Aika kuluu, ihmiset olettaa että jo pärjää , tänään itkin autossa ennen töihinmenoa..yritin hakea lohtua raamatusta.Minusta se on hyvin syyllistävä kirja, pelottava..joihtuuko se siitä että elää taviksen elämää..kaikki mitä teet on syntiä..kaikille pitäisi antaa anteeksi..pyydän jumalalta anteeksi että kirja pelottaa enkä pidä siitä, kovin valaisevaa ja toivoa antavaa tekstiä en ole löytänyt, joten jatkan uskomista niin kuin olen tähänkin asti uskonut, ei voi kun ajatella, että tämä oli kosto uppiniskausuudestani, jyrkistä mieleipiteitsäni, kaikista synneistäni..minulta vietiin poika..ja mikään ei ole enää elämisen arvoista..ei mikään..nauti siinä sitten..
raamattu
ä n y
8872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta,ihan kuin oma tarina,paitsi lapsen lähtö.Minäkin tuskissani etsin raamatusta apua.Kaikki tuomion paikat tuli luettua ne vain aukesivat eteeni.Menin vapaittensuuntian kokoukseen eli vapaakirkkoon tuskaisena.Siellä kuuntelin saarnan ja todistuksia uskosta.Marssin eteen ja puolestani rukoiltiin tulin uskoon.Elin pumpulissa kuukausia ja Jumala todella antaa voiman.Tuosta päivästä on kulunut 16vuotta ja edelleen olen uskossa Jeesukseen,päivääkään en ole katunut SUOSITTELEN MUILLEKIN
Puhut uskonnosta juuri samoin kuin minäkin sen näen. Asiana/tavarana jonka voi hankkia koska se on muotia tai kaverikin sitä suosittelee. Ja ap:lle voimia pysyä erossa raamatusta, kuten totesit se luo tarpeetonta tuskaa ja syyllistää, vaikka kysymyksessä on luonnolliset inhimilliset tunteet, halut ja tarpeet. Hae apua ystäviltä ja tutuilta. Työterveydestä/lääkäriltä voi kysellä numeroita jonne voi mennä keskustelemaan ahdistuksestaan. Voimia!
Olen kokenut omassa elämässäni umpikujan. Kaikki mihin tartuin tuntui hajoavan ja väärät valinnat johtivat ahdistukseen ja toivottomuuteen. Kerran rohkaistuin ja menin hengelliseen kokoukseen ja pyysin rukoilemaan puolestani. Yhtäkkiä raamattu avautui ja tuntui kuin se olisi kirjoitettu minulle. Koin että Jeesus ei ole taakan antaja vaan taakan kantaja ja lupaa pitää meistä huolen kaikkissa elämäntilanteissa. Hänelle ei ole olemassa pieniä ja suuria syntisiä vaan ainoastaan syntisiä ihmisiä. Juuri siksi tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä ristillä. Hän on sovittanut meidän syntimme ja sanonut ristillä; Se on täytetty. Sovitus koskee myös sinua. Jeesus sanoo myös: "Etsikää niin te löydätte, kolkuttakaa niin teille avataan", näin lupaa raamattu. Toivotan sinulle Taivaan Isän runsasta siunausta ja uskon vahvistusta. Lisäksi raamatussa neuvotaan jättämään taakat vahvemmille hartioille, Hän anaa voiman tulla uskoon, ei se ole oma suoritus. Rukoilen puolestasi...
Minulla on aivan samat tuntemukset...mutta olen löytänyt raamatusta Uuden testamentin puolelta Psalmeista lohdutuksen sanoja..Voimia sinulle, surusisko. Elämme samaa elämää, minullakin on niin ikävä poikaani..
itseä auttoi enemmän Tiibettiläinen kirja elämästä ja kuolemasta.
rukoilen niin kuin ennekin..ja tilasin ultra´lehtiä.vanhoja numerouta jotka käsittelee kuolemaa..ei minulle avattu ovea raamattuun ainakaan vielä, ja uskon että ehkä mulle on tarkoitettu kulkea joku toinen tie..nyt yritän välttää asioita jotka syyllistää minua..olen onnellinen monesta asiasta poikani suhteen..oli avoimet ja hyvät välit..mutta mikäöi oliusin tiennyt..oisin silti tehnyt paljon toisin..kiitos kun välitätte..merkitsee paljon..
On vain yksi joka on joutunut kuolemaan meidän syntiemme takia, ja hän on Jeesus. Et sinä "äny" menettänyt poikaasi rangaistuksena synneistäsi. Jumala ei ole sellainen.
Sen sijaan hän auttaa sinua kestämään tämän surun. Panemaan turvasi Häneen ja uskomaan hänen Poikaansa Jeesukseen, häneen joka oikeasti kuoli sinun takiasi ja meidän kaikkien takia.
Siunausta ja lohdutusta elämääsi!
Jos jaksat, lue nämä: http://kaarinalle.googlepages.com/lapsensamenettaneelle
Jospa siellä olisi jotain joka lohduttaa.
"Et sinä "äny" menettänyt poikaasi rangaistuksena synneistäsi. Jumala ei ole sellainen."
Juuri noin itsekin ajattelen. On tavallaan itsensä ylentämistä, jos kuvittelee olevansa niin tärkeä, että toinen ihminen laitetaan kuolemaan minun vuokseni. Ikäänkuin itse olisi pääosassa ja muut ihmiset vähemmän arvoisia.
En halua loukata ketään kirjoituksellani. Äitinä ymmärrän alkuperäisen kirjoittajan ajattelun oikein hyvin. Kuinka tuttua onkaan syyllisyyden tunne, jos lapselle sattuu jotain, vaikka asialla ei oikeasti olisikaan mitään tekemistä kanssani. Yritän päästä irti ajattelusta, jossa minä itse olen kaiken olevaisen keskipiste. On hyvä välillä tajuta oma pienuutensa.