Elikä voiko asperiinin muutaman kerran toistuneesta yliannostuksesta yhdessä alkoholin kanssa seurata joitakin sivuvaikutuksia pidemmällä tähtäimellä? Suunnilleen 25-40 tabletista jos puhutaan. Äkkiseltään pian käytön jälkeen oireena on järkyttävä tinnitys ja muut omituiset ääneet pään sisällä, jatkui muutaman päivän. Todella omituinen ja idioottimainen kokeilu, älkää kysykö miksi.
Haen vain vastauksia ja toivottavasti varmistuksen ettei niin lievästä lääkkeestä mitään seuraa.
Haen vain vastauksia ja toivottavasti varmistuksen ettei niin lievästä lääkkeestä mitään seuraa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Asetosalisyylihappo eli aspiriini heikentää veren hyytymistä ja on mahalaukulle tuolla annostuksella melkoinen paukku. Aspiriini ei ole keskushermostoon vaikuttava lääke, joten edes alkoholin kanssa et saa siitä minkäänlaista euforiaa tai mitä sitten haetkin sen avulla. En kysy, miksi piti kokeilla, mutta ehdottaisin, että älä enää kokeile!
Ja mitähän se sitten tarkottaa, että asa olisi "lievä lääke"? Erityisesti yliannoksissa asan myrkyllisyys tulee esille pahimmillaan kohtalokkaana, eli se siitä lääkkeen "lievyydestä". Kerrotkin, kuinka yliannoksen oireina esimerkiksi korvien soimista on ilmennyt. Olet selvinnyt hengissä - hyvä. Ilmeisesti tästä yliannostuksesta on jo kulunut pitempään aikaa, eli akuuttia hoidettavaa ei kai siten ole. Nyt en kuitenkaan osaa suoralta kädeltä arvailla, onko tämä lääketörttöily mahdollisesti jättänyt jotakin jälkeensä. Käyhän siis tarvittaessa herkästi lääkärillä arvioimassa tilanne. Ja pidä jatkossa itsestäsi huolta, kuten nyt osoitatkin tekeväsi.
Niinhän itsekin olen ajatellut, että koska kokeiluista on aikaa, niin tuskinpa minulla mitään. Viimeisestä arviolta kuukausi pari. Tämä vain on vaivannut minua. Kiitos.
Monesti yliannostuksena varsinkin alkoholin kanssa, joka vaikutusta pahentaa- aiheuttaa mm. verioksentelua, oksentelua, pahoinvointia, päänsärkyä ja mainitsemiasi oireita. Vatsalle ko. lääke ei tee hyvää. Astmaan taipuvaisella voi saada aikaan astmakohtauksen. On verta ohentava lääke, ei missään nimessä saisi ottaa tuollaisia määriä, ei alkon kanssa ollenkaan. Maksa ei pysty suodattamaan noin suuria määriä, pidemmän yliannostuksen yhteydessä tulisivat maksaoireetkin.
Lääke voi tuntua lievältä, mutta mainitsemasi määrä alkoholin kanssa ei ole kenenkään elimistölle pieni eikä lievä. Kerroit jo muutaman kerran toistuneesta yliannostuksesta. Tiedät varmaan itsekin, että sinulla on vaikeutta elämässäsi, et varsin kokeilisi tuota samaa enemmän kuin kerran. Toivon, että voisit puhua huolistasi jollekulle. Kynnys voi olla korkea, mutta kannattaisi varata aika esim. psykiatriselle sairaanhoitajalle. Palvelu olisi maksutonta, heillä on vaitiolovelvollisuus ja joka kunnasta löytyy tämä palvelu. Saisit apua ongelmiisi.
Älä enää ota lääkkeitä tarpeettomasti ja viinan kanssa ollenkaan. Olet ehkä ottanut niitä itsetuhomielessä? Ei voi ennalta tietää, minkä vaikutuksen voivat antaa. Voimia sinulle:)
Niin mainitsemani oireet yliannostuksen yhteydessä, sinulla niitä tuskin enää on mitään noin pitkän "tauon" jälkeen, vatsavaivat saattavat jäädä pidemmäksi aikaa.