Mitä tehdä?

Sellainen on ongelma, että 3 kuukautta sitten kävin paikkuuttaa hammasta, koska tiettyyn kohtaan vihlo aina syödessä. Kaipa se sitten reikä oli, mutta eipä kyllä tutkinut, että olisikohan reikiä ollut useampikin(jota nyt epäilen). Sen reissun jälkeen mun henki rupes haisemaan mädäntyneelle ja suussa on toisinaan myös tällainen maku(aika useinkin itse asiassa). ällöö. Olen aina pessyt ja hoitanut hampaani hyvin ja toi reikä mikä paikattiin oli elämäni ensimmäinen(26vee). Tämä mätä on ollut suussani nyt noin 3 kuukautta. Ikenissä en näe mitään vikaa.. ja välillä jo mietin että haju tulee jostain nielusta. Kävin ostamassa apteekista jotain myrkkyä, jota olen purskutellut aamuin illoin. Tämä ei ole auttanut :(. Tänään iski sitten paniikki, kun oikeanpuoleisia ylähampaita alkoi vihloa. Kipu tulee aaltona takahampaista etuhampaisiin asti. Vihlonta on jatkunut koko päivän eikä siihen vaikuta se syönkö vai en.

Apuva! Olenkohan minä ihan mätä... leuka tippuu tai mitä. Pääsisiköhän maanantaina heti päivystykseen? Mikähän on mun tuomio?

Voiko tähän asiaan vaikuttaa viisauden hampaiden poisto. Siitä on kylläkin jo vuosi aikaa, mutta tämä oikea puoli oli silloin vähän hankalampi tapaus ja jälkikipu oli järkyttävä.
2333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

soita oman alueen hammashoitolaan heti, niin tod. näk. vastaajassa on tiedot missä on viikonloppupäivystys, ei tarvi odotella maanantaihin. Yksityisillä hammaslääkäriasemilla on myös viikonloppupäivystyksiä ja jopa päivystys 24h!

Äänestä
  • ...että pitäisi päivystykseen mennä (en suosittele, ovat vaan kiukkuisia kun tuollaisilla vaivaat, tuskin pääset edes ovea pitemmälle), mutta asia kannattaa tutkia kunnolla. Toisin sanoen perustutkimus ja röngenkuvat ovat tarpeen. Jos perustilanne on hyvä (siis vain yksi paikattu, joten tuskin kovin reikiintymisaltis olet), saattaa olla kyseessä hammaskivi, joka haisee, riittämätön puhdistus (välit ja kieli kans) tai sitten nielurisojen proput.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mätä? kirjoitti:

Sellainen on ongelma, että 3 kuukautta sitten kävin paikkuuttaa hammasta, koska tiettyyn kohtaan vihlo aina syödessä. Kaipa se sitten reikä oli, mutta eipä kyllä tutkinut, että olisikohan reikiä ollut useampikin(jota nyt epäilen). Sen reissun jälkeen mun henki rupes haisemaan mädäntyneelle ja suussa on toisinaan myös tällainen maku(aika useinkin itse asiassa). ällöö. Olen aina pessyt ja hoitanut hampaani hyvin ja toi reikä mikä paikattiin oli elämäni ensimmäinen(26vee). Tämä mätä on ollut suussani nyt noin 3 kuukautta. Ikenissä en näe mitään vikaa.. ja välillä jo mietin että haju tulee jostain nielusta. Kävin ostamassa apteekista jotain myrkkyä, jota olen purskutellut aamuin illoin. Tämä ei ole auttanut :(. Tänään iski sitten paniikki, kun oikeanpuoleisia ylähampaita alkoi vihloa. Kipu tulee aaltona takahampaista etuhampaisiin asti. Vihlonta on jatkunut koko päivän eikä siihen vaikuta se syönkö vai en.

Apuva! Olenkohan minä ihan mätä... leuka tippuu tai mitä. Pääsisiköhän maanantaina heti päivystykseen? Mikähän on mun tuomio?

Voiko tähän asiaan vaikuttaa viisauden hampaiden poisto. Siitä on kylläkin jo vuosi aikaa, mutta tämä oikea puoli oli silloin vähän hankalampi tapaus ja jälkikipu oli järkyttävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu