Ihmisoikeusrikkomuksia asevelvollisuudess

Amnestykin tutkii?

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt painostavat Suomea tasa-arvoisuuteen myös asepalveluksen suhteen.

Ne ovat puuttuneet jehovien automaattiseen vapautukseen, ja nyt puolustusminiteriö tutkii jehovien saattamista asevelvollisuuden piiriin. Ja tarkastelee myös muita vapautusperusteluja.

Kerrankin nämä ihmisoikeusjärjestöt puuttuvat oikeaan ongelmaan, eivätkä vain lässytä ja paijaile jonkun itkuiikka-Simo Hovarin ruikutuksen parissa.

Eikös sivaritkin aina vaadi tasa-arvoa? Nyt sitä lienee tulossa.

7

520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hana

      "Ne ovat puuttuneet jehovien automaattiseen vapautukseen, ja nyt puolustusminiteriö tutkii jehovien saattamista asevelvollisuuden piiriin."

      Väärään suuntaan ollaan menossa. Minusta moni asia muutenkin täällä Suomen valtion hyvinvointiyhteiskunnassa menee päin persettä. Menköön nyt sitten perseelleen kaikki lopullisesti.

      Seuraavaksi saisivat puuttua puolustusministeriössä asevelvollisuuden kokonaan lakkauttamiseen ja perustaa joku "järkevämpi" tapa hoitaa maanpuolustuksen. Rahasta se ei voi olla enää kiinni, koska sitä rakennetaan hienoja Turun kaupungin kirjastotalojakin valtion avustuksella -ja Helsingin konserttitaloja! :)

      "Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät?" :D

      • Puolustus Kusee

        Joo-o omasta mielestäni on oikein, jos uskomus tai vastaava kieltää aseisiin tarttumisen, että ei pistetä aseisiin.
        Toisaalta sitten taas jos nykyisin "liika" lihavatkin saavat vapautuksen armeijasta, sekä narkkarit ja ne jotka saavat hullunpaperit hankittua.
        Monesti on kuullut jo että armeijassa on liikaakin väkeä ja mielestäni sen voisi pistää vapaaehtoiseksi, koska kyllä niitä aina löytyy jotka käyvät yms yms.
        Naurettavan helpolla kaverinikin hankki hullunpaperit alle puolen tunnin valituksella psykiatrille jonka paperin sitten näytti kutsuntalautakunnassa ja vapaa ja taatusti työssä saanut enemmän rahaa elääkseen.
        Ja hullunpaperit eivät muuten tällein btw ole haitannut yhtään työnsaantia miltään alalta kuten pankkiala.. ovat ottaneet vitsinä ja nerokkaana ideana.


    • yx sivari

      Erittäin hyvä asia että meidän sivareiden kauan huutelema tasa-arvo toteutuu edes pikkuhiljaa.

      En tiedä muista mutta minusta tasa-arvo saattaa joskus myös velvoittaa johonkin. Välillä tuntuu että tasa-arvoa käytetään keppihevosena vain jotta saataisi lisää oikeuksia ja samalla voitaisiin laistaa joitakin velvollisuuksia.

      Sivarinkin käyminen on velvollisuus. Ja senkin voi tehdä hyvin.

      • Ubii

        koskee vain jotain tiettyä ihmisryhmää, on aivan perusteltua käyttää tasa-arvoa "keppihevosena". Vai?


      • biiibaaa
        Ubii kirjoitti:

        koskee vain jotain tiettyä ihmisryhmää, on aivan perusteltua käyttää tasa-arvoa "keppihevosena". Vai?

        Olkaa nyt sivarit tyytyväisiä kun tasa-arvoa toteutetaan. Aloite on peräisin ihmisoikeusjärjestöiltä.

        Tasa-arvo voi toteutua myös näinkin päin, että annetaan velvollisuuksia ihmisille, jotka ovat ennen olleet vapautetut siitä.

        Keppihevosella tässä tarkoitetaan ilmeisesti sitä vaatimista, jolla pelkästään yritetään saada etua itselleen mukamastasa-arvon nimikkeellä.

        Kaikki asiat eivät millään mene tasan tässä maailmassa. Eikös ole sekin kovin epätasa-arvoista että joku sairastaa enemmän ja käyttää enemmän julkisia varoja terveytensä hoitoon? Tai se että joku maksaa veroja enemmän kuin muut?


    • Cooley

      ...kun voi ottaa kaksi eteen?

      Kyllä tämä Jehovan todistajien tilanteen tarkistaminen on taas niin takapajuista touhua, ettei paremmasta väliä! Pistää ihmetyttämään miten vanhoillisesti tässä maassa ajatellaan, kun kaikki otsikointikin aiheen tiimoilta on mennyt linjaa "jehovan todistajat armeijaan?". Toivottavasti aihetta kuitenkin tutkitaan lähinnä siltä kantilta, löytyykö muihin uskontokuntiin kuuluvien ihmisten elämänkatsomuksesta perusteita rauhanaikaiseen vapautukseen. Ja toivon mukaan listalta löytyy myös evankelis-luterilainen seurakunta.

      Mielestäni jokaisella ihmisellä pitäisi olla oikeus kieltäytyä palveluksesta ihmisoikeuksien, yksilönvapauden ja eettisen vakaumuksen perusteella, riippumatta mistään uskonasioista!

      Yleisesti peräänkuuluttaisin näissä asevelvollisuusasioissa VIHDOINKIN järkiperäistä keskustelua propagandapaskan, korpisoturiromantiikan ja tämän ikuisen "oikeat miehet" vs. "sivarihomot" vastakkainasettelun sijasta.

      Isänmaallinen voi olla, vaikka kanta näissä asioissa olisikin yleisen asevelvollisuuden lakkauttaminen.

    • Cooley

      ...niin tasa-arvo-ongelma on se, että muilla ryhmillä ei ole eettiseen vakaumukseen perustuvaa oikeutta vapautukseen, kuin jehovan todistajilla. EI SIIS SE, ETTÄ JEHOVAT EIVÄT JOUDU ARMEIJAAN.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe