Suomessa ei öle Fundamentalismia

missään

Hellutalaiset, jotka jos ketkä haluavat sitoutua kirjaimelliseen raamatun tulkintaan. Ovat kuitenkin ainakin erehtyneet. Raamattu ei tunne mitään herätyksen aikoja. Kauhajoen helluntaiseurakunnan saarnaaja kuitenkin väittää, että heillä se on ja sen luone ketjumainen, eikä tarvitse kuuleman mukaa enää haikailla vanhoja höpötys hörhöjen aikoja. Talja väittää myös “kun seurakunta kokee herätys (höpötyksen) aikaa niin ihmisten on silloin helpompi lähteä seuraamaan Jeesusta.” Juuri sen vuoksi on ihmiset saarnattu
seurkunnista ulos, kun joka toinen sana on joskus ollut herätys höpinää. Sairasta touhua, katsotaan mitä sana sanoo:
(Act 3:19-26) Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Sillä Mooses on sanonut: 'Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; häntä kuulkaa kaikessa, mitä hän teille puhuu. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka ei sitä profeettaa kuule, hävitetään kansasta. Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen ja kaikki järjestään, jotka puhuneet ovat, ovat myös ennustaneet näitä päiviä. Te olette profeettain ja sen liiton lapsia, jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille: 'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat'.
--> Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä, kun käännytte itse kukin pois pahuudestanne."
Jeesus aika usein kysyi kuinka on kirjoitettu. Kuinkas luet. Tai Filippukesen tavoin
ymmärrätkö edes mitä suustasi päästät.

2

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairasta...

      Kiinnostavaa eikö. Julistus ei olekaan fundamentalista vaan sairasta. Miksi on niin paljon mielisairauksia
      auls 16.12.2006 klo 10.18
      Eräässä kirjeessä tuotiin esiin tällainen väittämä: Suomessa olevat mielisairaudet johtuvat suorasta saatanan toiminnasta tai tasapainoisen ruokavalion laiminlyöneistä. Kirjeen mukaan mielenterveys ongelmat, elleivät ne ole johtuneet aivovauriosta tai onnettomuudesta ne ovat suoraa seurausta demonisesta toiminnasta. liian suuri paino annetaan psyyke lääkkeille joilla ihmiset pidetään Psyyke lääkkeillä huumattuina, ja demoninen toiminta vain vahvistuu. Pitäisi enemmän painottaa 1 Joh. 1:9 mallia. Jossa tunnistetaan synnit ja myönnetään ne. Tehdään parannus synneistä ja hylkää ne lopullisesti. Mene ja ole vapaa, äläkä enää syntiä tee ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi. Muista Jeesus on vastaus. Hän on tie totuus ja elämä. Hän on kaikkien tarpeittesi summa. Yhdyn tuohon väittämään ja lisäisin siihen Vielä sen että pappien sanomasta puuttuu Pyhän Hengen innoitus. Julistajat jauhavat ja hokevat herätys höpinöitä. Sairasta touhua. Jeesus käski julistaa ilosanomaa, Jumalan armahtavasta laupeudesta. Synnit on sovitettu, kuolema voitettu, Jumala ei tullut tuomitsemaan vaan pelastamaan. Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Isäni anna syntini anteeksi muuta elämäni suunta. Tervetuloa minuun asumaan Pyhässä Hengessäsi kirkasta minullekin Jeesus .

      • muuttaa...

        KUKA ANTOI LUVAN muuttaa ilouutisen.
        höpinä kirstillisyydeksi 16.1.2007 klo 15.07
           (Joh 21:21) Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle: "Herra, kuinka sitten tämän käy?" Jeesus sanoi hänelle: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua."

        Toisessa paikassa Jeesus (Mar 16:15) Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

        periaatteella uskokoot tai elkööt, mutta saarnatkaa Sanaa ja sanokaa: Tehkää parannus ja kääntykää sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle. (hiukan mukaillen) Parantakaa sairaat, ajakaa ulos riivaajat, herättäkää kuolleet lahjaksi olette saaneet lahjaksi antakaa.

        (Mar 16:20) Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

        Tänään luin RV- lehteä ja huomasin jälleen kerran, kuinka vääristynyt evankeliumin julistus on. Eihän nyt julistetakaan ilosanomaa vaan h e r ä t y s t ä . KUKA ANTOI LUVAN muuttaa ilouutisen. Herätys sana on kuin syöpä . Ei tarvita kuin yksi joka saarnaa tai rukoilee herätystä., niin jokainen alkaa jauhamaan herätys juttuja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe