Stanley Kubrick teki elämässään varsin rajoitetun määrän filmejä, mutta kaikki se mitä hän teki on muodostunut muille elokuvantekijöille esikuvalliseksi. Kubrick on ollut eräänlainen ohjaajien ohjaaja, ja on mielenkiintoista, että ikään kuin olisi tarkoituksellisesti tätä edelläkävijän ja esimerkinantajan asemaansa korostanut, Kubrick käytti omat ohjaajan puheenvuoronsa monissa elokuvan eri lajityypeissä: hän teki mm. sotaelokuvan, yhteiskunta-analyysin, sci-fi-elokuvan, futurologisen moraliteetin, historiallisen draaman, jne. Eilen saimme MTV:n Kubrick-sarjassa seurata mestarin kannanottoa kauhuelokuvaan, filmatisointia Stephen Kingin kirjasta "Hohto".
Vaikka King onkin parapsykologisia elementtejä teoksissaan hyödyntävä kauhukirjailija, Kubrickia ei kirjan juonen tai tapahtumien pekkä siirtäminen valkonakaalle ole kiinnostanut. Kubrick on halunnut tehdä kokeilevan kauhuelokuvan, joka pikemminkin on psykologinen kuin parapsykologinen, pikemminkin kauhun olemusta analysoiva kuin kauhuefektien varaan rakentuva. Ero niin Kingin kirjaan kuin kauhuelokuvan perinteeseen on selvä ja korostunut.
Jo amerikkalaisen jännityselokuvan suuri mestari Alfred Hitchcock viljeli elokuvissaan freudilaisia vaikutteita. Mutta Hitchcockille psykoanalyysi oli käyttökelpoista lähinnä juonellisina koukkuina ja yksittäisten traumaattisten elämysten korostamisena. Kubrick vie psykoanalyysin paljon syvemmälle, hänen käsissään siitä tulee elimellinen osa elokuvan kokonaisuudesta. Esimerkiksi: tiedämme että psykoanalyysi tarkastelee ihmismieltä kerroksellisena: on asioita, jotka ovat normaalitietoisuudessamme ja asioita, useasti paljon määräävämpiä, jotka vaikuttavat tietoisuuden pinnan alla. Tähän kuvioon voidaan sovittaa "parapsykologisia" elementtejä niin että ne edustavat joko jonkinlaista ylitietoisuutta tai sitten ovat jäänne jostain primitiivisestä, eläimellisestä kehitysvaiheesta, jonka tietoisuuden myöhemmin syntyneet kerrokset ovat onnistuneet hautaamaan.
Tämän taustatiedon varassa katsottuna "Hohto"-elokuvan alku, jossa jyrkästi kohoavien vuorenseinämien keskellä ajetaan pitkää tietä kohden "Overlook"-hotellia, joka on rakennettu vanhan hautausmaan päälle ja jossa elokuvan päähenkilön perheineen pitäisi viettää muutama pimeä talvikuukausi, näyttäytyy hyvin puhtaaksiviljeltynä freudilaisena symboliikkana. Jotta Kubrick osoittaisi katsojalle, että kysymys on nimenomaan elokuvasta, siis myös katsojan kannalta overlook = ikään-kuin-päältäkatsomis-tilanteesta, Kubrick näyttää vähenevän auringon valossa paitsi tiellä matkaavan auton myös sen helikopterin varjon, josta filmaaminen tapahtuu.
Itse hotellin sisäinteriööri on kuin vertauskuva ihmisaivoista, kerroksineen, käytävineen, sokkeloineen, suljettuine ja avattuine ovineen, joista ei koskaan tiedä mitä niiden takaa löytyy. Läsnä ovat kaikki mahdollisuudet ja kaikki pelot ja kauhut, läsnä ovat järki ja kyky hallita asioita, mutta yhtä lailla kuin kaikki primitiiviset voimat, joista ihminen ei koskaan eikä missään pääse täysin eroon.
Kun talvi hautaa hotellin kinoksiin (yhtä aikaa valkoisiin ja pimeisiin), ja yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, heräävät mieleen piiloitetut vainajat eloon. Kirjailija-Jackin isoratas rupeaa jumittelemaan kuten teksti hänen kirjoituskoneensa telalla. Pallo, jota hän on heitellyt seinään, pallo, joka on eräänlainen vertauskuva vaikutuksesta ja vastavaikutuksesta, kysymyksestä ja vastauksesta, repliikistä ja vastarepliikistä, pallo, joka hänellä on ollut hallussaan, katoaa. Normaalielämälle tyypillinen ajantaju, aikajatkumo, katkeaa. Jack saa hovimestarilta kuulla miten hän, tai he, ovat "aina olleet täällä".
Ihmismielen kerrostumat merkitsevät paitsi sitä että kaikki aikaisemmat sukupolvet ja niiden työ elää meissä myös sitä, että omat kehitysvaiheemme tallettuvat aivoihimme. Aikuisessa on jotain enemmän kuin lapsessa, mutta aikuisessa on kuitenkin yhä tallella se pieni lapsi joka hän aikanaan oli. Niinpä lapsi edustaa meille sekä omaa lapsuuttamme että tulevaisuutta: sitä mikä on omaa siementämme ja viljaamme, sitä mikä jää jälkeemme kun aika kohdaltamme on ohi. Kun kirjailija-Jackin mieli pysähtyy ja sen alkukantaiset primitiiviset väkivaltaiset hallitsemattomat voimat purkautuvat verisesti esiin, lapen asema nousee kriittiseksi.
Lapsi osoittautuu kuitenkin neuvokkaaksi ja eksyttää isänsä hänen oman mielensä labyrinttiin - siihen täsmälleen samaan, jota hänen pitäisi hotellin talonmiehenä ja oman itsensä isäntänä hallita. Äiti ja poika pääsevät pakenemaan painajaiseksi muuttuneesta tilanteesta, Jack sensijaan jäätyy kinoksiin: konkreettisestikin hän hyytyy, aika ja elämä pysähtyvät, jäätyvät ja kivettyvät.
Filmin loppukuvana on kamera-ajo valokuvaan, joka palauttaa meidät vuoden 1921 kansallispäivän tanssiaisiin, ja jossa Jack hymyilee etummaisena. Näin näemme, että aika on vain harhaa, se on vain kuvassa, sen sijaan ihmisen ongelmat oman primitiivisyytensä kanssa ovat ikuisia.
Jackia näyttelee Jack Nicholson, mutta ei kenties ole sattuma että sekoavan kirjailijan nimi on Jack Torrance, joka on miltei anagrammi Jack Kerouackille, joka taas on yksi niistä kolmesta amerikkalaisesta hippisukupolven avantgardistista, joista yhden Ken Keseyn, romaaniin "Yksi lensi yli käenpesän" perustuvassa Milos Formanin ohjaamassa elokuvassa Nicholson esiintyi myös hieman sekopäänä ja teki ratkaisevan läpimurtonsa. Komas hahmo oli Allen Ginsberg, runoilija, jonka "huudon" ehkä myös kuulemme "Hohdossa", kun Jack huutaa labyrintissa: "Minä tulen..." --- Mutta nämä ovat arveluja, tässä solmitaan jo yhteyksiä, joita meillä on vapaus solmia, mutta joille ei enää löydy mitään näyttöä. Tiedämme vain, että perfektionismiin taipuvainen mestari suorastaan rakasti tällaisia kaikenlaisia äärimmäisyyteen asti ulottuvia merkitysrönsyjä.
Sensijaan "Hohdon" psykoanalyyttinen puoli on selvääkin selvempi - Kubrick on ottanut Kingin kirjasta vain joitakin ulkokohtaisia puitteita ja rakentanut niihin kokonaan oman visionsa siitä mistä parapsykologiassa ja kauhun psykologiassa on kyse. Visio on loppuun saakka ajateltu ja toteutettu, ja jos katsojalla on sopivaa taustatietoa, hän voi seurata filmin etenemistä hyvinkin analyyttisella asenteella.
Valitettavasti vain psykoanalyyttiset "totuudet" eivät aukea ihan yksinkertaisille tyypeille ja tuskin koskaan niille jotka katselevat kauhuelokuvia efektien takia ja elämyksenmetsästys mielessään, väristyksiä saadakseen. Heiltä se mikä Kubrickista tekee Kunbrickin jää iäksi käsittämättä. Valitettavasti on myös niin ettei psykoanalyyttisia sisältöjä saata käsittää kovin nuorena, sillä niitä ymmärtääkseen täytyy omassa kokemusmaailmassa jo olla sopivasti ikääntymisen synnyttämiä mielen kerroksia - joku on sanonut, että Freudia alkaa tajuamaan vasta kolmenkympin kieppeillä. Siitä huolimatta ajattelin kirjoittaa tämän tekstin tällaiselle nuorten palstalle, jospa joku sittenkin saisi siitä ajattelemisen aihetta, tai vaikkapa edes joitakin rakennuspuita kun itse omaa käsitystään "Hohdosta" muodostaa.
Kubrickin "Hohto"
22
2758
Vastaukset
- Sandhue
Kiva lukea vaihteeksi ihan asiaa täällä. Keskinkertaisia lässytyksiä (suokaa anteeksi kaikki fanit) kirjoittanut kirjailijakaan ei lämmennyt tälle tulkinnalle.
- Elokuvahullu
oli mukava lukea asiallista ja pohtivaa tekstiäsi. Itse elokuvan olen nähnyt useita kertoja ja täytyy sanoa, että on se tyylikäs ja monipolvinen elokuva. On ilo katsella kuvasommittelua, valaistusta, näyttelijä-, kamera ja ohjaustyötä, musiikkia, kokonaisuutta. Tälläkin palstalla on kyseistä elokuvaa haukuttu mutta täytyy sanoa, että sen teho ei ole heikentynyt useidenkaan katselukertojen jälkeen vaan siitä löytää joka kerta jotain uutta.
- Aivobarbaari
Kubrickhan sanoi elokuvan sisältävän yliluonnollisia elementtejä...ja olevan näinollen hänen positiivisin elokuvansa(mahdollisuus kuolemanjälkeisestä elämästä).
"aina olleet täällä".
Jungilaisen "yliluonnollisen" maailmassahan ei ajan käsitteellä ole lineaarista merkitystä. Se on mysteeri. - Loiri
Elokuvakritiikin suurten auktoriteettien mielipiteitä suuhunsa sovittelevien harrastelijoiden olisi Kubrickille kumartelun ohessa hyvä tutustua lähempää löytyviin mestariteosesimerkkeihin. Varmimpia aloittelevan elokuvakatsojan merkkejä on äänenpainojen kovin hartaaksi muuttelu sanojen Kubrick, Lynch, Tarantino ja Gilliam yhteydessä, vain muutamia mainitakseni.
Tämä "ensimmäisen tajuamisen" vaihe alkaa siitä, että huomaa joissain elokuvissa jotain muutakin kuin juonen sekä alkaa havaita ohjaajien ominaisia tyyliseikkoja. Aluksi luulee tietävänsä paljon, mutta vasta vuosien päästä alkaa ymmärtää kuinka vähän oikeastaan tietää.
Kuten Kubrickin, myös kotimaisen ohjaajakuuluisuus Ere Kokkosen Turhapuro-sarjaa elokuvasta vähemmän ymmärtävät usein vieroksuvat. Todellisten taiteilijoiden ymmärtämiseksi tarvitaan usein elämänkokemusta ja joskus he ovat niin paljon aikaansa edellä, että elinaikanaan eivät tarpeeksi kunnioitusta osakseen saa. Van Gogh ja Pasanen vain eräinä esimerkkeinä.
Kokkosen/Pasasen tuotannosta hehkuu kuitenkin yhteiskuntakritiikki tasolla, johon Kubrickilla oli vielä vuosien matka kuljettavana.
Uuno Turhapuron hahmo on luotu feministisen yhteiskuntamuutoksen kourissa selviytymistaistelua käyvän miehen symboliksi. Naisasialiikkeen näkökulmasta kelvoton, likainen, huonosti pukeutuva, käytöstavaton, rääväsuinen, poliittisesti epäkorrekti, huonot hampaat omaava mies estää nykynaistaan pääsemästä niskan päälle älynsä avulla. Nokkeluudella Uuno selviää.
Pasanen on luonut kokonaisen sarjan elokuvia, joiden jokaisen yhteiskuntakriittinen merkitys äitiemme kasvattamille nykymiehille on muutaman Fight Clubin ja Clockwork Orangen luokkaa, puhumattakaan siitä, miten ylpeitä suomalaisten tulisi näistä olla.
Alkavan elokuvaharrastajan on mahdoton kulkea Kubrick-ylistysvaiheen ohi, se on täysin luonnollinen asia, kaikki on joskus siinä iässä, siinä ei ole mitään hävettävää. Toivotan teillekin täällä hyvää jatkoa, olen joskus ollut kaltaisenne ja ymmärrän kyllä mitä ja miksi teillä sanottavananne. Tsemppiä henkisessä kehityksessänne, sitten joskus ymmärrätte, lapset!- Hb
=)
- Hb
Olipas hienosti kirjoitettu juttu Kubricin Hohdosta. Jäi eilen se dokkari näkemättä, joten on kai uskottava, että toi syvällinen selvitelmäsi vastasi myös Kubrickin tarkoitusta tuota elokuvaa tehdessään. Ainakin perustelusi joihin otit esimerkkejä suoraan elokuvasta tukevat sitä. Varsinkin se loppukuva=). Netissä oli myös eräs sivusto jossa oli samankaltaisia juttuja.
Eräs asia jäi vaivaamaan Hohdossa:
"Kun talvi hautaa hotellin kinoksiin (yhtä aikaa valkoisiin ja pimeisiin), ja yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, heräävät mieleen piiloitetut vainajat eloon. Kirjailija-Jackin isoratas rupeaa jumittelemaan kuten teksti hänen kirjoituskoneensa telalla. Pallo, jota hän on heitellyt seinään, pallo, joka on eräänlainen vertauskuva vaikutuksesta ja vastavaikutuksesta, kysymyksestä ja vastauksesta, repliikistä ja vastarepliikistä, pallo, joka hänellä on ollut hallussaan, katoaa. Normaalielämälle tyypillinen ajantaju, aikajatkumo, katkeaa. Jack saa hovimestarilta kuulla miten hän, tai he, ovat "aina olleet täällä". "
"Kun kirjailija-Jackin mieli pysähtyy ja sen alkukantaiset primitiiviset väkivaltaiset hallitsemattomat voimat purkautuvat verisesti esiin, lapen asema nousee kriittiseksi."
---Teit aika hyvin selväksi mistä Hohdossa on kyse, mutta toi Jackin "sekoaminen" käy tossa yleisemmin näytetyssä versiossa liian nopeasti. Oletko sinä nähnyt sitä muistaakseni noin 20-30 min pidempää versiota, jossa Jackin sekoamiseen löytyy selvemmät "syyt", olkoonkin, että koko homma on vain Kubrickin kauhua analysoiva ja psykoanalyysia tekevä ELOKUVA.???
------
Oli muuten aika pitkä kirjoitus. Mulla kun on taipumus toista lausetta lukiessani unohtaa mitä edellisessä sanottiin, niin koitan lukea joskus ton uudestaan=)
Nyt menoks.. - Elize89
Toi mitä tuossa lopussa kirjoitit oli aika tuttua tekstiä. Kaikki ihmiset eivät välttämättä ikinä ymmärrä Kubrickin elokuvia. Olen nähnyt Hohdon joskus (vahingossa) kahdeksanvuotiaana TV:stä ja se aiheutti pahoja unia, mutta nyt kun näin sen uudestaan tajusin että täähän on ihan loistava leffa! En nyt tarkota silleen jännittävästi tai pelottavasti, vaan psykologisesti. Hohto, kuten myös Kellopeliappelsiini on ihmisen luonteesta ja "sisäisestä pedosta" kertovia elokuvia. Monien mielestä ne ovat aivan turhia ja utopistisia kertomuksia. Eräs kaverini ei pidä Kp- appelsiinista, koska siinä ei ole kuulemma hyvännäköisiä näyttelijöitä. Siinä on esimerkki yksinkertaisesta ihmisestä, joka ei (todennäköisesti) tule ikinä ymmärtämään Kubrickin ajatusmaailmaa. Kubrick on onnistunut hyvin päähenkilön (Jack Nicholsonin) valinnassa. Jackin kiiluva katse ja psykoottinen hymy ovat tärkeä osa Hohtoa ja Nicholson näyttelee muutenkin tunteella koko roolinsa loppuun asti.
Overlook- hotellin hiljaisuus ja jatkuva tylsistyminen tekee Jackista lopulta mökkihöperön, ja kun hovimestari (en muista nimeä) vielä painostaa häntä rankaisemaan perhettään, Jack sekoaa lopullisesti.
Saattaisi olla ettei moni muukaan kestäisi koko talvea lähes yksin kummitustalossa, vaikka tuskin yksikään normaali ja vielä "tosi elämässä" sekoasikaan noin pahasti.
Kuitenkin... painotan vielä että "Hohto" on hyvä elokuva, niille ketkä Kubrickia ymmärtävät. PS. Tuleeko vielä lähiaikoina TV:stä mitään Kubrickin ohjaamaa?
Hyvää talvea kaikille!- mammi
No kyllä huomasi, että olet todellakin vuosimallia 89!!!!!
- Veterok.
Hohto-fanina oli ihan pakko lukea ja oli muuten mielenkiintoinen teksti. Kiitoksia.
Siihen se perustuu, se Hohdon viehätys. :] - The Expert
Jaksoin lukea tekstistäsi about ensimmäisen lauseen, ja se näytti jo sinänsä herättävän mielenkiintoni erääseen kysymykseen.
"Stanley Kubrick teki elämässään varsin rajoitetun määrän filmejä, mutta kaikki se mitä hän teki on muodostunut muille elokuvantekijöille esikuvalliseksi."
--> Eli voisiko joku kertoa miksi Kubrickin leffanteossa oli se valtava 10 vuoden tauko ennen Eyes Wide Shuttia ? Oliko mies niin rahoissa ettei tarvinut tehdä leffoja ? Vai oliko ideat loppu, inspiraation puute ? En usko tuohonkaan, mutta mites on.- Hb
Niin, Milos Formannilla on aika paljon valtaa siellä Hollywoodissa, hänelläkin oli pidempi paussi koska ei ollut mitään mielenkiintoista mistä olis voinut ohjata elokuvan..kunnes se pornokunkun tarina ilmestyi paperille..
Mulla noi Kubrick dokkarin osat jääneet väliin paria ensimmäistä lukuunottamatta..
Kiinnostaa muakin, miksi oli niin pitkä tauko Kubrickilla??
- Pete
Kirjoitus oli tavallaan esimerkki siitä minkälaisiin sokkeloihin psykoanalyysi-nimeä kantavan sekoilun nimissä voi joutua. Samalla "Hohto" tekee itsestään esimerkin epäonnistuneena elokuvana. Kuten Stephen King sanoo: "Loistoauto ilman moottoria."
Eikä ole Kubrickin ainoa vastaavanlainen teos. Sama ongelma toistuu monissa hänen elokuvissaan; yksittäiset kuvat ja kohtaukset dominoivat sisältöä.
"Hohto" on kylmä ja sieluton kuvaharjoitelma, joka ei herätä mitään inhimillistä vastakaikua tai moraalisia kysymyksiä.
Jos unohtaa psykoanalyysit, ryhtyy yksinkertaiseksi tyypiksi ja kysyy mikä on tämän elokuvan ydin, saa vastaukseksi: talonmies tulee hulluksi, yrittää tappaa perheensä ja löytyy lopulta huurtuneena puutarhalabyrintistä. Siinä kaikki. Sen kanssa katsojat menevätkin sitten nukkumaan.
Ohjaaja Kubrickin ongelma on nähtävissä, jos sen haluaa nähdä. Se on rakennettu sisään tähänkin elokuvaan. Se on: Kubrick ei kykene lainkaan tuomaan inhimillisiä asioita kankaalle. "Hohto" on vain elokuva; se jää vangiksi taidelajinsa sisään. Se kuvaa ihmisiä, mutta vain kuvaa heitä, mikään henkilöissä ei kosketa tai saa katsojia ymmärtämään tätä asetelmaa. Katsojasta tulee silmä, jolla on oikeus katsoa kamera-ajoja ja kuvia, kaikki muu on tarpeetonta.
Lisäksi "Hohto" on täysin huumorintajuton, mikä vain lisää sen rasittavuutta.
Tosiaankin, psykoanalyysi on ainoa työkalu, jolla "Hohdon" sarjakiiltokuvia voi analysoida. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että psykoanalyysi on huuhaata. Vai uskooko joku todella, että ohjaaja lähtee tekemään elokuvaa "analysoidakseen kauhun olemusta," mitä se sitten tarkoittaakin. Kuulostaa kyllä kivalta, mutta lause on sisällöltään yhtä tyhjä kuin kohteensa. Psykoanalyysin "Yliminän," "Alitajunnan," ja "Libidon" olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu. Psykoanalyysi asettuu siis samalle viivalle astrologian ja energiavirtojen kanssa.
Tästä rakentuukin hyvä analyysin aihe:
"Tähtien asennot elokuvan "Hohto" kuvausten aikana."- freudilainen
Hmmm. Haet mielipiteillesi tukea parapsykologialla mässäilevältä kauhukirjailijalta, ja toisaalta mitätöit psykoanalyysin epätieteellisenä?
Hmmm.
Pidät Kubrickia kyvyttömänä, mutta tämä kyvyttömyys on oman kuvauksesi mukaan hyvin johdonmukaista. Et ole tullut ajatelleeksi että ehkä kyseessä onkin tietoinen pyrkimys?
"..mikään henkilöissä ei kosketa tai saa katsojia ymmärtämään tätä asetelmaa.."
Ehkäpä sinulle eläytyminen ja ymmärtäminen ovat sama asia? Sinua elokuva puhuttelee kun elät symbioosissa sen kanssa ja imet vaikutteita valkokankaalta yhtä intensiivisesti kuin pieni lapsi äidin rintaa? Ymmärtämiseen tarvitaan aktiivinen komponentti. Kubrickin suvereenisuus on juuri siinä että hän annostelee kerrontansa niin että tuo aktiivinen komponentti toimii.
Niillä joilla se toimii. Muut jäävät laillasi kylmiksi. Sitä ei voi auttaa.
Esitän vertauksen joka ehkä opettaa jotain jos on halua oppia. Ilja Repinin muotokuvat näyttävät läheltä katsottuina pelkältä maalisotkulta, niissä on levein siveltimenvedoin kerrostettu paksua maalia. Mitään hahmoa tai selvää piirrettä ei läheltä katsoen voi erottaa. Ei mitään mikä esittäisi jotain, vain maalia, materiaalia ja tekniikkaa.
Kun astuu askelen kerrallaan taaksepäin, tulee kohta, jossa muotokuva äkkiä jäsentyy mitä hienopiirteisimmäksi, täysin "eläväksi" hahmoksi. Jokainen yksityiskohta saa "hengen", kaikki kasvonpiirteet ja ilmeet täsmentyvät, ja on kuin edessämme tapahtuisi ihme, maalaus heräisi eloon.
Tämä johtuu siitä että Repin maalauksissaan käyttää tekniikkaa joka masinoi havaitsemisen aktiivisen komponentin toimintaan - havaitseminen on todellakin aktiivinen tapahtuma - ja se että maalaus näyttää heräävän eloon, on tulosta juuri tuosta aktiivisen havaitsemisen toiminnosta. Me ikään kuin "puhallamme" maalauksen henkiin. On kuitenkin väärin kuvitella, että katsoja voisi nähdä maalauksessa mitä haluaa - kyllä se on nimenomaan Repinin maalaus, vaikka havainto onkin katsojan.
Kubrickin elokuvissa mestarillisuus on mielestäni paljolti samanlaista. Hän on "vieraannuttamisen" mestari. Eri elokuvissa hän on käyttänyt hieman erilaisia tekniikoita vieraannuttamisefektin aikaansaamiseksi, mutta pyrkimys on sama. Juuri tämä ominaisuus tekee Kubrickista Kubrickin. On valitettavaa, että hänen elokuvansa eivät "avaudu" tai "jäsenny" kaikille.
Vaikka Kubrick on Frazerinsa ja Freudinsa lukenut, hänen elokuvansa eivät edellytä katsojalta teoreettisia tietoja kulttuuriantropologiasta tai psykoanalyysista. (Itse asiassa jonkin Hitchcockin filmin juonen ymmärtäminen edellyttää enemmän tietoja.) Teoriathan vain kuvaavat todellista ihmistä kuten elokuvakin tekee. Se mitä Kubrickin elokuvat katsojalta edellyttävät on kyky kerrokselliseen kokemiseen. Jos tällaista ei ole, katsoja näkee vain pelkän tekniikan ja konstruktion, ja jää sisällöllisille seikoille todella kylmäksi.
----
PS.
"Psykoanalyysin "Yliminän," "Alitajunnan," ja "Libidon" olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu."
Kuulostaa kyllä kivalta, mutta lause on sisällöltään tyhjä. - freudilainen
Hmmm. Haet mielipiteillesi tukea parapsykologialla mässäilevältä kauhukirjailijalta, ja toisaalta mitätöit psykoanalyysin epätieteellisenä?
Hmmm.
Pidät Kubrickia kyvyttömänä, mutta tämä kyvyttömyys on oman kuvauksesi mukaan hyvin johdonmukaista. Et ole tullut ajatelleeksi että ehkä kyseessä onkin tietoinen pyrkimys?
"..mikään henkilöissä ei kosketa tai saa katsojia ymmärtämään tätä asetelmaa.."
Ehkäpä sinulle eläytyminen ja ymmärtäminen ovat sama asia? Sinua elokuva puhuttelee kun elät symbioosissa sen kanssa ja imet vaikutteita valkokankaalta yhtä intensiivisesti kuin pieni lapsi äidin rintaa? Ymmärtämiseen tarvitaan aktiivinen komponentti. Kubrickin suvereenisuus on juuri siinä että hän annostelee kerrontansa niin että tuo aktiivinen komponentti toimii.
Niillä joilla se toimii. Muut jäävät laillasi kylmiksi. Sitä ei voi auttaa.
Esitän vertauksen joka ehkä opettaa jotain jos on halua oppia. Ilja Repinin muotokuvat näyttävät läheltä katsottuina pelkältä maalisotkulta, niissä on levein siveltimenvedoin kerrostettu paksua maalia. Mitään hahmoa tai selvää piirrettä ei läheltä katsoen voi erottaa. Ei mitään mikä esittäisi jotain, vain maalia, materiaalia ja tekniikkaa.
Kun astuu askelen kerrallaan taaksepäin, tulee kohta, jossa muotokuva äkkiä jäsentyy mitä hienopiirteisimmäksi, täysin "eläväksi" hahmoksi. Jokainen yksityiskohta saa "hengen", kaikki kasvonpiirteet ja ilmeet täsmentyvät, ja on kuin edessämme tapahtuisi ihme, maalaus heräisi eloon.
Tämä johtuu siitä että Repin maalauksissaan käyttää tekniikkaa joka masinoi havaitsemisen aktiivisen komponentin toimintaan - havaitseminen on todellakin aktiivinen tapahtuma - ja se että maalaus näyttää heräävän eloon, on tulosta juuri tuosta aktiivisen havaitsemisen toiminnosta. Me ikään kuin "puhallamme" maalauksen henkiin. On kuitenkin väärin kuvitella, että katsoja voisi nähdä maalauksessa mitä haluaa - kyllä se on nimenomaan Repinin maalaus, vaikka havainto onkin katsojan.
Kubrickin elokuvissa mestarillisuus on mielestäni paljolti samanlaista. Hän on "vieraannuttamisen" mestari. Eri elokuvissa hän on käyttänyt hieman erilaisia tekniikoita vieraannuttamisefektin aikaansaamiseksi, mutta pyrkimys on sama. Juuri tämä ominaisuus tekee Kubrickista Kubrickin. On valitettavaa, että hänen elokuvansa eivät "avaudu" tai "jäsenny" kaikille.
Vaikka Kubrick on Frazerinsa ja Freudinsa lukenut, hänen elokuvansa eivät edellytä katsojalta teoreettisia tietoja kulttuuriantropologiasta tai psykoanalyysista. (Itse asiassa jonkin Hitchcockin filmin juonen ymmärtäminen edellyttää enemmän tietoja.) Teoriathan vain kuvaavat todellista ihmistä kuten elokuvakin tekee. Se mitä Kubrickin elokuvat katsojalta edellyttävät on kyky kerrokselliseen kokemiseen. Jos tällaista ei ole, katsoja näkee vain pelkän tekniikan ja konstruktion, ja jää sisällöllisille seikoille todella kylmäksi.
----
PS.
"Psykoanalyysin "Yliminän," "Alitajunnan," ja "Libidon" olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu."
Kuulostaa kyllä kivalta, mutta lause on sisällöltään tyhjä. - Pete
freudilainen kirjoitti:
Hmmm. Haet mielipiteillesi tukea parapsykologialla mässäilevältä kauhukirjailijalta, ja toisaalta mitätöit psykoanalyysin epätieteellisenä?
Hmmm.
Pidät Kubrickia kyvyttömänä, mutta tämä kyvyttömyys on oman kuvauksesi mukaan hyvin johdonmukaista. Et ole tullut ajatelleeksi että ehkä kyseessä onkin tietoinen pyrkimys?
"..mikään henkilöissä ei kosketa tai saa katsojia ymmärtämään tätä asetelmaa.."
Ehkäpä sinulle eläytyminen ja ymmärtäminen ovat sama asia? Sinua elokuva puhuttelee kun elät symbioosissa sen kanssa ja imet vaikutteita valkokankaalta yhtä intensiivisesti kuin pieni lapsi äidin rintaa? Ymmärtämiseen tarvitaan aktiivinen komponentti. Kubrickin suvereenisuus on juuri siinä että hän annostelee kerrontansa niin että tuo aktiivinen komponentti toimii.
Niillä joilla se toimii. Muut jäävät laillasi kylmiksi. Sitä ei voi auttaa.
Esitän vertauksen joka ehkä opettaa jotain jos on halua oppia. Ilja Repinin muotokuvat näyttävät läheltä katsottuina pelkältä maalisotkulta, niissä on levein siveltimenvedoin kerrostettu paksua maalia. Mitään hahmoa tai selvää piirrettä ei läheltä katsoen voi erottaa. Ei mitään mikä esittäisi jotain, vain maalia, materiaalia ja tekniikkaa.
Kun astuu askelen kerrallaan taaksepäin, tulee kohta, jossa muotokuva äkkiä jäsentyy mitä hienopiirteisimmäksi, täysin "eläväksi" hahmoksi. Jokainen yksityiskohta saa "hengen", kaikki kasvonpiirteet ja ilmeet täsmentyvät, ja on kuin edessämme tapahtuisi ihme, maalaus heräisi eloon.
Tämä johtuu siitä että Repin maalauksissaan käyttää tekniikkaa joka masinoi havaitsemisen aktiivisen komponentin toimintaan - havaitseminen on todellakin aktiivinen tapahtuma - ja se että maalaus näyttää heräävän eloon, on tulosta juuri tuosta aktiivisen havaitsemisen toiminnosta. Me ikään kuin "puhallamme" maalauksen henkiin. On kuitenkin väärin kuvitella, että katsoja voisi nähdä maalauksessa mitä haluaa - kyllä se on nimenomaan Repinin maalaus, vaikka havainto onkin katsojan.
Kubrickin elokuvissa mestarillisuus on mielestäni paljolti samanlaista. Hän on "vieraannuttamisen" mestari. Eri elokuvissa hän on käyttänyt hieman erilaisia tekniikoita vieraannuttamisefektin aikaansaamiseksi, mutta pyrkimys on sama. Juuri tämä ominaisuus tekee Kubrickista Kubrickin. On valitettavaa, että hänen elokuvansa eivät "avaudu" tai "jäsenny" kaikille.
Vaikka Kubrick on Frazerinsa ja Freudinsa lukenut, hänen elokuvansa eivät edellytä katsojalta teoreettisia tietoja kulttuuriantropologiasta tai psykoanalyysista. (Itse asiassa jonkin Hitchcockin filmin juonen ymmärtäminen edellyttää enemmän tietoja.) Teoriathan vain kuvaavat todellista ihmistä kuten elokuvakin tekee. Se mitä Kubrickin elokuvat katsojalta edellyttävät on kyky kerrokselliseen kokemiseen. Jos tällaista ei ole, katsoja näkee vain pelkän tekniikan ja konstruktion, ja jää sisällöllisille seikoille todella kylmäksi.
----
PS.
"Psykoanalyysin "Yliminän," "Alitajunnan," ja "Libidon" olemassaoloa ei ole tieteellisesti todistettu."
Kuulostaa kyllä kivalta, mutta lause on sisällöltään tyhjä.En erikoisemmin pidä Stephen Kingin kirjoista, mutta kunnioitan hänen ammattitaitoaan; hän todellakin osaa kertoa tarinan ja se ei ole helppoa. Siteerasin Kingiä teoksen alkuperäisenä luojana. En niinkään ihailijana.
Huomaan että keskustelussa alkaa mennä asiat ja käsitteet sekaisin. Nyt puhutaan jo "aktiivisesta komponentista," joka pitää olla että pystyy käsittämään Kubrickin elokuvia.
Missä niitä myydään?
Samoin edellä puhutaan myös vieraannuttamisesta. Oletan että kyseessä on mm. Brechtin käyttämä V-efekti. Teatterissa idea oli keskeyttää tunteelliset kohtaukset ja samalla katsojien oletettu eläytyminen groteskilla laululla tai sketsillä. Samaa idea toteutettiin kirjallisuudessa laittamalla romaanin sivuille otsikoita sanomalehdistä, mainoksia tai muuta vastaavaa.
Mistä Kubrick sitten vieraannuttaa "Hohdossa?" Ei ainakaan tunteellisuudesta, koska sitä ei ole. Eläytymisestä? "Hohdossa" on alusta lähtien selvä, että tähän elokuvaan ei eläydytä. Ehkä sitten kauhuelokuvan lajityypistä?
Täytyy kysyä mitä järkeä on tehdä kauhuelokuva, joka vieraannuttaa kauhuelokuvan lajityypistä?
Huomaan että Kubrickin ympärillä henkii tällainen ohjaajakultti. Ennen kuin perustatte Stanley Kubrick-kirkon, niin esitän kysymyksen onko elokuva tosiaankin ohjaajan yksilötuote? Vai hiiviskeleekö kuvauspaikalla rillipäinen kirjailija sammareissaan? Ja muutama muukin henkilö?
Ei siinä mitään. Minulla on ystäviä, jotka pitävät Kubrickista. Olen joskus vinoillut heille Kubrickin "akateemisten tutkimusten" kutsumisesta elokuviksi. Vähän ovat myöntäneet, mutta eivät paljon. Yhdessä asiassa ovat kuitenkin antaneet periksi: Kubrick on tosikko.
Ja se on rikos. - Hb
Pete kirjoitti:
En erikoisemmin pidä Stephen Kingin kirjoista, mutta kunnioitan hänen ammattitaitoaan; hän todellakin osaa kertoa tarinan ja se ei ole helppoa. Siteerasin Kingiä teoksen alkuperäisenä luojana. En niinkään ihailijana.
Huomaan että keskustelussa alkaa mennä asiat ja käsitteet sekaisin. Nyt puhutaan jo "aktiivisesta komponentista," joka pitää olla että pystyy käsittämään Kubrickin elokuvia.
Missä niitä myydään?
Samoin edellä puhutaan myös vieraannuttamisesta. Oletan että kyseessä on mm. Brechtin käyttämä V-efekti. Teatterissa idea oli keskeyttää tunteelliset kohtaukset ja samalla katsojien oletettu eläytyminen groteskilla laululla tai sketsillä. Samaa idea toteutettiin kirjallisuudessa laittamalla romaanin sivuille otsikoita sanomalehdistä, mainoksia tai muuta vastaavaa.
Mistä Kubrick sitten vieraannuttaa "Hohdossa?" Ei ainakaan tunteellisuudesta, koska sitä ei ole. Eläytymisestä? "Hohdossa" on alusta lähtien selvä, että tähän elokuvaan ei eläydytä. Ehkä sitten kauhuelokuvan lajityypistä?
Täytyy kysyä mitä järkeä on tehdä kauhuelokuva, joka vieraannuttaa kauhuelokuvan lajityypistä?
Huomaan että Kubrickin ympärillä henkii tällainen ohjaajakultti. Ennen kuin perustatte Stanley Kubrick-kirkon, niin esitän kysymyksen onko elokuva tosiaankin ohjaajan yksilötuote? Vai hiiviskeleekö kuvauspaikalla rillipäinen kirjailija sammareissaan? Ja muutama muukin henkilö?
Ei siinä mitään. Minulla on ystäviä, jotka pitävät Kubrickista. Olen joskus vinoillut heille Kubrickin "akateemisten tutkimusten" kutsumisesta elokuviksi. Vähän ovat myöntäneet, mutta eivät paljon. Yhdessä asiassa ovat kuitenkin antaneet periksi: Kubrick on tosikko.
Ja se on rikos.Aikamoisia pohdintoja käytte=). Itse en ole nostamassa Kubrickia mihinkään valtaistuimelle, itseasiassa jollain top listalla en varmaan asettaisi kärkipäähänkään. Ongelma arvioimisessa on se, että lähes kaikilta hyviltä ohjaajilta löytyy onnistuineita ja vähemmän onnistuneita elokuvia. Ja arvioidaanko paremmuus millä perusteilla? Joka tapauksesssa ohjaajan onnistuminen ei ole pelkästään hänestä itsestään kiinni, koska elokuva ei ole kuten sanoit ohjaajan yksilötuote, vaan muodostuu monista eri osasista.
Myönnät kai sen, että Kubrick oli älykäs ihminen ja teki omanlaisiaan elokuvia, loi oman tyylinsä. Pitää muistaa myös Kubrickin taustat VALOKUVAAJANA, joka varmasti vaikutti siihen miltä Kubrick elokuvat tulivat näyttämään. Joka tapauksessa kyseessä on ohjaaja jonka elokuvat ovat persoonallisia ja yleisestä massasta poikkeavia, ja se on jo hyvä.
Minun mielestäni on aivan sama mitä selittelyjä, tässä tapauksessa Hohdosta käydään puolesta ja vastaan(taitaa olla puolestapuhujia enemmän, sama se). Kun itse katson Hohdon vain elokuvana, niin kuten sanoin jo aikaisemmin, en saa siitä huonoa väkisinkään. Mutten mitään mestariteostakaan.
*kippis*=) - Risto
"Jos unohtaa psykoanalyysit, ryhtyy yksinkertaiseksi tyypiksi ja kysyy mikä on tämän elokuvan ydin, saa vastaukseksi: talonmies tulee hulluksi, yrittää tappaa perheensä ja löytyy lopulta huurtuneena puutarhalabyrintistä. Siinä kaikki. Sen kanssa katsojat menevätkin sitten nukkumaan."
That's the point, talkkari voisit olla sinä tai joku tuntemasi. Koeta ajatella asiaa meidän ei-täydellisten katsojien kannalta. Tässä(kin) filmissä on katsojalle annettu aikaa ajatella. Kuvat vain tarjoavat virikkeitä ajatuksille... eivätkä ne ole tässä tapauksessa välttämättä kovin mukavia ajatuksia ainakaan perheellisille. Alleviivauksia ja valmista tulkintaa löytyy kyllä ihan tarpeeksi monista filmeistä.
- Mariska
Kiinnitin huomiota "Hohdossa" kauniisti sisustettuihin ja taiteellisiin huoneisiin. Musiikkikin oli hyvin liitetty eri kohtauksiin. Ei voi muuta sanoa kuin hyvä leffa!
- freudilainen
On ollut ilo havaita että tälläkin palstalla löytyy potentiaalia keskustella elokuvasta vakavasti otettavana taiteena, eikä elokuvaa lähestytä vain viihteenä, jota mitataan kaupallisen menestyksen tai hienovaraisemmin ilmaistuna tekijöiden "ammattitaitoisuuden" mukaan.
On ollut mukava huomata, että laatuelokuvallakin on ystäviä. Kielteisiä kommentteja Kubrickista tässäkin keskustelussa olisi voinut olla enemmänkin, nehän omalta osaltaan auttavat ohjaajan töistä kiinnostuneita orientoitumaan asiaan -- kun joku Kubrickin maailmaa ymmärtämätön kertoo omasta katsojakokemuksestaan, meille muille tarjoutuu mahdollisuus miettiä mihin nämä näkökulmat omassa ajattelussamme sijoittuvat.
Kubrickin erikoislaatuisuus tulee puolin ja toisin korostetuksi. Kysymys siitä mikä tekee Kubrickista Kubrickin jäi ratkaisematta myös hänen läheisille ystävilleen ja työtovereilleen. Hän ei tiettävästi koskaan opillisessa mielessä teoretisoinut näkemyksiään, ja hän piti kiinni työskentelytavoistaan, joihin liittyi mm. että hienoviritystä ja "oikean" tulkinnan etsintää näyttelijäntyössä korostettiin. Vaikutelmien hakemisessa mentiin äärimmäisyyksiin, kohtauksia kuvattiin loputtomasti uudelleen ja uudelleen. Hänen ystävänsä ja "Full metal jacket"in toinen käsikirjoittaja Michael Herr sanoo kirjoittamassaan elämänkertateoksessa "Kubrick":
"En osaa selittää sitä outoa vastaapanematonta vaativaisuutta joka hänellä oli painostaessaan näyttelijöitä menemään pitkälle yli "luonnollisen ilmaisun", ja usein hän valitsi lopulliseen leikkaukseensa nimenomaan erityisimmän, kömpelöimmän, tunteita hämmentävimmän vaihtoehdon... Nicholsonin suoritus "Hohdossa" nosti elokuvan pitkälle ohi tämän elokuvan oman lajityypin tasolle jossa ei enää ollut väliä silläkään josko pääosassa oli suuri tähti ja hyvä näyttelijä. (Nicholsonhan teki uransa niin parhaat kuin huonoimmat suoritukset "Hohdossa", ja samaa voidaan sanoa ohjaajastakin.) -- "Se oli jo paljon, paljon realistisempaa", Stanley sanoi erään otoksen jälkeen, "mutta ei se ollut mielenkiintoista".
Tuo ehkä kertoo jotain siitä millaista etsintää Kubrick suoritti.
Kubrickista kiinnostuneille suosittelen tuota pientä elämänkertakirjaa, siis: Michael Herr: "Kubrick", kust. Picador, London. Kirjassa on myös silmiä avaava analyysi "Eyes wide shut"ista, joka tietääkseni on jossain myöhemmässä vaiheessa tulossa televisiostakin. Omalta osaltaan tuo analyysi toimisi varmaan myös vastauksena palstalla esitettyyn kysymykseen siitä miksi elokuvan suunnittelu ja valmistaminen kestivät niin kauan. (Suomessa "Eyes wide shut"ista on julkaistu yksi ansiokas analyyttinen arviointi, kirjallisuuslehti Parnassossa, muistaakseni vuoden 2000 toisessa numerossa. Lehti löytynee kaikista kirjastoista.)- Hb
"On ollut ilo havaita että tälläkin palstalla löytyy potentiaalia keskustella elokuvasta vakavasti otettavana taiteena, eikä elokuvaa lähestytä vain viihteenä, jota mitataan kaupallisen menestyksen tai hienovaraisemmin ilmaistuna tekijöiden "ammattitaitoisuuden" mukaan."
---Elokuva on Harlinin mielestä viihdettä(ei liene kiellä taidemuotoakaan) ja Kaurismäki on sanonut, että "elokuva on taidemuoto". Yhdyn molempiin.
"On ollut mukava huomata, että laatuelokuvallakin on ystäviä. Kielteisiä kommentteja Kubrickista tässäkin keskustelussa olisi voinut olla enemmänkin, nehän omalta osaltaan auttavat ohjaajan töistä kiinnostuneita orientoitumaan asiaan -- kun joku Kubrickin maailmaa ymmärtämätön kertoo omasta katsojakokemuksestaan, meille muille tarjoutuu mahdollisuus miettiä mihin nämä näkökulmat omassa ajattelussamme sijoittuvat."
---Jep, Kubrick loi oman maailmansa. Hieno visuaalisuus ja ei-selvät vastukset kuuluvat siihen olennaisena osana. Katsoja joutuu miettimään. Kubrickin Hohto antaa sijaa myös oikeille haamuille=)
"Kubrickin erikoislaatuisuus tulee puolin ja toisin korostetuksi. Kysymys siitä mikä tekee Kubrickista Kubrickin jäi ratkaisematta myös hänen läheisille ystävilleen ja työtovereilleen. Hän ei tiettävästi koskaan opillisessa mielessä teoretisoinut näkemyksiään, ja hän piti kiinni työskentelytavoistaan, joihin liittyi mm. että hienoviritystä ja "oikean" tulkinnan etsintää näyttelijäntyössä korostettiin. Vaikutelmien hakemisessa mentiin äärimmäisyyksiin, kohtauksia kuvattiin loputtomasti uudelleen ja uudelleen. Hänen ystävänsä ja "Full metal jacket"in toinen käsikirjoittaja Michael Herr sanoo kirjoittamassaan elämänkertateoksessa "Kubrick":
"En osaa selittää sitä outoa vastaapanematonta vaativaisuutta joka hänellä oli painostaessaan näyttelijöitä menemään pitkälle yli "luonnollisen ilmaisun", ja usein hän valitsi lopulliseen leikkaukseensa nimenomaan erityisimmän, kömpelöimmän, tunteita hämmentävimmän vaihtoehdon... Nicholsonin suoritus "Hohdossa" nosti elokuvan pitkälle ohi tämän elokuvan oman lajityypin tasolle jossa ei enää ollut väliä silläkään josko pääosassa oli suuri tähti ja hyvä näyttelijä. (Nicholsonhan teki uransa niin parhaat kuin huonoimmat suoritukset "Hohdossa", ja samaa voidaan sanoa ohjaajastakin.) -- "Se oli jo paljon, paljon realistisempaa", Stanley sanoi erään otoksen jälkeen, "mutta ei se ollut mielenkiintoista". "
---"tunteita hämmentävimmän vaihtoehdon"---sehän on just sitä Kubrickia parhaimmillaan=)
"
Kubrickista kiinnostuneille suosittelen tuota pientä elämänkertakirjaa, siis: Michael Herr: "Kubrick", kust. Picador, London. Kirjassa on myös silmiä avaava analyysi "Eyes wide shut"ista, joka tietääkseni on jossain myöhemmässä vaiheessa tulossa televisiostakin. Omalta osaltaan tuo analyysi toimisi varmaan myös vastauksena palstalla esitettyyn kysymykseen siitä miksi elokuvan suunnittelu ja valmistaminen kestivät niin kauan. (Suomessa "Eyes wide shut"ista on julkaistu yksi ansiokas analyyttinen arviointi, kirjallisuuslehti Parnassossa, muistaakseni vuoden 2000 toisessa numerossa. Lehti löytynee kaikista kirjastoista.)"
---mielenkiintoista, jospa innostuis taas lukemisesta=)
*kippis*=) - Pete
Kiitos nimimerkki "Freudilaiselle" ja muillekin keskustelijoille.
Korjaisin kuitenkin yllä olevasta tekstistä yhden lauseen:
"...Kun joku Kubrickin maailmaa ymmärtämätön kertoo omasta katsojakokemuksestaan jne."
Näkisin sen mielelläni muodossa:
"... Kun joku joka ei PIDÄ Kubrickin elokuvien maailmasta ja kertoo omasta katsojakokemuksestaan jne."
Kysehän on kuitenkin makuasioista, vai mitä?
Aurinkoista alkukevättä elokuvaihmisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko1952737Nuorille miehille ei kelpaa enää paljon käytetty nainen
"En ikinä huolisi mitään kyläpyörää", Tomi täräyttää TikTokissa https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27182b8f-7759-49d0-82982632Marinin hallituskaudella Suomen BKT sentään kasvoi
Tämä ns. kauhukabinetti ei ole saanut aikaan kuin vahinkoa. Otti ennätysvelat rikkaiden veroalennuksiin ja sai työttömyy412334Drone-epäily Uudellamaalla
Ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012008358.html1591414Loppuiko MTV3 näkymästä? Vinkki, miten näet mm. Salatut elämät jatkossa
MTV:n maksuttomien tv-kanavien (MTV3, MTV Sub, MTV Ava) näkyvyys Elisan palveluissa päättyi 12.5.2026. Tämä aiheutti har171112Oho! Martina Aitolehti teki radikaalin hiusmuutoksen - Uskaltaisitko itse?
Martina Aitolehti on menestyvä yrittäjä. Nyt hän on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukoissa Aitolehti nähdään471080- 57782
Muistatko? Pete Parkkonen kohahdutti intiimillä videolla - Katso se tästä!
Pete Parkkonen sai kohujulkisuutta Kohta sataa -videolla. Nyt Parkkonen voi kohahduttaa Euroviisuissa ainakin silloin, j10781- 19699
- 55682