JEESUS SANOO........

LUKIHÄIRIÖINEN

Minä asun sydämmen temppelissä, rakennan sydämeesi temmelin, mitä se on?
Uskon rakentaminen tapahtuu henkilökohtaisella vakaumuksella.
Jeesuksen ruumiin jäsenet, ovat koko sydämisiä Jumalan palvelijoita.
UUdesti syntyminen rukouksessa, tai vanhempien kätten kautta.
Pyhä Henki asetuu sydämeesi asumaan, jotta rakentuisit ja alkaisit kasvamaan, sinun tulee taivuttaa tahtoasi.
Syntien näkeminen ja tunnustaminen on tähdellisintä.
Muutenhan Jeesuksen ristin työ on turha, ei ihmisiä, jotka eivät tee parannusta kelpuuteta Jumalan sanan viejiksi, eikö juuri heiltä jotka ovat sanan viejiä vaadita eniten.
Elävää uskoa ja raamatun sanan tuntemista.
moni on siinä harha käsityksessä, että yksin se pelastaa, että uskoo Jeesukseen, ei näin ole pitää olla parnus ja usko siihen että Jeesus todella vei ristille synnit.
Usko ei yksin riitä, tulee olla myös teot.
Ristin tie on itsensä kieltämisen tie, usko Jeesukseen, Pyhän Hengen tunteminen johdattajana, miksi Jeesus jätti Pyhän Hengen meille, siksi että meillä olisi opas, jotta raamatun sana tulisi eläväsi sanaksi, ja olisimme sanan tekijöitä.
Taivas tie on kapea, mutta kun meillä on raamatun sanaa itsessämme, elävänä meillä on tieto myös mikä on oikein ja mikä väärin.
Täydellisiä meistä ei tule, mutta kun tahtomme on taipunut silloin myöskin tiedämme mitä meiltä odotetaan.
Siunasta sinulle lukijani.

9

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RitariOlevainen

      "Joh 17:17. Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

      19. ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa"

      "Apt 26:17. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
      18. avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa."

      "Room 16. sitä varten, että minä olisin Kristuksen Jeesuksen palvelija pakanain keskuudessa, papillisesti toimittaakseni Jumalan evankeliumin palvelusta, niin että pakanakansoista tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri."

      "1Kor1. Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes
      2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
      3. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
      4. Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
      5. että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
      6. sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
      7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
      8. Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
      9. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen."

      30. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
      31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

      "21Kor 6:11. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä."
      "1Kor.13:1
      1Kor.13:2
      1Kor.13:3
      1Kor.13:4
      1Kor.13:5
      1Kor.13:6
      1Kor.13:7
      1Kor.13:8
      1Kor.13:9
      1Kor.13:10
      1Kor.13:11
      1Kor.13:12
      1Kor.13:13
      ja paljon paljon muita tätä asiaa käsittelevää Raamattu painottaa, tähän lopuksi vielä.

      "Heb 10:10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan."

      Koska kukaan ei ilman pyhitystä ole näkevä Herraa.
      Ja ksoka kukaan ihminen ei teoillaan pyhity, siksi tuo ylläoleva, ja paljon lisää asiasta Raamatusta.
      Tee vaan töitä ja "uskontekoja" niin paljon kuin ehdit ja jaksat puurtaa, mutta muista, ainutkaan työsi ei sinua pyhitä, eikä pelasta, parannustahan tehdään koko elämä, joka päivä, sovitetaan ajatuksetkin Kristukselle kuuliaiseksi, mutta ne ei sinua pelasta, vaan koko työn, alusta loppuun on tehnyt puolestamme Herra Jeesus Kristus, kaikki mitä siihen yritämme omillamme sovittaa, halventaa ristin täydellistä työtä hyväksemme, Jumala ei tässä mielessä hyväksy ensimmäistäkään "hyvää työtä", Hänelle kelpaa ainoastaan Jeesuksen työ !

      • minussa

        kuohahti jälleen kerran lukiessani ritariOlevaisen kirjoitusta. Hänellä ei ole mitään tietoa siitä, että he, jotka rakastavat Jeesusta tahtovat elää Jeesuksen tavoin, eli olla kuuliaisia Jeesukselle.

        RitariOlevainen, "eivät kaikki, jotka sanovat "Herra, Herra" minulle, pääse Jumalan valtakuntaan." Mitä ajattelet tämän tarkoittavan?

        Eikö juuri sitä, että he, jotka eivät tahdo tahtoaan taivuttaa kuuliaisuuteen Jumalan Sanaan, vaan jatkavat lihassaan, vaikka puhuvatkin Jeesuksesta, ovat näitä ulkopuolelle jääviä.

        Jeesus oli kuuliainen Isälle hamaan ristinkuolemaan saakka ja me, jotka olemme Jeesuksen kanssa armosta, olemme kuuliaisia Hänelle, sillä me tunnustamme, että Hän on niin paljon kokeampi viisaudessaan meidän omasta viisaudesta, kuin taivas on maata korkeammalla.

        RitariOlevainen, mene keskustelemaan yhden lestadiolaispalstan henkilön kanssa, nim. merkki Agrippa, teillä on aivan sama kuvitelma, että uskovainen saa elää kuin sika pellossa ja silti Jeesuksen ristintyö pelastaa.
        Näin se ei ole, vaan Jeesuksen uskova muuttuu, sillä hän syntyy uudeksi ylhäältä ja hän seuraa Jeesusta ja kieltää itseään.


      • helluntailaisista

        jäävät turvaamaan aikusena saatuun kasteeseensa ja kuvittelevat olevansa sen kasteen perusteella uudesti syntyneitä.

        Uudesti syntyvät vain he, joiden sydämen asenne on kelvollinen Jumalalle. Nämä Jumala kastaa Itse Pyhällä Hengellä ja tulella.


      • Lukihäiriöinen

        Voi sinua, kyllä täytyy sinulle sanoa ei sinussa ole Pyhää Henkeä, joka sinua johdataa, nämä järjen päätelmät, ovat kaukana elävästä Hengestä,
        Jeesus elää ja toimii koko ajan omiensa kanssa, jotka ovat uudesti syntyneitä, ja jotka haluavat kasvaa taivastiellä.
        Kyllä taivaaseen ei mennä non vain raamattu todistaa, jos ei toimi Jumalan sanan mukaisesti, ei ole myöskään mahdollista olla taivaan valtakunnassa, silloin kun Hääateria tarjotaan.
        Ei kaste pelasta, ainoastaan Pyhän Hengen kaste pelastaa.
        Raamattu snoo että, moni tatoo olla taivastillä, ja luulee pelastuu ilman tekoja mutta näin ei ole.
        Usko ilman tekoja on kuollut, Pyhä Hegen kautta tulee halu tehdä Jumalan tekoja.
        Sillä oikea kätesi ei tiedä, mitä vasen tekee, sillä näin toimii uskovainen, joka on antanut täysin Jumalalle elämänsä.
        Tahdon taipumisen myötä myös tuntee, kuinka Jeesus kasvaa ja lihalisuus vähenee.
        Täydellisyytä tullee tavoitella, mutta täydellisyyttä ei maanpäällä ole, Jeesus on täydellinen ja esimerkkimme.


      • uskonsankari
        helluntailaisista kirjoitti:

        jäävät turvaamaan aikusena saatuun kasteeseensa ja kuvittelevat olevansa sen kasteen perusteella uudesti syntyneitä.

        Uudesti syntyvät vain he, joiden sydämen asenne on kelvollinen Jumalalle. Nämä Jumala kastaa Itse Pyhällä Hengellä ja tulella.

        -Herra pelastaa ihan rötkösyntisen ihmisen tuosta vaan,kunhan sen sydämeen asenne on oikia !

        -ei ihmisellä tarvitse olla eikä voikkaan olla mitään omaa vanhurskautta,tullessaan verilähteelle,-se on varma totuus !

        -ne jotka syntinsä tunnustavat ja hylkäävät saavat armon !

        -ja ne jotka on armon saaneet,Herra täyttää Pyhällä Hengellä ja tulella..

        -hehe,ja tämä Armon vaikutus on niin valtava,että he Kuuliaisen Jumalan Sanalle,-menevät uskovien upotuskasteelle ja liittyvät uskovien paikalliseen seurakuntaan !

        -ei ole olemassa mitään aikuiskastetta,-on olemassa vain yksi kaste ja se on uskovien upotuskaste,-joka on kuuliaisuuden askel Jeesuksen seuraamisessa,taivastiellä,-sekä hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta,vertauskuvallista,vanhan ihmisen hautaamista,-kasteen hautaan sekä sieltä uuden nousemista,ylös !


      • RitariOlevainen
        Lukihäiriöinen kirjoitti:

        Voi sinua, kyllä täytyy sinulle sanoa ei sinussa ole Pyhää Henkeä, joka sinua johdataa, nämä järjen päätelmät, ovat kaukana elävästä Hengestä,
        Jeesus elää ja toimii koko ajan omiensa kanssa, jotka ovat uudesti syntyneitä, ja jotka haluavat kasvaa taivastiellä.
        Kyllä taivaaseen ei mennä non vain raamattu todistaa, jos ei toimi Jumalan sanan mukaisesti, ei ole myöskään mahdollista olla taivaan valtakunnassa, silloin kun Hääateria tarjotaan.
        Ei kaste pelasta, ainoastaan Pyhän Hengen kaste pelastaa.
        Raamattu snoo että, moni tatoo olla taivastillä, ja luulee pelastuu ilman tekoja mutta näin ei ole.
        Usko ilman tekoja on kuollut, Pyhä Hegen kautta tulee halu tehdä Jumalan tekoja.
        Sillä oikea kätesi ei tiedä, mitä vasen tekee, sillä näin toimii uskovainen, joka on antanut täysin Jumalalle elämänsä.
        Tahdon taipumisen myötä myös tuntee, kuinka Jeesus kasvaa ja lihalisuus vähenee.
        Täydellisyytä tullee tavoitella, mutta täydellisyyttä ei maanpäällä ole, Jeesus on täydellinen ja esimerkkimme.

        Kuka on väittänyt, että kaste pelastaa?
        Kuka on väittänyt, että ilaman pyhitystävoisi nähdä herran?
        Olet todella "lukihäiriöinen", kun voit selvästä Jumalan sanasta vääntää tuollaista höpötystä, annat täysin väärän todistuksen tuosta kirjoituksestani, joka on sitäpaitsi lähes kokonaan Jumalan Sanaa, Pyhä Hengen kaste ei pelasta , se on voimaksi annettu, ja Opettajaksi, että ymmärtäisimme Sanaa oikein.
        Sinäkin voit sen saada, kun anot puhtaalla mielellä, olaman omientöiden ansioitta.

        Kysymys lukihäriöiselle. Mitkä ovat sinun mielestäsi "uskon tekoja" ?


      • kaste
        uskonsankari kirjoitti:

        -Herra pelastaa ihan rötkösyntisen ihmisen tuosta vaan,kunhan sen sydämeen asenne on oikia !

        -ei ihmisellä tarvitse olla eikä voikkaan olla mitään omaa vanhurskautta,tullessaan verilähteelle,-se on varma totuus !

        -ne jotka syntinsä tunnustavat ja hylkäävät saavat armon !

        -ja ne jotka on armon saaneet,Herra täyttää Pyhällä Hengellä ja tulella..

        -hehe,ja tämä Armon vaikutus on niin valtava,että he Kuuliaisen Jumalan Sanalle,-menevät uskovien upotuskasteelle ja liittyvät uskovien paikalliseen seurakuntaan !

        -ei ole olemassa mitään aikuiskastetta,-on olemassa vain yksi kaste ja se on uskovien upotuskaste,-joka on kuuliaisuuden askel Jeesuksen seuraamisessa,taivastiellä,-sekä hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta,vertauskuvallista,vanhan ihmisen hautaamista,-kasteen hautaan sekä sieltä uuden nousemista,ylös !

        on Jeesuksen antama kaste. Ihmiset kastavat toisiaan parannuksen kasteella ja tässä kasteessa ihminen tunnustaa Jeesuksen Herrakseen, mutta parannuksen kastajan jäljessä tulee Hän, joka kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella ja jonka kengän paulojakaan parannuksen kasteen antaja ei ole kelvollinen päästämään.

        Helpollapa kuvittelette Jumalan valtakunnan omistavanne. "Johanneksen päivistä tähän päivään, ryöstäjät yrittävät sen itselleen ryöstää."


      • vaikka
        RitariOlevainen kirjoitti:

        Kuka on väittänyt, että kaste pelastaa?
        Kuka on väittänyt, että ilaman pyhitystävoisi nähdä herran?
        Olet todella "lukihäiriöinen", kun voit selvästä Jumalan sanasta vääntää tuollaista höpötystä, annat täysin väärän todistuksen tuosta kirjoituksestani, joka on sitäpaitsi lähes kokonaan Jumalan Sanaa, Pyhä Hengen kaste ei pelasta , se on voimaksi annettu, ja Opettajaksi, että ymmärtäisimme Sanaa oikein.
        Sinäkin voit sen saada, kun anot puhtaalla mielellä, olaman omientöiden ansioitta.

        Kysymys lukihäriöiselle. Mitkä ovat sinun mielestäsi "uskon tekoja" ?

        en ole nim.merkki lukihäiriöinen.
        Uskon töitä ovat rakkauden teot, joita Jeesus teki koko maallisen vaelluksensa ajan ja jätti meille mallin, miten meidän tulee elää.

        RitariOlevainen, sinä olet eksynyt, koska sinulle ei ole ymmärrystä, että sinunkin tulee tulla Sanan tekijäksi eikä vain kuulijaksi.

        Näen sinun kyllä uskovan Jeesukseen, mutta jokin estää sen muuttumista sinussa eläväksi, uuteen elämään johtavaksi Hedelmäksi. Et usko koko sydämmelläsi, vaan osittain ja se ei riitä.
        Sinun ymmärryksesi on johdettu harhaan, sillä sinä et käsitä, että Jeesuksen täydellinen uhri antaa oikeuden Jumalan lapsen elämään, heille, jotka sen uskovat ja siitä seuraa sydämen ympärileikkaus, eli ihminen taivuttaa tahtonsa yhteneväiseksi Jumalan tahtoon ja näin Hän elää Sanan mukaista elämää.

        Et ensinnäkään erota Pyhän Hengen kastetta parannuksen kasteesta tai paremminkin kuvittelet, että kuka tahansa parannuksen kasteen saanut saa siinä kasteessa Pyhän Hengen, kunhan kaste on vain otettu aikuisena ns. uskoon tulon jälkeen. Näin se ei ole, vaan he saavat Pyhän Hengen jotka ovat otollisia Jumalalle ja tahtovat tehdä Hänen tekojaan.
        Toiseksi kuvittelet että vesi upottaa sinut Jeesukseen. Ei pidä paikkaansa, vaan Pyhän Hengen kaste, jonka Jeesus omilleen antaa, upottaa uskovaisen Jeesuksen ruumiiseen ja sen kautta Hänen verensä turvaan, sillä tässä kasteessa ihminen syntyy uudeksi vedestä ja Hengestä, eli Jumalasta.

        Kolmanneksi, olet hyökkäävä ja piikikäs, etkä omaa keskustelijan taitoja ja se puhuu, että osittanin kannat jotakin syntiä itsessäsi, et ole siis tehnyt parannusta, mutta sinun uskosi omaavienhan ei sitä kaikkilla alueilla tarvitse tehdä, sillä tavallasi uskovathan ajattelevat Jeesuksen uhrin riittävän peittämään synnit ja näin syntinen saa jatkaa synnissä.
        "Älkää armon päälle syntiä tehkö", siinä sinulle iso miettiminen.

        Taivuta tahtoasi totuuden tuntemiseen.


      • Lukihäiriöinen
        RitariOlevainen kirjoitti:

        Kuka on väittänyt, että kaste pelastaa?
        Kuka on väittänyt, että ilaman pyhitystävoisi nähdä herran?
        Olet todella "lukihäiriöinen", kun voit selvästä Jumalan sanasta vääntää tuollaista höpötystä, annat täysin väärän todistuksen tuosta kirjoituksestani, joka on sitäpaitsi lähes kokonaan Jumalan Sanaa, Pyhä Hengen kaste ei pelasta , se on voimaksi annettu, ja Opettajaksi, että ymmärtäisimme Sanaa oikein.
        Sinäkin voit sen saada, kun anot puhtaalla mielellä, olaman omientöiden ansioitta.

        Kysymys lukihäriöiselle. Mitkä ovat sinun mielestäsi "uskon tekoja" ?

        Tiedätkö, että sinä olet lakihenkinen.
        Sinulla on sekä avostelun synti, myöskin sinussa on tuomion henki.
        Uskon teosta kysyit, minulla on uskon teot RAKASTAN TÄYDESTÄ SYDÄMESTÄNI JEESUSTA HERRAANI, PYRIN RAKASTAMAAN LÄHIMÄISTÄNI NIINKUIN ITSEÄNI.
        Teen parhaani lähimäisteni hyväksi, täydellinen en ole, mutta tahtoni olen taivuttanut.
        Minä olen antanut elämäni täysin Jeesuksen käytöön, minulla on paljon Pyhän Hengen lahjoja.
        Mitä minun pitäisi sinun mielestäsi vielä tehdä, että sinun mielestäsi olisin sovelias?
        Mitä uudesti syntymiseen tulee olen kastettu, Pyhällä Hengellä ja tulella.
        Todella tulen lävitse olen monen asian suhteen kulkenut.
        Tunnen itseni vapaaksi ja onnelliseksi, olen kiittänyt niissäkin tianteissa, kun olen joutunut voimakkaisiin koetuksiin.
        Minulla ei kuitenkaan ole mitään tarvetta etsiä omaa kunniaani, vaan kaikessa annan kunnia Jeesukselle.
        Teen paljon esirukous työtä,ja moni on saanut avun.
        Ei minulta vaan suoraan Jeesukselta, Olen kaikkien palvelija, en juurikaan itselleni mitään pyydä, vain lähimäisilleni, Jumala tietää mitä minä tarvitsen.
        Toivon sinullekin palavaa uskoa, RitariOlevainen ja kun sinä minua parjaat, niin minä Jeesuksen kautta sinua siunaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe