Aids-päivä: Huomio nuoriin

naisiin!

Aids-päivä: Huomio nuoriin naisiin

Nuoret naiset saavat vähintään kaksi kertaa enemmän hiv-tartuntoja kuin samanikäiset miehet. Maailman aids-päivän seminaarissa Helsingissä pohditaan vertaistukea ja hyviä toimintamalleja.

Marja-Leena KultanenTytöt ja nuoret naiset ovat alttiimpia tartunnalle muiden muassa fysiologisista syistä, koska heidän sosiaalinen statuksensa on alhainen eivätkä heidän seksuaalioikeutensa toteudu.

Hiv nähdään vielä tänäkin päivänä usein rangaistuksena moraalittomasta elämästä. Tällainen tulkinta edistää hivin leviämistä ja syyllistää erityisesti nuoria naisia. Hiv pakottaakin vakavasti tarkastelemaan sukupuolten välisiä valtasuhteita”, hän toteaa. Suomessa Heath esittelee kehittämänsä kokonaisvaltaisen, ei-moralisoivan lähestymistavan hiv-iin.

Hiv-tartuntaan liittyvät samat ongelmat kaikkialla maailmassa. Tartunnan saaneita syrjitään, mikä heijastuu pelkona mennä hiv-testiin. Hiv-positiivisista 90 prosenttia ei tiedä hiv-statustaan.

”Mikäli esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen poliittisena johtajana puhuisi julkisesti ja arkisesti hivistä kenties Suomessakin hiv-positiiviset uskaltaisivat puhua julkisuudessa omilla nimillään”, toteaa Hans.

Naisten vertaistuki ja hiv-positiivisten naisten uskallus jakaa kokemuksiaan on tehokasta sekä hivin ennaltaehkäisyn näkökulmasta ja samalla hiv-positiivisten naisten ihmisoikeustyötä.

1

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saaneet

      pitäisi toimittaa autiolle saarelle, yhdessä AIDS-potilaiden, narkkareiden, lesbojen, homojen ja usanistien kanssa. Maailma olisi hieman parempi paikka, kun nuo hylkiöt olisivat yksissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      948
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe