Pituuskriteerit pääministeriksi ei täyty Saulilla

Valtakunnassamme on totuttu pitkiin tyyppeihin pääministerinämme. Pääministerin tulee näkyä, kun seisovat EU-johtajien kanssa yhteiskuvissa. Tynkäsiä miehiä ei huomata, taitaa Sauli kuulua niihin. Voi, voi, miehen koko on yksi ratkaisevimmista tekijöistä ulkopolitiikassa. Miten Putinkin oli Matin rinnalla niin pienen oloinen, ei hyvä, sanoisin.
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tainnut yhtään haitata.

Kyllä tärkeämpää ihmisessä on se mitä on päänsisällä, kuin pituus.

Äänestä
  • mahataa olla? Oletan että sillä julmuutta,kovuuttaa ja suttuista!

    Äänestä

Taitaa olla parempi, että tämä "mannertenvälinen nahjus" tyytyy loppuvuoden katsomaan peiliin ja toistamaan mielessään:"Minä olen EU:n puheenjohtajamaan pääministeri ja minun sanomisillani ja tekemisilläni ON merkitystä!" Voi olla, että ainakin itse jopa uskoo sen. Sitten voikin etsiä netistä uuden bimbon uudeksivuoden heilaksi.

Äänestä
  • ei edes ole pystynyt ratkaisemaan kahden lautasen ongelmaa. Ei ole ollut miestä sanomaan haloselle, että pysyisi poissa.

    Äänestä

"Voi, voi, miehen koko on yksi ratkaisevimmista tekijöistä ulkopolitiikassa. "

Hehheh, varmaan jossain Bananalandiassa. Kyllä kansainvälisillä areenoilla kielitaito ja mitä sillä kielitaidolla on sanottavavaa, ovat paljon ratkaisevampia. Vanhasella ei ole paljoa sanottavaa ja senkin vähän hän sanoo tankeroenglannilla.

Äänestä

pääministeriksi. Mitataan eduskunnan virallisella mittausasemalla. Jos pisin on oikeistolainen, valitaan siinä tapauksessa kuitenkin aina demari.

Äänestä
  • Tietyt Suomen missikilpailut järjestetään kerran neljässä vuodessa, korpikansa valitsee missinsä. Miehistäkään ei tänä päivänä tiedä kumpaa sukupuolta ne ovat, niin miss-titteli riittää. Katainenkin maalaa huuliaan ja alahuulessa näyttää vielä olevan silikonikorostus turpeammaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koko ratkaisee kirjoitti:

Valtakunnassamme on totuttu pitkiin tyyppeihin pääministerinämme. Pääministerin tulee näkyä, kun seisovat EU-johtajien kanssa yhteiskuvissa. Tynkäsiä miehiä ei huomata, taitaa Sauli kuulua niihin. Voi, voi, miehen koko on yksi ratkaisevimmista tekijöistä ulkopolitiikassa. Miten Putinkin oli Matin rinnalla niin pienen oloinen, ei hyvä, sanoisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu