Ruotsalaiset ovat vääristelleet kaiken mikä koskee Suomalaisia ja Suomen historiaa ,suomalaisille häpeällisiksi asioiksi.
Suomalaisten pienestä aasialaisesta geeniperimästä johtuvat hiukan lyhyemmät jalat
ruotsalaiset selittävät rasistisesti suomalaisten "perinnölliseksi sairaudeksi".
Joidenkin suomalaisten lyhyet jalat johtuvat siitä että heillä on samoja genejä kuin japanilaisilla ja kiinalaisilla eli johtuvat rotuominaisuuksista eikä perinnöllisestä sairaudesta
Ei ole mikään häpeä olla sukua kiinalaisille ja japanilaisille
Suomalaisten lyhyiden jalkojen pilkkaaminen on siten yhtä rasistista kuin japanilaisten lyhyiden jalkojen pilkkaaminen
Suomi nimen ruotsalaiset selittävät johtuvan siitä ,että suomalaiset muka eivät osanneet puhua tullessaan Suomeen vaan murahtelivat kuin sudet ja siitä mnuka Tuli nimi suet eli suomalaiset.
Suomalaisten kulttuurin ja sivistyksen ennen vuotta 1150 ruotsalaiset selittävät olleen kivikauden tasolla,vaikka muinaishautalöydöt todistavat, että Suomessa elettiin ennen vuotta 1150 rikkaassa maanviljelykulttuurissa.
Suomesta on löydetty enemmän kultakoristeisia miekkoja kuin Ruotsista.Ja suomalaisissa muinaishaudoissa 600-1000 jkr.välilta löydetyt esineet ovat rikkaiden maanviljelijöiden esineitä eivätkä mitään raakalaismetsästäjien esineitä.
Suomalaisten pienestä aasialaisesta geeniperimästä johtuvat hiukan lyhyemmät jalat
ruotsalaiset selittävät rasistisesti suomalaisten "perinnölliseksi sairaudeksi".
Joidenkin suomalaisten lyhyet jalat johtuvat siitä että heillä on samoja genejä kuin japanilaisilla ja kiinalaisilla eli johtuvat rotuominaisuuksista eikä perinnöllisestä sairaudesta
Ei ole mikään häpeä olla sukua kiinalaisille ja japanilaisille
Suomalaisten lyhyiden jalkojen pilkkaaminen on siten yhtä rasistista kuin japanilaisten lyhyiden jalkojen pilkkaaminen
Suomi nimen ruotsalaiset selittävät johtuvan siitä ,että suomalaiset muka eivät osanneet puhua tullessaan Suomeen vaan murahtelivat kuin sudet ja siitä mnuka Tuli nimi suet eli suomalaiset.
Suomalaisten kulttuurin ja sivistyksen ennen vuotta 1150 ruotsalaiset selittävät olleen kivikauden tasolla,vaikka muinaishautalöydöt todistavat, että Suomessa elettiin ennen vuotta 1150 rikkaassa maanviljelykulttuurissa.
Suomesta on löydetty enemmän kultakoristeisia miekkoja kuin Ruotsista.Ja suomalaisissa muinaishaudoissa 600-1000 jkr.välilta löydetyt esineet ovat rikkaiden maanviljelijöiden esineitä eivätkä mitään raakalaismetsästäjien esineitä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Katso peiliin tunnusta tosiasia. Omenavartalo ja tynkäjalat. Juntti mikä juntti. Mitä kultakoruja ja miekkoja hehhhheehhh... täältä mitään löytyny. Korkeintaan joku ruotsalainen reenjalas.
Meistä ei ikinä tule sellaista kulttuurikansaa niin kuin on ruotsalaiset ja venäläiset. Vielä 2000 luvullakin ryypätään ja oksennellaan tuulipuvuissa pitkin ruotsin- ja tallinnanristeilijöitä. Häpeä juntti!!
Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Suomen historia 1, Rautakausi. Weilin Göös
Seurava teksti on kopioitu yllämainitusta kirjasta
"Suomalaisessa aseistuksessa viikinkiajalla oli vahvoja elementtejä sekä muun Skandinavian että Etelä-Baltian aseista. Miekat, kirveet ja keihäät olivat pääasiassa samantyylisiä kuin viikingeillä, mutta usein kevyempiä. Väkipuukot olivat yleisessä käytössä toisin kuin läntisillä naapureilla. Suomalaisten aseista suurempi osa oli kalliisti koristeltuja kuin viikingeillä. Huomattava osuus miekoista ja myös keihäänkärjistä sekä sotakirveistä oli hopealla tai jopa kullalla koristeltu".
Väitätkö että tunnettu arkeologi Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander valehtelee.
Hän on tutkinut suomalaisia viikinkajan muinaishautoja enemmän kuin kukaan toinen suomalainen arkeologi.
Ne köykäiset aseet ovat tietysti suomajuntit varastaneet viikinkinaisilta, kun länkisääristen pikkumiesten koko ei ole riittänyt oikeiden aseiden käsittelyyn.
Ne köykäiset aseet ovat tietysti suomajuntit varastaneet viikinkinaisilta, kun länkisääristen pikkumiesten koko ei ole riittänyt oikeiden aseiden käsittelyyn. Suomihistoriahan on kivaa.
Niin, ne köykäiset aseet ovat tietysti suomajuntit varastaneet viikinkinaisilta, kun länkisääristen pikkumiesten koko ei ole riittänyt oikeiden aseiden käsittelyyn. Suomihistoriahan on kivaa.
On totuus , että Suomesta löydetyistä viikinkiajan miekoista huomattavasti suurempi prosenttiosuus on ns. kultakoristeisia loistomiekkoja kuin niistä miekoista, jotka on saatu talteen Ruotsista ja Norjasta. Ruotsissa loistomiekkojen osuus oli viikinkiajan lopulla alle 20 prosenttia ja Suomessa yli 40 prosenttia.
Eli Suomi oli viikinkiajalla rikas ja hyvin aseistettu maa, eikä suomalaisten tarvinnut ryöstää ja tappaa ihmisiä ympäri Euroopan ns.viikinkiretkillä,niinkuin meitä köyhempien skandinaavien oli pakko elääkseen tehdä.
Ruotsista on löydetty maahan kaivettuja viikinkien ryöstösaaliita mm.kultaesineitä yms.jotka on ryöstetty jostakin ulkomailta 600-1000 luvuilla jkr.
Ne todistavat vain ruotsalaisten kelvottomuudesta ja laiskuudesta kun heidän oli pakko elättää itsensä ryöstämällä toisten rikkauksia.
Suomalaiset elivät viikinkiajalla rehellisesti omalla työllään, eikä Suomesta ole löydetty maahankaivettuja merirosvojen ryöstösaaliita niinkuin Ruotsista on löydetty.
Tiedetään ruotsalaisten merirosvojen (eli viikinkien) yrittäneen tehdä ryöstöretkiä Suomeenkin viikinkiaikana ,mutta suomalaiset voittivat aina ruotsalaiset ja he joutuivat lähtemään pakoon ilman saalista
Yhdessäkin ruotsalaisessa viikinkiajan riimukivessä sanotaan, että se pystytettiin muistoksi miehelle ,jonka suomalaiset tappoivat Suomeen tehdyn ryöstöretken aikana
suomalaisten pääase viikinkiajalla oli raskas pitkäkärkinen tarttumaväkäsellä varustettu keihäs,joka heitettiin roikkumaan vastustajan kilpeen ja suojaton vastustaja surmattiin sen jälkeen kevyen miekan tai väkipuukon pistolla
Roomalaisilla sotilailla oli sama taktiikka ja heidänkin miekkansa oli lyhytteräinen ja kevyt.
Roomalaiset legioonasoturitkin heittivät ensin pitkäkärkisen painavan "pilum" keihään vastustajien kilpiin ja surmasivat sen jälkeen vastustajan lyhyen "Cladius" miekan pistolla.
Ruotsalaisten taistelutaktiikka oli barbaarisen yksinkertainen.He yrittivät surmata vastustajan raskaiden miekkojen iskuilla mikä kulutti valtavasti voimia ja altisti taistelijan vastustajan keihään tai miekan pistolle kun raskas miekka oli taka-sennossa pään takana
Taas yksi todiste ruotsalaisten tyhmyydestä
Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Suomen historia 1, Rautakausi. Weilin Göös:
Tässä tarkastellaan yleisluontoisesti aseistusta viikinkiajan Suomessa. Alueelliset ja ajalliset erot eivät suuremmin tule esille, mikä on hyvä muistaa lukiessa.
Aseita käytettiin sekä sodankäyntiin että metsästykseen. Suosituimpia olivat molempiin soveltuvat, kuten keihäs ja jousi
Yleisimpiä hautalöydöistä tavattuja aseita ovat keihäs, kirves, väkipuukko, miekka ja kilpi. Näistä keihäitä on löydetty ylivoimaisesti eniten.
Jousia ja nuolenkärkiä ei haudoista ole paljoa löytynyt. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, etteikö jousia olisi käytetty paljonkin.Suomen maaperässä ei orgaaninen aines säily: mahdolliset haudoissa olleet jouset ovat varmastikin maatuneet.
Keihäs oli yleisin ase viikinkiajan Suomessa. Se palveli hyvin niin metsästystä kuin sodankäyntiäkin. Keihäs vaati myös varsin vähän rautaa ja oli helpohko valmistaa, mikä osaltaan selittää suosiota. Hautalöydöissä miehet lepäävät usein kaksi, jopa kolme keihästä vierellään. Näistä usein toinen on väkäsillä varustettu ja toinen sileäteräinen. Olemattomasta painoerosta huolimatta voidaan olettaa, että väkäsillä varustettua käytettiin pääasiallisesti heittokeihäänä, jonka tarkoitus oli jäädä kiinni ja hidastaa vihollisen tai saaliseläimen menoa. Toista, väkäsetöntä keihästä käytettiin sitten lähitaistelussa pistämiseen.
Keihäänkärjet kiinnitettiin puuvarteen pääsääntöisesti kahdella eri tavalla, ruodolla ja putkella. Putkikiinnitys yleistyi vanhemmanmallisen ruodon kustannuksella viikinkiajan kuluessa. Suomen keihäserikoisuus oli ango, pitkä ja kapea ruotokiinnitteinen keihäs. Ango lienee sukua roomalaisten piilumeista kehittyneelle frankkilaiselle anglolle. Angoissa oli pieni väkäkärki ja pitkä, kapea kaula. Pisimmät terät olivat yli metrin pituisia. Angoa käytettiin heittokeihäänä, joka lävisti tehokkaasti ja oli vaikea irrottaa. Se oli todella elegantti ja tehokas ase. Pitkä terä varmisti, ettei keihästä saanut nopeasti katkaistua vaikkapa kilvestä roikkumasta. Angojen kultakausi osui merovingiajalle, mutta niitä käytettiin arvatenkin myös viikinkiajalla
Keihäiden ohella kirveet olivat hyvin suosittuja aseita. Kirves oli hyvin yleinen työkalu, monipuolinen väline puun työstämiseen. Sitä saattoi käyttää myös aseena. Parhaat sotakirveet olivat selvästi työkaluiksi sopimattomia, kuten ohutteräiset tapparat.
Suurissa sotakirveissä varsi saattoi olla liki miehen mittainen, mutta yleisimmin kirvestä lienee käytetty kilven kanssa yhdellä kädellä. Suuri tuhovoima ja suhteellinen halpuus olivat kirveen etuja.
Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Suomen historia 1, Rautakausi. Weilin Göös:
Tässä tarkastellaan yleisluontoisesti aseistusta viikinkiajan Suomessa. Alueelliset ja ajalliset erot eivät suuremmin tule esille, mikä on hyvä muistaa lukiessa.
Aseita käytettiin sekä sodankäyntiin että metsästykseen. Suosituimpia olivat molempiin soveltuvat, kuten keihäs ja jousi
Yleisimpiä hautalöydöistä tavattuja aseita ovat keihäs, kirves, väkipuukko, miekka ja kilpi. Näistä keihäitä on löydetty ylivoimaisesti eniten.
Jousia ja nuolenkärkiä ei haudoista ole paljoa löytynyt. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, etteikö jousia olisi käytetty paljonkin.Suomen maaperässä ei orgaaninen aines säily: mahdolliset haudoissa olleet jouset ovat varmastikin maatuneet.
Keihäs oli yleisin ase viikinkiajan Suomessa. Se palveli hyvin niin metsästystä kuin sodankäyntiäkin. Keihäs vaati myös varsin vähän rautaa ja oli helpohko valmistaa, mikä osaltaan selittää suosiota. Hautalöydöissä miehet lepäävät usein kaksi, jopa kolme keihästä vierellään. Näistä usein toinen on väkäsillä varustettu ja toinen sileäteräinen. Olemattomasta painoerosta huolimatta voidaan olettaa, että väkäsillä varustettua käytettiin pääasiallisesti heittokeihäänä, jonka tarkoitus oli jäädä kiinni ja hidastaa vihollisen tai saaliseläimen menoa. Toista, väkäsetöntä keihästä käytettiin sitten lähitaistelussa pistämiseen.
Keihäänkärjet kiinnitettiin puuvarteen pääsääntöisesti kahdella eri tavalla, ruodolla ja putkella. Putkikiinnitys yleistyi vanhemmanmallisen ruodon kustannuksella viikinkiajan kuluessa. Suomen keihäserikoisuus oli ango, pitkä ja kapea ruotokiinnitteinen keihäs. Ango lienee sukua roomalaisten piilumeista kehittyneelle frankkilaiselle anglolle. Angoissa oli pieni väkäkärki ja pitkä, kapea kaula. Pisimmät terät olivat yli metrin pituisia. Angoa käytettiin heittokeihäänä, joka lävisti tehokkaasti ja oli vaikea irrottaa. Se oli todella elegantti ja tehokas ase. Pitkä terä varmisti, ettei keihästä saanut nopeasti katkaistua vaikkapa kilvestä roikkumasta. Angojen kultakausi osui merovingiajalle, mutta niitä käytettiin arvatenkin myös viikinkiajalla
Keihäiden ohella kirveet olivat hyvin suosittuja aseita. Kirves oli hyvin yleinen työkalu, monipuolinen väline puun työstämiseen. Sitä saattoi käyttää myös aseena. Parhaat sotakirveet olivat selvästi työkaluiksi sopimattomia, kuten ohutteräiset tapparat.
Suurissa sotakirveissä varsi saattoi olla liki miehen mittainen, mutta yleisimmin kirvestä lienee käytetty kilven kanssa yhdellä kädellä. Suuri tuhovoima ja suhteellinen halpuus olivat kirveen etuja.
Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander: Suomen historia 1, Rautakausi. Weilin Göös:
Tässä tarkastellaan yleisluontoisesti aseistusta viikinkiajan Suomessa. Alueelliset ja ajalliset erot eivät suuremmin tule esille, mikä on hyvä muistaa lukiessa.
Aseita käytettiin sekä sodankäyntiin että metsästykseen. Suosituimpia olivat molempiin soveltuvat, kuten keihäs ja jousi
Yleisimpiä hautalöydöistä tavattuja aseita ovat keihäs, kirves, väkipuukko, miekka ja kilpi. Näistä keihäitä on löydetty ylivoimaisesti eniten.
Jousia ja nuolenkärkiä ei haudoista ole paljoa löytynyt. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, etteikö jousia olisi käytetty paljonkin.Suomen maaperässä ei orgaaninen aines säily: mahdolliset haudoissa olleet jouset ovat varmastikin maatuneet.
Keihäs oli yleisin ase viikinkiajan Suomessa. Se palveli hyvin niin metsästystä kuin sodankäyntiäkin. Keihäs vaati myös varsin vähän rautaa ja oli helpohko valmistaa, mikä osaltaan selittää suosiota. Hautalöydöissä miehet lepäävät usein kaksi, jopa kolme keihästä vierellään. Näistä usein toinen on väkäsillä varustettu ja toinen sileäteräinen. Olemattomasta painoerosta huolimatta voidaan olettaa, että väkäsillä varustettua käytettiin pääasiallisesti heittokeihäänä, jonka tarkoitus oli jäädä kiinni ja hidastaa vihollisen tai saaliseläimen menoa. Toista, väkäsetöntä keihästä käytettiin sitten lähitaistelussa pistämiseen.
Keihäänkärjet kiinnitettiin puuvarteen pääsääntöisesti kahdella eri tavalla, ruodolla ja putkella. Putkikiinnitys yleistyi vanhemmanmallisen ruodon kustannuksella viikinkiajan kuluessa. Suomen keihäserikoisuus oli ango, pitkä ja kapea ruotokiinnitteinen keihäs. Ango lienee sukua roomalaisten piilumeista kehittyneelle frankkilaiselle anglolle. Angoissa oli pieni väkäkärki ja pitkä, kapea kaula. Pisimmät terät olivat yli metrin pituisia. Angoa käytettiin heittokeihäänä, joka lävisti tehokkaasti ja oli vaikea irrottaa. Se oli todella elegantti ja tehokas ase. Pitkä terä varmisti, ettei keihästä saanut nopeasti katkaistua vaikkapa kilvestä roikkumasta. Angojen kultakausi osui merovingiajalle, mutta niitä käytettiin arvatenkin myös viikinkiajalla
Keihäiden ohella kirveet olivat hyvin suosittuja aseita. Kirves oli hyvin yleinen työkalu, monipuolinen väline puun työstämiseen. Sitä saattoi käyttää myös aseena. Parhaat sotakirveet olivat selvästi työkaluiksi sopimattomia, kuten ohutteräiset tapparat.
Suurissa sotakirveissä varsi saattoi olla liki miehen mittainen, mutta yleisimmin kirvestä lienee käytetty kilven kanssa yhdellä kädellä. Suuri tuhovoima ja suhteellinen halpuus olivat kirveen etuja.
tässä joku valehtelee ja historiaa väärentää, niin
se olet sinä.