Luopioita lättyyn ???

Ohdake

Täällä näkee kaikenlaisia viestejä ja kommentteja, mutta olettaisin, että yksi ihmisryhmä herättää eniten tunteita jt:ssa - nimittäin ns. luopiot.

Onko kukaan jt pohtinut ihan tosissaan, että mistä omat käsitykset luopioita kohtaan ovat lähtöisin? Oletko muodostanut jonkinlaisen muotin tai kaavan, jonka mukaan suhtaudut kaikkiin luopiohin?
Mitä tunteita sana herättää ja ovatko tunteet mielestäsi milloinkaan kohtuuttoman voimakkaita?

Millä adjektiiveilla kuvailisit luopioita? Voisitko kuvata heitä joillain positiivisilla adjektiiveilla? Millaisilla?

Miksi luopioihin suhtaudutaan niin kuin suhtaudutaan ja miksi heitä pitäisi kartella sen enempää kuin muitakaan seurakunnan ulkopuolisia ihmisiä?

En kaipaa tähän nyt raamatullisia tulkintoja, sillä suurin osa täällä kirjoittelevista tietää kyllä raamatunkohdat ja tulkinnat moneltakin eri kannalta.

**********

Mutta onko koskaan keskusteltu ihan vakavasti, mikä luopioissa on se asia joka saa osan ihmisistä ärsyyntymään?

Voisivatko ne, jotka ovat olleet itse mukana, mutta nyt "luopioituneet", kertoa omia tuntemuksiaan siltä ajalta, kun luopiot olivat vielä vastapuolella?

Syntyisikö tästä aiheesta avointa ja rehellistä keskustelua?
Kyse on hyvin vahvasti uskonnollisella paatoksella ladatusta sanasta, ainakin Jt-lahkon piirissä.

13

1082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asiaa miettinyt

      Itselläni on 30 v historia todistajana ja nyt lähes 10 v järjestön ulkopuolella. Juuri tuota kysymääsi asiaa olen miettinyt kerran jos toisenkin. Olen löytänyt kaksi voimakasta syytä entiseen luopio-kammooni. Sanonpa tässä vielä ennen noiden syiden kertomista, että ainakin toinen niistä tullaan ankarasti kieltämään vielä mukana olevien todistajien taholta, ehkä molemmat. Rehellisyys itselle on nimittäin vielä vaikeampaa kuin rehellisyys muille ihmisille.

      Ensimmäinen syy oli se, että VT-seura, siis Jt-järjestö, demonisoi kaikki asian jättäneet. Selityskaava on sama kuin Saatanan syntymässä: oli hyvä enkeli (todistaja), joka teki itsestään pahan (luopio) ja halusi sitä mikä ei hänelle kuulunut eli valtaa ja riippumattomuutta (luopioituvan todistajan tapauksessa riippumattomuutta järjestöstä).

      Toinen syy oli katkeruus luopioiden 'rintamakarkuruudesta'. Koska he luopuivat saarnaamistyöstä, meidän jäljelle jääneiden piti tehdä heidänkin osuutensa, koska työ piti saada tehtyä ennen Harmagedonia. Lisäksi luopiot pääsivät muutenkin liian helpolla; heidän ei tarvinnut tutkia päivittäin ja käydä kokouksissa, vaan he saattoivat vapaina kuin taivaan linnut tehdä mitä halusivat (ja mikä pahinta, jättäytyä Herran haltuun).

      • mieleen

        Ajatellen että ko poppoo lupaa liittyville ja itselleen hyvää ja sanovat olevansa oikeassa, niin suhtautuminen "luopioon", eronneeseen, ei oikein ilmennä rakkauden olevan lahkossa, tuolloinhan tulisi "luopioon" suhtautua sen tapaisella tunteella kuin surulla.

        Mutta tosiasiallinen suhtautuminen on jotain sellaista että se vastaa lähinnä fanaatikolta odotettavissa olevaa (viha yhteisen asian jättämisestä, tai peräti pettämisestä). Pohdittaessa poppoota mahdollisena fanaatikkojen ryhmänä muuten, niin sellaisia piirteitä on, itsenäinen ajattelu on kielletty ja on vannottava painettujen lauseiden nimiin sanatarkasti, sisällöstä välittämättä. Sisällöstä välittämättä, nimittäin tulee mieleen poppoosta pois lähteneiden muistelut, joissa saatetaan todeta, että jotakin oppia ei koskaan oikein ymmärretty. Näin sanoi esim. jokin tuosta vuoden 1914 raamatullisesta yhteydestä.

        Sana luopio on poppoon ottamassa käytössä oma, iskusanaksi kai sen voi sanoa, kuten poppoo paljon omaksuttaa jäsenillään erilaisia sanoja joihin ladataan voimakkaita tunnemerkityksiä. Sanoja jäsenet käyttää apunaan tilanteen mukaan, esim. keskustelukumppanille saatetaan sanoa, jos kysytään jotakin kiusallista johon on vaikea keksiä vastausta, "oletkos sinä luopio".


      • Markku_Meilo

        >>Lisäksi luopiot pääsivät muutenkin liian helpolla;

        Käytännössä yksi erittäin suuri vaikeus on Vt-seuran karttamissääntö, joka pitää merkittävää määrää jäseniä 'panttivankeina' järjestössä. Tuo mekanismi auttaa tehokkaasti hylkäämään rationaalisen ajattelun ja luo negatiivisen mielikuvan tuon taakan hylänneistä.

        >>vaan he saattoivat vapaina kuin taivaan linnut tehdä mitä halusivat (ja mikä pahinta, jättäytyä Herran haltuun).

        Vt-seuran yhteydessä olevalle tuollainen ajatus on tietenkin mahdollinen, mutta täysin logiikkaa vailla. Esimerkiksi jumaluskon hylänneen henkilön on oltava itselleen ja ympäristölle rehellinen ja hoidettava asiat siinä ja silloin. Hän ei voi jäädä odottamaan, että Jehovaa fiksaa ongelmia. Tai esimerkiksi, että Jehova saattaa päivänvaloon toistaiseksi kateissa olevat historialliset todisteet vuoden 607 puolesta.

        Jos joku, niin lähinnä Vt-seuran jäsenistöstä valtaosa painaa päänsä pensaaseen, eikä kohtaa todellisuutta. Se jos mikä on Jumalan haltuun jättäytymistä.


      • Capybara
        mieleen kirjoitti:

        Ajatellen että ko poppoo lupaa liittyville ja itselleen hyvää ja sanovat olevansa oikeassa, niin suhtautuminen "luopioon", eronneeseen, ei oikein ilmennä rakkauden olevan lahkossa, tuolloinhan tulisi "luopioon" suhtautua sen tapaisella tunteella kuin surulla.

        Mutta tosiasiallinen suhtautuminen on jotain sellaista että se vastaa lähinnä fanaatikolta odotettavissa olevaa (viha yhteisen asian jättämisestä, tai peräti pettämisestä). Pohdittaessa poppoota mahdollisena fanaatikkojen ryhmänä muuten, niin sellaisia piirteitä on, itsenäinen ajattelu on kielletty ja on vannottava painettujen lauseiden nimiin sanatarkasti, sisällöstä välittämättä. Sisällöstä välittämättä, nimittäin tulee mieleen poppoosta pois lähteneiden muistelut, joissa saatetaan todeta, että jotakin oppia ei koskaan oikein ymmärretty. Näin sanoi esim. jokin tuosta vuoden 1914 raamatullisesta yhteydestä.

        Sana luopio on poppoon ottamassa käytössä oma, iskusanaksi kai sen voi sanoa, kuten poppoo paljon omaksuttaa jäsenillään erilaisia sanoja joihin ladataan voimakkaita tunnemerkityksiä. Sanoja jäsenet käyttää apunaan tilanteen mukaan, esim. keskustelukumppanille saatetaan sanoa, jos kysytään jotakin kiusallista johon on vaikea keksiä vastausta, "oletkos sinä luopio".

        Sellainen kolahti kerran alas postiluukustani. Nakkasin sen ikkunasta pihalle kun se oli demoninen. Tuli kaveri käymään (JT), keroin mitä oli tapahtunut. Menimme ulos. Kirja oli kadonnut. Jalanjälkiä seuraten löysimme kirjan (lapset olivat vieneet sen lumilinnaan). Sitten lähdettiin ajamaan pyörillä. Kaveri kirjaa jo availi, minä sanoin, että parempi ettei lue yhtään mitään. Kirja tarakalla sitten Pekkalan sillalle Joensuusta ja sieltä nakkasin kirjan Pielisjokeen.

        Myöhemmin kun luin niin aika negatiivinen ja valittava asenne oli kirjassa, koska asenteeni oli se, että mitä "rakentavaa" kirja tarjoaa - rakentavaa siinä mielessä että parannetaan hengellisyyttä samalla Vartiotorniseurassa pysyen.


    • >>Voisivatko ne, jotka ovat olleet itse mukana, mutta nyt "luopioituneet", kertoa omia tuntemuksiaan siltä ajalta, kun luopiot olivat vielä vastapuolella?

      Onhan tuohon sanaan -luopio- saatu vartiotorniseuran ansiosta sisältymään aikamoinen lataus. Järjestössä ollessani, jo tuon sanan kuuleminen sai aikaan jonkinlaisen pahan ilmentymän mielikuvan. Luopiot koetaan saatanan veroisina valehtelijoina ja vääristelijöinä järjestön sisällä. Ei siitä koskaan sen kummemmin mitään esimerkkejä annettu tai anneta. Se nyt vain on niin.

      Sittemmin kun jt-tuen sivuilta luin R.Franzin nuo muutamat suomennetut luvut, niin ihmetykseni oli aika suuri. Mies puhuu ilman minkäänlaista oman edun tavoittelua, pyrkii totuuteen ja kertoo asiat niinkuin ne ovat. Katkeruuskin loisti poissaolollaan. Täysin päinvastaisen kuvan oli vartiotorniseura saanut aikaan luopioista. Tuli mieleen, että tässä taitaa olla ainakin yksi vilpitön totuuden etsijä. Sellaiset ihmiset eivät vartiotorniseuran hierarkiassa pitkälle pötki, pidemmän päälle.

      Enkä ole toistaiseksi saanut niin sanotuista 'tavisluopioistakaan' tarkoituksenmukaiseen valehtelemiseen pyrkijöitä. Tottahan myös luopioissa on meitä yksilöitä ja joku on linjassaan kovempi kun toinen taasen lempeämpi.

      Vartiotorniseuran tapa laittaa luopiot samaan latikkoon itsekkäine tavoitteineen on todella kaukana todellisuudesta. Väitän, että luopioista löytyy varsin paljon nimenomaan vilpittömiä totuuden etsijöitä. Eikä totuuden etsinnän tarvitse olla aina uskonnollisesti latautunutta etsintää. Uskonnoton entinen todistaja saattaa olla hyvinkin vilpitön etsiessään vartiotorniseuran olemassaolon todellisia syitä.

      • Minäminä

        "Ei siitä koskaan sen kummemmin mitään esimerkkejä annettu tai anneta.Se nyt vain on niin."

        Eikai siinä tarvitakkaan esimerkkejä, ku kerran kaikki uskoo mitä sanotaan, ja jos ei usko, on Luopio....
        Piiri pieni pyörii.... =)


      • Minäminä kirjoitti:

        "Ei siitä koskaan sen kummemmin mitään esimerkkejä annettu tai anneta.Se nyt vain on niin."

        Eikai siinä tarvitakkaan esimerkkejä, ku kerran kaikki uskoo mitä sanotaan, ja jos ei usko, on Luopio....
        Piiri pieni pyörii.... =)

        Se on aika yksinkertaista matematiikkaa loppujenlopuksi.


    • Capybara

      Pidin luopioita hirveän kovina valittajina, se sävy oli aina sellainen kaiveleva ja ikävä.

      Esimerkiksi tällä sivustolla on samanlainen sävy, vaikka aihe on eri: http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/_homepage.msnw?pgmarket=fi-fi

      Luopioiden esittämiä kysymyksiä en edes ottanut vakavasti harkittavaksi. Jos esimerkiksi 607:ssä on 20 vuoden klappi, niin sehän johtaa vuoteen 1934 eikä silloin tapahtunut yhtään mitään ja tietysti se laskukaava oli oikea kun samanlaisella kaavalla laskettiin aika Kristukseenkin.

      Ajattelin, että asiathan ovat hyvin seurakunnissa, kun tämä kerta toimii ja tekee ihmisistä onnellisempia, niin miksi tapella joistain opillisista nippeliasioista.

    • Lähimmäinen.

      Luopiot ovat ehkä olleet JT vuosikymmeniä ja heidän kaikki muistot siitä ajasta kun olivat JT ovat vain kielteisiä, myönteisiä puolia he eivät halua tuoda esiin!

      • lähestyä asiaa

        Kerropa esimerkkejä niistä kielteisistä puolista ja mainitse yksi, jonka poistamisen suhteen olet ryhtynyt toimenpiteisiin lahkossasi


      • Ohdake

        >>Luopiot ovat ehkä olleet JT vuosikymmeniä ja heidän kaikki muistot siitä ajasta kun olivat JT ovat vain kielteisiä, myönteisiä puolia he eivät halua tuoda esiin!>>

        Kertoisitko ihan omin sanoin, miten ymmärsit Capybaran yllä olevan tekstin? Siis miten?

        Minä käsitin ihan päinvastaista.
        Kun hän sanoi asioiden olleen HYVIN seurakunnassa ja ihmiset olivat onnellisempia kun luopioiden kysymyksiä ei otettu vakavasti, niin onko se mielestäsi negatiivista?

        Voisitko selittää tarkemmin, koska en ymmärtänyt argumenttiasi ehkä ihan oikein?

        *******

        Tuntuuko sinusta pahalta ajatukselta, jos joutuisit myöntämään, että luopioissa olisi jotain hyvääkin?
        Pelkäätkö, että käsityksesi saattaisi muuttua ja se saattaisi epävarmuuteen heihin suhtautumisessasi?


      • Ohdake
        lähestyä asiaa kirjoitti:

        Kerropa esimerkkejä niistä kielteisistä puolista ja mainitse yksi, jonka poistamisen suhteen olet ryhtynyt toimenpiteisiin lahkossasi

        Jos ei aleta haastamaan riitaa, jookos?

        Toivoisin, että aloitat uuden aiheen tästä, jos haluat vetää keskustelua tälle linjalle.

        Lähimmäinen on jo ilmoittanut minulle yhden kerran, ettei hänen uskonnossaan ole mitään kielteistä ja se on täydellinen, joten jätetäänkö juttu tähän tai jatka sitä itse omana aloituksenasi.


      • Överiksi

        Kyllä osalla enstisistä jt:stä ehkä menee överiksi tämä WT-seuran arvostelu, mutta minusta he puhuvat paljon myös asiaa, koska olen itsekkin kokenut ainakin jossain määrin samoja asioita. Toisaalta ymmärrän niitäkin jotka antavat tulla täydeltä laidalta, koska heidän kokemuksensa ovat myös olleet rajuja ja he ovat ehkä joutuneet patoamaan tunteitaan vuosiaan. Arvostelun rajuutta lisää myös se että vastapuoli reagoi asiaan pelkästään syyttämällä entisiä jäseniä eikä myönnä missään toimineensa väärin.

        Löytyykö muuten Jt-kirjallisuudesta yhtään myönteistä mainintaa järjestön jättäneistä?? Minulla itselläni on myös myönteisiä kokemuksia jt ajoilta. Ehkä syynä on se että minua ei erotettu, enkä lähtenyt pois ihmissuhde sotkujen takia vaan puhtaasti oppikysymysten takia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      465
      1351
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1126
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      757
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe