Mitä valistuneempi ja älykkäämpi ihminen on, sitä paremmin hän ymmärtää sotimisen mielettömyyden. Hän ei halua alistaa ketään, hän on suvaitsevainen ja rakastaa lähimmäistään, ei halua kenellekään pahaa.
Toisin kuin vallassa olevat militaristit ja muut vallanhaluiset, itsekkäät olennot, joita ei voi edes ihmisiksi kutsua.
Vielä koittaa se rauhan päivä, jolloin maailmassa on aseet laskettu ja ihmiset lyövät kättä yli valtiollisten ja uskonnollisten rajojen. Vielä koittaa se päivä, jolloin voimme elää rauhassa, vapaana ja ilman pelkoa, ilman militarististen voimien synnyttämää jatkuvaa sortoa ja vainoa, ilman ihmisarvon riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Vielä joku päivä inhimillisyys nousee kunniaan, ymmärretään muuttaa lakeja niin että kaikki militaristiset voimat syöstään syvien vankiloiden syövereihin lopuksi elämäkseen. Geneettisesti pystytään jo etukäteen tutkimaan, ketkä eivät voi elää ilman rauhaa, jolloin sotaisat yksilöt voidaan jo alkuunsa kastroida tai saattaa tilaan, jossa he eivät osaa sotia vaan he muokkaantuvat palvelemaan suurta rauhan asiaa.
Tämä vaatii kaikilta sivareilta yhteiseen hiileen puhaltamista, yhteistä voimankoetusta, jonka avulla voimme murskata militaristiset voimat, voimme polkea militaristit lokaan, murskata heidän luunsa ja jauhaa ne tomuksi, kuten heidän jälkeläisensäkin. Heidän mielipiteensä pitää muuttaa vastaamaan ajan vaatimuksia.
Tämä taistelu tulee kestämään kenties ihmisen lopun olemassaolon ajan, mutta itse olen valmis taistelemaan hyvän asian puolesta ainakin oman elämäni loppuun asti.
valistunut,suvaitsevainen, armeijavastainen
29
978
Vastaukset
- God's Justice
Aivan, meidän kaltaisemme rauhanmiehet ja meidän lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat perimään lopulta tämän maan, eivät nuo sotahullut herjaajat ja heidän sisäsiittoiset kummajaisperillisensä.
- yx sivari
Rauhanpuolustajat vielä tulevat perimään maan.
Sivareita ja totaaleita vainotaan tänään mielipiteidensä takia, mutta jonain päivänä heidät hyväksytään joukkoon kursailematta. Sitä ennen on saatava heidän rauhanaatteensa kasvamaan.
Rauhanaate on saatava leviämään ja ymmärretyksi. Toisinajattelevat on murskattava! Vain sitten se on mahdollista.
- Krusader
Suomi voitti sotansa ,jota kerjäsi, säilyttämällä itsenäisyytensä. Turha jankuttaa kuinka "lopputulos" oli hyvä tai että miehillä oli "sotaintoa". Sitä ei ollut. Sota on pelkkää raakalaismaista ihmisten lahtarointia, jossa ei ole mitään kunniakasta, kukaan ei vapaaehtoisesti halua sotia. Joten turha puhua jostain sotainnosta. Ja lopputulos oli karmea. Satoja tuhansia kuolonuhreja, haavoittuneita, kärsineitä , orpoja, murhattuja ihmisiä haudoissaan.
- r-e-s-s-u
"Mitä valistuneempi ja älykkäämpi ihminen on, sitä paremmin hän ymmärtää sotimisen mielettömyyden. Hän ei halua alistaa ketään, hän on suvaitsevainen ja rakastaa lähimmäistään, ei halua kenellekään pahaa."
Rauhantahtoisuus ei ole kiinni valistuneisuudesta tai älykkyydestä. Historia tuntee valistuneita ja erittäin älykkäitä, mutta äärimmäisen julmia sotapäälliköitä.
"Toisin kuin vallassa olevat militaristit ja muut vallanhaluiset, itsekkäät olennot, joita ei voi edes ihmisiksi kutsua."
Ketähän vallassa olevat militaristit ovat, tasavallan ylimmässä johdossa on paljonkin pasifisteja. Erilaiset mielipiteet ovat rikkaus.
Lausuma on valitettavan tyypillinen itseä kohottava ja eri mieltä olevia väheksyvä.
"Vielä koittaa se rauhan päivä, jolloin maailmassa on aseet laskettu ja ihmiset lyövät kättä yli valtiollisten ja uskonnollisten rajojen. Vielä koittaa se päivä, jolloin voimme elää rauhassa, vapaana ja ilman pelkoa, ilman militarististen voimien synnyttämää jatkuvaa sortoa ja vainoa, ilman ihmisarvon riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta."
Toivottavasti näin on.
"Vielä joku päivä inhimillisyys nousee kunniaan, ymmärretään muuttaa lakeja niin että kaikki militaristiset voimat syöstään syvien vankiloiden syövereihin lopuksi elämäkseen. Geneettisesti pystytään jo etukäteen tutkimaan, ketkä eivät voi elää ilman rauhaa, jolloin sotaisat yksilöt voidaan jo alkuunsa kastroida tai saattaa tilaan, jossa he eivät osaa sotia vaan he muokkaantuvat palvelemaan suurta rauhan asiaa. "
Kaikenlaisia puhdistuksia on tehty maailman sivu; Stalin/Hitler, Irakin, Ruandan ja Jugoslavian kansanmurhat yms.
Kirjoitushan on täysin samaa suvaitsematonta sarjaa.
"Tämä vaatii kaikilta sivareilta yhteiseen hiileen puhaltamista, yhteistä voimankoetusta, jonka avulla voimme murskata militaristiset voimat, voimme polkea militaristit lokaan, murskata heidän luunsa ja jauhaa ne tomuksi, kuten heidän jälkeläisensäkin. Heidän mielipiteensä pitää muuttaa vastaamaan ajan vaatimuksia. "
Pahenee vain paatos. Tällaiseen julmuuteen ei sotilaskoulutuksen saanut, tervejärkinen ihminen pystykään.
Liekö kirjoittaja itse tuo mainitsemansa "geneettisesti sotaa kaipaava" luonne.
"Tämä taistelu tulee kestämään kenties ihmisen lopun olemassaolon ajan, mutta itse olen valmis taistelemaan hyvän asian puolesta ainakin oman elämäni loppuun asti. "
Loppusanoiksi kehotettiin sitten loputtomaan taisteluun. Hyvä hyvä.
Mihin hävisikään rauhantahtoisuus?- ihan oikeestiko?
Nykyään kaikki sodat ovat pelkkää vallanhimoa ja oman itsekkyyden takia syttyneet. Kuka ihan oikeasti uskoo että esim. Bush olisi Lähi-Idässä jonkun muun kuin öljyn takia?
On aivan selvää että maailmassa pitäisi antaa kaikille mahdollisuus elää ilman että heitä vainotaan mielipiteiden tai aatemaailman takia, kuten nykyisin vainotaan sivareita ja totaaleita.
Rauha syntyy vasta sitten kun kaikille ihmisille annetaan tilaisuus ajatella asioita ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen kautta, ilman että heitä heti vainotaan tai surmataan. Mielipiteiden takia surmataan ja heitetään vankilaan maailmalla satoja ihmisiä joka päivä.
Rauhanaatteen ihmisten, sivarien ja totaalien, maailmassa näin ei tapahtuisi. - r-e-s-s-u
ihan oikeestiko? kirjoitti:
Nykyään kaikki sodat ovat pelkkää vallanhimoa ja oman itsekkyyden takia syttyneet. Kuka ihan oikeasti uskoo että esim. Bush olisi Lähi-Idässä jonkun muun kuin öljyn takia?
On aivan selvää että maailmassa pitäisi antaa kaikille mahdollisuus elää ilman että heitä vainotaan mielipiteiden tai aatemaailman takia, kuten nykyisin vainotaan sivareita ja totaaleita.
Rauha syntyy vasta sitten kun kaikille ihmisille annetaan tilaisuus ajatella asioita ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen kautta, ilman että heitä heti vainotaan tai surmataan. Mielipiteiden takia surmataan ja heitetään vankilaan maailmalla satoja ihmisiä joka päivä.
Rauhanaatteen ihmisten, sivarien ja totaalien, maailmassa näin ei tapahtuisi."Nykyään kaikki sodat ovat pelkkää vallanhimoa ja oman itsekkyyden takia syttyneet."
Niinhän se on aina ollut. Eikä ihminen siitä muutu.
"On aivan selvää että maailmassa pitäisi antaa kaikille mahdollisuus elää ilman että heitä vainotaan mielipiteiden tai aatemaailman takia, kuten nykyisin vainotaan sivareita ja totaaleita. "
Ei minulla ole mitään sivareita vastaan. Asepalvelus ei sovi kaikille aatteellisista, fyysisistä tai henkisistä syistä.
Totaalien tarkoitusperiä en ymmärrä. Tuskin heitäkään erityisesti vainotaan, sen enempää kuin muitakaan lainrikkojia.
Olen siis suvaitsevampi kuin sinä, joka haukuit minua fasistiksi, koska omaan erilaiset mielipiteet.
"Rauha syntyy vasta sitten kun kaikille ihmisille annetaan tilaisuus ajatella asioita ystävyyden ja keskinäisen luottamuksen kautta, ilman että heitä heti vainotaan tai surmataan. Mielipiteiden takia surmataan ja heitetään vankilaan maailmalla satoja ihmisiä joka päivä."
Aatteen palo on hieno asia, mutta realisti pitää olla.
"Rauhanaatteen ihmisten, sivarien ja totaalien, maailmassa näin ei tapahtuisi. "
Ainakin kirjoittaja jolle vastasin (sivari ilmeisesti) oli valmis murskaamaan eri arvot omaavat henkilöt.
Siinäpä sitä rauhanaatetta.
Rauhaa. - ristiriitaisuus
Rauha on hieno asia, taisteluja ehkä tarvitaan, muttei sellaisia jotka vaativat verta. Äärioikeistolainen ja äärivasemmistolainen aate on vaarallista. Ne provosoivat ihmisiä helpolla, Hitler ja Saksa oli tästä hyvä esimerkki.
Nykyään länsimaissa sodan uhka pienenee jatkuvasti, markkinatalouden alkaessa hallita valtioita. Ei ole kannattavaa tuhota maita jossa on omia tuotantolaitoksia tai tytäryhtiöitä.
Vaikka ei se kyllä mielestäni toimi, jos ihmisiä pakotetaan tappamaan, tai no toisaalta, pakottaminen luo aina vihaa pakottajia vastaan, mikä tässä tapauskessa taitaa olla Suomen valtiohallinto. Kai se sitten joskus kääntää hallinnon mielipiteen toiseen suuntaan.
- sdgdfsgsg
Alkeellisin moraalisääntö on luultavasti se, että niin toisille kuin haluaisivat toisten tekevän sinulle. Sitä toistavat jo vanhat uskonnotkin.
Kuka haluaa ihmisten muissa maissa ottavan osaa oman maansa armeijan toimintaan? Kuka haluaa, että muissa maissa ihmiset lähtevät sotaan?
"Vielä koittaa se rauhan päivä, jolloin maailmassa on aseet laskettu ja ihmiset lyövät kättä yli valtiollisten ja uskonnollisten rajojen."
Ihminen kehittyy koko ajan. Nykyään osataan jo syödä haarukoilla ja veitsillä ja osataan olla jokseenkin kunnolla oman maan kansalaisten kesken. Ei pitäisi olla mahdotonta saavuttaa helpostikkin vähintään vastaava sivistyksen taso kansojen kesken.
"Tämä vaatii kaikilta sivareilta yhteiseen hiileen puhaltamista, yhteistä voimankoetusta, jonka avulla voimme murskata militaristiset voimat, voimme polkea militaristit lokaan, murskata heidän luunsa ja jauhaa ne tomuksi, kuten heidän jälkeläisensäkin. Heidän mielipiteensä pitää muuttaa vastaamaan ajan vaatimuksia.
Tämä taistelu tulee kestämään kenties ihmisen lopun olemassaolon ajan, mutta itse olen valmis taistelemaan hyvän asian puolesta ainakin oman elämäni loppuun asti. "
Noo nyt en kyllä ole samaa mieltä. Onpas todella suvaitsevaista polkea toiset maan tuhkaksi. Jos joku ei osaa olla "kunnolla", tulee heidät jossain määrin sulkea rauhallisten ihmisten ulkopuolelle siten, että he eivät voi tuottaa haittaa muille. Ei heitä nyt sentään tarvitse maahan polkea.
Mieleen vaan jää kytemään se, että olikohan provo?- rasistinen
Pitäisi kysyä että mikä oikein luulet olevasi? Asetutu muiden yläpuolelle.
Kunnon mielipide, ja sinusta se ei voi olla aito? Siksikö että se on sivarin kirjoittama?
Nykymaailman johtajat sotivat -asein- pelkästään oman itsekkyytensä ja ahneutensa takia. Eikö muka voisi olla taistelua rauhan, vapauden ja muiden hyvien aatteiden puolesta. Taisteluita ei ole pakko käydä asein, sitä voi käydä muutenkin.
Mutta ensi askel olisi saada nykyiset johtajat vaihtumaan, ja pysymään poissa vallasta. Olihan joskus Kiinassakin se Candhi, joka voitti sodan ilman aseita. - nyt ainakin oli provo
rasistinen kirjoitti:
Pitäisi kysyä että mikä oikein luulet olevasi? Asetutu muiden yläpuolelle.
Kunnon mielipide, ja sinusta se ei voi olla aito? Siksikö että se on sivarin kirjoittama?
Nykymaailman johtajat sotivat -asein- pelkästään oman itsekkyytensä ja ahneutensa takia. Eikö muka voisi olla taistelua rauhan, vapauden ja muiden hyvien aatteiden puolesta. Taisteluita ei ole pakko käydä asein, sitä voi käydä muutenkin.
Mutta ensi askel olisi saada nykyiset johtajat vaihtumaan, ja pysymään poissa vallasta. Olihan joskus Kiinassakin se Candhi, joka voitti sodan ilman aseita.Jo otsikon perusteella. Jos ei ollut, niin sen kirjoittajaa ei tule ottaa vakavasti hänen älyllisten lahjojen puutteesta johtuen.
- Kysymys...
rasistinen kirjoitti:
Pitäisi kysyä että mikä oikein luulet olevasi? Asetutu muiden yläpuolelle.
Kunnon mielipide, ja sinusta se ei voi olla aito? Siksikö että se on sivarin kirjoittama?
Nykymaailman johtajat sotivat -asein- pelkästään oman itsekkyytensä ja ahneutensa takia. Eikö muka voisi olla taistelua rauhan, vapauden ja muiden hyvien aatteiden puolesta. Taisteluita ei ole pakko käydä asein, sitä voi käydä muutenkin.
Mutta ensi askel olisi saada nykyiset johtajat vaihtumaan, ja pysymään poissa vallasta. Olihan joskus Kiinassakin se Candhi, joka voitti sodan ilman aseita.Noo... sivareista... itse olen entinen.
Ymmärsin tässä yhteydessä taistelun (puhuttiin jopa maahan polkemisesta) fyysiseksi taisteluksi.
Idioottejahan me olemme jos lähdemme johonkin pelleilyihin mukaan, joissa suurin osa osallistujista ei halua olla mukana ja todelliset hyotyjät eivät ota osaa käytännön hommiin.
Asein/fyysisellä väkivallalla et ikinä tule pääsemään rauhaan. Sitähän tuo sinun intiassakin vaikuttanut esikuvasi Gandhi toitotti. Ei rauha ole mikään paikka, johon pääsee kulkemalla väkivallan tietä. Rauha on jo itsessään tie. Sinun pitää vain päättää alkaa sitä kulkemaan. - alkumies
Kysymys... kirjoitti:
Noo... sivareista... itse olen entinen.
Ymmärsin tässä yhteydessä taistelun (puhuttiin jopa maahan polkemisesta) fyysiseksi taisteluksi.
Idioottejahan me olemme jos lähdemme johonkin pelleilyihin mukaan, joissa suurin osa osallistujista ei halua olla mukana ja todelliset hyotyjät eivät ota osaa käytännön hommiin.
Asein/fyysisellä väkivallalla et ikinä tule pääsemään rauhaan. Sitähän tuo sinun intiassakin vaikuttanut esikuvasi Gandhi toitotti. Ei rauha ole mikään paikka, johon pääsee kulkemalla väkivallan tietä. Rauha on jo itsessään tie. Sinun pitää vain päättää alkaa sitä kulkemaan."Asein/fyysisellä väkivallalla et ikinä tule pääsemään rauhaan."
Silloin kun ei aseita vielä oltu keksittykään, ihmiset riitelivät ja tappoivat toisiaan.
Miten on niin vaikea käsittää, että aseet ovat tahdottomia esineitä, ne eivät vaikuta millään tavalla sotien alkamiseen.
- Älykäs
Ette ilmeisesti ymmärrä ihmisistä ja yhteiskunnasta mitään tai ette osaa ajatella sitä kuin nykyisestä, militaristis-fakkiintuneesta näkökulmasta.
On aivan selvää, että sodittomissakin yhteiskunnissa tarvitaan järjestys, ja joitakin ihmisiä on pakko pitää vankilassa. valinta on tehtävä siinä, laitetaanko sinne mielipidevankeja kuten nykyisin, vai laitetaanko sinne sodanlietsojat ja kansankiihottajat. Ja ne on saatava eristettyä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, tästä historia antaa hyviä esimerkkkejä, mikäli niin ei tehdä.
Ainoastaan terveet, yhteiskuntakelpoiset ja rauhanaatteen tunnustavat yksilöt voisivat elää ilman vankeutta ja valvontaa, ja enin osa meistä kuitenkin lienee sellaisia. - Hana
" Mitä valistuneempi ja älykkäämpi ihminen on, sitä paremmin hän ymmärtää sotimisen mielettömyyden. Hän ei halua alistaa ketään, hän on suvaitsevainen ja rakastaa lähimmäistään, ei halua kenellekään pahaa. "
jep, ja mitä tyhmempi, aivopestympi intin käynyt on sitä paremmin ymmärtää sen olevan ainut vaihtoehto, vaikka vaihtoehtoja olisi suomessa muunlaisiakin ja on saakelin itsekeskeinen "otus"! Oppii suvaitsemaan vain "asetoveriaan", ei reservissä naistansa.
Alikersantti on varusmiehen vaimo, komppanian vääpeli äiti...!! :)
Tämän vuoksi suomalaiset ovat "alistuvia" parisuhteissakin ja se mitä nämä "vaimot" ovat käskeneet intissäkin -mies tottelee parisuhteessakin! Eikö se ollutkin niin, että mies on se perheen pää, eikä se vaimo!? :D- faktailija
Kerropa mistä lähteestä olet nuo väittämäsi asiat löytänyt?
Vai onko kysymys taas vilkkaan, harhaisen mielikuvituksesi tuotteesta?
Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä?
Mikä ihme siinä sitten on että viisaita ja älykkäitä sivareita ei näe vaativissa johtajantehtävissä tai valtion johdossa, sanoisinko talous- ja elinkeinoelämän ja valtionpolitiikan johtotehtävissä. Tai edes siellä hieman alemmissa portaissa?
Minusta vaan tuntuu että teikäläiset elävät jonkinlaisessa lume- ja haavemaailmassa, jolla on kosketuspintaa todellisuuteen sen verran vähän, ettei teidän visioihinne luoteta missään todellisten asioiden kanssa työskentelevissä tehtävissä.
Maailmanrauha -kaunis ja hyväkin visio, mutta epätodellinen. Jos se joskus toteutuisikin (ennen kuin ihminen tuhoutuu), on sitä tässä vaiheessa yhtä turha kaupata kuin miehitettyä lentoa Uranukseen. - Hana
faktailija kirjoitti:
Kerropa mistä lähteestä olet nuo väittämäsi asiat löytänyt?
Vai onko kysymys taas vilkkaan, harhaisen mielikuvituksesi tuotteesta?
Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä?
Mikä ihme siinä sitten on että viisaita ja älykkäitä sivareita ei näe vaativissa johtajantehtävissä tai valtion johdossa, sanoisinko talous- ja elinkeinoelämän ja valtionpolitiikan johtotehtävissä. Tai edes siellä hieman alemmissa portaissa?
Minusta vaan tuntuu että teikäläiset elävät jonkinlaisessa lume- ja haavemaailmassa, jolla on kosketuspintaa todellisuuteen sen verran vähän, ettei teidän visioihinne luoteta missään todellisten asioiden kanssa työskentelevissä tehtävissä.
Maailmanrauha -kaunis ja hyväkin visio, mutta epätodellinen. Jos se joskus toteutuisikin (ennen kuin ihminen tuhoutuu), on sitä tässä vaiheessa yhtä turha kaupata kuin miehitettyä lentoa Uranukseen."Mikä ihme siinä sitten on että viisaita ja älykkäitä sivareita ei näe vaativissa johtajantehtävissä tai valtion johdossa, sanoisinko talous- ja elinkeinoelämän ja valtionpolitiikan johtotehtävissä. Tai edes siellä hieman alemmissa portaissa? "
Aijaa, ei tapaa sivareita valtionjohdossa!? Missä on näyttää faktasi!? Kansanedustajia on suomessa peräti 3 sivaria. Oli kysymyksessä "vaativista valtionjohtotehtävistä". Kansanedustajat ovat vieläpä "valtion korkeimpia johtajia"!?
Nokian "muotoilija" on Martti Ahtisaaren sivaripoika.
Nokian Pääjohtaja Kallasvuo ei tietääkseni ole suorittanut armeijaa/sivaria (eli ei kumpaakaan niistä) ja silti on pääjohtajana Nokialla. Miten tämän sinun mukaasi voi olla mahdollista!?
Akuntehdas Oy toimitusjohtajana toimii Aku Syrjä, joka on myöskin sivari. Johtotehtävät on kuitenkin johtotehtäviä ja ne ovat vaativia tehtäviä.
"Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä?"
Jep, ainakin osa on helvetin "itsekkäitä" tapauksia.
Siinä missä duunarit haukkuvat osaa insinöörejä "mistään tietämätömiksi", jotka eivät todellakaan ymmärrä "käytännöstä" mitään. voisin verrata tässä varusmiehiä, jotka eivät osaa elää muualla kuin varuskunta-alueella. Miksei sitten pysy myöskin siellä "käskyttelemässä" muita, jos se on kerran heistä "oikeata elämää". - faktailija
Hana kirjoitti:
"Mikä ihme siinä sitten on että viisaita ja älykkäitä sivareita ei näe vaativissa johtajantehtävissä tai valtion johdossa, sanoisinko talous- ja elinkeinoelämän ja valtionpolitiikan johtotehtävissä. Tai edes siellä hieman alemmissa portaissa? "
Aijaa, ei tapaa sivareita valtionjohdossa!? Missä on näyttää faktasi!? Kansanedustajia on suomessa peräti 3 sivaria. Oli kysymyksessä "vaativista valtionjohtotehtävistä". Kansanedustajat ovat vieläpä "valtion korkeimpia johtajia"!?
Nokian "muotoilija" on Martti Ahtisaaren sivaripoika.
Nokian Pääjohtaja Kallasvuo ei tietääkseni ole suorittanut armeijaa/sivaria (eli ei kumpaakaan niistä) ja silti on pääjohtajana Nokialla. Miten tämän sinun mukaasi voi olla mahdollista!?
Akuntehdas Oy toimitusjohtajana toimii Aku Syrjä, joka on myöskin sivari. Johtotehtävät on kuitenkin johtotehtäviä ja ne ovat vaativia tehtäviä.
"Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä?"
Jep, ainakin osa on helvetin "itsekkäitä" tapauksia.
Siinä missä duunarit haukkuvat osaa insinöörejä "mistään tietämätömiksi", jotka eivät todellakaan ymmärrä "käytännöstä" mitään. voisin verrata tässä varusmiehiä, jotka eivät osaa elää muualla kuin varuskunta-alueella. Miksei sitten pysy myöskin siellä "käskyttelemässä" muita, jos se on kerran heistä "oikeata elämää".Kyllä on esityksesi köyhä ja siksi jää. Jos talous- ja elinkeinoelämän tai yhteiskunnan muita vaikuttajia ei ole sivareissa tuon enempää, olisit jättänyt paljastamatta sen kokonaan. Kuvittelin että niitä on sentään edes muutama enemmän.
Nuo kolme kansanedustajaa ja Kallasvuon tiesin jo ennestään, mitään uutta et siis kertonut. En tosin pidä kansanedustajaa kovin "korkean tason johtajana", yhteiskunnallisena vaikuttajana kylläkin. Mitä muuta rivikansanedustaja johtaa kuin itseään?
Eikä Kallasvuokaan ole sivari. Ja niistähän nyt oli kysymys. Suomessa on lukuisa määrä kyvykkäitä kokonaan vapautettuja. Suurin osa siitäkin joukosta olisi kyvykäs käymään armeijan jos ei olisi jotain eritystä vapauttavaa syytä, ja nyt te sivarit yritättä kaapata nämäkin tyypit edustamaan itseänne. Ikäänkuin he olisivat samanlaisia surkeita nyhveröitä kuin te.
Muut mainitsemasi ovat ihan tavallisia yrittäjiä tai työläisiä, miksi edes mainitsit niitä? Siksikö että listasi näytti muuten niin surkean lyhyeltä. - Hana
faktailija kirjoitti:
Kyllä on esityksesi köyhä ja siksi jää. Jos talous- ja elinkeinoelämän tai yhteiskunnan muita vaikuttajia ei ole sivareissa tuon enempää, olisit jättänyt paljastamatta sen kokonaan. Kuvittelin että niitä on sentään edes muutama enemmän.
Nuo kolme kansanedustajaa ja Kallasvuon tiesin jo ennestään, mitään uutta et siis kertonut. En tosin pidä kansanedustajaa kovin "korkean tason johtajana", yhteiskunnallisena vaikuttajana kylläkin. Mitä muuta rivikansanedustaja johtaa kuin itseään?
Eikä Kallasvuokaan ole sivari. Ja niistähän nyt oli kysymys. Suomessa on lukuisa määrä kyvykkäitä kokonaan vapautettuja. Suurin osa siitäkin joukosta olisi kyvykäs käymään armeijan jos ei olisi jotain eritystä vapauttavaa syytä, ja nyt te sivarit yritättä kaapata nämäkin tyypit edustamaan itseänne. Ikäänkuin he olisivat samanlaisia surkeita nyhveröitä kuin te.
Muut mainitsemasi ovat ihan tavallisia yrittäjiä tai työläisiä, miksi edes mainitsit niitä? Siksikö että listasi näytti muuten niin surkean lyhyeltä."Eikä Kallasvuokaan ole sivari. Ja niistähän nyt oli kysymys. Suomessa on lukuisa määrä kyvykkäitä kokonaan vapautettuja."
Mikä näistä vapautetuista tekee kyvykkäitä johtajia, jos siihen mielestäsi vaaditaan armeijan johtamiskoulutusta!?
Mitä eroa on vapautetulla ja sivarilla? Mielestäni se ero, että sivari on suorittanut yhteiskunnalle "ilmaisen" työpalveluksen, mutta vapautettu henkilö ei ole tehnyt mitään...onhan täälläkin keskustelupalstalla puhuttu c-papereilla koplottelevista henkilöistä, jotka kituleraan "totaalikieltäytyjiksi". En puhu Kallasvuosta vaan näistä palvelukseenastuvista.
Tartut muotoseikkoihin noilla teeseilläsi. Kansanedustaja kuuluu "valtion ylimpään johtoon" demokratiavaltioissa. Näin on lakiin määrätty. Hallituksessa istuvat ministerit eivät johda kuin "lautakunnan" muodostavaa ministeriötä. Yhteiskunta tuntemuksesi on pahasti huonohkoa, mutta kai se ainut yhteiskunnallisesi arki pyöriikin armeijan ympärillä!?
Kumpi päättää asioista eduskunta vai valtioneuvosto!? - faktailija
Hana kirjoitti:
"Eikä Kallasvuokaan ole sivari. Ja niistähän nyt oli kysymys. Suomessa on lukuisa määrä kyvykkäitä kokonaan vapautettuja."
Mikä näistä vapautetuista tekee kyvykkäitä johtajia, jos siihen mielestäsi vaaditaan armeijan johtamiskoulutusta!?
Mitä eroa on vapautetulla ja sivarilla? Mielestäni se ero, että sivari on suorittanut yhteiskunnalle "ilmaisen" työpalveluksen, mutta vapautettu henkilö ei ole tehnyt mitään...onhan täälläkin keskustelupalstalla puhuttu c-papereilla koplottelevista henkilöistä, jotka kituleraan "totaalikieltäytyjiksi". En puhu Kallasvuosta vaan näistä palvelukseenastuvista.
Tartut muotoseikkoihin noilla teeseilläsi. Kansanedustaja kuuluu "valtion ylimpään johtoon" demokratiavaltioissa. Näin on lakiin määrätty. Hallituksessa istuvat ministerit eivät johda kuin "lautakunnan" muodostavaa ministeriötä. Yhteiskunta tuntemuksesi on pahasti huonohkoa, mutta kai se ainut yhteiskunnallisesi arki pyöriikin armeijan ympärillä!?
Kumpi päättää asioista eduskunta vai valtioneuvosto!?Olen sitä mieltä, että armeijan käyminen ei välttämättä ole näyttö kyvykkyydestä. Mutta jos ei kestä edes armeijaa tai on muuten henkisesti kyvytön käymään sitä niin sellainen tyyppi on pelkkä tyhjän nyhväri, jollain tavalla viallinen. Sekundaa, joka tietysti voi kelvata johonkin, yhteen sun toiseen toisarvoiseen paikkaan, sellaiseen jossa laadusta voi tinkiä.
Näiden kokonaan vapautettujen joukosta vaan ei tyhjän nyhväaajät erotu aikuisiän kynnyksellä, mutta kyllä elämä heidät sitten joukosta pudottaa, kunkin tasolleen.
Hyväksyin mainitsemasi kolme ( 3 !) kansanedustajaa yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, sehän on selvä. Mutta kaikesta huolimatta en pidä kansanedustajuutta kummoisenakaan johtamistehtävänä. En usko että siinä hommassa ei tarvi kummoisestikaan osata johtaa, ja silti voi tehdä työnsä kunnolla (miten se kunnon työ sitten määritelläänkin).
Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain. Eli tekee sellaista mitä te sivarit kutsutte alistamiseksi ja orjuuttamiseksi.
Älä viitsi saivarrella asiasta enempää. Säälittävän lyhyt on listasi ja siksi jää. Siksi tietysti yritätäkin korottaa kansanedustajan työsn Suomen vaativimmaksi, jotta nämä kolme edustajaasi sitten vaikuttaisivat sitäkin tärkeämmältä. - vai naurettavaa?
faktailija kirjoitti:
Kerropa mistä lähteestä olet nuo väittämäsi asiat löytänyt?
Vai onko kysymys taas vilkkaan, harhaisen mielikuvituksesi tuotteesta?
Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä?
Mikä ihme siinä sitten on että viisaita ja älykkäitä sivareita ei näe vaativissa johtajantehtävissä tai valtion johdossa, sanoisinko talous- ja elinkeinoelämän ja valtionpolitiikan johtotehtävissä. Tai edes siellä hieman alemmissa portaissa?
Minusta vaan tuntuu että teikäläiset elävät jonkinlaisessa lume- ja haavemaailmassa, jolla on kosketuspintaa todellisuuteen sen verran vähän, ettei teidän visioihinne luoteta missään todellisten asioiden kanssa työskentelevissä tehtävissä.
Maailmanrauha -kaunis ja hyväkin visio, mutta epätodellinen. Jos se joskus toteutuisikin (ennen kuin ihminen tuhoutuu), on sitä tässä vaiheessa yhtä turha kaupata kuin miehitettyä lentoa Uranukseen."Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä? "
Minä siis voisin tällä periaatteella laittaa meille pakollisen armeijan kaikille, ja sitten laittaisin niille, jotka ei sinne suostu, nelivuotisen sivarin tai kaks vuotta linnaa. Yllättäen kaikki menis armeijaan, ja sitten voisin perustella itse armeijan sillä, että kaikki menee sinne!!!!!
Miksköhän ihmeessä kaikki menee armeijaan?!? Hmm... ainiijoo... sinne on pakko mennä!!! Ja kun vaihtoehtoina on tuplapituinen sivari ja linnareissu (ja vielä lähtökohtaisesti lähdetään armeijaan), niin onpas suuri ihme, että porukka käy armeijan. Periaatteesi on aivan kuninkaallinen.
Suunnilleen 11% vapautetaan (koko ajan kasvussa), 7% käy sivarin ja loput armeijan. Siis miehistä.
Kansasta ei siis suurin osa käy armeijaa, kun ei naiset käy. Intin on siis pakko olla huono paikka, kun sentään naiset ei oo tyhmiä (oikeissa yliopistoissa suurin osa on naisia). - ........................
faktailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että armeijan käyminen ei välttämättä ole näyttö kyvykkyydestä. Mutta jos ei kestä edes armeijaa tai on muuten henkisesti kyvytön käymään sitä niin sellainen tyyppi on pelkkä tyhjän nyhväri, jollain tavalla viallinen. Sekundaa, joka tietysti voi kelvata johonkin, yhteen sun toiseen toisarvoiseen paikkaan, sellaiseen jossa laadusta voi tinkiä.
Näiden kokonaan vapautettujen joukosta vaan ei tyhjän nyhväaajät erotu aikuisiän kynnyksellä, mutta kyllä elämä heidät sitten joukosta pudottaa, kunkin tasolleen.
Hyväksyin mainitsemasi kolme ( 3 !) kansanedustajaa yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, sehän on selvä. Mutta kaikesta huolimatta en pidä kansanedustajuutta kummoisenakaan johtamistehtävänä. En usko että siinä hommassa ei tarvi kummoisestikaan osata johtaa, ja silti voi tehdä työnsä kunnolla (miten se kunnon työ sitten määritelläänkin).
Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain. Eli tekee sellaista mitä te sivarit kutsutte alistamiseksi ja orjuuttamiseksi.
Älä viitsi saivarrella asiasta enempää. Säälittävän lyhyt on listasi ja siksi jää. Siksi tietysti yritätäkin korottaa kansanedustajan työsn Suomen vaativimmaksi, jotta nämä kolme edustajaasi sitten vaikuttaisivat sitäkin tärkeämmältä.Mikä ihme siinä muuten on, että teillä kahdella kaikki pyörii johtajien ympärillä? Ettekö te osaa tehdä itse mitään ilman, että joku on sanomassa? Minä ainakin olen erittäin mieluusti oman elämäni toimitusjohtaja.
Johtaja nyt on ammatti muiden joukossa. Jokkut on hyviä jossain, toiset jossain muussa. Joitakin jotkut hommat kiinnostaa, muita sitten muut. Kuvitteletteko te oikeasti, että joku ollipekkakallasvuo olisi pystynyt/halunnut ihan mihin hommaan vaan? Voisitte joskus käydä vaikka kokeilemassa eri ammatteja niin huomaisitte, kuinka jotkut vaan nekin osaa huomattavasti teitä paremmin. Vaikka kuinka oisitte johtajia. Ja jotkut ammatit on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä huomattavasti tärkeämpiä kuin johtajat. Sairaanhoitajat ei kehtaa ees pitää lakkoja, kun porukkaa alkaa kuolemaan. Palomiehet ei oikein ees sais. Putkimiehet kun pitää lakon niin hukutaan paskaan.
Mielestäni kaikissa ammateissa yksi työtunti on yksi tunti ihmisen elämästä. Se, että jonkin ammattikunnan edustajia on enemmän kuin jonkun toisen, ei tarkoita sitä, etteikö jokaista tarvittaisi yhtä paljon. - Hana
faktailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että armeijan käyminen ei välttämättä ole näyttö kyvykkyydestä. Mutta jos ei kestä edes armeijaa tai on muuten henkisesti kyvytön käymään sitä niin sellainen tyyppi on pelkkä tyhjän nyhväri, jollain tavalla viallinen. Sekundaa, joka tietysti voi kelvata johonkin, yhteen sun toiseen toisarvoiseen paikkaan, sellaiseen jossa laadusta voi tinkiä.
Näiden kokonaan vapautettujen joukosta vaan ei tyhjän nyhväaajät erotu aikuisiän kynnyksellä, mutta kyllä elämä heidät sitten joukosta pudottaa, kunkin tasolleen.
Hyväksyin mainitsemasi kolme ( 3 !) kansanedustajaa yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, sehän on selvä. Mutta kaikesta huolimatta en pidä kansanedustajuutta kummoisenakaan johtamistehtävänä. En usko että siinä hommassa ei tarvi kummoisestikaan osata johtaa, ja silti voi tehdä työnsä kunnolla (miten se kunnon työ sitten määritelläänkin).
Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain. Eli tekee sellaista mitä te sivarit kutsutte alistamiseksi ja orjuuttamiseksi.
Älä viitsi saivarrella asiasta enempää. Säälittävän lyhyt on listasi ja siksi jää. Siksi tietysti yritätäkin korottaa kansanedustajan työsn Suomen vaativimmaksi, jotta nämä kolme edustajaasi sitten vaikuttaisivat sitäkin tärkeämmältä."Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain."
Niin toiset ne tietävät paremmin muiden asioista kuin omistaan, eikö!? Ootko aivan varma, etteikö minulla ole ollut pomoa!? Pomohan on sellainen joka käskee työpaikalla ja pyytää työntekijöitänsä tekemään (miten voi olla mahdollista, että naiset sitten yrittävät toteuttaa/toteuttavat pomojen "päiväkäskyt", koska eivät ole käyneet armeijaa, mutta mies "ei mitenkään"?), mutta armeija ei kuulu mitenkään taas työpaikkaan/työntekoon. Onko tämä vaikea ymmärtää!? - faktailija
Hana kirjoitti:
"Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain."
Niin toiset ne tietävät paremmin muiden asioista kuin omistaan, eikö!? Ootko aivan varma, etteikö minulla ole ollut pomoa!? Pomohan on sellainen joka käskee työpaikalla ja pyytää työntekijöitänsä tekemään (miten voi olla mahdollista, että naiset sitten yrittävät toteuttaa/toteuttavat pomojen "päiväkäskyt", koska eivät ole käyneet armeijaa, mutta mies "ei mitenkään"?), mutta armeija ei kuulu mitenkään taas työpaikkaan/työntekoon. Onko tämä vaikea ymmärtää!?Taitaapi sinun lukutaidossasi olla jotain vikaa vai ymmärrätkö tahallasi tekstin väärin?
"Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain."
Noissa lauseissa ei ole esitetty minkäänlaista väitettä, ne ovat pikemminkin kysymyksiä tai vaihtoehtoja, miten voisi olla. Kysy vaikka äidiltäsi mitä tarkoittaa lausuma "Tai kenties..." ja "...ei ehkä ole..."
Mielestäni ilmaisin aivan selvästi myös sen että armeija ei ole välttämätön johtotehtäviin aikovalle ja johtajan töitä tekevälle (organisointi, käskyttäminen tms.), sanoin vain että jos ei kestä inttiä niin jossain on vikaa.
Jatkuvasti te sivarit ruikutatte täällä miten teitä alistetaan kun teitä käsketään tekemään sitä ja tätä. Joka ikisessä ihmisryhmässä löytyy nämä ruikuttajat. Sivarit vain erottuvat joukosta siinä vaiheessa kun pitäisi astua palvelukseen, muut ruikuttajat erottuvat sitten omia aikojaan. - faktailija
........................ kirjoitti:
Mikä ihme siinä muuten on, että teillä kahdella kaikki pyörii johtajien ympärillä? Ettekö te osaa tehdä itse mitään ilman, että joku on sanomassa? Minä ainakin olen erittäin mieluusti oman elämäni toimitusjohtaja.
Johtaja nyt on ammatti muiden joukossa. Jokkut on hyviä jossain, toiset jossain muussa. Joitakin jotkut hommat kiinnostaa, muita sitten muut. Kuvitteletteko te oikeasti, että joku ollipekkakallasvuo olisi pystynyt/halunnut ihan mihin hommaan vaan? Voisitte joskus käydä vaikka kokeilemassa eri ammatteja niin huomaisitte, kuinka jotkut vaan nekin osaa huomattavasti teitä paremmin. Vaikka kuinka oisitte johtajia. Ja jotkut ammatit on sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä huomattavasti tärkeämpiä kuin johtajat. Sairaanhoitajat ei kehtaa ees pitää lakkoja, kun porukkaa alkaa kuolemaan. Palomiehet ei oikein ees sais. Putkimiehet kun pitää lakon niin hukutaan paskaan.
Mielestäni kaikissa ammateissa yksi työtunti on yksi tunti ihmisen elämästä. Se, että jonkin ammattikunnan edustajia on enemmän kuin jonkun toisen, ei tarkoita sitä, etteikö jokaista tarvittaisi yhtä paljon.Jutun aihe on juuri se minkälaiset tyypit päätyvät korkeisiin johtoasemiin ja ns. yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Aihetta ei tarvi levittää filosofointiin siitä mitä kukin on omassa elämässään.
Voi todeta, että mainitsemistani ihmisryhmistä sivareita on omaan mitättömyyteensä kutistuva joukko, eikä joukkoon mahdu myöskään esim. sokeita, kuuromykkiä, CP-vammaisia, mongoloideja, neliraajahalvaantuneita. Kullakin on puuttensa jotka eivät mahdollista toimimista kyseisissä tehtävissä. - Nimetön
vai naurettavaa? kirjoitti:
"Kutsutuista yli 90% käy intin. Elikkä Suomessa on näin paljon tyhmiä? "
Minä siis voisin tällä periaatteella laittaa meille pakollisen armeijan kaikille, ja sitten laittaisin niille, jotka ei sinne suostu, nelivuotisen sivarin tai kaks vuotta linnaa. Yllättäen kaikki menis armeijaan, ja sitten voisin perustella itse armeijan sillä, että kaikki menee sinne!!!!!
Miksköhän ihmeessä kaikki menee armeijaan?!? Hmm... ainiijoo... sinne on pakko mennä!!! Ja kun vaihtoehtoina on tuplapituinen sivari ja linnareissu (ja vielä lähtökohtaisesti lähdetään armeijaan), niin onpas suuri ihme, että porukka käy armeijan. Periaatteesi on aivan kuninkaallinen.
Suunnilleen 11% vapautetaan (koko ajan kasvussa), 7% käy sivarin ja loput armeijan. Siis miehistä.
Kansasta ei siis suurin osa käy armeijaa, kun ei naiset käy. Intin on siis pakko olla huono paikka, kun sentään naiset ei oo tyhmiä (oikeissa yliopistoissa suurin osa on naisia).... koska suomalaisilla sosiaalinenvastuu toisesta ihmisestä vielä pelaa. Kaikki tietävät, että sivarissa pääsee jo nyt helpommalla, mutta normaali mies ei hae helpointa ratkaisua vaan tietää yhteiskunnallisen vastuunsa.
Vapautettujen määrä muuten ei ole pahemmin muuttunut. Itse asiassa se laski viimeksi kun asevelvollisuuslakia rukattiin enemmän ja yllätys yllätys samalla sivarien määrä nousi. Todennäköisesti nyt tullut uusi ohje, jonka mukaan erittäin heikolla todennäköisyydellä palveluksesta selviytyvät tulee karsia jo kutsunnoissa, tulee puremaan enemmän sivareihin kuin asepalveluksen suorttajiin. - Hana
faktailija kirjoitti:
Taitaapi sinun lukutaidossasi olla jotain vikaa vai ymmärrätkö tahallasi tekstin väärin?
"Tai kenties käsityksesi johtamisesta on eri kuin minun. Sinulla ei ehkä ole koskaan ollut pomoa, joka käskee ja vaatii jotain."
Noissa lauseissa ei ole esitetty minkäänlaista väitettä, ne ovat pikemminkin kysymyksiä tai vaihtoehtoja, miten voisi olla. Kysy vaikka äidiltäsi mitä tarkoittaa lausuma "Tai kenties..." ja "...ei ehkä ole..."
Mielestäni ilmaisin aivan selvästi myös sen että armeija ei ole välttämätön johtotehtäviin aikovalle ja johtajan töitä tekevälle (organisointi, käskyttäminen tms.), sanoin vain että jos ei kestä inttiä niin jossain on vikaa.
Jatkuvasti te sivarit ruikutatte täällä miten teitä alistetaan kun teitä käsketään tekemään sitä ja tätä. Joka ikisessä ihmisryhmässä löytyy nämä ruikuttajat. Sivarit vain erottuvat joukosta siinä vaiheessa kun pitäisi astua palvelukseen, muut ruikuttajat erottuvat sitten omia aikojaan.Kuule papparainen! Sä et kuule olisi päivääkään töissä asenteellasi sellaisessa paikassa, jossa mä nyt juuri tällä hetkellä olen. Olen nelivuorotyössä (huomauttaisin tässä yhteydessä, ettei kysymys ole hoitoalasta, kuten sairaala, vanhainkoti tai lastenpäiväkoti jne. vaan tuotantolaitos)! Käsittääkseni työ ei ole yhtään stressittömämpää armeijan käyneelle kuin sivarille saati naisillekaan. Tässä ollaan tasa-arvotilanteessa!?
Jokaisen sivarin kohdallako sä kerrot asenteesi ilmi vähättelemällä "kenties" tai "ei ehkä ole"!?
Kukaan ei työpalvelukseni aikana päättänyt, mitkä sairaala-ajot vanhuksia kuljetellessa olisin tehnyt. Katsoin ne ajopäiväkirjasta, en kenenkään "käskemällä"! Välillä sai pähkäillä kun olisi samalla pitänyt olla 3 paikassa yhtä aikaa...ja neljänteen paikkaan viedä vanhainkodin johtajaa, joka oli "mielestään" etusijalla vanhusten kuljetuksissakin...tai ruoka-ajoissa! :) Onneksi se ymmärsi myöskin "järkipuhetta", että on kiireinen hetki tuolloin: "kävisikö joku muu parempi hetki kuskata häntä?" :=)
Kasva mieheksi! :) - Hana
Nimetön kirjoitti:
... koska suomalaisilla sosiaalinenvastuu toisesta ihmisestä vielä pelaa. Kaikki tietävät, että sivarissa pääsee jo nyt helpommalla, mutta normaali mies ei hae helpointa ratkaisua vaan tietää yhteiskunnallisen vastuunsa.
Vapautettujen määrä muuten ei ole pahemmin muuttunut. Itse asiassa se laski viimeksi kun asevelvollisuuslakia rukattiin enemmän ja yllätys yllätys samalla sivarien määrä nousi. Todennäköisesti nyt tullut uusi ohje, jonka mukaan erittäin heikolla todennäköisyydellä palveluksesta selviytyvät tulee karsia jo kutsunnoissa, tulee puremaan enemmän sivareihin kuin asepalveluksen suorttajiin."Kaikki tietävät, että sivarissa pääsee jo nyt helpommalla, mutta normaali mies ei hae helpointa ratkaisua vaan tietää yhteiskunnallisen vastuunsa. "
Hah, helpointa ratkaisua. Suomessa armeijainto on piukassa vain sen vuoksi kun armeijaa verrattuna sivari on pidempi. Kaverinikin meni vain sen vuoksi armeijaan, muuten olisi mennyt sivariin. :) Yhteiskunnallinen vastuu...en tiedä, mutta siinä ojassa ryömimisessä on hiukankin yhteiskunnallista vastuuta verrattuna "työelämään/työpalvelukseen". Jotkut mittaavat yhteiskunnallisen vastuun vähän erilailla! Armeijassa ei ole mitään ainakaan "omaa vastuuta"...kaikki opetetaan vähän kuin "kädestä pitäen". Työpalveluksessani tätä "kädestä pitäen" -menetelmää ei opetettu. Vaan piti suoriutua tehtävästä omalla päättelyllä.
"sarja, laukaus, sarja, laukaus". Tätä oli jo päiväkotiaikana 20 vuotta sitten. :) - faktailija
Hana kirjoitti:
Kuule papparainen! Sä et kuule olisi päivääkään töissä asenteellasi sellaisessa paikassa, jossa mä nyt juuri tällä hetkellä olen. Olen nelivuorotyössä (huomauttaisin tässä yhteydessä, ettei kysymys ole hoitoalasta, kuten sairaala, vanhainkoti tai lastenpäiväkoti jne. vaan tuotantolaitos)! Käsittääkseni työ ei ole yhtään stressittömämpää armeijan käyneelle kuin sivarille saati naisillekaan. Tässä ollaan tasa-arvotilanteessa!?
Jokaisen sivarin kohdallako sä kerrot asenteesi ilmi vähättelemällä "kenties" tai "ei ehkä ole"!?
Kukaan ei työpalvelukseni aikana päättänyt, mitkä sairaala-ajot vanhuksia kuljetellessa olisin tehnyt. Katsoin ne ajopäiväkirjasta, en kenenkään "käskemällä"! Välillä sai pähkäillä kun olisi samalla pitänyt olla 3 paikassa yhtä aikaa...ja neljänteen paikkaan viedä vanhainkodin johtajaa, joka oli "mielestään" etusijalla vanhusten kuljetuksissakin...tai ruoka-ajoissa! :) Onneksi se ymmärsi myöskin "järkipuhetta", että on kiireinen hetki tuolloin: "kävisikö joku muu parempi hetki kuskata häntä?" :=)
Kasva mieheksi! :)Kasva vaan itte mieheksi. Ei noilla saavutuksilla pitäisi paljoa kehuskella, se on ihan tyypillistä työpaikoilla.
Olet eksynyt alkuperäisestä aiheesta ihan liian pitkälle, en voi kommentoida muuta. Voit jäädä tänne kehuskelemaan itseäsi. - Hana
faktailija kirjoitti:
Kasva vaan itte mieheksi. Ei noilla saavutuksilla pitäisi paljoa kehuskella, se on ihan tyypillistä työpaikoilla.
Olet eksynyt alkuperäisestä aiheesta ihan liian pitkälle, en voi kommentoida muuta. Voit jäädä tänne kehuskelemaan itseäsi.Kuka täällä nyt itseään kehuu. Sulla on nyt väärä sanavalinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199