Yksityinen 24 ha maanomistaja näyttää voimansa ja sulkee ajoreitin hyvinkään hiihtäjien majalle. Samalla kieltää latukoneen käytön ko.alueellaa. Homma haisee härskille rahastamiselle, maksajaksi halutaan Hyvinkään kaupunki!
Jos muutoksia ei tule eli kaupunki ei osta tai vuokraa maa-aluetta, hyvinkään hiihtäjien toiminta kuihtuu. Kuulun itse ko.seuraan.
Yksityinen maanomistaja lunasti alueen kapiteelilta ja aikoi tehdä "pisnestä" perustamalla endurokeskuksen, toisin kävi.
Ympäristöviranomaiset eivät myönnä lupaa, takana erkylän kartanon vastustus, Ilkka Brotheruksella rahaa sata kertaa enemmän kuin tällä "sijoittajalla"
Katkeruus huonosta sijoituksesta ajanut tilanteen nyky tilanteeseen!
Hyvinkään Hiihtäjille myönnetty 3 suurta maastohiihtokilpailua kaudelle 2006-07, uhkaavat jäädä pitämättä. Masentavaa!
erkylän ladut
40
3999
Vastaukset
- Hyvinkääläinen
Hyvä että vihdoin joku tajusi
että siellä kun kisoja järjestetään
että minkälaisen siivon jättävät luontoon.
Esim hiihtosuunnistajat(myös suunnistajat) jättävät rastinsa luontoon kun eivät osaa viitsi korjata niitä pois olen itse löytännyt jopa 5 vuotta vanhoja
rasteja luonnosta.Ymmärrän maanomistajaa että haluaa
korvauksen maan käytöstä hiihtokisathan ovat kova rasite luonnolle vaikka kuinka ollaan mukamas valmiilla pohjalla ainahan sinne luontoon jäljet jää.Olen huomannut luonnossa liikkuessani ympäri Hyvinkäätä kuinka moneen paikkaan monien seurojen rasteja jätetään luontoon esim Veikkari lentokenttä moneeen muuhun paikkaan jätöksensä jättävät.- Mutta kun
Löytyy karamelli papereita, rikottuja pulloja, tupakan tumppeja, säilykepurkkeja, käytettyjä kondomeita, paristoja ym. ym.!!!!
- maastohiihtäjäj50+
Mutta kun kirjoitti:
Löytyy karamelli papereita, rikottuja pulloja, tupakan tumppeja, säilykepurkkeja, käytettyjä kondomeita, paristoja ym. ym.!!!!
Ymmärrän teidän ajatuksenne luonnon ystävinä. Pari selvennystä on kuitenkin pakko tuoda esiiin. Hiihtosuunnistus ja maastohiihto eri lajeja, maastohiihto kilpailuna kulkee tarkkaan rajatulla aluella, tässä tapauksessa 2,2km valaistu latu ja 5km kilpalatu.
Hyvinkään Hiihtäjissä n.20 kilpahiihtoa harrastavaa jäsentä, porukka tosi pieni.
Tämä porukka ei ole kantanut törkyä luontoon, päinvastoin, joka syksy järjestetään talkoot ymräristön siivoamiseksi.
Seura saa tulot toimintaansa majan vuokrauksesta, jos vuokralaisia ei päästetä majalle, niin vaikeeta on!
Alueella pörräävistä ja pärevistä enduropyöristä sen sijaan lähtee kovaa meluhaittaa, puhumattakaan spåreista, jotka tulevat maastoon. - Hyvinkääläinen
maastohiihtäjäj50+ kirjoitti:
Ymmärrän teidän ajatuksenne luonnon ystävinä. Pari selvennystä on kuitenkin pakko tuoda esiiin. Hiihtosuunnistus ja maastohiihto eri lajeja, maastohiihto kilpailuna kulkee tarkkaan rajatulla aluella, tässä tapauksessa 2,2km valaistu latu ja 5km kilpalatu.
Hyvinkään Hiihtäjissä n.20 kilpahiihtoa harrastavaa jäsentä, porukka tosi pieni.
Tämä porukka ei ole kantanut törkyä luontoon, päinvastoin, joka syksy järjestetään talkoot ymräristön siivoamiseksi.
Seura saa tulot toimintaansa majan vuokrauksesta, jos vuokralaisia ei päästetä majalle, niin vaikeeta on!
Alueella pörräävistä ja pärevistä enduropyöristä sen sijaan lähtee kovaa meluhaittaa, puhumattakaan spåreista, jotka tulevat maastoon.Niin kerros paljonko hiihtoseura ?
saa siitä rahaa kun järjestää kisat
yksityisen omistamalla maa-alueella.
Tämähän on tosi asia että markkinatalous
jyllää joka paikassa tuskin sinä antaisit kenenkään
järjestää kisoja omalla maalla kun joku siitä hyödyn
korjaa kuumminkin.Älä vaan väitä muuta että ette saa siitä maksua hiihtoseura kumminkin siitä taloudullesti hyötyy.Käykääppäs sitten korjaamassa
rastinne pois luonnosta on sellasiankin rasteja kuin HH. - Tarkkaavainen
maastohiihtäjäj50+ kirjoitti:
Ymmärrän teidän ajatuksenne luonnon ystävinä. Pari selvennystä on kuitenkin pakko tuoda esiiin. Hiihtosuunnistus ja maastohiihto eri lajeja, maastohiihto kilpailuna kulkee tarkkaan rajatulla aluella, tässä tapauksessa 2,2km valaistu latu ja 5km kilpalatu.
Hyvinkään Hiihtäjissä n.20 kilpahiihtoa harrastavaa jäsentä, porukka tosi pieni.
Tämä porukka ei ole kantanut törkyä luontoon, päinvastoin, joka syksy järjestetään talkoot ymräristön siivoamiseksi.
Seura saa tulot toimintaansa majan vuokrauksesta, jos vuokralaisia ei päästetä majalle, niin vaikeeta on!
Alueella pörräävistä ja pärevistä enduropyöristä sen sijaan lähtee kovaa meluhaittaa, puhumattakaan spåreista, jotka tulevat maastoon."Ymmärrän teidän ajatuksenne luonnon ystävinä. Pari selvennystä on kuitenkin pakko tuoda esiiin. Hiihtosuunnistus ja maastohiihto eri lajeja, maastohiihto kilpailuna kulkee tarkkaan rajatulla aluella, tässä tapauksessa 2,2km valaistu latu ja 5km kilpalatu."
- Varmasti kirjoittaja/-jat ovat sen huomioineet että on kyse eri lajeista. Kysymys (noin retorisesti ) kuuluukin että onko luvallista yksityismailla järjestää MITÄÄN kilpailuja ilman maanomistajan lupaa? Tähän vastaus on jyrkkä EI!
- Jos maan omistaja ei ole omistanut maata ennen kuin on valaistu kilpalatu tehty (siis pohjustettu hiekalla tms.), eli omistaja on ostanut maat sen jälkeen, tulee uudelta maanomistajalta kysyä sen reitin käyttölupa. Sama koskee alueella sijaitsevia rakennuksia.
- Lain puitteissa sallitaan ainoastaa piha-alueelta 100m kaeumpana kulkeminen, siis myös normaalisti hiitäminen ja kävely.
"Alueella pörräävistä ja pärevistä enduropyöristä sen sijaan lähtee kovaa meluhaittaa, puhumattakaan spåreista, jotka tulevat maastoon."
- Alueella saa liikua kulkuneuvoilla jos kulkemisesta on kysytty lupa maanomistajalta/-lta.
LUE HYVÄ IHMINEN LAKIKIRJAN MAANOMISTUKSESTA JA SEN OSALTA MÄÄRÄTTYJÄ PYKÄLIÄ! - kisahiihtäjä 50+
Tarkkaavainen kirjoitti:
"Ymmärrän teidän ajatuksenne luonnon ystävinä. Pari selvennystä on kuitenkin pakko tuoda esiiin. Hiihtosuunnistus ja maastohiihto eri lajeja, maastohiihto kilpailuna kulkee tarkkaan rajatulla aluella, tässä tapauksessa 2,2km valaistu latu ja 5km kilpalatu."
- Varmasti kirjoittaja/-jat ovat sen huomioineet että on kyse eri lajeista. Kysymys (noin retorisesti ) kuuluukin että onko luvallista yksityismailla järjestää MITÄÄN kilpailuja ilman maanomistajan lupaa? Tähän vastaus on jyrkkä EI!
- Jos maan omistaja ei ole omistanut maata ennen kuin on valaistu kilpalatu tehty (siis pohjustettu hiekalla tms.), eli omistaja on ostanut maat sen jälkeen, tulee uudelta maanomistajalta kysyä sen reitin käyttölupa. Sama koskee alueella sijaitsevia rakennuksia.
- Lain puitteissa sallitaan ainoastaa piha-alueelta 100m kaeumpana kulkeminen, siis myös normaalisti hiitäminen ja kävely.
"Alueella pörräävistä ja pärevistä enduropyöristä sen sijaan lähtee kovaa meluhaittaa, puhumattakaan spåreista, jotka tulevat maastoon."
- Alueella saa liikua kulkuneuvoilla jos kulkemisesta on kysytty lupa maanomistajalta/-lta.
LUE HYVÄ IHMINEN LAKIKIRJAN MAANOMISTUKSESTA JA SEN OSALTA MÄÄRÄTTYJÄ PYKÄLIÄ!Maanomistus alueella vaihtui kolme vuotta sitten, kun Cosmo Promotions oy osti 24ha aluetta, yhtiön omistaa Jukka Jalonen. Kysele sinä lisätietoja, jos kiinnostaa.
Edellisissä kommenteissa oli löydetty kondemeja alueelta, miten liittyy maastohiihtoon?
Sovitaan niin, että Jukka Jalonen saa pitää yksityisalueensa, laittakoon vaikka piikkilangan ymärille ja verikoirat vahtimaan aluetta! - Hyvinkääläinen
kisahiihtäjä 50+ kirjoitti:
Maanomistus alueella vaihtui kolme vuotta sitten, kun Cosmo Promotions oy osti 24ha aluetta, yhtiön omistaa Jukka Jalonen. Kysele sinä lisätietoja, jos kiinnostaa.
Edellisissä kommenteissa oli löydetty kondemeja alueelta, miten liittyy maastohiihtoon?
Sovitaan niin, että Jukka Jalonen saa pitää yksityisalueensa, laittakoon vaikka piikkilangan ymärille ja verikoirat vahtimaan aluetta!Taitaa olla vaan
katkeran hiihtäjän narinaa kun
eivät enää pääse ilmaiseksi sinne
kisojaan järjestämään.Toivoisin että
hävitätte majanne pois sieltä metsän keskeltä
kun känniset siellä möykkävät on se hyvä asia
että maanomistaja on huomannut minkälaisen edun ootte saannut ilmaiseksi vahinko vaan että minä en omista kyseistä aluetta niin LÄHTÖ TULISI tollaisille
narisioille välittömästi toivottavasti maan omistaja olisi järkevä eikä sopisi kaupungin kanssa yhtään mitään maan käytöstä että saisivat siellä ilmaiseksi olla minä laittaisin kovan vuokran maan käytöstä (markkinatalous jyllää)niin ette kerro kuinka paljon saatte rahaa siitä kun kisat siellä järjestätte tuskin ilmaiseksi kun tuo seura niin pieni on kisoja 2006-2007 (3kisat) tuskin niitä ilmaiseksi järjestetään.HH:hiihtjät käyttätyvät muutenkin törkeästi eräs kisahiihtäjä uhkaili 80 v isääni kun mukamas käveli ladulla vahinko että minä en ollut paikalla kannatasi hiihtäjien miettiä mistä johtuu että maankäytösä joutuu maksamaan. - Tarkkaavainen
kisahiihtäjä 50+ kirjoitti:
Maanomistus alueella vaihtui kolme vuotta sitten, kun Cosmo Promotions oy osti 24ha aluetta, yhtiön omistaa Jukka Jalonen. Kysele sinä lisätietoja, jos kiinnostaa.
Edellisissä kommenteissa oli löydetty kondemeja alueelta, miten liittyy maastohiihtoon?
Sovitaan niin, että Jukka Jalonen saa pitää yksityisalueensa, laittakoon vaikka piikkilangan ymärille ja verikoirat vahtimaan aluetta!...hyvä mies...tarkkaavaisuutta....!
KUKA TAHANSA KUKA OMISTAA MAAT, VOI KIELTÄÄ SIELLÄ TOIMIMASTA KENEN TAHANSA, JOTKA EIVÄT OLE MAANOMISTAJAN LUPAA SAANEET.
Jollet omista lakikirjaa, hanki sellainen tai lue netistä vaikkapa osoitteesta:
www.finlex.fi
Sieltä löydät ne lakipykälät joita tässä asiassa on noudatettu.
Ja mitä maaston roskaamiseen tulee, laki on siihenkin olemassa.
Ja ei kun lukemaan!
- tekikin
se maanomistaja ihan oikein, kyllä näitä perhanan hiihtäjiä on hyvinkäällä jo tarpeeksi hyysättykin.
Joka perkeleen paikkaan näille suksiterroristeille pitää niitä latuja kaupungin kustannuksella vetää, muitten ulkoilua harrastavien kiusaksi.
Kyllä meinaan esim. Hyyppärän suunnalla on nämä kusipää suksiterroristit onnistuneet pilaamaan muitten harrastajien ja ulkoilijoitten päivän, monen monituista kertaa. Tekisivätpä muut maanomistajat saman perässä, kun esimerkki nyt on jo annettu.- Tarkkaavainen
Olen huomannut saman ja onneksi maanomistaja on tietoinen maansa arvosta ja siitä että laki on hänen puolellaan.
Hattua pitää nostaa...
- Hyvinkääläinen
On sillä nyt kummikin niin paljon
että pystyy estämään teidän typerät
hiihtokisat.Toivottvasti potkasee sen teitin
typerän majan vekka sieltä metsän keskeltä
kun noin ylimielinen oot.- skog
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen. - Hyvinkääläinen
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Jaa mitäs solvaamista tässä tämä on mielipiteeni hiihdosta. Niin sanoit että ei yksiäkään hiihtokisoja järjestetä maksusta *heko heko* mutta miten olis toi Finlandiahiihto(maksullinen) kun sielläkin toi kilpasarja.Lahden kisat ovat myös maksulliset niin miten teidän seura sitten tulee toimeen ilman rahaa.
niin mitä tulee nimimerkkkiin
niin käytät näköjään sinäkin nimimerkkiä. - Hyvinkääläinen
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Käyppäs täältä vilkasee pääsylippu tulot
että mukamas järjestetään ilmaiset kisat.
http://www.lahtiskigames.com/ - PenkkiUrheilija
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Kuinka Hiitoseuranne tulee toimeen kun ei ole tuloja?
Hiihtoseurat kautta-aikain ovat ottaneet seuran jäsenmaksut. Mihin nuo tulot menevät?
Eivät seurat pelkästään pelkillä talkoilla järkkää MITÄÄN hiihtokisoja. Luuletko IHAN OIKEESTI että tuo menee läpi? Jos niin, niin itse solvaat ja herjaat porukkaa.
Päivän selvyys on että tuollaiset kisat, jotka loukkaa maanomistajan oikeutta, on kiellettävä!
Etkä sinä ukkorukka voi kieltää toista omistamallaan maalla tekemästä bisnestä!
Suaha vituttaa kun toisella on millä mällätä!
Oot ihan typerä jos meinaat et toiset saa ostaa maata, muttei tehä rahaa sillä! Ja se vielä että TEILLE, Hiihtoseuralle pitäs "lahjoittaa" maata käyttöö!?
USKOMATONTA!!! - PenkkiUrheilija
Hyvinkääläinen kirjoitti:
Käyppäs täältä vilkasee pääsylippu tulot
että mukamas järjestetään ilmaiset kisat.
http://www.lahtiskigames.com/Totta on!
Jokainen seura, oli mikä laji tahansa kyseessä ottaa lipputuloja ja siksi että saisi pysymään seuran pystyssä.
Ei mikään "firma" pysy pystyssä iman tuloja.
Kummallisinta tuossa kirjoituksessa johon vastasit todella näyttävästi, on että kirjoittaja luulee tietävänsä enemmän kuin itseasiassa tietää.
Olisin vielä heittänyt tuolle jolle vastasit, että pyhällä hengelläkös ne seurat sitten tulee toimeen? Mutta annoin sitten olla. Tuntuu siltä että siltä puuttuu jotain?
Noh, annan asian olla, koska kaveria tuntuu ärsyttävän todella paljon se ettei itse sitä maatilkkua omista ja sillä pääse tekemään tuloja. - PenkkiUrheilija
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Katoppas ukkoo!?
Mistäs solvauksesta on kyse?
Tuo kirjoitus on kaikkea muuta kuin solvausta ja kyllä täällä saa kirjoittaa omasta mielipiteestään.
Taisit ukkoparka ottaa hekilökohtaisesti tuon tekstin?
Mahdatkos itse olla laittanut "lusikan väärään soppaan" kun pitää kiivastua päivänselvistä asioista?? Mitä häh??
Kuuleppas, jos sinulla on jossain yhteisössä päätäntä valtaa, ei se ONNEKSI täällä keskustelusivustoilla päde.
Nytkin keskustellaan siitä onko oikein omistamallaan maalla tehdä niin kuin kaveri, joka osti maat teidän "alta" pois? Minun kantani on että ON OIKEIN!
Suomen laki on sellainen kirja jota voidaan soveltaa ja ihan "hipoo" ettei sulla ole jo solvaamisen makua asiassa! Varoppa sanojas mitä kirjoitat. - Hyvinkääläinen
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Niin ei oo tuloja hiihtoseuralla käväses täällä
lukemassa kuinka hiihtoseura saa tuloja.Täytyypi ilmoittaa myös maanomistajalle teidän tuloista että osaa ottaa kunnon vuokran maasta.
http://www.hiihtoliitto.fi - stigfinnarna
Hyvinkääläinen kirjoitti:
Niin ei oo tuloja hiihtoseuralla käväses täällä
lukemassa kuinka hiihtoseura saa tuloja.Täytyypi ilmoittaa myös maanomistajalle teidän tuloista että osaa ottaa kunnon vuokran maasta.
http://www.hiihtoliitto.fiTähän asti. Jäsenmaksu 14e/ukko, jokainen voi miettiä elääkö seura sillä.
Mutta jos majalle pääsy estetään jumalattomalla puomilla, mitään tuloja ei tule olemaan!
Saattepahan penkkiurheilijat mielenrauhan.
Jokainen kilpahiihtoa harrastava pistää likoon 1000e-4000e/v omistaan, tämä on totuus!
Jos lumella kahisuttavat kisahiihtävät tuovat ympäristöhaittaa, niin siitä vaan kaikki finito.
HyHillä ei HH:lla toimitsijakaartia 30-40 henkeä, kyllä kisoja läpi viedään, jos toimintaedellytykset annetaan.
Huvittaa vähän ne "hyvinkääläisen" rastien pois keruut. Itse harradti nuorempana 20 vuotta suunnistusta ja hiihtosuunnistusta. Haeskelin ihan tuoreita rasteja hyvällä menestyksellä.
Jätänkin nyt tämän keskusteluaiheen tähän, penkkiurheilija jatkakoon spekulointiaan. - PenkkiUrheilija
stigfinnarna kirjoitti:
Tähän asti. Jäsenmaksu 14e/ukko, jokainen voi miettiä elääkö seura sillä.
Mutta jos majalle pääsy estetään jumalattomalla puomilla, mitään tuloja ei tule olemaan!
Saattepahan penkkiurheilijat mielenrauhan.
Jokainen kilpahiihtoa harrastava pistää likoon 1000e-4000e/v omistaan, tämä on totuus!
Jos lumella kahisuttavat kisahiihtävät tuovat ympäristöhaittaa, niin siitä vaan kaikki finito.
HyHillä ei HH:lla toimitsijakaartia 30-40 henkeä, kyllä kisoja läpi viedään, jos toimintaedellytykset annetaan.
Huvittaa vähän ne "hyvinkääläisen" rastien pois keruut. Itse harradti nuorempana 20 vuotta suunnistusta ja hiihtosuunnistusta. Haeskelin ihan tuoreita rasteja hyvällä menestyksellä.
Jätänkin nyt tämän keskusteluaiheen tähän, penkkiurheilija jatkakoon spekulointiaan.Majalle pääsy ja tulojen poissulkeminen veetyttää??
Sinne toisen tontille tulo voidaan estää sillä ettei toiminnalle ole lupaa.
Majatoiminnasta ei tule KOSKAAN niin paljon tuloja että sillä seura "eläisi"!! Sinähä ukko jauha paskaa!
Tieto siitä että puomiin ei teillä olisi avainta on täyttä puppua! Teidän seuranne puheenjohtajalla on nettisivujen mukaan avain kyseiseen puomiin!
Katsoppas ukkoparka sivua www.hyvinkaanhiitajat.fi osoitteesta sivunne!
Ja nyt sitten luulit kun tulit tänne "itkemään" että joku vois viel teitä, "latuomistajia" puolustaakkin!?
Mahdatko itse olla läheskään ajantasalla vai oletko tuon seuran puheenjohtaja ja sinulta on avain viety "jonkin" asian takia?
Kummallinen olet kun tulet tänne valittamaan "surkeuttanne" ja sitten ei kantti kestä nähdä totuutta! - PenkkiUrheilija
stigfinnarna kirjoitti:
Tähän asti. Jäsenmaksu 14e/ukko, jokainen voi miettiä elääkö seura sillä.
Mutta jos majalle pääsy estetään jumalattomalla puomilla, mitään tuloja ei tule olemaan!
Saattepahan penkkiurheilijat mielenrauhan.
Jokainen kilpahiihtoa harrastava pistää likoon 1000e-4000e/v omistaan, tämä on totuus!
Jos lumella kahisuttavat kisahiihtävät tuovat ympäristöhaittaa, niin siitä vaan kaikki finito.
HyHillä ei HH:lla toimitsijakaartia 30-40 henkeä, kyllä kisoja läpi viedään, jos toimintaedellytykset annetaan.
Huvittaa vähän ne "hyvinkääläisen" rastien pois keruut. Itse harradti nuorempana 20 vuotta suunnistusta ja hiihtosuunnistusta. Haeskelin ihan tuoreita rasteja hyvällä menestyksellä.
Jätänkin nyt tämän keskusteluaiheen tähän, penkkiurheilija jatkakoon spekulointiaan.Niin ja muuten vielä:
Vaikka ei nämä ihanuudet, nk. "mallikansalaiset" urheilijavanhukset tai nuorukaiset roskaisikaan, niin kyllä tämäkin penkkiurheilija vaikkei liiemmin hiihtelekkään, mutta kävelee ja saanut melkoisen sanaryöpyn kun ei mukamas "teitin" latujen vieressä saa kävellä?!
Kummallista kyllä, en edes kävellyt ladulla!? mutta ei hätää, alan kävellä jos se siitä on kiinni ja tasan en väistä!
Kiva oli kuunnella sadattelua ja "suunpuhdistusta" siltä iäkkäältä idiootilta joka luuli omistavansa koko vitun ulkoilureitin, kun ei edes missään sanottu että kävelyväylä olisi pelkästään hiihtäjiä varten!
Kummallista väkee teillä siellä seurassa!?
Kyllä tuolla käytöksellä puolustan nuoria ja muita jotka ovat ulkoilu yms harrastuspaikkoja vailla! - Hyvinkääläinen
stigfinnarna kirjoitti:
Tähän asti. Jäsenmaksu 14e/ukko, jokainen voi miettiä elääkö seura sillä.
Mutta jos majalle pääsy estetään jumalattomalla puomilla, mitään tuloja ei tule olemaan!
Saattepahan penkkiurheilijat mielenrauhan.
Jokainen kilpahiihtoa harrastava pistää likoon 1000e-4000e/v omistaan, tämä on totuus!
Jos lumella kahisuttavat kisahiihtävät tuovat ympäristöhaittaa, niin siitä vaan kaikki finito.
HyHillä ei HH:lla toimitsijakaartia 30-40 henkeä, kyllä kisoja läpi viedään, jos toimintaedellytykset annetaan.
Huvittaa vähän ne "hyvinkääläisen" rastien pois keruut. Itse harradti nuorempana 20 vuotta suunnistusta ja hiihtosuunnistusta. Haeskelin ihan tuoreita rasteja hyvällä menestyksellä.
Jätänkin nyt tämän keskusteluaiheen tähän, penkkiurheilija jatkakoon spekulointiaan.Käyppäs lukemassa tämä ei teitin majan tulot
niin suuret ole että sillä tuo seura elää kyllä
niitä muitakin tuloja on ja tuo puppua on että mukamas 1000- 4000€ vuodessa kilpahiihtäjä maksaa kisoista käyppäs lukemassa hiihtoliitonsivut että seura maksaa osallitumismaksun kisoihin.Niin ja mitä avaimeen tulee niin netti sivujen mukaan avaimen saa seuran puheenjohtajalta majalla ollessa vuokralasia puomi on AUKI.Eli sinne on vapaapääsy tarvitteassa.
Nyt kun erkylään on tulossa kisat niin seurat maksaa osallistumismaksun seuralle.....
http://www.hyvinkaanhiihtajat.fi/ - Hyvinkääläinen
skog kirjoitti:
Yhtäkään maastohiihtokilpailua ei järjestetä Suomessa talooudellisen voiton saamiseksi. Mitään pääsylippuja ei ole.
Mäkihyppy on asia erikseen!
Miksi käytät törkeätä solvaustasi nimimerkin takaa? Tule reilusti esiin, niin voidaan keskustella vaikka saman pöydän ympärillä.
Maastohiihtokisat edellyttävät satoja ja taas satoja talkootunteja, jotta ne voidaan viedä läpi!
Mutta hiihtoseura, joka ei pysty järjestämään ainoatakaan kilpailua, ei ole oikea seura.
3 myönnetttyä kilpailua on merkitty Suomen Hiihtoliiton kilpailukalenteriin, joka on virallinen.Mitä tämä veteraani kirjoittaa tästä maanomistajasta että kuka täällä solvaa ja ketä tämä on suoraan lainattu veteraanin kirjoituksesta.Että paas miettien.
Ympäristöviranomaiset eivät myönnä lupaa, takana erkylän kartanon vastustus, Ilkka Brotheruksella rahaa sata kertaa enemmän kuin tällä "sijoittajalla" - avain hallussa
Hyvinkääläinen kirjoitti:
Mitä tämä veteraani kirjoittaa tästä maanomistajasta että kuka täällä solvaa ja ketä tämä on suoraan lainattu veteraanin kirjoituksesta.Että paas miettien.
Ympäristöviranomaiset eivät myönnä lupaa, takana erkylän kartanon vastustus, Ilkka Brotheruksella rahaa sata kertaa enemmän kuin tällä "sijoittajalla"Puheenjohtajan pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saatiin henkireikä "majalle", jossa juopot kuulemma riehuu.
- Hyvinkääläinen
avain hallussa kirjoitti:
Puheenjohtajan pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saatiin henkireikä "majalle", jossa juopot kuulemma riehuu.
Ei välttämättä hiihtoseuran porukat
vaan vuokralaiset jotka juhliaan pitävät siellä. - "rivijäsen"
avain hallussa kirjoitti:
Puheenjohtajan pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saatiin henkireikä "majalle", jossa juopot kuulemma riehuu.
Erkylän kartanon osuudesta uuteen maaomistajaan en tiedä totuutta, kävi vain mielessä.
Crossikuskit häädettiin aikanaan vain kartanon mailta!
Keskustelupalstalla minun puolestani "joriskoon" jokainen mitä mieleen tulee. - PenkkiUrheilija
avain hallussa kirjoitti:
Puheenjohtajan pitkän ja uuvuttavan taistelun jälkeen saatiin henkireikä "majalle", jossa juopot kuulemma riehuu.
Kummallinen heppu toi yks sitten jos kerran on muka majassa käyvä Hiihtoseuralainen ja ei tiennyt tuota!
Mitähä se tänne tuli oikeen marmattamaan tuosta maanomistajuudetakin?
Tais raasulla olla oma lehmä ojassa kun tolleen maris!? - 50+
PenkkiUrheilija kirjoitti:
Kummallinen heppu toi yks sitten jos kerran on muka majassa käyvä Hiihtoseuralainen ja ei tiennyt tuota!
Mitähä se tänne tuli oikeen marmattamaan tuosta maanomistajuudetakin?
Tais raasulla olla oma lehmä ojassa kun tolleen maris!?Huh huh! Kylläpä tulee rankkaa tekstiä "penkkiurheilijalta. Mitä yrität sanoa törkeällä solvaamisella ja loukkaamisellasi?
- Yritätkö painaa hyvinkääläisen kisamaastohiihdon lopullisesti maahan lyömäaseena tämä kasvoton sijoittaja ja Suomen Laki? Kisahiihtäjiä hyhi:ssä tarkasti laskettuna 31 ja Hyhs:llä n.30.
- Jos järjestetyistä kisoista sattuisi joku euro jäämään, niin se tieto ei todellakaan kuulu ulkopuolisille.
- Puhut maaston tärvelemisestä, mahdatko ukko rukka tietää, jotta latukone kulkee ladulla, josta vappuaattona ei ole minkäänlaista jälkeä maastossa.
- Hyvinkään, riihimäen, rajamäen suunnistusseurat eivät todellakaan jätä rasteja maastoon, nykyisin käytetään kankaisia rasteja sekä emit-leimauslaitteita, jotka kerätään tarkasti talteen.
- Maanomistajille maksetaan kunnan varoista kertakorvaus maankäytöstä liikuntapaikkana nykyään. - Hyvinkääläinen
50+ kirjoitti:
Huh huh! Kylläpä tulee rankkaa tekstiä "penkkiurheilijalta. Mitä yrität sanoa törkeällä solvaamisella ja loukkaamisellasi?
- Yritätkö painaa hyvinkääläisen kisamaastohiihdon lopullisesti maahan lyömäaseena tämä kasvoton sijoittaja ja Suomen Laki? Kisahiihtäjiä hyhi:ssä tarkasti laskettuna 31 ja Hyhs:llä n.30.
- Jos järjestetyistä kisoista sattuisi joku euro jäämään, niin se tieto ei todellakaan kuulu ulkopuolisille.
- Puhut maaston tärvelemisestä, mahdatko ukko rukka tietää, jotta latukone kulkee ladulla, josta vappuaattona ei ole minkäänlaista jälkeä maastossa.
- Hyvinkään, riihimäen, rajamäen suunnistusseurat eivät todellakaan jätä rasteja maastoon, nykyisin käytetään kankaisia rasteja sekä emit-leimauslaitteita, jotka kerätään tarkasti talteen.
- Maanomistajille maksetaan kunnan varoista kertakorvaus maankäytöstä liikuntapaikkana nykyään.Veikkarin santakuopan luota, niin siellä
on erään seuran rasteja muovikuoressa. - PenkkiUrheilija
50+ kirjoitti:
Huh huh! Kylläpä tulee rankkaa tekstiä "penkkiurheilijalta. Mitä yrität sanoa törkeällä solvaamisella ja loukkaamisellasi?
- Yritätkö painaa hyvinkääläisen kisamaastohiihdon lopullisesti maahan lyömäaseena tämä kasvoton sijoittaja ja Suomen Laki? Kisahiihtäjiä hyhi:ssä tarkasti laskettuna 31 ja Hyhs:llä n.30.
- Jos järjestetyistä kisoista sattuisi joku euro jäämään, niin se tieto ei todellakaan kuulu ulkopuolisille.
- Puhut maaston tärvelemisestä, mahdatko ukko rukka tietää, jotta latukone kulkee ladulla, josta vappuaattona ei ole minkäänlaista jälkeä maastossa.
- Hyvinkään, riihimäen, rajamäen suunnistusseurat eivät todellakaan jätä rasteja maastoon, nykyisin käytetään kankaisia rasteja sekä emit-leimauslaitteita, jotka kerätään tarkasti talteen.
- Maanomistajille maksetaan kunnan varoista kertakorvaus maankäytöstä liikuntapaikkana nykyään.Olen monet kerran katsellut maastoon "jääneitä" rasteja. Kyllä niitä on useampi kuin yksi. Laskeskelin että on niitä varmaan tuollaiset 10 kpl.
Alaspainamisesta tulikin mieleeni:
-Laki mikä laki. Sille ei voi edes hiihtoseura mitään. Laki on miten se luetaan, opetettiin minulle.
-Kisojen tuotto kylläkin kuuluu normaali tavallisellekkin kansalaiselle! Siinäkin meni pieleen!
SEUROJEN TUOTOT OVAT JULKISTA TIETOA!
-En ole ukko! Herjaat minua kun kutsut ukoksi! Munat mulla on vaan silloin tällöin "lainassa" ja lainapaikkaa en kerro.
-Maaston tärvely tuleekin siitä kun pidätte hiihtokisoja. Niiden katsojat kun eivät ole kaukana vaan juuri siellä mistä parhaiten näkee. Eivät he mene maanomistajan rajan "tuolle puolen", vaan ihan ne tulee sinne missä latukin sijaitsee.
-Maaston tärvääntyminen tulee siitä että kasvusto kärsii.
-Maaston roskaaminen, sen siivoaminen? Niin, kyllä niissä kisoissa esim. syödään erilaisia tuotteita KATSOJIEN TOIMESTA. Eikä varmasti ladulla kulkijat muutkaan ihan kuivin suin tai syömättä AINA ole.
Kun maan omistajuus vaihtuu, ei vuokra- yms. sopimukset päde enää. Jos maalle on merkitty tietty maankäyttö tarkoitus (ulkoilu- ja virkistysalue, asuinalue, teollisuusalue tms.), se rajoittaa maankäyttöä.
Ja voi voi! Olen itse joutunut muutaman kerran tällaisia asioita "puimaan" ja myös neuvojakin antamaan. En ole ensimmäistä kertaa "pappia kyyditsemässä". - 50+
PenkkiUrheilija kirjoitti:
Olen monet kerran katsellut maastoon "jääneitä" rasteja. Kyllä niitä on useampi kuin yksi. Laskeskelin että on niitä varmaan tuollaiset 10 kpl.
Alaspainamisesta tulikin mieleeni:
-Laki mikä laki. Sille ei voi edes hiihtoseura mitään. Laki on miten se luetaan, opetettiin minulle.
-Kisojen tuotto kylläkin kuuluu normaali tavallisellekkin kansalaiselle! Siinäkin meni pieleen!
SEUROJEN TUOTOT OVAT JULKISTA TIETOA!
-En ole ukko! Herjaat minua kun kutsut ukoksi! Munat mulla on vaan silloin tällöin "lainassa" ja lainapaikkaa en kerro.
-Maaston tärvely tuleekin siitä kun pidätte hiihtokisoja. Niiden katsojat kun eivät ole kaukana vaan juuri siellä mistä parhaiten näkee. Eivät he mene maanomistajan rajan "tuolle puolen", vaan ihan ne tulee sinne missä latukin sijaitsee.
-Maaston tärvääntyminen tulee siitä että kasvusto kärsii.
-Maaston roskaaminen, sen siivoaminen? Niin, kyllä niissä kisoissa esim. syödään erilaisia tuotteita KATSOJIEN TOIMESTA. Eikä varmasti ladulla kulkijat muutkaan ihan kuivin suin tai syömättä AINA ole.
Kun maan omistajuus vaihtuu, ei vuokra- yms. sopimukset päde enää. Jos maalle on merkitty tietty maankäyttö tarkoitus (ulkoilu- ja virkistysalue, asuinalue, teollisuusalue tms.), se rajoittaa maankäyttöä.
Ja voi voi! Olen itse joutunut muutaman kerran tällaisia asioita "puimaan" ja myös neuvojakin antamaan. En ole ensimmäistä kertaa "pappia kyyditsemässä".Eiköhän tätä asiaa ole pyöritelty tarpeeksi jokaisen asianomaisen puolelta.
- endurokuskit pärtsäilköön missä halauvat, kunhan eivät yöllä tu mun ikkunan alle.
- Niin sen olla pitääkin
Kirjoitit:
"Samalla kieltää latukoneen käytön ko.alueellaa. Homma haisee härskille rahastamiselle, maksajaksi halutaan Hyvinkään kaupunki!"
Niinhän sen pitääkin olla!
Kukapa sitä antaisi omalla maalla ilmatteks toisten myllätä? Et sinäkään halua omalle maallesi Hiihto- tai muitakaan seuroja ilmaisin ja vielä jos sillä "olemisella" rahastetaan.
Jokaisen maanomistajan valtuus on kieltää tulemasta mailleen muiden paitsi luvansaaneiden ja yksityishenkilöiden (marjastajien, sienestäjien, yksityisulkoilijoiden yms.) ja nämäkin vain sadan metrin päähän nk. piha-alueesta metsässä. Jos alue on aidattu, sille pääsyn voi estää puomein tai portein.
Ei kukaan oma-aloitteisesti ala "jakamaan" omaa omistamaansa maata sellaisten kanssa, jotka haluavat vain hyötyä siitä ja kuitenkaan eivät osallistu esim. maan puhtaana- tai kunnossapitoon.
Et sinäkään antaisi omalle maalle järjestää Hiihto-, motogross- tai jalkapallo kisoja tai muutakaan sellaista mikä tuhoaisi tai tekisi suurta vahinkoa.
Hiihtokisoissa kun ei ole vain hiihtäjistä kyse, vaan sinne tulee ensinkin lukuisa määrä muita; katsojia esim.
Jos lasketaan karkeasti:
20 kilpahiihtäjää noin 30 aktiivi veteraanihiihtäjää noin 30 talkootyöntekijää katsojia noin 100 (?), miten on? Olisitko valmis itse panostamaan ilmaiseksi omalla maalla ja vielä siivoamaan kaiken sen sotkun mitä se jättää jälkeensä?
Takaan että vastaus olisi jyrkkä EI!
Ja kun nyt olen sen kuvan saanut sinun kirjoituksestasi että sinne ei päästetä latukonetta tekemään latua? Ei kukaan maanomistaja päästä ylimääräisiä koneita omalle maalle rikkomaan tai tuhoamaan mitään. Et sitä sinäkään.
Jos rastit esim. vaikka em. roikkuvat härskisti puissa ja ovat sen näköisiä että ne ovat olleet ties kuinka kauan siellä, ne ovat niin rumia kuin luontoa saastuttaviakin.
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta ilmeisesti tämä joka kirjoitti tuon ensimmäisen tekstin tähän koko keskusteluun, ei ajatellut että siitä tulisi vastaan tekstiä mikä ei miellyttäisi!
Ei kannata tulla "itkemään" ja "pillittämään" tänne jos asiat ei ole hallussa.
Menis lukemaan lakikirjan tekstiä ennen vinkumistaan.- 50+
En ole tullut tänne "pillittämään", "itkemään", ""vinkumaan" enkä "vonkumaan", kilpahiihdossa ei tunneta näitä termejä, sen verran raakaa touhua. Otin viime kaudella 28 maastohiihtos starttia, 3 massahiihtostarttia, tiedän mistä puhun. Ota edes yksikin startti niin tiedät mitä se on!
- Seison kirjoituksieni takana, lukuunottamatta erkylän kartanon osuutta.
- Lainailet koko ajan tämän aikaisemmin esiintyneen "pykälänikkarin" sanoja, eiks sulla oo itsellä mitään "oikeeta" sanottavaa.
- Kirjoituksiesi sisältö menee jo henkilökohtaisten loukkauksien piikkiin, käräjillekö haluat? Anna yhteystietosi niin päästään eteenpäin asiassa.
- Halusin asiasta rakentavaa keskustelua, sinun sanomistasi en löytänyt tavuakaan.
- Haluat samalla vetää lokaan 47 vuotta seuran, jonka hiihtäjät napanneet kymmeniä piirinmestaruus-, tullinmestaruus ja suomenmestaruusmitaleja.
- TUL:n seuran perustamiskirjassa tuskin lukee, jotta maksimaalisen voiton tavoittelu on tärkein asia maailmassa. - Hyvinkääläinen
50+ kirjoitti:
En ole tullut tänne "pillittämään", "itkemään", ""vinkumaan" enkä "vonkumaan", kilpahiihdossa ei tunneta näitä termejä, sen verran raakaa touhua. Otin viime kaudella 28 maastohiihtos starttia, 3 massahiihtostarttia, tiedän mistä puhun. Ota edes yksikin startti niin tiedät mitä se on!
- Seison kirjoituksieni takana, lukuunottamatta erkylän kartanon osuutta.
- Lainailet koko ajan tämän aikaisemmin esiintyneen "pykälänikkarin" sanoja, eiks sulla oo itsellä mitään "oikeeta" sanottavaa.
- Kirjoituksiesi sisältö menee jo henkilökohtaisten loukkauksien piikkiin, käräjillekö haluat? Anna yhteystietosi niin päästään eteenpäin asiassa.
- Halusin asiasta rakentavaa keskustelua, sinun sanomistasi en löytänyt tavuakaan.
- Haluat samalla vetää lokaan 47 vuotta seuran, jonka hiihtäjät napanneet kymmeniä piirinmestaruus-, tullinmestaruus ja suomenmestaruusmitaleja.
- TUL:n seuran perustamiskirjassa tuskin lukee, jotta maksimaalisen voiton tavoittelu on tärkein asia maailmassa.No niin tässä se nähdään,että pitäisi hyvinkääläisten veronmaksajien maksaa
elittijoukon hiihtoharrastus. - Niin sen olla pitääkin
50+ kirjoitti:
En ole tullut tänne "pillittämään", "itkemään", ""vinkumaan" enkä "vonkumaan", kilpahiihdossa ei tunneta näitä termejä, sen verran raakaa touhua. Otin viime kaudella 28 maastohiihtos starttia, 3 massahiihtostarttia, tiedän mistä puhun. Ota edes yksikin startti niin tiedät mitä se on!
- Seison kirjoituksieni takana, lukuunottamatta erkylän kartanon osuutta.
- Lainailet koko ajan tämän aikaisemmin esiintyneen "pykälänikkarin" sanoja, eiks sulla oo itsellä mitään "oikeeta" sanottavaa.
- Kirjoituksiesi sisältö menee jo henkilökohtaisten loukkauksien piikkiin, käräjillekö haluat? Anna yhteystietosi niin päästään eteenpäin asiassa.
- Halusin asiasta rakentavaa keskustelua, sinun sanomistasi en löytänyt tavuakaan.
- Haluat samalla vetää lokaan 47 vuotta seuran, jonka hiihtäjät napanneet kymmeniä piirinmestaruus-, tullinmestaruus ja suomenmestaruusmitaleja.
- TUL:n seuran perustamiskirjassa tuskin lukee, jotta maksimaalisen voiton tavoittelu on tärkein asia maailmassa.No niin, lainaan JÄLLEEN kerran tekstiäsi: "- Kirjoituksiesi sisältö menee jo henkilökohtaisten loukkauksien piikkiin, käräjillekö haluat? Anna yhteystietosi niin päästään eteenpäin asiassa."
Miksi kertoisin sinulle omat yhteystietoni? Et sinä niillä mitään tee.
Missä sinä näät loukkauksen? KERRO!
En ole kertonut nimeäsi tai muidenkaan henkilökohtaisia nimiä (mutta sehän ei taas sinua varmaan koske *virnistää*), enkä muitakaan henkilötietoja. Kerro missä kohdassa herjaan ja missä kohdassa menee henkilökohtaisuuksiin?
Mites se on kun et itsekkään ole tullut "verhon takaa" pois, vaan olet edelleen nimettömänä!?
MINÄ TUKEUDUN LAKIIN JA OIKEUDENMUKAISUUTEEN, JOKA LAIN MYÖTÄ TULEE!
Olen antanut kuvan siitä että laki on maanomistajan puolella!
Ja nythän varmaan sitten laitat tämän lumettoman talvenkin minun piikkiini!? *purskahtaa nauruun*
Itselleni ihan sama mihin päin Hiihtoseuranne kaatuu. Olen saanut aikani kuunnella ja katsella "urheiluhulluutta" ja mulle AIVAN SAMA VAIKKA MENIS PITKIN PITUUTTAAN KOKO SEURANNE! (ja tämäkään ei ole herjaamista, vaan oma mielipiteeni asiasta!)
Muutama startti on tullut koettua. *mainitsee ohimennen*
Mene ja lue lakikirjaa... Sieltä sinä löydät lakipykälät, joita on noudatettu.
JOS KERRAN TÄÄLLÄ KIRJOTAT, OTA VASTAAN NIIN KUIN MIES SE MITÄ TULEE! Äläkä uhkaile... Tuollaista uhkailua sain nähdä riittävästi joskus aikoinaan ja se loppui.
Lyö pöytään teksti, joka on herjaavaa ja toista loukkaavaa ja joka minun kirjoittamaani!
Jos olisit "vahvoilla", et täällä "itkisi" ja "voihkisi" kuinka nyt on käynyt "latuhankkeen", mutta ette ole niin pitkään vahvoilla kun maanomistaja omalla maallaan kieltää toiminnan ja SE ON LAKIPYKÄLIIN PERUSTUVA!
Täällä keskustelussa on selkeästi ilmoitettu että olette niiden tulojen varassa jota tulee maanomistajan mailla olevasta majasta ja valitetaan kuinka maanomistaja ei anna maillaan hiihtokisoja järjestää.
Miksi sitten otat herneet nokkaas jos kerran hiihtokisat eivät tuota tuloa?
Miks kummassa ette anna olla maanomistajan ihan rauhassa, vaan pitää ihan ehdoin tahdoin mennä sinne toisen maille pitämään niitä kisoja???
Yleensäkkin ottaen, olette nyt itse tehneet niin virheellisesti kuin vaan voi olla!
-Tulet/tulette tänne parjaamaan maanomistajaa, vaikka HÄNELLÄ on oikeus puolellaan!
-Perättömästi uhkailet MINUA, vaikka en ole herjan sanaa laittanut tänne!
-Yrität urkkia tietojani!
Pysyn asiassa, mutta sinä tunnut siitä laistavan.
Ja viimeisenä, vaan ei vähäisempänä: EIHÄN TEILLÄ OLE EDES LUNTAKAAN! - 50+
Niin sen olla pitääkin kirjoitti:
No niin, lainaan JÄLLEEN kerran tekstiäsi: "- Kirjoituksiesi sisältö menee jo henkilökohtaisten loukkauksien piikkiin, käräjillekö haluat? Anna yhteystietosi niin päästään eteenpäin asiassa."
Miksi kertoisin sinulle omat yhteystietoni? Et sinä niillä mitään tee.
Missä sinä näät loukkauksen? KERRO!
En ole kertonut nimeäsi tai muidenkaan henkilökohtaisia nimiä (mutta sehän ei taas sinua varmaan koske *virnistää*), enkä muitakaan henkilötietoja. Kerro missä kohdassa herjaan ja missä kohdassa menee henkilökohtaisuuksiin?
Mites se on kun et itsekkään ole tullut "verhon takaa" pois, vaan olet edelleen nimettömänä!?
MINÄ TUKEUDUN LAKIIN JA OIKEUDENMUKAISUUTEEN, JOKA LAIN MYÖTÄ TULEE!
Olen antanut kuvan siitä että laki on maanomistajan puolella!
Ja nythän varmaan sitten laitat tämän lumettoman talvenkin minun piikkiini!? *purskahtaa nauruun*
Itselleni ihan sama mihin päin Hiihtoseuranne kaatuu. Olen saanut aikani kuunnella ja katsella "urheiluhulluutta" ja mulle AIVAN SAMA VAIKKA MENIS PITKIN PITUUTTAAN KOKO SEURANNE! (ja tämäkään ei ole herjaamista, vaan oma mielipiteeni asiasta!)
Muutama startti on tullut koettua. *mainitsee ohimennen*
Mene ja lue lakikirjaa... Sieltä sinä löydät lakipykälät, joita on noudatettu.
JOS KERRAN TÄÄLLÄ KIRJOTAT, OTA VASTAAN NIIN KUIN MIES SE MITÄ TULEE! Äläkä uhkaile... Tuollaista uhkailua sain nähdä riittävästi joskus aikoinaan ja se loppui.
Lyö pöytään teksti, joka on herjaavaa ja toista loukkaavaa ja joka minun kirjoittamaani!
Jos olisit "vahvoilla", et täällä "itkisi" ja "voihkisi" kuinka nyt on käynyt "latuhankkeen", mutta ette ole niin pitkään vahvoilla kun maanomistaja omalla maallaan kieltää toiminnan ja SE ON LAKIPYKÄLIIN PERUSTUVA!
Täällä keskustelussa on selkeästi ilmoitettu että olette niiden tulojen varassa jota tulee maanomistajan mailla olevasta majasta ja valitetaan kuinka maanomistaja ei anna maillaan hiihtokisoja järjestää.
Miksi sitten otat herneet nokkaas jos kerran hiihtokisat eivät tuota tuloa?
Miks kummassa ette anna olla maanomistajan ihan rauhassa, vaan pitää ihan ehdoin tahdoin mennä sinne toisen maille pitämään niitä kisoja???
Yleensäkkin ottaen, olette nyt itse tehneet niin virheellisesti kuin vaan voi olla!
-Tulet/tulette tänne parjaamaan maanomistajaa, vaikka HÄNELLÄ on oikeus puolellaan!
-Perättömästi uhkailet MINUA, vaikka en ole herjan sanaa laittanut tänne!
-Yrität urkkia tietojani!
Pysyn asiassa, mutta sinä tunnut siitä laistavan.
Ja viimeisenä, vaan ei vähäisempänä: EIHÄN TEILLÄ OLE EDES LUNTAKAAN!Ei seura tähän kaadu pitkittäin ei poikittain, muuttaa vain muotoaan, jos latukonetta ei päästetä alueelle. Kisoja ei sitten järjestetä! Umpilumellahan ei tällä vuosisadalla enään voi kansallisia pitää.
- Turhaa sä niitä isoja kirjaimia käytät, näen ihan normaalitekstinkin.
- Kyllähän tuolla hyhi:n johtokunnassa pykälät osataan, älä sitä sure. Puheenjohtajakin Finnairin lentopelastustoimen koulutuspäällikkö, mutta ei sekoiteta häntä näihin jorinoihin.
- Seurassa ei ole yhtään palkattua toimihenkilöä, joten ei tässä mitään hätää pitäisi olla. Tämän päivän Aamupostissa paikallinen jalkapalloseura Hyps valitteli 60.000e velkaansa, joten ei nää urh.seurat mitään "rahariihiä" ole. Kaikki perustuu vapaaehtoistyöhön! - Hyvinkääläinen
50+ kirjoitti:
Ei seura tähän kaadu pitkittäin ei poikittain, muuttaa vain muotoaan, jos latukonetta ei päästetä alueelle. Kisoja ei sitten järjestetä! Umpilumellahan ei tällä vuosisadalla enään voi kansallisia pitää.
- Turhaa sä niitä isoja kirjaimia käytät, näen ihan normaalitekstinkin.
- Kyllähän tuolla hyhi:n johtokunnassa pykälät osataan, älä sitä sure. Puheenjohtajakin Finnairin lentopelastustoimen koulutuspäällikkö, mutta ei sekoiteta häntä näihin jorinoihin.
- Seurassa ei ole yhtään palkattua toimihenkilöä, joten ei tässä mitään hätää pitäisi olla. Tämän päivän Aamupostissa paikallinen jalkapalloseura Hyps valitteli 60.000e velkaansa, joten ei nää urh.seurat mitään "rahariihiä" ole. Kaikki perustuu vapaaehtoistyöhön!Näyttää toi IA olevan kotisivujen ylläpitäjä eikä seuran puheenjohtaja.Tämän mukaan näyttää olevan AK saeuran puheenjohtaja.
http://www.hyvinkaanhiihtajat.fi/ - alttarin-kivi
50+ kirjoitti:
Ei seura tähän kaadu pitkittäin ei poikittain, muuttaa vain muotoaan, jos latukonetta ei päästetä alueelle. Kisoja ei sitten järjestetä! Umpilumellahan ei tällä vuosisadalla enään voi kansallisia pitää.
- Turhaa sä niitä isoja kirjaimia käytät, näen ihan normaalitekstinkin.
- Kyllähän tuolla hyhi:n johtokunnassa pykälät osataan, älä sitä sure. Puheenjohtajakin Finnairin lentopelastustoimen koulutuspäällikkö, mutta ei sekoiteta häntä näihin jorinoihin.
- Seurassa ei ole yhtään palkattua toimihenkilöä, joten ei tässä mitään hätää pitäisi olla. Tämän päivän Aamupostissa paikallinen jalkapalloseura Hyps valitteli 60.000e velkaansa, joten ei nää urh.seurat mitään "rahariihiä" ole. Kaikki perustuu vapaaehtoistyöhön!Niin mitäs tuo Hyps kuuluu tähän?.Kyllä se niin nyt vaan on että tuo hiihtoväki joutaa lähteä pois erkylänlukoilta, kun jo latunne häädetty lentokentältä toivottavasti moni muu maanomistaja tekisi saman.Eräskin kilpahiihtäjä (Hyvinkään hiihtajien logo pipossa) uhkaili(85)vuotiasta isääni (vahinko että en ollut paikalla) kun mukamas käveli ladunpohjalla, vaikka latua ei ollut olemassakaan. Olisi hiihtäjien asenteissa parantamisen varaa, kun uhkailevat vanhoja sotaveteraaneja. Seuran puheenjohtaja kun tuntee lain, niin lukekoon yksityisen maanomistajan oikeuksista.
- 50+
Hyvinkääläinen kirjoitti:
Näyttää toi IA olevan kotisivujen ylläpitäjä eikä seuran puheenjohtaja.Tämän mukaan näyttää olevan AK saeuran puheenjohtaja.
http://www.hyvinkaanhiihtajat.fi/Kyllä ainakin eilen ismo toivotti puheenjohtajana tervetulleeksi, katsoppa linkkiä uudelleen.
- Lämminhenkisessä tilaisuudessa tottakai käytiin läpi myös tämä maanomistajuus, maja ei ole tämän jj tontilla, sille johtava tie ja suurin osa pururataa kylläkin. Alueet pohjavesialuetta, siksi enduro hanketta ei ole hyväksytty.
... että Hyvinkäällä on lunta? 8)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä882881Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021364Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329864Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845