Itsensä ymmärtäminen

Toivoton tapaus

Mainitsin tänään eräälle henkilölle, että itsensä fyysinen tuntemus auttaa tekemään eroa tunteiden

ymmärtämisen ja järkiperäisten ajatusten ymmärtämisen välillä.
Tämä on tärkeää, jos aikoo selvittää vaikeita asioiden syy-seuraussuhteita.

Mainitsin myös, että on olemassa hyvin monia ihmisiä, jotka eivät ole tutustuneet itseensä kunnolla

fyysisellä tasolla, ja näiden ihmisten on vaikea tunnistaa, mikä asia sisältää hyvää ja/tai pahaa

informaatiota. Nämä ihmiset ovat omien mieltymystensä ja toisten ihmisten neuvojen heiteltävinä.
Erityisesti nuoret omaavat vähän tietoa ja kokemusta itsensä ja toisten ihmisten tuntemisesta.
Tällöin he ovat monesti mainosmiesten heittopussseina tässä maailmassa.

Mainitsin myös, että naisilla on vaikeus ymmärtää itseään, erityisesti vaihdevuosien aikoina.
On olemassa myös naisia, jotka juuri tästä erityisasemastaan johtuen oppivat enemmän itsestään tänä

aikana kuin koskaan aikaisemmin.
Tämä ei tee naisista huonompia ihmisiä kuin mitä miehet ovat. Ja juuri tästä huonommuuden tai

paremmuuden irti pääsemistä seuraa, että mielestäni naiset sopivat aivan yhtä hyvin esim.

pappisvirkaan kuin miehetkin. Miehillä ei ole tässä asiassa erityisasemaa, ja jos tarkastellaan

elämää yleisesti, ovat yksinelävät naiset aivan tasavertaisessa asemassa nyky-yhteiskunnassa

yksinelävien miesten tai naimisissa olevien parien kanssa.

Pappisvirka ei edellytä keksijän tai avaruustutkijan pätevyyttä - riittää, että on motivoitunut

auttamaan ihmisiä ja oma vakaumuksellinen usko esittämäänsä asiaan auttaa lisäksi pysymään oikeassa

kurssissa.

Jos ihminen aikoo tutkia vaikeita totuuksia ja totuuden etsimisessä tarvittavia syy-seuraussuhteiden

analysointeja, on hänen tunnettava hyvin itsensä ennenkuin hän voi tarttua toisten ihmisten

käyttäytymiseen ja sitä kautta yhteiskunnallisiin asioihin.
Tämä vaatii biologiaa, biokemiaa, psykologiaa, filosofiaa, uskontoihin syventymistä jne. ja eteenkin

itsensä armotonta jatkuvaa tarkastelua. Tätä kautta voidaan edetä soveltamaan omaa käyttäytymistään

muihin ihmisiin laajemmaltikin. Tämä vaatii myös tietynlaista kurinalaista ja hieman eristäytynyttä

elämää ja ennenkaikkea aikaa.

0

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9112
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        373
        7816
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        160
        5454
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2305
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2071
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1705
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1651
      8. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1388
      9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        435
        1318
      10. Stefusika räkättää

        kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        80
        1190
      Aihe