S-Opin syntyhistoria

Prof Henki totuutta

Kun Ellen Whiten näkyjensä mukaan saarnaama ja siitä kirjoittama suljetun oven oppi ei toteutunut, koska Jeesus ei tullut 1851:kään, niin silloin:

- He lopettivat Present Truth lehden julkaisemisen, koska ”nykyinen totuus” oli toitottanut vuotta 1851 ja suljettua ovea

- Whitet keräsivät Ellenin varhaiset kirjoitukset ja systemaattisesti poistivat suljettua ovea puoltavat kohdat ja julkaisivat korjatun version vuonna 1851 sanoen sitä Ellenin ensimmäiseksi kirjaksi nimellä A Sketch of the Christian Experience and Views. Tästä lähtien he julkisesti väittivät, ettei Ellen ollut koskaan saanut näkyjä suljetusta ovesta. Joskus James saattoi myöntää, että kenties Ellen oli ollut kohtuuttomasti suljetun oven kannattajien vaikutuksen alaisena ensimmäisten näkyjensä aikana.(Hawley Don 1997. ELLEN WHITE. luku 7)

Mitäs tuo nyt oli mitään muuta kuin piilottelua ja valheellista peittelyä kuulijoiltaan ja lukijoiltaan.

17

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ekssätiä

      No sitähän ne täälläkin tekevät koko ajan kuhilaan johdolla.

      • ekstaasissa

        Se on TOTTA, että profeetta E. White oli EKSTAASISSA nähdessään NÄKYJÄ.

        “Hurmos” sana on käännetty heprean “naba-” (ennustaa, profetoida) ja kreikan “ekstaasis-” (asettaa syrjään: siirtää tavallisesta olotilasta) sanasta.


    • adventistina

      uskon yhä suljetun oven oppiin, joskin emme usko ihan samalla tavalla kuin alussa, koska silloin asia ymmärrettiin hieman väärin. Sitten Jumala näytti Ellenille, miten asia oikeasti menee ja hän uskoi ja opetti suljettua ovea koko elämänsä ajan. Minäkin siihen uskon, koska Ilmestyskirja todellakin mainitsee suljetun oven.

      • Herra sanoo: TULE!

        Adventisteilla on suljettu ovi.

        Minun Jumalallani on AVOIN OVI ja saan ylistäen käydä tästä ovesta sisälle rakastaen Jeesusta sekä lähimmäisiäni tänäkin sapattina.


      • sulkee
        Herra sanoo: TULE! kirjoitti:

        Adventisteilla on suljettu ovi.

        Minun Jumalallani on AVOIN OVI ja saan ylistäen käydä tästä ovesta sisälle rakastaen Jeesusta sekä lähimmäisiäni tänäkin sapattina.

        Jeesus itse sanoo Ilm. 3:7 "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa"

        eli kyllä sulkee.


      • takana
        sulkee kirjoitti:

        Jeesus itse sanoo Ilm. 3:7 "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa"

        eli kyllä sulkee.

        Sinun jeesuksesi sulkee oven mutta minun Jeesukseni avaa monta ovea.


      • auki lampaille
        sulkee kirjoitti:

        Jeesus itse sanoo Ilm. 3:7 "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa"

        eli kyllä sulkee.

        Joh. 10:7
        Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.


      • pelastussanomana

        Kyllä Jumalan Sana kokonaisuudessaan kertoo Pyhässä Hengessä avoimesta ovesta eikä mistään suljetusta ovesta joka tapahtui v.1844.
        Ilmestyskirjan yhden jakeen ja yhden käskyn varassako on uskosi?


      • ELLEN käy
        auki lampaille kirjoitti:

        Joh. 10:7
        Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.

        Ellen käy siitä ovesta sisälle, ei Ellenin ovestakaan ole hyötyä. Johanneksen evankeliumi:
        10:7 Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
        10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.


      • mutta ovi on
        auki lampaille kirjoitti:

        Joh. 10:7
        Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.

        suljettu luopioilta ja pettureilta. Sanoohan Jeesus itse myös näin:

        Matt. 25:10-12 (tyhmät morsiusneidot) "10. Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja OVI SULJETTIIN. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä EN TUNNE teitä.'"


      • missä Ilmestyskirjassa
        pelastussanomana kirjoitti:

        Kyllä Jumalan Sana kokonaisuudessaan kertoo Pyhässä Hengessä avoimesta ovesta eikä mistään suljetusta ovesta joka tapahtui v.1844.
        Ilmestyskirjan yhden jakeen ja yhden käskyn varassako on uskosi?

        on ovi, joka voidaan sulkea, niin saat vastauksesi.


      • tällälailla
        missä Ilmestyskirjassa kirjoitti:

        on ovi, joka voidaan sulkea, niin saat vastauksesi.

        Vain adventisti osaa 100% varmuudella ja erehtymättömästi selittää koko Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan.

        Uskotko sinä tähän?


      • olen
        tällälailla kirjoitti:

        Vain adventisti osaa 100% varmuudella ja erehtymättömästi selittää koko Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan.

        Uskotko sinä tähän?

        kirjoittanut Ilmestyskirjan selitysteoksen omaan käyttööni enkä usko ymmärtäväni kaikkea tai olevani erehtymätön.


      • synty
        missä Ilmestyskirjassa kirjoitti:

        on ovi, joka voidaan sulkea, niin saat vastauksesi.

        Tuollainen selittämisen tarve on syntynyt yhtäaikaa adventistien otettua suljetut ovet omaksi opikseen. Niinkuin muidenkin oppiensa kohdalla.Adventismi on sikälikin mahdoton, että alkuperäiset advetistit ovat jo päättäneet tulevienkin seurakuntalaistensa opin.Ja tuo päättäminen onkin laittomasti tehty tulevia seurakuntalaisia silmälläpitäen. Mikäli taas oppeja tulevaisuudessa joutuisi muuttamaan, tulisivat edelliset leimatuiksi harhaoppisiksi. Adventtikirkko (ja ne kirkot joilla on samoin) on tehtyään koko Raamatun kattavan oppijärjestelmän joutunut itsensä tekemään ansaan. Ja sieltä pääsy on seurakuntalauiselle mahdollista vain lähtemällä kirkosta ulos. Adventtikirkkoon liittyminen käytännössä vaatiikin Kristukseen uskomisen sijalle uskoontulon kirkkonsa olevan totuuden palvelijan. Siten se on eräänlaista uskottomuutta Kristukselle.Tällaista tilannetta ei pitäisi edes tulla.


      • vaan tulevaisuudessa
        mutta ovi on kirjoitti:

        suljettu luopioilta ja pettureilta. Sanoohan Jeesus itse myös näin:

        Matt. 25:10-12 (tyhmät morsiusneidot) "10. Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja OVI SULJETTIIN. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä EN TUNNE teitä.'"

        Adventisti elää tämänpäivän ja arjen uskoaan tulevaisuuden ennustamisen varassa.
        Itseppähän taas kerran todistit
        Matt. 25:10-12 (tyhmät morsiusneidot).
        Adventistit eivät ole Taivaspaikanjakajia eli Herran Pyhiä tulevaisuutta koskevissa asioissa.
        Koko adventismi on syntynyt suuren harhan pohjalta ja harhan selittämiseen.
        Syntiä ei pääse Taivaaseen.


      • Jeesus sulkee oven
        sulkee kirjoitti:

        Jeesus itse sanoo Ilm. 3:7 "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa"

        eli kyllä sulkee.

        kun pelastetut lähtevät tästä maailmasta. Kukaan ei sen jälkeen enää pääse hänen mukaansa. Ovi on suljettu niiltä, jotka eivät halunneet seurata häntä vaan jäivät ulkopuolelle, kuin arkissakin. Jeesus tietää tullessaan kenet hän ottaa, joten ovi on suljettu sen jälkeen. Ei ole silloin enää "lammasten ovea", joka olisi auki ja odottaisi tulijaa.


    • Kuinkas muuten

      Sapatti on Luojan ihmiselle antama ja pyhittämä lepopäivä. Tuo asia näkyy myös Jumalan antamissa käskyissä (2. Moos. 20). On aivan sopimatonta antaa tästä asiasta kunniaa Ellen G. Whitelle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe