Miksei niin keskeiselle hahmolle kuin Saatana löydy omaa palstaa? Los Angelesin yliopiston englannin kielen laitoksen emeritusprofessori (ent. pappi) Henry Kelly väittää Saatanan modernin kuvan olevan väärä ja muokkautuneen sellaiseksi aikojen saatossa. Kysymys on siis tulkintavirheestä.
Saatanan ei Kellyn mukaan ole tarkoitus ollut olla ulkopuolinen pahuuden lähde, vaan vain osoittaa kuinka käy, ellei Jumalaa totella. Siinä missä Jumala tarjoaa pelastusta häntä totteleville, uhkaa Saatana Helvetillä niitä, jotka eivät Jumalaa tottele. Ts. Jumala ja Saatana ovat samalla puolella, joskin heidän metodinsa poikkeavat toisistaan, kuten ns. hyvä poliisi ja paha poliisi -tilanteessa. Saatana ei yritä saada ihmisiä tekemään väärin, josko ei kyynisenä, toisinkuin Jumala, uskokaan ihmisen pystyvän pitämään sisäsyntyistä pahuuttaan kurissa. Tämä selittää molempien eri metodit saada ihminen noudattamaan Jumalan käskyjä.
Pahuus, jota jossain määrin on jokaisessa ihmisessä, lähtee ihmisestä itsestään, jos on lähteäkseen, mutta sekä Jumala että Saatana molemmat vastustavat pahuutta. Jumala ei myöskään ole rankaissut Saatanaa, joten hän ei voi olla Helvetissä, saati siellä pomona. Kuka sitten määrää Helvetissä, ellei Saatana?
http://www.cmrs.ucla.edu/archive/Professor Kelly protests Satan’s modern image - THE DAILY BRUIN ONLINE.htm
Missä Saatanan palsta?
4
256
Vastaukset
- Vanha täti
Sinä rumaniminen poika. Älä leiki tulella. Saatana on mahtava ja vain kääntymällä Jumalaan Jeesukseen voimme pitää sen loitolla.
Varo vain. Helvetti kolkuttelee ovella. Olet mennyt antamaan paholaiselle jo pikkusormen. Kohta se vie sinun koko käden. Mitenkäs sitten suu pannaan? - on !
satanistit ja saatanan palvojat majailevat ateismi palstalla
- Piru-Ile
Satanisteille löytyy oma palstansa osastolla "Uskonnolliset liikkeet ja yhteisöt". Ateismi on omalla palstallaan (jonka kaikki löytävät). Saatananpalvojille ei löydy omaa palstaansa, mutta todennäköisesti se jossain kristinuskon yhteydessä olisi, jos asiaa ajatellaan neutraalista näkökulmasta, eli näiden oppien peilikuvana. Vaikka eivät he muuta tekisi kuin murahtelisivat ja osoittaisivat epäkypsyyttään.
Muinais-Israelissa saatana kuului Jumalan "hoviväkeen" lähinnä yleisen syyttäjän ominaisuudessa. Ilmeisestikin juutalaisten saatua vaikutteita Baabelin pakkosiirtolaisuuden aikana zarathustralaisuuden pahasta jumalasta (Ahura Mainju(ko) se nyt oli) Saatanasta alkaa viimeisen tuomion palkkion ja rangaistuksen sekä tuomnpuoleisen elämän myötä kehittyä helvetin herra. Vieraiden vihollisheimojen jumalat on myös aina mielellään demonisoitu ja liitetty Saatanaan. (Kuten myös tänäänkin: islamilaisille fundamentalisteille USA on suuri Saatana; Ronald Reaganille NL oli pahan valtakunta ja ´tupla-W.Bush´ käy loppumatonta, maailmanlaajuista ristiretkeä kaikkia pahuuden voimia vastaan).
Kristinuskon voittaessa alaa, Saatanaan yhdistettiin antiikin mytologiasta eri jumalien ja puolijumalien piirteitä: sieltä taitavat olla peräisin niin pirun pukinsorkat kuin päässä olevat sarvetkin sekä kädessä heiluva hiilihanko (kolmikärki).
Kaikella todennäköisyydellä Saatanan evolutiivinen kehitys jatkuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570