Säälin syvästi Venäjän

kansaa

Tuollaisen hirviön käsissä joutuu elämään, joka tukahduttaa totuuden ja ajaa Venäjän oman mielisairaaseen, vainoharhaiseen, vääristyneeseen todellisuuteen, jossa totuudella ei ole mitään sijaa.

Venäjällä oli orastava demokratia ja Putin tylysti murhautti sen. Putin on äärimmäisen paha, äärimmäisen kiero, äärimmäisen sairas.

Venäjä on tällä hetkellä niin pimeä piste, että en ymmärrä, kuinka kukaan täysijärkinen pystyy siellä elämään. Ajattelevien ihmisten täytyy sulkea silmänsä, sulkea korvansa ja kovettaa sydämensä, jotta kestäisivät siellä elää.

Venäjän kärsimyskin on vielä pientä siihen, mitä Tsetsenian kansa joutui kärsimään Putinin pahuuden tähden. 250 000 siviiliä on tuhottu, naisia ja lapsia tapettu. Tsetsenian kansasta on tullut Putinin veriuhri. Täysin vaiettu äärimmäisen raaka joukkomurha, joka on vain ja ainoastaan tämän uuden pimeyden ruhtinaan käsialaa.

Meillä suomalaisilla on vielä asiat kohdallaan ja kansa on onneksi heräämässä. Kaikkein pahinta on, että Halonen ja Erkko on kytkenyt itsensä tuohon äärimmäiseen pimeään pisteeseen ja haluaa syöstä sinne myös Suomen kansan. Meillä olisi vaihtoehto turvata olemassaolomme, mutta niin pahat voimat on päästetty Suomessa valtaan, että he ovat tehneet kaikkensa tehdäkseen Suomesta suojattoman maan. Tätä en voi ymmärtää, en vain voi.

Olkaa onnellisia jokaisesta turvatusta, rauhallisesta päivästä, jonka saatte elää. Venäjän kansalle se ei ole enää mahdollista. Suomen kansan tulevaisuus on nyt Jumalan käsissä.

11

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heti aamulla!

      Kyllä se päivä vielä sullekin alkaa paistaa!

    • papparainen

      Venäjällä. Syy ovat monet, mutta suurin on varmaan ortodoksikirkko. Jääkö Putin historiaan Venäjän nostajana vai laskijana?

      Putinissa on hyvää, mutta hänen lapsuutensa on ollut liian rankka, mutta niihin lähtökohtiin katsoen hän on onnistunut hyvin. Putin tarvitsee nyt hyviä neuvoja ja rakkaudellista suhtautumista. Tärkeinä olisi, jos hän voisi saada nostettua koko Venäjän kansan elintasoa ja voisi todistaa Venäjän kansalle oikeusvaltion olemassaolon, kansa kaipaa Venäjällä tulevaisuutta, turvallisuutta ja uskoa elämään. Liian monet kuolee viinaan edelleen toivottomana, ja se aine tuhoo liian paljon siellä. Putinin yksi puhe viinaa vastaan ja sen haittojen muistuttaminen voisi saada ihmeitä aikaan, se olisi miljardi luokan säästö vuositasolla. Jos hän säätäisi kieltävän lain kalja- ja viinamainonnasta TV:ssä ja lehdissä. Se laittaisi jo Venäjän nousuun ja Venäjä voisi tulla suurvallaksi viidessä vuodessa.

      Taas on vaarassa, että rahat menee vääriin paikkoihin niin kuin kylmänsodan aikana, vaikka kansan hyvinvointi on suurin turvallisuuden tae eikä aseet.

      • joka lähtöön..

        'Papparaiselta' haluaisin perusteluja miksi juuri ortodoksikirkko on hänen mielestään Venäjän kuvitellun 'ahdingon' syy.
        Oman käsitykseni mukaan ortodoksiuskonto on mielummin vapaampi ja enemmän ihmisen heikkouksia ymmärtävä, mitä vaikkapa oma pääuskontomme.
        Vai ajatteleeko 'papparainen' siten, että Venäjälle pitäisi 'demokratian' viennin ohella viedä uusi uskontokin? Ehkä tämä meidän omamme? Tämä tavara ja rahauskonto.
        Mitä tulee viinaan... on suomalaisten ja venäläisten viinankäyttö näköjään melko samanlaista.
        Entisen (tätä nykyistä paremman) vallan aikana oli sentään hyvää viinaa saatavilla, mistä ei myrkytystä saanut.
        Ettäkö viinan haittoja korostamalla suurvallaksi? Tämän vinkinhän voisit toimittaa omille päättäjillemmekin.


    • taskulamppu,

      niin johan valkenee.
      Sulla on liian paljon näitä pimeitä pisteitä.

    • ei sääli...

      Aika usein tulee miettineeksi mitä sellaisten ihmisten päässä liikkuu, jotka vetävät Jumalan omien sanojensa tueksi.
      Heillä on on oltava todella kova auktoriteettikaipuu.
      Ihmisillä on -niin kuin tiedämme- auktoriteetteja moneen lähtöön, mutta jos kuvitellaan tämän Venäjän kansasta kirjoittavan olevan nainen, niin hänen lähin auktoriteettinsa on tietenkin silloin oma isä.
      No...nyt voisi ajatella, miten suhde isään ei oikein toimi, ja siitä syystä hän on ottanut isäänsäkin vahvemman auktoriteetin -Jumalan- minkä 'käskystä' sitten jakelee ruusuja ja risuja yksilöille ja kansoille...

    • saarnaa, mutta

      mitkä olikaan ne parannuskeinot? Mitä meidän pitää tehdä että Venäjällä asiat sujuisi paremmin? Jokin konkreettinen esimerkki.. ja mielummin monta, kun yksi ei taida tehota mitenkään.

    • diktarius

      Ei se meno muutu, jos ei kansa ota valtaa omiin käsiin

      • kansanvaltaan

        Nyt, jos koskaan Venäjällä olisi vallankumouksen paikka! Tsaari Stalinin aikana käytiin sotia ja kansa oli muutenkin heikoilla, mutta nyt kun tiedonkulku internetin ym. johdosta on vapaata, niin kansan mahdollisuus siirtyä demokratiaan on ihan toisenlainen. Sääli vaan, kun venäläisillä ei ole mitään alkeellistakaan kokemusta, mitä demokratia on käytännössä.


    • trgergergerg

      Kauanko aatelitte että venäjän kaltaien maa olisi pystyssä jos sinne valitasiin joku sauli n tapanen presidentiksi? tulis vallan kaapaus alta viikossa. olihan niillä siellä "länsimaalaistyyppinen" presidentti jeltsin ei siitäkään mitään onnistunutta tullut lopulta.

      • meitähuijataa

        Saulihan on oiva putinilainen hämärämies, ujutti ohi eduskunnan isäntämaasopimuksen.


    • tsaarit

      Venäjällä on voimatekijöitä oligarkit, Putin mukaan luettua, armeija, tiedustelupalvelut ja ne vie venäjää eikä tava ihmisellä ole asiaan mitään sanomista. Raha ja ryöstömahdollisuudet yhdistää voimatekijöitä. Murhia tapahtuu, ettei voimatekijöiden rikokset paljastuisi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe