Kuolemattomuus

mutta "elää tässä maailmassa" on jo tieteenkin nimissä varmaan mahdottomuus? Kuinkahan pian maapallo täyttyisi jos vaikka joka toinen ihminen eläisi ruumiillisessa muodossa tuhat vuotiaaksi? Ennemminkin uskoisin (toivoisin) että elämä jatkuu jossakin toisessa muodossa, jossa ei sairaudet tai ikääntyminen rasita... siis maallisemmin sanottuna "henkenä". Luulen että se tieto ja ihmisen henkinen olemus ei koskaan katoa, muutenhan kaikki olisi turhaa, en tarkoita tiedolla ns. ulkoaopittua kirjatietoa vaan ihmisen henkisiä ominaisuuksia, sitä tietoa ja viisautta joka lisääntyy elämän myötä, sanotaan nyt sitten sitä vaikka ihmisen "sieluksi" yksilön henkisten ominaisuuksien varastoksi. Luulen että elämä ruumiillisessa muodossa on tavallaan kahle ymmärtää enemmän kuin vain se mikä on näkyvässä (lihallisessa) muodossa. Jos käytämme aivokapasiteetistämme vain 10% niin käytämmekö ehkä loppuja 90% vasta henkisessä muodossa? Onko se tieto elimissämme (aivoissa) vai onko se jossain mitä emme näe? Onko ihmisen sielu sähköinen energia varasto, jota emme osaa käsitellä emmekä ymmärrä sitä koska se ei ole ruumiilliseen maailmaamme mahtuva käsite.
Erittäin mielenkiintoinen aihe näin tavallisen maallikon näkökulmasta, mutta kuolemattomuutta tai sitä mihin tietoisuus katoaa kuoleman jälkeen on arvuuteltu jo vuosituhansien ajan. Ehkä se selviää sitten kun itse on vuorollaan "mullanalla". Taivaasta tai helvetistä en tiedä, mutta uskon kuitenkin että on olemassa jonkinlainen "hyvä energia".
Toisaalta taas jos esitämme kysymyksiä, miksi elämän pitäisi jatkua? Miksei se voisi vain loppua ykskaks silloin kun ruumiilliset elintoiminnot ja huom. aivojen sähköinen toiminta loppuu. Ikäänkuin sammutettaisiin valot ja se oli sitten siinä piste. Tuntuisi vähän epäreilulta, juuri kun aloit päästä hitusen jyvälle olemassa olomme tarkoituksesta, oppitunti päättyykin.
Entäpä jos tämä ruumiillinen elämämme onkin kasvamisen aikaa ja valmistautumista toisenlaiseen muotoon, toiset ovat valmiita aikaisemmin ja toiset tulevat myöhemmin perässä.
Näitä kysymyksiä voisi miettiä ikuisuuksiin, mutta nyt on pakko lähteä töihin.

Sen vuoksi meidän ihmisten on vaikea määrätä elämästämme, vaikka haluaisimmekin, koska elämämme niin maallisessa kuin maailman kaikkeudessa on suuniteltu etukäteen sovitulla tavalla.
Tätä kaikkea ei ihminen tässä elämän vaiheessa kuitenkaan ymmärrä.
Jossakin vaiheessa nuo tuntemattomat asiat meille selvitetään ennenmin tai myöhemmin. Riippuu meistä itsestämme, mikä on suunitelmien aikataulu.
Siksi ei kuolemaa ole, eikä sitä kannata pelätä.
Muita surutyössä olevia omaisia kannattaa rohkaista elämään omaa elämäänsä, omaisen kuoleman jälkeenkin,koska tapaamme vielä joissakin merkeissä kuolemattomuuden olotilassa.