Sen jälkeen kun venäläisten suurhyökkäys oli pysäytetty olisi kylmästi pitänyt odottaa sitä kun he olisivat siirtäneet miehiään hyökkäämään Berliiniä kohti. Oltaisiin vallattu Viipuri ja muut menetetyt alueet takaisin. Sitten talvella 1944 neuvoteltu paremmat rauhanehdot, varmasti Viipuri oltaisiin saatu pitää ja sotakorvaukset olisivat olleet vain murto-osa. Nyt hätiköitiin aselevon kanssa, sitä ei olisi tarvinnut tehdä, joukot olivat hyvissä asemissa ja hyvin varustettuina. Naapurilla tuli kiire Berliiniin ja silloin olisi pitänyt röyhkeästi hyökätä!
Vastahyökkäykseen kesällä 1944
rauhanehdot paremmiksi
131651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä kosto tuolloin olisi ollut hirmuinen, on kavala, kauhea ja kiivas, kiukkuinen... Sortovuodet opettivat suomalaiset venäläisen tuntemaan.
Kun länsiliittoutuneet saivat hyökkäyksensä vauhtiin Normandiassa alkoi kilpajuoksu Berliiniin. Stalin tiesi sen että ellei hän pidä kiirettä ovat anglosaksit siellä ennen häntä. Siksi veti heinäkuun lopussa joukkoja pois Suomen rintamalta. Silloin olisi ollut tilaisuus iskeä, heittää venäläiset kauaksi ja neuvotella paljon paremmat rauhanehdot!
Eiköhän ne Stalinin kiireet alkanut jo kesäkuussa 1944 kun länsi-
liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Normandian_maihinnousu
Puna-armeijan operaatio Bagration Valko-Venäjällä alkoi myös kesäkuussa 1944!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Bagration
- Eurooppalaisilla kielillä Bagrationista löytyy enemmänkin tietoa;
esim. vähän englanniksi:
http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Bagration
Viimeinen niitti Hitlerin arkkuun. Sen ovat kaikki sotahistorioitsijat tunnustaneet. Bagration oli sitä samaa jota oli tehty Stalingradin ja Kurskin jälkeen. Venäläisten silmitöntä rynnimistä tappioista piittaamatta. Itä-rintamalla saksalaiset pystyivät huoletta perääntymään, maata piisasi. Lännessä tilanne oli toinen, Ranskan jälkeen olikin jo Saksa!
"..kaikki sotahistorioitsijat tunnustaneet!
.. mutta mihin lähteisiin viittaat? Toivottavasti et kuitenkaan
lähteisiin puolen vuosisadan takaa; ovat 'makulatuuria' tällä
vuosituhannella!
Näin siinä – VALITETTAVASTI kylläkin – vain KÄVI!
Taistelu Berliinistä:
http://www.bibl.u-szeged.hu/bibl/mil/ww2/map/berlin.gif
http://en.wikipedia.org/wiki/End_of_World_War_II_in_Europe
Video; Saksa allekirjoittaa ehdottoman antautumisen Reimsissä,
Ranskassa:
http://archives.cbc.ca/IDC-1-71-1682-11570/conflict_war/veday/clip4
At 11:59 p.m. on May 8, 1945, another German
surrender took place in Berlin. Soviet General
Georgy Zhukov of the Red Army accepted the
surrender of German ...
Uskalla hiukan kritisoida tuota näkemystäsi, niin mielenkiintoinen kuin se onkin koska en ole vastaavaa ajatuskulkua aiemmin kuullut.
Olisiko meillä ollut ihan oikeasti voimia enää kunnon vastahyökkäykseen?
Entä kun Saksa ei enää olisi voinut toimittaa aseita, ja kun koko Neuvostoliiton ja liittoutuneiden arsenaali olisi ollut käytettävissä meitä vastaan?
Oma kantani on, että meillä ei olisi ollut enää resurseja tehokkaaseen vastahyökkäykeen. Lisäksi meidän voimavaramme eivät missään tapauksessa, edes sodan Saksaa vastaan jatkuessa, olisi riittäneet Neuvostoliiton voittamiseen, joten kun naapuri olisi hoidellut ensin Saksan pois olisi meillä ollut todella vaikea asema. En usko että neuvostoliitto olisi ollut halukas neuvottelemaan paremmista ehdoista, ja jos olisikin niin ei olisi pitänyt sopimusta.
Rauhassa menetettiin toki paljon ja oikeuttahan ei sodassa saa kuin vahvempi, vaan Suomi säilyi kuitenkin itsenäisenä eikä Suomea miehitetty. Se on enemmän kuin mitä moni muu maa voi sanoa. Eiköhän asiat siis hoidettu ainakin kohtuullisesti päättäjiemme taholta.
Periaatteessa voimia vastahyökkäykseen olisi ollut. Viipurin valtausta suunniteltiin kovastikin, mutta Päämaja puhalsi pelin sitten poikki.
Lyhyellä aikavälillä Suomen armeija olisi todennäköisesti saavuttanut menestystä operaatiossaan, sillä puna-armeija oli siirtänyt suurimman osan suurhyökkäykseen osallistuneista joukoistaan pois Suomen rintamalta. Suomen armeija vastaavasti oli loppukesällä 1944 kaluston ja miehistön suhteen parhaassa tikissään, ainakin periaatteessa. Tosin kannattaa myös muistaa tässä yhteydessä, että kyllä niitä neuvostojoukkoja riitti Kannakselle siltikin ja ne olivat ehtineet jo kaivautua.
Sen sijaan pitkällä aikavälillä hyökkäys olisi ollut turha. Mitään strategisen luokan voittoja ei olisi voitu saavuttaa (Suomen resursseilla), ja hyökkäys olisi pysähtynyt hyvissä ajoin ennen Leningradia. Saksan lyömisen jälkeen Neuvostoliitto olisikin voinut sitten keskittyä rauhassa pienen naapurimaansa rankaisuun.
Enemmän aiheesta kertoo esimerkiksi Ohto Manninen kirjassaan "Molotovin cocktail - Hitlerin sateenvarjo".
olisimme saaneet sen pitää ja sotakorvaukset olisivat alenneet murto-osaan. Sotilaalliselta ja poliittiselta johdolta petti rohkeus silloin kun sitä olisi tarvittu. Se ei pelaa joka pelkää!
Saksan lyömisen jälkeen laäsivallat olisivat olleet meidän puolella, Yhdysvallathan ei edes julistanut sotaa Suomelle. Kesällä 1945 Neuvostoliitolla oli kiire siirtää joukkojaan toiselle puolelle maapalloa, Mantsuriaan hyökkäämään Japania vastaan. Logistiikka ei olisi antanut periksi että Suomea vastaankin olisi joukkoja ehditty keskittää. Eikä niitä edes ollut, ei ainakaan vereksiä, kaikki olivat väsyneitä Saksan valloittamisen johdosta. Taistelut olivat olleet raskaista ja verisiä.
Nyt mennään jossittelun puolelle. Jossittelussa on se ongelma, että mitään toteutumatonta vaihtoehtona ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi.
Luotat siis länsivaltojen apuun. Eiväthän ne auttaneet edes Keski-Eurooppaa. Jos Suomi olisi 1944 hyökännyt Neuvostoliiton kimppuun, Neuvostoliiton tulkinta Suomesta fasistisena valtiona olisi varmasti uponnut paremmin länsimaihinkin. Nythän meillä oli sentään jonkin goodwilliä länsivalloissa - ja siltikin meinasi käydä huonosti.
Tuo puna-armeijan heikkous 1945 on suhteellinen käsite. Kyllä siitä Suomelle olisi riittänyt tarpeeksi opponenttia. Lisäksi pitää muistaa, että huoltoyhteydet olisivat olleet poikki jo pidemmän aikaa. Ilman suoraa hyökkäystäkin Neuvostoliitto olisi voinut pakottaa Suomen antautumaan mihin tahansa ehtoihin.
Joidenkin mielipiteiden mukaan Suomi olisi joutunut antautumaan ilman suurhyökkäystäkin, mikäli Neuvostoliitto olisi vallannut Viron. Silloin Suomen huoltoyhteydet olisivat olleet poikki, ja peli menetetty. Tämä pitää vielä varmemmin paikkansa, jos ajattelemme tilannetta 1945, jolloin Saksakin oli jo antautunut.
Miksi ihmeessä Neuvostoliitto olisi suostunut lievempiin rauhanehtoihin Suomen hyökkäyksen jälkeen? Olisiko Stalin ollut mielissään selkäänpuukotuksesta? Viipurilla tai edes koko Kannaksella ei sinänsä ollut merkitystä Neuvostoliitolle. Ei sillä sinänsä olisi ollut merkitystä neuvotteluissa.
Kuitenkin jo kesän 1944 hyökkäys osoitti, että kostonhimo oli melkoisen määräävä tekijä Moskovan politiikassa. Suurhyökkäystähän ei olisi ollut pakko tehdä Suomen eristämiseksi. Tuntuu vaikealta uskoa, että Suomi olisi jotenkin palkittu Viipurin takaisin saamisesta.
Enemmänkin uskon siihen, että viimeistään 1945 Neuvostoliitto olisi tehnyt uuden hyökkäyksen Suomea vastaan. Sen jälkeen olisikin alkanut miehitysaika.
Muistaakseni Airo totesi jossain haastattelussa, että vastahyökkäyksestä laadittiin suunnitelma. Siihen olisi ollut ainakin periaatteelliset edellytykset. Heinäkuun 17 päivänä JR5 ja joitain muita joukkoja teki kahden pataljoonan väkivaltaisen tiedusteluhyökkäyksen. Sitä tuettiin muuten 18 patteristolla, kranaatinheittimillä ja 30 Stukalla. Vankeja saatiin kymmniä ja todettiin, että vastassa oli linnoitusjoukkoja. Ns. mottimiesten, eli päämajan kaukopartioiden tiedustelutiedot tukivat sitä käsitystä, että venäläiset siirtävät pois hyökkäysjoukkojaan, mitä niistä nyt oli jäljellä.
Että hyökkäystä ei suomalaisten puolelta toteutettu oli ainakin osittain poliittinen päätös. Armeijalla olisi ollut vielä iskukykyä. Itse asiassa Suomen armeijan vahvuus ja sotavarustustilanne ei koskaan ole ollut niin hyvä kuin jatkosodan lopussa.
Vaikutusta rauhanehtoihin on vaikea arvioida, mutta on hyvä muistaa, että Venäjä arvostaa ja kunnioittaa voimaa ja on myös itse valmis sitä käyttämään. Kannattaa muistaa myös, että Ilomantsin taisteluissa neuvostojoukot saivat pahasti selkäänsä. Siellähän tehtiin kovat vastahyökkäykset.
Sillä, että armeijamme seisoi voittamattomana sodan päättyessä ainakin oli vaikutuksensa rauhan ehtoihin.
Viisasta porukkaa näyttää olevan !
Olikohan senajan sotilas- ja valtionjohto niin typerää, etteivät tällaista mahdollisuutta osanneet käyttää ? Harmi.
Ei perkele, sittenhän Saksa olisi voinut voittaakin NL:n, kun Suomen karhu olisi sivallellut Venäjän verille.
Elettäisiin nyt natsi-Euroopassa ja Saksan raja olisi Uralilla.