmäisyys jos asia pitää paikkaansa. 7000€ matkakorvaukset nousivat taivaisiin 22000 € mahtaa sillä rahalla johtoryhmä komesti porskutella. Mutta onhan siellä niitä Herroja joiden maksut on aina joku toinen maksanut. Kyllä nyt ketuttaa siihen malliin että James saa taas uuden jäsenen.

    kertoa. Nämä muutamat ihmiset ovat vuosikymmenet matkustelleet liiton rahoilla. Eikös puheenjohtaja ja hallitus voisi vielä hakea uusia paukkuja ,Viron sekä Unkarin matkojen ja Kanarian risteilyn lisäksi, vaikka Havajilta ? Jos sieltä löytyisi niitä paukkuja, joita puheejohtajalla ei ole koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • on ennenkin yritetty kirjoitti:

    varalta joku kysyi puheenjohtajakokouksessa entä onko uusilla liittohallitusehdokkailla passi voimassa.Kyselyn takana oli varmaankin epäilys siitä että jälleen ollaan menossa jonnekin ulkomaille kokousta pitämään.

    Äänestä

  • matkailun kirjoitti:

    varalta joku kysyi puheenjohtajakokouksessa entä onko uusilla liittohallitusehdokkailla passi voimassa.Kyselyn takana oli varmaankin epäilys siitä että jälleen ollaan menossa jonnekin ulkomaille kokousta pitämään.

    hyväksyy nämä matkat ja niistä syntyvät matkalaskut? Ei kai matkailijat itse? Puheenjohtaja, hallitus? Syntyy eturistiriitoja.

    Äänestä

  • On syytä kuunnella päätökset kirjoitti:

    mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    Hyvää oli vain se, että kausipaikkalaismafia paljasti korttinsa eli eipä oo SFC enää matkailijoita varten. Kausipaikkaliitto tulee karkottamaan loputkin matkailevat jäsenet muihin liittoihin, vaikka Autoliittoon.

    Äänestä

  • Ökkö kirjoitti:

    omituisia ajatuksia joillakin, ja vielä kehtaavat julkistaa.

    Äänestä

  • höpisee k ökkö kirjoitti:

    omituisia ajatuksia joillakin, ja vielä kehtaavat julkistaa.

    vapaamaa

    Äänestä

  • muuten kirjoitti:

    hyväksyy nämä matkat ja niistä syntyvät matkalaskut? Ei kai matkailijat itse? Puheenjohtaja, hallitus? Syntyy eturistiriitoja.

    tai ns. jäsenistön edustajat hyväksyvät liiton puheenjohtajan ja hallituksen matkat. Siellähän ne on mainittu toimintasuunnitelmassa, että liitosta on edustus paikalla ulkomaalla tapahtuvissa "kissanristiäisissä" ja talousarviossa hallituksen matkoissa sekä kansainvälisessä toiminnassa mukana kaikki matkakulut. Lisäksi tilinpäätöskokouksessa samaiset jäsenistön edustajat hyväksyvät ne lopullisesti. Ei ole vielä yhtään raporttia esitetty jäsenistölle esim. NCR:n tai FICC:n kokouksista, joihin liitostakin osallistuu delekaatiot. Monestako Caravan lehdestä olette lukeneet osallistujien selvityksiä esim. em. kokouksista. Montako kertaa on julistettu sitä, mikä on anti näistä kokouksista jäsenistölle? Tosin hallituksen ulkomaan matkoista ei vielä ole ollut toimintasuunnitelmassa erikseen mainintaa, mutta liiton hallitus 7 pj tekee päätökset. Puheenjohtaja palaverissahan yksi hallituksen jäsen ilmoitti, ettei ole ottanut osaa liittohallituksen Unkarin ratsutilalla pidettyyn kokoukseen jäsenistön varoilla. Siksipä puheenjohtaja tenttasi uusilta hallitusehdokkailta sitä, kuinka sitoutuneita he ovat osallistumaan hallituksen kokouksiin. Jostain kumman syystä unohti vain mainita liittokokousedustajien kuullen sen, että kokoukset voidaan pitää ulkomaillakin. Ulkomailla pidettävistä kokouksista jää aina pois ne henkilöt, jotka jollain lailla yrittävät säästää jäsenistön rahoja. Kyllä liiton pj. osaa nämä hommat, jotta voi esittää kokouksissa, kuinka kaikki hallituksen jäsenet eivät ole päättämässä yhteisistä asioista.Useimmilla ulkomaan matkoilla myös joku vaimo on mukana täysillä päivärahoilla, vaikkei olekaan liiton henkilökuntaa tai jäsenistön valitsema henkilö edustamaan liittoa. Eikö kukaan jäsenistön edustajista ymmärtänyt, kun kokouksessa kysyttiin talousarvion käsittelyn yhteydessä sitä, kuinka ACCF:n matkakulut nousevat 7000 €:sta 22000 €:n. Olisikohan sielläkin joitakin ulkomaan matkoja????? Näin se toimii demokraattinen järjestelmä.

    Äänestä

  • Vara matkustaa omilla euroilla kirjoitti:

    Missä/kuka on tällaisia euromääriä tuonut esiin? Tuskin tuollaisille summille löytyy näyttöjä?

    Äänestä

  • sepäse. kirjoitti:

    Missä/kuka on tällaisia euromääriä tuonut esiin? Tuskin tuollaisille summille löytyy näyttöjä?

    Jotain pielessä?

    Äänestä

  • Vara matkustaa omilla euroilla kirjoitti:

    tai ns. jäsenistön edustajat hyväksyvät liiton puheenjohtajan ja hallituksen matkat. Siellähän ne on mainittu toimintasuunnitelmassa, että liitosta on edustus paikalla ulkomaalla tapahtuvissa "kissanristiäisissä" ja talousarviossa hallituksen matkoissa sekä kansainvälisessä toiminnassa mukana kaikki matkakulut. Lisäksi tilinpäätöskokouksessa samaiset jäsenistön edustajat hyväksyvät ne lopullisesti. Ei ole vielä yhtään raporttia esitetty jäsenistölle esim. NCR:n tai FICC:n kokouksista, joihin liitostakin osallistuu delekaatiot. Monestako Caravan lehdestä olette lukeneet osallistujien selvityksiä esim. em. kokouksista. Montako kertaa on julistettu sitä, mikä on anti näistä kokouksista jäsenistölle? Tosin hallituksen ulkomaan matkoista ei vielä ole ollut toimintasuunnitelmassa erikseen mainintaa, mutta liiton hallitus 7 pj tekee päätökset. Puheenjohtaja palaverissahan yksi hallituksen jäsen ilmoitti, ettei ole ottanut osaa liittohallituksen Unkarin ratsutilalla pidettyyn kokoukseen jäsenistön varoilla. Siksipä puheenjohtaja tenttasi uusilta hallitusehdokkailta sitä, kuinka sitoutuneita he ovat osallistumaan hallituksen kokouksiin. Jostain kumman syystä unohti vain mainita liittokokousedustajien kuullen sen, että kokoukset voidaan pitää ulkomaillakin. Ulkomailla pidettävistä kokouksista jää aina pois ne henkilöt, jotka jollain lailla yrittävät säästää jäsenistön rahoja. Kyllä liiton pj. osaa nämä hommat, jotta voi esittää kokouksissa, kuinka kaikki hallituksen jäsenet eivät ole päättämässä yhteisistä asioista.Useimmilla ulkomaan matkoilla myös joku vaimo on mukana täysillä päivärahoilla, vaikkei olekaan liiton henkilökuntaa tai jäsenistön valitsema henkilö edustamaan liittoa. Eikö kukaan jäsenistön edustajista ymmärtänyt, kun kokouksessa kysyttiin talousarvion käsittelyn yhteydessä sitä, kuinka ACCF:n matkakulut nousevat 7000 €:sta 22000 €:n. Olisikohan sielläkin joitakin ulkomaan matkoja????? Näin se toimii demokraattinen järjestelmä.

    onko totta että joku jolla ei ole virallista asemaa eikä keneltäkään saatuja valtuuksia, voi nauttia päivärahoja Liiton kassasta? Siis jonkun edustajan vaimo? Kenen luvalla? Sehän on rikos. Kenelläkään ei voi olla valtuuksia sellaisen hyväksymiseen, edes niitä asemavaltuuksia. Oli sitten kuinka suuri päällikkö hyvänsä. Mutta myös ne, jotka viime kädessä hyväksyvät ja siunaavat tällaisen ovat vastuussa menettelystä!
    Ja jos , vaikkakin hyväksytyn, toimintasuunnitelman mukaisesta matkasta poiketaan ylöspäin budjetoiduista kustannuksista, kuka ja kenen valtuuksilla ja kuka siunaa?
    Totta helevetissä on kivaa reissailla muilla kuin omilla euroilla, ja vielä ilman kustannusvastuuta, joku raja pitäisi olla, härskiydelläkin.
    Liittokokous edustajien pitää ehdottomasti vaatia hallitukselta sekä puheenjohtajalta selvitykset perusteluineen tehdyistä reissuista ja niiden kustannuksista, joka kuitti esitettävä.
    Helevetin lepsua touhua, alkaa selvitä, ja röyhkeää hyväksikäyttöä, lepsujen edustajien vuoksi.
    Konsulit valvomaan!

    Äänestä

  • kivekset ... kirjoitti:

    on se niin mukavaa tulla tänne avoimelle palstalle revittelemään liitona asioita ja vielä nimettömänä. niin tai joo, siitä se johtuu että omalla palstalla on hiljaista ja tylsää.

    Äänestä

  • viikset kirjoitti:

    on se niin mukavaa tulla tänne avoimelle palstalle revittelemään liitona asioita ja vielä nimettömänä. niin tai joo, siitä se johtuu että omalla palstalla on hiljaista ja tylsää.

    Se on aiheetonta kateutta!

    Äänestä

  • Vara matkustaa omilla euroilla kirjoitti:

    tai ns. jäsenistön edustajat hyväksyvät liiton puheenjohtajan ja hallituksen matkat. Siellähän ne on mainittu toimintasuunnitelmassa, että liitosta on edustus paikalla ulkomaalla tapahtuvissa "kissanristiäisissä" ja talousarviossa hallituksen matkoissa sekä kansainvälisessä toiminnassa mukana kaikki matkakulut. Lisäksi tilinpäätöskokouksessa samaiset jäsenistön edustajat hyväksyvät ne lopullisesti. Ei ole vielä yhtään raporttia esitetty jäsenistölle esim. NCR:n tai FICC:n kokouksista, joihin liitostakin osallistuu delekaatiot. Monestako Caravan lehdestä olette lukeneet osallistujien selvityksiä esim. em. kokouksista. Montako kertaa on julistettu sitä, mikä on anti näistä kokouksista jäsenistölle? Tosin hallituksen ulkomaan matkoista ei vielä ole ollut toimintasuunnitelmassa erikseen mainintaa, mutta liiton hallitus 7 pj tekee päätökset. Puheenjohtaja palaverissahan yksi hallituksen jäsen ilmoitti, ettei ole ottanut osaa liittohallituksen Unkarin ratsutilalla pidettyyn kokoukseen jäsenistön varoilla. Siksipä puheenjohtaja tenttasi uusilta hallitusehdokkailta sitä, kuinka sitoutuneita he ovat osallistumaan hallituksen kokouksiin. Jostain kumman syystä unohti vain mainita liittokokousedustajien kuullen sen, että kokoukset voidaan pitää ulkomaillakin. Ulkomailla pidettävistä kokouksista jää aina pois ne henkilöt, jotka jollain lailla yrittävät säästää jäsenistön rahoja. Kyllä liiton pj. osaa nämä hommat, jotta voi esittää kokouksissa, kuinka kaikki hallituksen jäsenet eivät ole päättämässä yhteisistä asioista.Useimmilla ulkomaan matkoilla myös joku vaimo on mukana täysillä päivärahoilla, vaikkei olekaan liiton henkilökuntaa tai jäsenistön valitsema henkilö edustamaan liittoa. Eikö kukaan jäsenistön edustajista ymmärtänyt, kun kokouksessa kysyttiin talousarvion käsittelyn yhteydessä sitä, kuinka ACCF:n matkakulut nousevat 7000 €:sta 22000 €:n. Olisikohan sielläkin joitakin ulkomaan matkoja????? Näin se toimii demokraattinen järjestelmä.

    NCT treffeillä. Ei ilmeisesti maksettu osaaotto maksua. Matkakuluja ei olisi tarvinnut maksaa, treffit olivat matkan varella Norjasta Puolaan.

    Äänestä

  • on ennenkin yritetty kirjoitti:

    kertoa. Nämä muutamat ihmiset ovat vuosikymmenet matkustelleet liiton rahoilla. Eikös puheenjohtaja ja hallitus voisi vielä hakea uusia paukkuja ,Viron sekä Unkarin matkojen ja Kanarian risteilyn lisäksi, vaikka Havajilta ? Jos sieltä löytyisi niitä paukkuja, joita puheejohtajalla ei ole koskaan ollutkaan.

    kirjoittaja haluasi päästä hallituksen jäseneksi? Sinne voi päästä ansioilla, mutta ei kateuden saastuttamalla asenteella.

    Äänestä

  • eipä käyneet kirjoitti:

    NCT treffeillä. Ei ilmeisesti maksettu osaaotto maksua. Matkakuluja ei olisi tarvinnut maksaa, treffit olivat matkan varella Norjasta Puolaan.

    Suomenkieli on vaikeasti ymmärrettävää?

    Äänestä

  • On syytä kuunnella päätökset kirjoitti:

    mutta hallitukselle ei annettu tehtäväksi sääntömuutoksen uudelleen miettimistä, vaan päätettiin, että kevätliittokokouksessa Espoossa viimeistään valitaan erillinen työryhmä, joka aikanaan tekee uuden sääntömuutosesityksen. (mikäli katsoo aiheelliseksi). Se tuli selväksi, että eläkevirkoja ei jätetty (myönnetty)liittohallituksen väelle, kuten oli liittohallitus ajatellut. Giljotiinipykälä jäi voimaan ainakin vielä, vaikka sitä hoettiin niin tarpeettomaksi, kun se pykälä on aikanaan kuulemma tehty yhden ihmisen vuoksi. Ei liene epäselvää, kenen vuoksi (juuri syksyllä haudattu maan lepoon) pykälä on joskus tehty. Nyt se vain haluttaisiin poistaa, jotta voisi olla herra herrojen joukossa vaikka lopun elämäänsä. Niinhän sinne nytkin valittiin herra herrojen (pj palaverin tentissä pj:n käyttämä sanonta) joukkoon, joka auliisti antaa jäsenistön ymmärtää, että on heidän asioilla liikkeellä, vaikkakin ko. herra on myynyt itsensä herroille ja kannattaa herrojen esityksiä, jotta pysyy ns. mukavana herrana, eikä näin vastusta herrojen ajatuksia. Näinhän se toimii. Jäsenistölle saunoissa ja grillituvissa uhotaan ja ollaan niin jäsenistön edun valvojia, mutta kun halutaan herraksi herrojen joukkoon, niin jostakin joutuu luopumaan, että pysyy herrana herrojen joukossa. Periaatteistaan, joita lupaa jäsenistölle. Onneksi "herrat ja herrojen joukko (yksi nainenkin)" näkivät, ettei nämä kaikki yhdistyksen edustajat ihan tyhmiä ole. Äänestyksen tulos oli murskatappio "herrajoukolle". Jokohon herrajoukko ymmärtäisi, että jäsenistön mielipiteitä pitäisi oppia kuuntelemaan, edes jossain määrin. Herrathan ja nainen käyttivät puheen vuoroja kilpaa siitä, kuinka liittokokousedustajat ovat valinneet hallituksen jäsenet ja liittokokousedustajat tekevät päätökset. Käyttipä naishallituksen jäsen jopa puheen vuoron, että onko liittokokousedustajat valinneet niin huonon hallituksen, ettei se pystyisi ajattelemaan jäsenistön etua sääntömuutosesityksessäkään? Äänestystulos 186/98 lienee selvä vastaus hallitusherroille ja naiselle, kuinka hyviä hallituksen jäseniä ovat liittokokousedustajat vahingossa valinneet edustamaan jäsenistöä. Tulihan siellä puheenjohtajapalaverissa selväksi se, että vain yksi hallituksen jäsen ei ollut uuden sääntömuutosesityksen takana, ja näin esitys ei ollut yksimielinen. Mahtaako tuo yksi hallituksen jäsen olla lähempänä jäsenistöä, kuin 7 muuta ja pj.? Äänestystuloksen perusteella näin pitäisi tulkita. Että silleen.

    Ei ollut Tengström, jonka vuoksi giljotiinipykälä tehtiin. Pykälä tehtiin Pietiläisen valtakaudella 90-luvulla ja silloin ei Tengström ollut enää vallassa. Pykälä yritettiin poistaakin Pietiläisen valtakaudella, mutta siihen ei liittokokous enää suostunut. Eiköhän kolme kautta (9 vuotta) ole yhdelle puheenjohtajalle ihan riittävä aika.

    Äänestä

  • Äimistynyt kirjoitti:

    Kaivelemaan. Nyt kun ACCF:tä pois potkittu James vetää omaa yhdistystään ACF:ää on nykyisessä ACCF menoillaan sama salakähmäisyys jos asia pitää paikkaansa. 7000€ matkakorvaukset nousivat taivaisiin 22000 € mahtaa sillä rahalla johtoryhmä komesti porskutella. Mutta onhan siellä niitä Herroja joiden maksut on aina joku toinen maksanut. Kyllä nyt ketuttaa siihen malliin että James saa taas uuden jäsenen.

    Nimimerkki Äimistynyt kirjoittelee omiaan. Mistäköhän hän on saanut ACCF:n matkakulujen luvuiksi 7000 euroa ja nyt ne olisivat nousseet 22000 euroon. ACCF:hän on SFC:n kerho ja näin ollen myös SFC määrää ACCF:n rahankäytöstä. Jos kyse olisi tuollaisista matkakorvauksista, niin liitolla olisi varmasti siihen painava sana sanottavana. Älä kirjoittele asioista, joista et varmasti tiedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

+ + +kkl kirjoitti:

Millainen oli liittokokous päätöksien osalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu