Kepu haalii 16 vuotiaat valehtelevien

Matti Vanhasen johtama Kepu pyrkii saamaan 16 vuotiaat nuoret, uskottavuuden menettäneiden ja suurvalehtelijoiksi osoittautuneiden puoluepolitiikojen nokastavedettäviksi tukijoiksi, alentamalla äänestysikärajan 18 vuodesta 16 vuoteen.

Politiikot ovat riistäneet ensin lapsilta lapsenaolo oikeuden, (pakottamalla ansiotulo työpaikan säilyttämiseksi äidin viemään lapsen lähes suoraan kätilöopistolta päivähoitopaikkaan). Ja nyt ollaan pakottamassa nuoriso, antamaan tukensa uskottavuutensa ja luotettavuutensa menettäneille puolue- ja kansanedustaja politikkoille. Kun ikäraja saadaan muutetuksi, niin meneehän siinä muutama vaalikausi ennen kuin nuoriso huomaa tulleensa huijari politikkojen pettämiksi, sillä tavat eivät taatusti poliittisilta huijareilta helpolla muutu, onhan oma etu heille kullekkin niin tärkeä asia. Eduskunta on työpaikka jossa hyvin harva kykenee, vaaleista toiseen, säilyttämään sen rehellisyyden joka heillä on ensimmäisellä valintakerralla. Kun näin on ei liene ihme, että valveutuneet kansalaiset menettää kasvavassa määrin uskon ja luottamuksen politikoihinsa!!!
terv. ernesti
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja härskimmäksi menee noiden valehtelevien paskahousurikollisten toiminta. Alkaa olla aika suunnitella itsemurhapommittajan osaan ryhtymistä.
Lähtee siinä samalla ainakin muutama paskahousupoliitikko helvettiin, - taivaaseen niillä ei muutenkaan ole mitään asiaa.

Äänestä
  • Voi hyvät hyssykät! Vai että lapsilisät nuorille 18 ikävuoteen asti. Eikös yhtähyvin samalla pidennetä eläkeikään asti. Peräkammarin pojat-ja tytöt saisivat näin elää yhteiskunnan siivellä syntymästä hamaan kuolemaan asti.
    Nykyiset vanhukset ovat saaneet elättää itsensä 14 vuotiaasta,töitä ovat ottaneet vastaan mitä ovat saaneet.Tästä kiitollisena nykyhallitus rankaisee vanhuksia leikaten eläkkeitä.

    Äänestä

  • Huru-ukko kirjoitti:

    Voi hyvät hyssykät! Vai että lapsilisät nuorille 18 ikävuoteen asti. Eikös yhtähyvin samalla pidennetä eläkeikään asti. Peräkammarin pojat-ja tytöt saisivat näin elää yhteiskunnan siivellä syntymästä hamaan kuolemaan asti.
    Nykyiset vanhukset ovat saaneet elättää itsensä 14 vuotiaasta,töitä ovat ottaneet vastaan mitä ovat saaneet.Tästä kiitollisena nykyhallitus rankaisee vanhuksia leikaten eläkkeitä.

    nuoret vain vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asiohin,heidän on tulevaisuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


politikkojen tukijoiksi kirjoitti:

Matti Vanhasen johtama Kepu pyrkii saamaan 16 vuotiaat nuoret, uskottavuuden menettäneiden ja suurvalehtelijoiksi osoittautuneiden puoluepolitiikojen nokastavedettäviksi tukijoiksi, alentamalla äänestysikärajan 18 vuodesta 16 vuoteen.

Politiikot ovat riistäneet ensin lapsilta lapsenaolo oikeuden, (pakottamalla ansiotulo työpaikan säilyttämiseksi äidin viemään lapsen lähes suoraan kätilöopistolta päivähoitopaikkaan). Ja nyt ollaan pakottamassa nuoriso, antamaan tukensa uskottavuutensa ja luotettavuutensa menettäneille puolue- ja kansanedustaja politikkoille. Kun ikäraja saadaan muutetuksi, niin meneehän siinä muutama vaalikausi ennen kuin nuoriso huomaa tulleensa huijari politikkojen pettämiksi, sillä tavat eivät taatusti poliittisilta huijareilta helpolla muutu, onhan oma etu heille kullekkin niin tärkeä asia. Eduskunta on työpaikka jossa hyvin harva kykenee, vaaleista toiseen, säilyttämään sen rehellisyyden joka heillä on ensimmäisellä valintakerralla. Kun näin on ei liene ihme, että valveutuneet kansalaiset menettää kasvavassa määrin uskon ja luottamuksen politikoihinsa!!!
terv. ernesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu