Teitä taitaa oikeasti vituttaa kun Neuvostoliitto romahti?
Muistaako kukaan palstalaisista minkälaiset olivat tunnelmat Suomen kommunistien keskuudessa 1991?
Kommarit tällä palstalla
13
842
Vastaukset
- Btw.
Ainakin hän eräässä kuvassa soitti punaista kitaraa, jossa oli sirppi ja vasara sekä luki varressa CCCP.
- miehenkuva
Tietysti muistaa. Suurin osa käänsi takkiaan yhdessä yössä, eikä sen jälkeen ollut kuullutkaan mistään kommunisteista, tai kertoivat, jos nimi oli ollut kommunistien julistuksissa, että kaikkihan oli vain leikkiä.
Osa fanaattisimmista liittyi vihreään puolueeseen.- SDP:n
Et silleen.
- muista
kenenkään juhlineen tapausta... ainakin itselläni juhlamieli oli korkealla, mutta en uskaltanut sitä ääneen sanoa - sillä suurin osa kansalaisista oli ihannoinnut tätä entistä suurvaltaa.
ja yya-sopimuksen mitätöinti - voi sitä onnen aikaa, jota himmensi koiviston talouspolitiikan virheiden seurauksena syntynyt lama (omaisuuden uusjako). ei edes littyminen eu:hun pelastanut meitä sosialisteilta, vaikka toi hieman lisää järkeä... mutta myös lisää virheitä, naturat sun muut. - MEG
muista kirjoitti:
kenenkään juhlineen tapausta... ainakin itselläni juhlamieli oli korkealla, mutta en uskaltanut sitä ääneen sanoa - sillä suurin osa kansalaisista oli ihannoinnut tätä entistä suurvaltaa.
ja yya-sopimuksen mitätöinti - voi sitä onnen aikaa, jota himmensi koiviston talouspolitiikan virheiden seurauksena syntynyt lama (omaisuuden uusjako). ei edes littyminen eu:hun pelastanut meitä sosialisteilta, vaikka toi hieman lisää järkeä... mutta myös lisää virheitä, naturat sun muut.Kommunismista luopuminen oli pitkä aikainen prosessi joka tapahtui 80-luvun kuluessa, näkyen ulospäin pääasiassa kannattajien passivoitumisessa.
Samantapainen kehitys on kristinuskossa. Tiedon ja elämänkokemuksen karttuessa kskivertoihminen myös pappi, ymmärtää ettei jumalaa, sielua, tuonpuoleisuutta y.m. ole olemassa, mutta pysyy kirkon jäsenenä ja nimittääkin itseään kristityksi-tottumuksesta- eräänlaisena viiveenä. - on_
MEG kirjoitti:
Kommunismista luopuminen oli pitkä aikainen prosessi joka tapahtui 80-luvun kuluessa, näkyen ulospäin pääasiassa kannattajien passivoitumisessa.
Samantapainen kehitys on kristinuskossa. Tiedon ja elämänkokemuksen karttuessa kskivertoihminen myös pappi, ymmärtää ettei jumalaa, sielua, tuonpuoleisuutta y.m. ole olemassa, mutta pysyy kirkon jäsenenä ja nimittääkin itseään kristityksi-tottumuksesta- eräänlaisena viiveenä.sosiaalinen eläin - sanotaan ja kaipaa erilaisia tapoja, jossa voi toteuttaa sosiaalisuuttaan. kuulua johonkin, esim. kommunistiseen liikkeeseen on luonut varmasti hyväksynnän ja turvallisuuden tunteen, joka on kommunismin romahdettua
kanavoitunut johonkin muuhun liikeeseen.
kirkon rituaalit ovat osa tunnetta kuulua sosiaaliseen yhteyteen. uskonnollinen puoli voi tarjota myös vapautuksen "maallisista kahleista" ja mielen rauhan...
kommunismin sairaana ideologiana ansaitsi kadotuksen, mutta mitä meille jää, jos kristillisyyskin viedään - nyt mä sen hokasin, islam. - ........
SDP:n kirjoitti:
Et silleen.
unohdettu SDP:tä, kyllä ne on huomattu jo aikoja sitten.
>>Sosiaalidemokraatit ovat omaksuneet liberaalin talousteorian totuudet ja astuneet samalla pääoman heille virittämään ansaan. Sosiaalidemokraattinen puolue on liberalisoitumisensa myötä käytännössä siirtynyt pääoman puolelle.>>
>>Sosiaalidemokraateilla riittää työsarkaa. Valtionhoitajapuolueen täytyy sovittaa yhteen kolme erilaista tavoitetta:
1. Yritykset haluavat luoda Suomeen mahdollisimman suuren ulkomaisen halpatyövoiman reservin, jolla kiristää laiskoja suomalaisia työssäkäyviä hyväksymään uuden dynaamisen talouden tarpeet.
2. Sosiaalidemokraatit haluavat pelastaa maailman köyhät.
3. Sosiaalidemokraattien täytyy toistaiseksi vielä ainakin edes teeskennellä puolustavansa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Ratkaisu: Sosiaalidemokraatit keksivätkin nyt väittää, että hyvinvointivaltion pelastaminen suorastaan vaatii ulkomaisen halpatyövoiman vyöryä ja eläkepommin purkaminen maamme etnisen rakenteen mullistamista. Laskun tästä virhearviosta maksavat lopulta tietenkin suomalaiset työssäkäyvät ja ne, joille kunnollista työtä ei enää riitä.>>
>>Sosiaalidemokraatit ovat alkaneet uskoa pääoman vakuutteluihin, että talouskasvu vaatii lisää edullista ulkomaista työvoimaa ja eläkepommin purkaminen maamme etnisen rakenteen suoranaista mullistamista.>>
>>Keskiluokkaistuneet sosiaalidemokraatit uskovat, että maailman köyhien pelastaminen globalisaation avulla vaatii uhrauksia vain lattiatason duunareilta, heikosti koulutetuilta raatajilta – heidän työpaikkansa voidaankin mainiosti uhrata kansainvälisen harmonian nimissä.>>
>>Sosiaalidemokraatit haluavat pelastaa maailman köyhät ja uskovat, että suomalaisilla työtätekevillä on kyllä tähän varaa. Ajatus hallitusta globalisaatiosta, ehkäpä jopa YK:n johdolla tapahtuvasta oikeudenmukaisesta ja demokraattisesta globalisaatiosta elähdyttää sosiaalidemokraattien idealistista vasenta siipeä. Hyvän globalisaation toteuttaminen vaatii vain, että ensin annamme kansainväliselle kapitalismille pikkusormen… ja sitten koko käden… ja sitten…>>
http://www.kolumbus.fi/aquilon/valmiit_tekstarit.htm - jaah?
muista kirjoitti:
kenenkään juhlineen tapausta... ainakin itselläni juhlamieli oli korkealla, mutta en uskaltanut sitä ääneen sanoa - sillä suurin osa kansalaisista oli ihannoinnut tätä entistä suurvaltaa.
ja yya-sopimuksen mitätöinti - voi sitä onnen aikaa, jota himmensi koiviston talouspolitiikan virheiden seurauksena syntynyt lama (omaisuuden uusjako). ei edes littyminen eu:hun pelastanut meitä sosialisteilta, vaikka toi hieman lisää järkeä... mutta myös lisää virheitä, naturat sun muut.
- bunkkeri
Missäs ja milloin natsien oppi-isä romahti? Tais olla jo vuonna 1945.
Taitaa harmittaa. Natsien takia menetimme Viipurin.- sihteeri
Viipuri tosiaan menetettiin, mutta kenekäs toimesta ? Valehdella osaat niin, että toisella puolen maapalloa nousee lämpötila 10 astetta. Syynä oli kommunistiemigranttien ja Neuvostoliittoon loikanneiden suomalaiskommunistien luottamuksen horjuttaminen Neuvostohallituksen ja Stalinin silmissä, viestitettiin ettei suomalaisiin voi luottaa. Punikeilla tavoitteena Sosialistinen
Suur-Karjalan Neuvostotasavalta. Siihen olisi kuulunut Neuvostoliiton puoleinen Karjala, Suomi, Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Norja. Lavasteina toimi Kuusisen nukkehallitus ja Mainilan laukaukset. Se Kyntterikin siellä Ruotsissa täysi Suomen syöjä. Kenenkäs toimesta se puna-armeijan marssiopas muuten sai tietonsa ? Ettei vain olisi ollut suomalaiskommunistit asialla. IKL:llään ja Suojeluskuntaan laitettiin kätyreitä ja sabotaasintekijöitä joiden tehtävänä oli epäsopua aiheittavien tietojen kerääminen Neuvostohallitukselle. Ulkovaltojen kautta kierrätettynä oletettiin, että Stalin uskoon kaiken paskan. Ei ihme ettei luottanut Suomalaiskommunisteihin. - toimesta
sihteeri kirjoitti:
Viipuri tosiaan menetettiin, mutta kenekäs toimesta ? Valehdella osaat niin, että toisella puolen maapalloa nousee lämpötila 10 astetta. Syynä oli kommunistiemigranttien ja Neuvostoliittoon loikanneiden suomalaiskommunistien luottamuksen horjuttaminen Neuvostohallituksen ja Stalinin silmissä, viestitettiin ettei suomalaisiin voi luottaa. Punikeilla tavoitteena Sosialistinen
Suur-Karjalan Neuvostotasavalta. Siihen olisi kuulunut Neuvostoliiton puoleinen Karjala, Suomi, Pohjois-Ruotsi ja Pohjois-Norja. Lavasteina toimi Kuusisen nukkehallitus ja Mainilan laukaukset. Se Kyntterikin siellä Ruotsissa täysi Suomen syöjä. Kenenkäs toimesta se puna-armeijan marssiopas muuten sai tietonsa ? Ettei vain olisi ollut suomalaiskommunistit asialla. IKL:llään ja Suojeluskuntaan laitettiin kätyreitä ja sabotaasintekijöitä joiden tehtävänä oli epäsopua aiheittavien tietojen kerääminen Neuvostohallitukselle. Ulkovaltojen kautta kierrätettynä oletettiin, että Stalin uskoon kaiken paskan. Ei ihme ettei luottanut Suomalaiskommunisteihin.1. Talvisodassa ei Viipuria vallattu. Suomalaiset itse vapaaehtoisesti kävelivät sieltä pois myöhemmin keväällä -40. Siis vapaaehtoisesti. Tyhmiä sano Einstein...
2. Maapallon lämpötila nousee 10 astetta valheistani. Kasvihuoneilmiö on kumottu, joskaan en ole koskaan siihen liiemmin uskonut. Olen ylpeä saavutuksistani, Lilius köyhtyy...
3. O.W. Kuusinen tahtoi suur- Suomen. Stalinkin pelästyi sitä ja siksi halusi vain Viipurin. Kuusisen tahdon toteutuessa olisimme tänä päivänä itsenäinen maa kuten Baltiat ja kooltamme aikas mahtava.
4. Baltia ja Suomi ovat tänään itsenäisiä maita, kiitos Stalinin toimien. Vai pystytkö 100 %:n varmasti todistamaan että muunlaisilla Stalinin toimilla näin silti olisi? Ei siis jossittelua tai jälkiviisautta. - elätä
toimesta kirjoitti:
1. Talvisodassa ei Viipuria vallattu. Suomalaiset itse vapaaehtoisesti kävelivät sieltä pois myöhemmin keväällä -40. Siis vapaaehtoisesti. Tyhmiä sano Einstein...
2. Maapallon lämpötila nousee 10 astetta valheistani. Kasvihuoneilmiö on kumottu, joskaan en ole koskaan siihen liiemmin uskonut. Olen ylpeä saavutuksistani, Lilius köyhtyy...
3. O.W. Kuusinen tahtoi suur- Suomen. Stalinkin pelästyi sitä ja siksi halusi vain Viipurin. Kuusisen tahdon toteutuessa olisimme tänä päivänä itsenäinen maa kuten Baltiat ja kooltamme aikas mahtava.
4. Baltia ja Suomi ovat tänään itsenäisiä maita, kiitos Stalinin toimien. Vai pystytkö 100 %:n varmasti todistamaan että muunlaisilla Stalinin toimilla näin silti olisi? Ei siis jossittelua tai jälkiviisautta.Talvisodassa Viipuria ei vallattu. Jatkosodassa se jätettiin lähes taisteluitta, syynä Mannerheimin tahto. Kaupunki olisi ollut täysin kivikasaa, jos puolustus olisi pureutunut alueelle kunnolla.
Stalinin toimet pelkästään eivät ole Suomen itsenäisyyden syynä, eivätkä Saksan, eivätkä muidenkaan länsivaltojen. Suurin syy itsenäisyydelle on Suomen puolustautuminen. Ilman amerikkalaisten aseiden myyntiä Neuvostoliitolle, olisi Suomi säilyttänyt rajansa. Talvisodan alussa puna-armeijalla oli joka kymmennenellä ainostaan kivääri. Kyllä näillä palstoilla on huomannut Suomen armeijan iskukyvyn väheksymisen. Yya -sopimuksessa rajoitettiin Suomen aseiden määrää, mutta ei Stalinin toimesta.
- aate
toinen jaksoi 70v. ja toinen palttiarallaa 15 v.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740