Diane Nova + masennus?

Olen vasta aloittanut Diane nova-merkkiset e-pillerit, ja syönyt niitä noin 2,5viikkoa. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksesta ennen, mutten ole tarvinnut niihin lääkitystä enää moneen kuukauteen. Nyt tuntuu että kaikki romahtaa, kokoajan itkettää ja ahdistaa. Voiko mahdolliset haittavaikutukset tulla näin nopeasti? Eli johtuuko olotilani e-pillereistä?
2512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei. Veikkaisin, että mielialan muutokset johtuvat pillereistä. Itse olen nyt käyttänyt kohta 3 kiekkoa Femilar-pillereitä, joissa on muistaakseni sama keltarauhashormoni kuin Diane Novassa. Näissä on luonnon estrogeenia, mikä on eri kuin sinun käyttämissäsi on synteettistä.
Usein se on keltarauhashormoni, mikä voi masentaa. Itselläni kun alkaa vahvempi osuus pillereistä (siis 2 mg kumpaakin, alun 10 tabua ovat 1 mg), mieliala laskee tosi alas, synkäksi aivan, väsyttää, itkettää, toivottomuus on totaalista. Taukoviikolla oireet katoavat ja alussa ovat hyvin siedettäviä. Pitäisi vielä katsoa, josko elimistö tottuisi näihin, tai sitten lopetan ja katson, parantuuko mieliala. On se muutenkin ollut välillä alamaissa, syön Remeronia ja Diapamia....mutta kyllä sen huomaa, milloin depis on hormonaalista.

Äänestä

Olen nyt kaksi vuotta syönyt Diane Novaa ja minullakin on ollut taipumusta paniikkihäiriöihin ja masennukseen ihan ilmankin kaikenmaailman hormonihoitoja.
Ensimmäisen kuukauden ajan DNniä syödessäni sai parisuhde tuta oikein kunnon myrksyjä, itkin, huusin, masentelin ja kierin itsesäälissä. Toinen kuukausi oli helpompi ja kolmas alkoi jo sujua. Kolmannen aikana oli myös jo selvästi havaittavissa aknen parantuminen, joka oli äärettömän kiva juttu.
Jäljelle jäänyt ongelma onkin seksuaalinen haluttomuus. En tiedä onko parisuhteemme vain tasaantunut tutun tylsäksi vai mitä voiko olla että pillerit siihen vaikuttavat. En mielelläni vaihtaisi pois kun Kela kerran korvaa niiden hinnasta osan kun ovat "iholääkkeeksi" määrättyjä. Mutta niin... Hormonivalmisteista ei koskaan voi ulkopuolinen sanoa, vaan ne on itse kokeiltava. Kaveri löysi sopivan merkin vasta neljännellä yrittämällä, toinen ei kahden merkin jälkeen enää jaksanut vaan hommasi laastarin.
Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nannalii kirjoitti:

Olen vasta aloittanut Diane nova-merkkiset e-pillerit, ja syönyt niitä noin 2,5viikkoa. Olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksesta ennen, mutten ole tarvinnut niihin lääkitystä enää moneen kuukauteen. Nyt tuntuu että kaikki romahtaa, kokoajan itkettää ja ahdistaa. Voiko mahdolliset haittavaikutukset tulla näin nopeasti? Eli johtuuko olotilani e-pillereistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu