Apostoli Paavalinkin uskoontulo/kääntymys perustuikin harhaan?

" Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä ja naisia, ne hän saisi tuoda sidottuna Jerusalemiin. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yht`äkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä, ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle:" Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän sanoi:" Kuka olet, herra? Hän vastasi: " Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."

Tämä tapahtui n. vuonna 36, muutamia vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Farisealaisena kirjanoppineena Saulus vainosi kaikin keinoin hänen kannattajiaan, nasaretilaisia. Hän oli "viran puolesta" todistajana, kun Stefanus, uuden opin ensimmäinen marttyyri kivitettiin jerusalemin porttien ulkopuolella. Siihen aikaan Saulus oli suunnilleen 30 vuoden ikäinen. Hänen kiihkeän käytöksensä vuoksi ylipapit pitivät häntä oikeana miehenä estämään lahkon leviämistä Syyriaan ja antoivat hänelle tehtäväksi matkustaa Damaskokseen. Mtta ennen kuin hän saapui sinne, hän koki kääntymyksensä.

Me emme tiedä, mikä on johtanut tähän "Damaskokseen". Apostolien teot esittää sen Jumalan puuttumisena asioihin ja osana pelastushistoriaa. Kristillinen selitys näkee siinä mielellään todistuksen ensimmäisten kristittyjen antaman esikuvan vaikutuksesta.

MUTTA! Entäpä, jos se olikin tiedostamaton syyllisyydentunto ja sisäinen kriisi, joka johti näin jyrkkään muutokseen TAI hän sai matkallaan damaskokseen epileptisen kohtauksen ja hänen "uskoontulonsa" perustuikin alunpitäen syyllisyyteen perustuvaan psykoottiseen harha-aistimukseen?

Keskustelua ja mielipiteitä asiaan rakkaat lähimmäiset! ....
19321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

lapsus lingvae! :)

Äänestä

Apostoli Paavalin kirjoittamat kirjeet kaikin osin osoittaa, että oli pysyvämmästä ja ulkoisesta voiman osoituksesta kyse. Ei sairaudesta!

Ei voi muuta uskoa, kuin että mielenmuutoksen takana on voimakkaan tekijän kohtaaminen. Jeesus on todellinen ja näkymätön suurimmalle osalle uskoville. Harvat ja valitut saavat kohtaa ylösnouseen Jeesuksen Paavalin tavoin.

"Usko tai älä!" ihmisen kokemukset uskotaan, taikka ohitetaan. Minä ainakin uskon Paavalin kokemuksen mahdollisuuteen.

Äänestä

usko Jeesukseen harhaa vai tosielämää tässä elämässä?

Paavalia on todistettu täällä(kin) mielisairaaksi, joka joutui Damaskoksen tiellä parantumattomaan psykoosiin.
Olenkohan minäkin psykoosissa, kun sanon Jumalan olevan olemassa?

Äänestä
  • Mutta kohtauksiin liittyy toisinaan myös harha-aistimuksia. Tosiasia on, että me voimme vain uskoa tuon olevan totta, että hän tuli todella uskoon Raamatussa esitetyllä tavalla, mutta tosiasia myös on, ettemme voi sitä täysin tietää!

    Äänestä

  • - AuroraBorealis - kirjoitti:

    Mutta kohtauksiin liittyy toisinaan myös harha-aistimuksia. Tosiasia on, että me voimme vain uskoa tuon olevan totta, että hän tuli todella uskoon Raamatussa esitetyllä tavalla, mutta tosiasia myös on, ettemme voi sitä täysin tietää!

    epilepsia mileisairaus, tietenkään - höh.
    Kai kirjoitin epäselvästi, kun siirryin mielisairauteen, jonka täällä aina silloin tällöin väitetään Paavalia ravistelleen.
    Myös epileptikoksi Paavali on julistettu!

    Paavali tuli uskoon aika voimallisella tavalla ja se voimallisuus vain kasvoi hänessä. Oliko Paavali siis koko loppuelämänsä sen yhden ja saman epilepsia-kohtauksen kourissa?

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    mietteitäni asian tiimoilta ... ei välttämättä absoluuttisia totuuksia :)

    Äänestä

  • - AuroraBorealis - kirjoitti:

    mietteitäni asian tiimoilta ... ei välttämättä absoluuttisia totuuksia :)

    Et kuitenkaan ole ainoa, joka on täälläkin esittänyt ko. ajatuksia Paavalista. Sellaisia älykköjä on reservissämme muutama..
    Kaipa Paavalin teilaaminen onkin "hedelmällisempää", kuin Jeesuksen?

    Lieneekö epilepsia tosiaankaan sellaista laatua, jotta se kävisi edes teoriassa Paavalin "sairaudeksi"? Eikö se ilmene aika ajoittaisina kohtauksina, eikä jatkuvana sairaustilana? Paavalihan kun oli "Hengen täyttämä" 24h/vrk - ja eli silti normaalia elämää, matkusteli ympäri ämpäri Etelä-Eurooppaa ja sitä rataa.

    ottaa sanomani tuolla asenteella vastaan, että se on jonkun olemassaolon suoranaista teilaamista. Ihmiset, joista keskustellaan ovat eittämättä muinoin eläneet, olleet lihaa ja verta, mutta heidän rooleistaan ja todellisesta tapahtumien kulusta tässä vain ajatuksia ja arvuutteluja heittelin!

    Epilepsia on joukko oireyhtymiä, joiden syyt, alkamisikä, hoito, kohtausten ennuste ja vaikutukset potilaan elämään vaihtelevat suuresti. Kuka tahansa voi saada elämänsä aikana epileptisen kohtauksen esimerkiksi stressin, runsaan valvomisen tai alkoholinkäytön seurauksena.Suurin osa epilepsiaa sairastavista elää normaalia elämää.

    Epileptisellä kohtauksella tarkoitetaan poikkeavan purkauksellisen aivosähkötoiminnan seurauksena ilmeneviä ohimeneviä aivotoiminnan häiriöitä. Tavallisimpia kohtausoireita ovat tajunnan häiriöt, kouristelu, aistihäiriöt ja käyttäytymisen häiriöt. Väsymys, ylirasitus, syömättömyys, kuume, infektiot, vilkkuvalo ja krapula voivat altistaa epileptisille kohtauksille. Kohtaukset kestävät yleensä muutamista kymmenistä sekunneista joihinkin minuutteihin.

    Epileptisen kohtauksen aikana useat sairaudesta kärsivät ihmiset näkevät ja kuulevat myös harha-aistimuksia, jotka tosin kuuluvat myös mielenterveydellisiin akuutteihin tiloihin yhtenä oireena.

    Jos epileptiset kohtaukset toistuvat niin usein, ettei potilaalla ole mahdollisuus sillä välillä toipua, on hoitoa saatava kiireesti, koska se johtaa muuten kuolemaan. Joten en usko, että Paavalillakaan se olisi ollut mikään jatkuva tila, se on mahdotonta ... sinällään on voinut kyseistä sairautta potea kuitenkin, ei ole mahdottomuus.

    Kiitos vain epilepsia-esitelmästä. Opin kertaus ei tee koskaan pahaa..

    Paavalin teilaamista on täällä(kin esiintynyt silloin tällöin, ja hyvinkin rankkana.
    En siis ihan heti usko, että heittelet tuon sävyisiä ajatuksia tuosta noin vaan ja ihan omasta päästä.
    Vaan mitäpä tuosta. Paavali oli varsin mielenkiintoinen persoona ja hänestä olisi mukavaa keskustella muutenkin, kuin vain näissä tunnelmissa.

    enemmän, jos haluat. Millainen Paavali oli eläessään, millaisen perinnön hän jätti itsestään ihmiskunnalle ja tuleville sukupolville, etc? Olisi mielenkiintoista tietää.

    Yleensä ajatukset, pohdinnat, etc, pohjautuvat luettuihin teksteihin tai kuultuun sanaan ... harvoin mitään keksitään omasta päästä ihan "tuost noin"!

    Äänestä

oli radikaalia ja/tai muotia väittää että Jeesus oli essealainen ja Paavali sai epileptiakohtauksen tai henkisen romahduksen kahden ajutussuunnan välillä poukkoillessaan olisivat kaukana takana. Eipä vaan, mutta: kukaan ei tiedä mitä Paavalille tapahtui , uskova kuitenkin uskoo että Jumala puuttui asiaan tavalla tai toisella ja ei-uskovalle juttu on täysin yhdentekevä, niin tai näin.

Äänestä
  • Aina on tärkeää vastustaa Jeesusta, Paavalia ja jopa kuningas Daavidia.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    Aina on tärkeää vastustaa Jeesusta, Paavalia ja jopa kuningas Daavidia.

    jälkimmäisestä ei tosin ole vieläkään löydetty mitään jämiä. Saat tentistä silti täydet pisteet.

    Äänestä

  • pro gradu kirjoitti:

    jälkimmäisestä ei tosin ole vieläkään löydetty mitään jämiä. Saat tentistä silti täydet pisteet.

    Täällähän vilistelee dosenttia ihan eri tahtiin, kuin menneinä aikoina.

    ps. jaa että kuningas Daavid on myytti-poika?

    Äänestä

Heititkö ihan toissasi, tämän aloitus kysymyksen ettei Paavali olisi ollut järjissään
kirjoittaessaan nuo kaikki ihanat kirjeensä myös
meille tämän päivän kristityillekin?

Itse uskon että - ihmisten kääntymättömyys
vie harhaan.

Äänestä
  • käsitykset epilepsiasta? Ei se ole suinkaan mikään mielen sairaus, ei sinne päinkään. Eli, enhän minä tässä ole hänen järkeään epäillyt missään suhteessa.

    Tämä oli vain tälläista mietintää ja pohdintaa ... ei kaikkea saa niin kauhea tosissaan ottaa, eikö vain :)? Ei se ole mahdottomuus, että hän kärsi tuosta sairaudesta, muttei se kuitenkaan tehnyt hänestä järjettömämpää ja tyhmempää ihmistä, kuin kenestäkään muistakaan silloin eläneistä.

    Äänestä

  • Turhauttavaa vain välillä tuo asenne meitä ei-uskovia=pahoja ihmisiä kohtaan. En minä mikään ateisti ole, sinne päinkään. Kirkkoon kuulun, tosin ev.luterilaiseen. Toisaalta se ei taas kerro mitään uskon syvyydestä ja aitoudesta.

    Äänestä

oli matklla Damaskokseen, vangitakseen siellä Kristukseen uskovaisia, vainomatkalla Jeesukseen uskovia kohtaan.
Ja tällä matkalla Saulus sai itse Mesrarin toimimaan, omiensa puolesta, ja teki sen, mitä vain Jumala voi tehdä, entisestä vainoojasta tuli pakanain apostoli, vertaansa vailla, saamme kiittää Paavalia monesta, hän on antanut lähes puolet uudestatesmantista, suoraan Herralta itseltään saatuja kirjoituksia.

Että ette vainoojat ja pilkkaajat ole ollenkaan turvassa Häneltä. "Jos ette välitä, tuosta niin suuresta pelastuksesta, jonka Hän on Jeesuksessa valmistanut, teitäkin varten"!

Voitte joutua kohtaamaan Hänet milloin hyvänsä, ja missä hyvänsä, ja paikka voi olla ihan missä vaan, varokaa siis, ette voi tietää, milloin tai missä Hän teidän "päällenne" tulee, ja silloin ette voi mitään, turha on edes rittää potkia tutkainta vastaan.
Voitte tulla vaikka sokeiksi, tai kuuroiksi, tai halvaantua, ihan mitä vaan teille voi tapahtua.
Ja tämä koskee juuri ateistisia pilkkaamisia ja rienaamisia harjoittavia Jeesuksen vastustajia.

Miksi ei ole jo tapahtunut, syy on se, että Hänellä riittää rakkautta ja pitkämielisyyttä, ei siis sitä, etteikö Hän voisi?!

Äänestä
  • Olet niin nuori, että otat kaiken liian tosissasi ja kirjaimellisesti! Etkö ymmärrä lukemaasi? ... pitäisi varmasti ottaa toisenlainen lukutekniikka käyttöösi, käyttämääsi tekniikkaan vaaditaan hieman enemmän älykkyyttä ja luetun ymmärtämisen taitoa.

    Ne olivat POHDINTOJA ja MIETISKELYÄ, olisiko tuo sattumoisin voinut olla mahdollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

- AuroraBorealis - kirjoitti:

" Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä ja naisia, ne hän saisi tuoda sidottuna Jerusalemiin. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yht`äkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä, ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle:" Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän sanoi:" Kuka olet, herra? Hän vastasi: " Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."

Tämä tapahtui n. vuonna 36, muutamia vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. Farisealaisena kirjanoppineena Saulus vainosi kaikin keinoin hänen kannattajiaan, nasaretilaisia. Hän oli "viran puolesta" todistajana, kun Stefanus, uuden opin ensimmäinen marttyyri kivitettiin jerusalemin porttien ulkopuolella. Siihen aikaan Saulus oli suunnilleen 30 vuoden ikäinen. Hänen kiihkeän käytöksensä vuoksi ylipapit pitivät häntä oikeana miehenä estämään lahkon leviämistä Syyriaan ja antoivat hänelle tehtäväksi matkustaa Damaskokseen. Mtta ennen kuin hän saapui sinne, hän koki kääntymyksensä.

Me emme tiedä, mikä on johtanut tähän "Damaskokseen". Apostolien teot esittää sen Jumalan puuttumisena asioihin ja osana pelastushistoriaa. Kristillinen selitys näkee siinä mielellään todistuksen ensimmäisten kristittyjen antaman esikuvan vaikutuksesta.

MUTTA! Entäpä, jos se olikin tiedostamaton syyllisyydentunto ja sisäinen kriisi, joka johti näin jyrkkään muutokseen TAI hän sai matkallaan damaskokseen epileptisen kohtauksen ja hänen "uskoontulonsa" perustuikin alunpitäen syyllisyyteen perustuvaan psykoottiseen harha-aistimukseen?

Keskustelua ja mielipiteitä asiaan rakkaat lähimmäiset! ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu