luutuuko nilkan luut oikein, kun on sellainen tunne kipsin sisällä, että murtuman kohdalla "pönköttää" joku...olen muutaman kerran kaatunut kävellessäni kepeillä, ja ei se varmaan hyvää ole tehnyt luutumisprosessille. Levossa nilkkani on ok, mut sitten kun laskee alas, niin tulee paine ja koskee siihen. Liekkö sitten kipsi liian tiukalla? Osaisko joku auttaa?
luutuuko oikein
kipsissä nilkka
7621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jäin junnuna auton alle, nilkka murtu ja kipsattiin. Parin päivän kuluttua piti lähteä sit liikkeelle ni sattu aivan #%&:sti. Makuultaan oli ihan ok.
Lekurit ihmetteli sitä aikansa ja sit avas kipsin. Jalka oli turvonnu kipsin sisällä ja aina ku laskin jalat alas ni kipu alkoi.
Leikkasivat sit uudestaan.
Millon sulla murtu nilkka? Eli mitä tuoreempi murtuma on, sitä herkempi se on tärähdyksille? Laitettiinko sulle lasikuituinen vai kalkkikipsi siihen?
Itselläni aluksi tuntui myös turvotusta, mutta parani itsestään. Turvotus tuntui etenkin sen tonnin painoisen kalkkikipsin kanssa. Tsemppiä
pari viikkoa sitten sattui tämä, ja se on lasikuitukipsissä. Täytyy vaan toivoo, että se nyt on jotain muuta, kun en oikein tykkää siitä leikkauksesta ja maata sairaalassa sitten. Jospa se siitä:)
2 viikkoa sitten sattui ja laitettiin lasikuitukipsiin. Kohta olis rögtenkontrolli, ja toivon vaan että se luutuis, niinkuin pitääkin. ei huvittas mennä leikkaukseen (ketäpä huvitttas) ja sitte maata siellä kolkossa sairaalassa.
Tuskin siinä mitään isompaa vahinkoa on käynyt. Ja voit olla onnellinen että sulla on lasikuitukipsi nimittäin se kalkkikipsi on aivan hirveä. Painaa ihan tajuttomasti ja on niin paksu ettei siihen mahdu mitään muuta päälle kun se sairaalasta mukaan laitettu musta "tanssikenkä".
Toivottavasti muuten parantuminen on alkanut hyvin ja oot alkanut jo tottua keppien kanssa elämiseen
eilen näkyi netti tökkivän, että meni samantapainen teksti kahteen kertaan, mut mitäpä se haittaa :)
Kyllä sitä on pakko ollut opetella kävelemään kepeillä, ja nyt on mennyt ihan hyvin ilman kaatumisia nimittäin. Parantumisesta en tiedä, mihin suuntaan lie menossa, mut jospa se siitä paranee, ennnen kesää ainakin ;)
ennen kesää;) Itselläni jalka oli kipsissä yhteensä 6 viikkoa. Kaksi ensimmäistä sen kalkkikipsin kanssa, jolloin jalalle ei saanut laittaa painoa lainkaan. Sitten seuraavat neljä lasikuitukipsin kanssa, jolloin liikkuminenkin alkoi jo helpottaa.
Kyllä siinä hetki meni opetellessa esim portaissa kulkemista ja suihkussa käyntiä, mutta kyllä se siitä. Omalla kohdalla jalka olikin yllättävän hyvä kun kipsin ja kepit sai vihdoin pois.