Kun ruvetaan puhumaan Jumalan olemassaolosta päädytään pahaan tilanteeseen.
Ajatus lähtee helposti lentoon ja nousee liian korkealle.
Jopa Jumalan kyseenalaistamiseen ja kirkon oikeudellisuuteen asti.
Jumala-ja sen mukana luterilainen oppi- säilyy yhä falsifioimattomassa avaruudessaan,
ainoana perusteenaan se,että Jumalan olemassaoloa ei ole kiistetty.
Nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa elää käsi kädessä taikauskoisen opin ja toisaalla tieteen kanssa.
Omaa menestystään haitaten kirkko ei käsittele Raamatun sisältämiä paradokseja tai virheitä.
Uskovaisimmat vetoavat siihen,että Raamatussa lukee jakeita ja näin on ollut 2000 vuotta,
seurauksena se,että on turhaa kyseenalaistaa nytkään.
Kaikki uskonnonopetukseen liittyvät kysymykset,jotka ovat vailla vastausta,
kiedotaan mystiikkaan ja sivuutetaan.
Kirkon ihmiselle antama liikkumatila on vain ja ainoastaan Raamatun kokoinen.
Raamatun,joka kirjoitettiin ajalla,
jolloin ihmiset vielä uskoivat litteään maahan ja siihen,että luonnonilmiöt olivat merkkejä Jumalan mielentilasta.
Aktiivisimman kirkkokansan keskuudessa vallitsee dogmaattinen ilmapiiri.
Köyliönjärvi on ehtinyt sulaa liian monta kertaa sitten Lallin päivien.
Kirkon päämääränä on muukin,kuin taivaaseen paimentaminen.
Kirkko on,paitsi toivoa ja pelastusta myös varsin hyvää bisnestä.
Luterilaisen kirkon valtionkirkkoasema on taannut sille varman ja vakaan elannon,
-vaikka luterilaisten määrä laskeekin ja enemmistö luterilaisista on passiivisluterilaisia,
jotka uskovat "omalla tavallaan" tai niinkuin parhaiten näkevät,
ja maksavat kaikesta huolimatta kirkollisveron kirkon kassaan.
Saamatta tilalle muuta kuin hautapaikan ja pari ehtoollista.
Kuinkahan moni passiivisluterilainen pysyisi kirkkonsa jäsenenä,
jos luterilainen kirkko vaatisi yleisen tavan mukaisen vuosittaisen kertamaksun,
sen sijaan,että verotuksellisesti leikkaisi pienen siivun jokapäiväisestä leivästämme?
Hyvyyden kaavun taakse piiloutuva kirkko syyllistää ihmisiä heidän luontaisesta käyttäytymisestä.
Kirkko luo keinotekoisen synnin ja sen avulla pahaa mieltä,
jonka kanssa pääsee sinuiksi uskon avulla.
Kirkko kahlitsee ihmisen ajattelua "keppinä helvetti-porkkanana taivas"-opillaan.
Jumalan epäilyn synti kun on kirkon mukaan niin paha,
että sen takia ihmisen pitäisi palaa ikuisesti helvetin tulessa.
Tästä seuraa se,että uskova ei enää edes uskalla miettiä vaihtoehtoisesti.
Onhan vaakakupissa sentään oma ikuisuus.
"Uskomalla ei menetä mitään,mutta voi voittaa paljon"-ajattelu kukoistaa tämän seurauksena.
Katumus,hurskaus ja moraali sekä Jumalan miellyttäminen menettävät merkityksensä
ja tilalle astuu pelkkä taivaspaikan tavoittelu.
Näin valtionkirkon, uskon ja Kirkollisveron kolminaisuus ajaa meitä kuin karjaa,
harmiteltavan usein käsi kädessä tieteeksi verhotun kreationismi-valheen kanssa.
Eipä ihme,että nykyaikainen psykologia on tuominnut fanaattisen jumaluskon psykiatriseksi häiriöksi..
Niin kauan kuin kirkko seisoo järjen tiellä paradokseineen ja tunteeseen perustuvan vakaan uskon mielikuvineen,
ei valtaosa ihmisistä vaivaa päätään uskonnollisilla asioilla.
Se taas heijastuu siihen,että ihmiset käyvät vain pääsiäis- ja joulukirkossa
sekä sukulaistytön konfirmaatiotilaisuudessa.
Tälläinen passiivisluterilaisuus kattaa sisäänsä suurimman osan kansasta.
Kirkko ajaa herra-asenteellaan ihmiset kauas
-ihmetellen seuraavaksi uskovaisten pienenevää määrää ja aktiivisuutta.
Ymmärtämättä,että ne ihmiset, jotka edelleen pohtivat uskontojen tarkoitusta, haluavat järkeviä vastauksia.
"Tutkimattomat ovat Herran tiet" ei enää nykyaikaiselle,ajattelevalle ihmiselle riitä.
Sen sijaan,että kirkko antaisi vastauksia kysyjille,se liennyttää.
Kaikesta uskoviensa vaahtoamisesta huolimatta kirkko ei vaadi uskoviltaan edes uskomista oppiinsa.
Sille riittää,että uskova maksaa kirkollisverollisen jäsenmaksunsa.
Kirkolle nimittäin riittää,että se voi levittää lonkeroitaan hyväntekeväisyysjärjestöjensä kautta maailmalle.
Kirkon kannan mukaan kyseessä on pelkästään hyväntekeväisyys,
tosin heidän SSS(soppaa,saippuaa,sielunhoitoa):nsä
sisällyttää hyväntekeväisyyteen myös uskontonsa levittämisen.
Eli avun tarpeessa olevia autetaan sen vuoksi,että saataisiin jäseniä,
joilta sitten olojen parannuttua voidaan kerätä taloudellista hyvinvointia kirkolle.
Koko aikana kirkko ei mainitse hyväntekeväisyydellisen käännyttämisensä lisäävän mm. homovastaisuutta ja muita samankaltaisia lieveilmiöitä..
Ajatus lähtee helposti lentoon ja nousee liian korkealle.
Jopa Jumalan kyseenalaistamiseen ja kirkon oikeudellisuuteen asti.
Jumala-ja sen mukana luterilainen oppi- säilyy yhä falsifioimattomassa avaruudessaan,
ainoana perusteenaan se,että Jumalan olemassaoloa ei ole kiistetty.
Nyky-yhteiskunnassa on vaikeaa elää käsi kädessä taikauskoisen opin ja toisaalla tieteen kanssa.
Omaa menestystään haitaten kirkko ei käsittele Raamatun sisältämiä paradokseja tai virheitä.
Uskovaisimmat vetoavat siihen,että Raamatussa lukee jakeita ja näin on ollut 2000 vuotta,
seurauksena se,että on turhaa kyseenalaistaa nytkään.
Kaikki uskonnonopetukseen liittyvät kysymykset,jotka ovat vailla vastausta,
kiedotaan mystiikkaan ja sivuutetaan.
Kirkon ihmiselle antama liikkumatila on vain ja ainoastaan Raamatun kokoinen.
Raamatun,joka kirjoitettiin ajalla,
jolloin ihmiset vielä uskoivat litteään maahan ja siihen,että luonnonilmiöt olivat merkkejä Jumalan mielentilasta.
Aktiivisimman kirkkokansan keskuudessa vallitsee dogmaattinen ilmapiiri.
Köyliönjärvi on ehtinyt sulaa liian monta kertaa sitten Lallin päivien.
Kirkon päämääränä on muukin,kuin taivaaseen paimentaminen.
Kirkko on,paitsi toivoa ja pelastusta myös varsin hyvää bisnestä.
Luterilaisen kirkon valtionkirkkoasema on taannut sille varman ja vakaan elannon,
-vaikka luterilaisten määrä laskeekin ja enemmistö luterilaisista on passiivisluterilaisia,
jotka uskovat "omalla tavallaan" tai niinkuin parhaiten näkevät,
ja maksavat kaikesta huolimatta kirkollisveron kirkon kassaan.
Saamatta tilalle muuta kuin hautapaikan ja pari ehtoollista.
Kuinkahan moni passiivisluterilainen pysyisi kirkkonsa jäsenenä,
jos luterilainen kirkko vaatisi yleisen tavan mukaisen vuosittaisen kertamaksun,
sen sijaan,että verotuksellisesti leikkaisi pienen siivun jokapäiväisestä leivästämme?
Hyvyyden kaavun taakse piiloutuva kirkko syyllistää ihmisiä heidän luontaisesta käyttäytymisestä.
Kirkko luo keinotekoisen synnin ja sen avulla pahaa mieltä,
jonka kanssa pääsee sinuiksi uskon avulla.
Kirkko kahlitsee ihmisen ajattelua "keppinä helvetti-porkkanana taivas"-opillaan.
Jumalan epäilyn synti kun on kirkon mukaan niin paha,
että sen takia ihmisen pitäisi palaa ikuisesti helvetin tulessa.
Tästä seuraa se,että uskova ei enää edes uskalla miettiä vaihtoehtoisesti.
Onhan vaakakupissa sentään oma ikuisuus.
"Uskomalla ei menetä mitään,mutta voi voittaa paljon"-ajattelu kukoistaa tämän seurauksena.
Katumus,hurskaus ja moraali sekä Jumalan miellyttäminen menettävät merkityksensä
ja tilalle astuu pelkkä taivaspaikan tavoittelu.
Näin valtionkirkon, uskon ja Kirkollisveron kolminaisuus ajaa meitä kuin karjaa,
harmiteltavan usein käsi kädessä tieteeksi verhotun kreationismi-valheen kanssa.
Eipä ihme,että nykyaikainen psykologia on tuominnut fanaattisen jumaluskon psykiatriseksi häiriöksi..
Niin kauan kuin kirkko seisoo järjen tiellä paradokseineen ja tunteeseen perustuvan vakaan uskon mielikuvineen,
ei valtaosa ihmisistä vaivaa päätään uskonnollisilla asioilla.
Se taas heijastuu siihen,että ihmiset käyvät vain pääsiäis- ja joulukirkossa
sekä sukulaistytön konfirmaatiotilaisuudessa.
Tälläinen passiivisluterilaisuus kattaa sisäänsä suurimman osan kansasta.
Kirkko ajaa herra-asenteellaan ihmiset kauas
-ihmetellen seuraavaksi uskovaisten pienenevää määrää ja aktiivisuutta.
Ymmärtämättä,että ne ihmiset, jotka edelleen pohtivat uskontojen tarkoitusta, haluavat järkeviä vastauksia.
"Tutkimattomat ovat Herran tiet" ei enää nykyaikaiselle,ajattelevalle ihmiselle riitä.
Sen sijaan,että kirkko antaisi vastauksia kysyjille,se liennyttää.
Kaikesta uskoviensa vaahtoamisesta huolimatta kirkko ei vaadi uskoviltaan edes uskomista oppiinsa.
Sille riittää,että uskova maksaa kirkollisverollisen jäsenmaksunsa.
Kirkolle nimittäin riittää,että se voi levittää lonkeroitaan hyväntekeväisyysjärjestöjensä kautta maailmalle.
Kirkon kannan mukaan kyseessä on pelkästään hyväntekeväisyys,
tosin heidän SSS(soppaa,saippuaa,sielunhoitoa):nsä
sisällyttää hyväntekeväisyyteen myös uskontonsa levittämisen.
Eli avun tarpeessa olevia autetaan sen vuoksi,että saataisiin jäseniä,
joilta sitten olojen parannuttua voidaan kerätä taloudellista hyvinvointia kirkolle.
Koko aikana kirkko ei mainitse hyväntekeväisyydellisen käännyttämisensä lisäävän mm. homovastaisuutta ja muita samankaltaisia lieveilmiöitä..
Vastaukset 7
Vanhimmat
varassa toimita? Millä tavoin mm. helluntailaiset, jehovat, lestadiolaiset isot hienot valtakunnansalinsa rahoittavat ja niitä ylläpitävät? Valtiolta ei varmasti moiseen varoja heru. Siellä on vain taktiikka se, että ei ole tarkoituskaan, että jäsenet, jotka riveihin on saatu "parantuisivat". Ei, tarkoitus on se, että he tuntisivat koko ajan niin kovaa syyllisyyden ja omantunnontuskia omista synneistään, että sen vuoksi antavat omaisuuttaan auliisti näille tahoille.
Lestadiolaisilla ei ole valtakunnansaleja, jehovan todistajilla kyllä...
Suurin lestadiolaisryhmä Suomessa on vanhoillislestadiolaisuus, jonka paikkallisyhdistykset on nimeltään Rauhanyhdistyksiä.
Niissä "taktiikka" on Jumalan anteeksiantamuksen välittäminen, jonka saatuaan ihminen antaa vapaaehtoisesti työpanostaan ja taloudellista tukeaan.
Älä käytä nikkiäni pelle!
...
Jos muilla foorumeilla käytettäisiin tuollaista kieltä viestisi poistettaisiin.
Käyt kovilla ylikierroksilla.
Vai kuuluuko ihmisten haukkumien typeräksi helluntailaisten normaliín kanssakäymiseen?
Olet erittäin huonoa mainosta tälle uskonnolle.
Kun olet noin älykäs pitäisi sinun tietää että et voi omia nikkiä ennenkuin olet rekisteröitynyt sillä.
Jos kirjoittelet aina rekisteröityneenä kuolemattomat lauseesi eivät mene muiden piikkiin ja päinvastoin.
Noin sanoo nikkivaras, joka vei kolmen pisteen nimimerkin...
Etkä tiedä edes sitä.