Nykyään ihmiset suhtautuvat uskontoon erittäin kielteisesti. Kasvatuksen puutteesta johtuen he haluavat kuitenkin määrätä sen, miten me uskovaiset uskomme.
On olemassa myös kristittyjä julistajia, jotka eivät ole voineet päästä asemaansa millään muulla tavalla kuin miellytämällä uskontoon vihamielisesti suhtautuvia. Heillä ei ole mitään muuta merkitystä kenellekään kuin se, että he muokkaavat uskosta sellaisen, että se kelpaa uskontoon vihamielisesti suhtautuville, tai oikeammin ei häiritse uskosta osattomia mitenkään.
Kristinusko muokkautuu siis tietyiltä osin sellaiseksi, että se kadottaa kaiken kristillisen. Kaikki tapahtuu siksi, että on ihmisiä, jotka eivät voi kokea olevansa merkityksellisiä muuten kuin matelemalla vihamiestensä edessä. Välinpitämättömät eivät kuitenkaan koskaan hyväksy Kristinuskon sanomaa, vaikka heitä yritetään miellyttää. He vain hylkäävät mitäänsanomattomaksi käyneen uskonnollisuuden ja hyväuskoiset miellyttämiseen pyrkineet julistajat jäävät hölmistyneenä katsomaan kun kukaan ei välitäkään heistä ja heidän sanomastaan. He tekivät kaikkensa ollakseen vesitetyn kritillisyytensä kanssa hyväksyttyjä, mutta huomaavatkin vain, että kaikki halveksivat heidän mateluaan ja totaalista mitäänsanomattomuuttaan.
Minusta olisi hyvä, että tämä kehitys ei leviäisi helluntailaisten keskuuteen. Oireita siitä on, koska antikristuksen aikakausi lähestyy.
Välinpitämättömät ei-uskovaiset
22
362
Vastaukset
- kristinusko pois
maan päältä. Toivon mukaan niin ei käy koskaan.
- Pentecostal*
Mutta saatana se on rapparienkin takana ja toivotaan, että uskovaiset ymmärtävät turvata Jumalaan niin, että rapparit ja muut eivät onnistu.
- pahan keskinäistä
Pentecostal* kirjoitti:
Mutta saatana se on rapparienkin takana ja toivotaan, että uskovaiset ymmärtävät turvata Jumalaan niin, että rapparit ja muut eivät onnistu.
taistelua, mutta lopulta hyvän pitäisi voittaa. Mutta se riippuu meistä.
- Pentecostal*
pahan keskinäistä kirjoitti:
taistelua, mutta lopulta hyvän pitäisi voittaa. Mutta se riippuu meistä.
Se voitti Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen omat ovat aina voittajan puolella, eikä Jumala ole koskaan ollut häviöllä.
- oppineet mitään
Pentecostal* kirjoitti:
Se voitti Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen omat ovat aina voittajan puolella, eikä Jumala ole koskaan ollut häviöllä.
noista päivistä? Kuoliko Jeesus turhaan?
- muuttunutta
Pentecostal* kirjoitti:
Se voitti Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen omat ovat aina voittajan puolella, eikä Jumala ole koskaan ollut häviöllä.
nykyaikainen golgata löytyy kaatumis ja kalitus kokouksista... kuka sitten haluaa tutustua Jeesukseen kaikenmaailman sirkusteltoissa,, empä ihmettele jos ei kiinnosta usko
- Pentecostal*
oppineet mitään kirjoitti:
noista päivistä? Kuoliko Jeesus turhaan?
Ihmiset eivät kaipaa Jumalaa ja heidän valintansa on vain hyväksyttävä.
- Pentecostal*
muuttunutta kirjoitti:
nykyaikainen golgata löytyy kaatumis ja kalitus kokouksista... kuka sitten haluaa tutustua Jeesukseen kaikenmaailman sirkusteltoissa,, empä ihmettele jos ei kiinnosta usko
pelastus on Jumalan ja ihmisen kahdenvälinen asia, eikä kukaan voi vedota siihen, ettei halunnut pelastua jonkun kaatumisen vuoksi.
- ku luulin et teitin
Pentecostal* kirjoitti:
Mutta saatana se on rapparienkin takana ja toivotaan, että uskovaiset ymmärtävät turvata Jumalaan niin, että rapparit ja muut eivät onnistu.
herra ja jumala on jo etukäteen ilmottanu et osa tulee säilyyn kristittyinä uskosa. miks nyt täytyy sitte teiän tyytyä vain toivoon ettei kristinusko katoais maailmasta? häh teiän jutut kyllä välillä on epäloogisia.
- RitariOlevainen
että kristin usko häviää tltä planeetalta tyystin.
Kun Jeesus tulee, ei jää tänne kristinuskoa, mutta Sanan nälkä on silloin kova, heillä on nälkä, ei leivän eikä veden tarvetta, vaan Herran Sanan kuulemisen nälkä.
Ja on varmasti paljon pahempaa, kuin leivän nälkä, joka lähtee syömällä leipää kaikkinen lisukkeineen ja paisteineen, ja sekin on hyvä, että ruokaa on.
Mutta kun ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan myös Herran sanasta, ja jos tästä tulee kuulemisen nälkä, eikä oo ketään julsitajaa, niin se on säälittävä tilanne.
Siksi kannattaisi mennä TÄNÄPÄIVÄNÄ Sanan kuuloon ja uskoa Jeesukseen. - Pentecostal*
ku luulin et teitin kirjoitti:
herra ja jumala on jo etukäteen ilmottanu et osa tulee säilyyn kristittyinä uskosa. miks nyt täytyy sitte teiän tyytyä vain toivoon ettei kristinusko katoais maailmasta? häh teiän jutut kyllä välillä on epäloogisia.
mutta kai sitä aina toivoa saa. Toivo on positiivinen mielentila ja mitä enemmän toivomme, sitä paremmin uskovein käy...
- itseään
>> he muokkaavat uskosta sellaisen, että se kelpaa uskontoon vihamielisesti suhtautuville, tai oikeammin ei häiritse uskosta osattomia mitenkään. >>
Tuota ne inkvisiition kannattajatkin aikoinaan katkerasti valittivat, tapain turmellusta liian liberaaleista paaveista johtuen.- Pentecostal*
ymmärtäisit protestanttisuuden ja inkvisitioiden eron. Sääli.
- tuntijalle
Pentecostal* kirjoitti:
ymmärtäisit protestanttisuuden ja inkvisitioiden eron. Sääli.
>> Et tunne Historiaa sen vertaa, että ymmärtäisit protestanttisuuden ja inkvisitioiden eron. >>
Luuletko sinä poikaparka aivan vakavissasi, että olisi olemassa jotain 'protestanttisuutta' jos inkvisiitio olisi saanut rauhassa toimia, ilman liberaalipaavien myyräntyötä.
- - AuroraBorealis -
Tämä on nyt asian vierestä, mutta kerroit edellisessä viestiketjussa tuosta ihmisarvosta ja sen alentamisesta ja toisen hyväksynnästä juuri sellaisena kuin on, olemattakaan samaa mieltä aina toisen kanssa asioista. Kerroit myös, miten äitisi vihaa sitä, että käytät nettiä ... mutta oletko kertonut hänelle todella, MIKSI? Jotta hän kykenisi ymmärtämään harrastustasi paljon paremmin, kuin nyt ymmärtää. Vai auttaako selitykset?
- Pentecostal*
Ei selitykset auta. Ei hän tätä kuolemanvakavana asiana pidä, mutta narsismista paljon kärsineenä ja nykyiseltäkin luonnoltaan sangen itserakkaana ihmisenä hän ei ole koskaan viitsinyt ymmärtää tätä puolta elämästä. Teen paljon virheitä hänen mielestään, vaikka ymmärränhän minä että äiti on monessa asiassa oikeassa. Joskus ne ei kemiat pelaa vanhempienkaan välillä...
- cmos
kovin johdonmukainen. Otsikkosi on "Välinpitämättömät ei-uskovaiset"
Ensimmäisessä kappaleessa toteat:
"Nykyään ihmiset suhtautuvat uskontoon erittäin kielteisesti."
Mitä tuo tarkoittaa. Miten voi olla yhtäaikaa välinpitämätön ja suhtautua kielteisesti??
Seuraava lause on yhtä käsittämätön.
"Kasvatuksen puutteesta johtuen he haluavat kuitenkin määrätä sen, miten me uskovaiset uskomme. "
Pitäisikö siis vanhempien opettaa lapsilleen ja opettajien peruskoulussa, että "kuulkaas lapset, ei saa yrittää määräillä uskovaisia heidän uskossaan"?
Tarkoitatko, että suomalaiset suhtautuvat kielteisesti vai eurooppalaiset vai koko maailma?
Jos puhut suomalaisista, niin asiasta on tehty useita tutkimuksia, joista osa kirkon omien tutkijoiden tekemiä. Niistä selviää varsin yhtäpitävästi, että nuoret aikuiset Suomessa suhtautuvat uskontoihin välinpitämättömästi. Eivät siis kiinnostu uskonnoista, eivät häiriinny niistä saati sitten yrittäisivät vaikuttaa uskovaisten uskomiseen.
Tuo esittämäsi ajatus,"Kasvatuksen puutteesta johtuen he haluavat kuitenkin määrätä sen, miten me uskovaiset uskomme", on naurettavuudessaan voittamaton. Arvelen, että se sikiää näistä nettikeskusteluista. En malta olla hiukan neuvomatta sinua. Täällä käytävistä keskusteluista ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Suurin osa täkäläisistä "uskontokriitikoista" kirjoittelee vaan ärsyttääkseen teitä tosikkoja ja naureskellakseen teidän omituisille ajatuksillenne. Kun he poistuvat netistä, he unohtavat uskovaiset tyystin.
Voihan tosin olla, että ajatelmasi kumpuaa taas tuosta marttyyrimallistasi. Pitäähän uskovia vainota, jotta raamatun ennustus kävisi toteen.
Lopun ajat ovat tulossa (hoh), kun uskovia näin kiusataan. Eikö?- Pentecostal*
kasvatuksen puutteen merkityksestä. Et koskaan tule ymmärtämään, miksi.
- herramrks
Otsikko on "Välinpitämättömät ei-uskovaiset" ja kirjoitus käsittelee vihamielisesti ja kielteisesti suhtautuvia. heh. olipas taas vastaus
- Pentecostal*
Eli ihmisen ovat hyvin kiinnostuneita kristinuskosta ja vieläpä suhtautuvat kristillisyyteen neutraalisti tai vähintäänkin positiivisesti? Mitä nyt haluat taas väittää? Sulla on jokin trauma aloituksistani. Miksi edes luet niitä?
- herramrks
Pentecostal* kirjoitti:
Eli ihmisen ovat hyvin kiinnostuneita kristinuskosta ja vieläpä suhtautuvat kristillisyyteen neutraalisti tai vähintäänkin positiivisesti? Mitä nyt haluat taas väittää? Sulla on jokin trauma aloituksistani. Miksi edes luet niitä?
Olin herännyt kolmen tunnin yöunien jälkeen (yövuorosta tulleena)
Otsikkosi kertoi että kyseessä on välinpitämättömät ei-uskovaiset ja teksti olikin vihaisista ...
Istuskelin silmät ristissä puoliunessa, juoden kahvia.
Kuten viestini loppuun totesin :heh. olipas taas vastaus.
- ....
....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399097Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737784Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605408William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542292Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62069Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821698Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921381Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4341310Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801186