Minussa on hautajaiset.
En saanut koskaan tietää
enkä tuntea.
Ja silti tiedän,
että sinä olisit ollut enemmän kuin minä.
Pienokaiseni,
älä sano minua äidiksi.
Murhaaja minä olen.
En saanut koskaan tietää
enkä tuntea.
Ja silti tiedän,
että sinä olisit ollut enemmän kuin minä.
Pienokaiseni,
älä sano minua äidiksi.
Murhaaja minä olen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Psalmi
139:13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
139:14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
139:15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
139:16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
ON LAPSONEN TALLESSA TAIVAHASSA. Jumalan sylissä.
Ja sinulle, "murhaajaksi" itsesi tunteva äiti:
Jaakobin kirje:
5:16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Ihan kuin Jumala itse olisi vastannut. Et tiedä miten suuri lohdutus sanoissasi on. Kiitos.