Pinochet pelasti maansa kommunismilta!

Augusto, terveyttä monta vu...

Elämästään chileläisessä sairaalassa taisteleva Augusto Pinochet on kansansa suuresti arvostama kansakunnan isähahmo. Enemmistö chileläisistä tiesi että vuoden 1973 tapahtumat olivat välttämättömiä.

Tuolloin sosialisti, piilokommunisti Allende sai laivalasteittain aseita Neuvostoliitosta ja muista kommunistimaista. Tarkoituksena oli suorittaa verinen vallankaappaus ja muuttaa Chile Kuuban tapaiseksi kommunistidiktatuuriksi. Kymmenet tuhannet olisivat menettäneet henkensä puhdistuksissa. Sadattuhannet olisivat joutuneet lähtemään maanpakoon.

Pinochet tiesi tämän ja iski ensin. Vain 3000 paatunutta kommunistia ja heidän hengenheimolaistaan tehtiin pysyvästi vaarattomaksi, he katosivat. Tämä oli pieni uhraus ja sen Chilen kansa tietää. Kommunismin tie olisi ollut kymmenen kertaa pahempi!

On siis hyvä suomalaistenkin sosialistien, vihreiden ja muiden kommunistien muistaa mikä on Chilen kansan enemmistön mielipide ennen kuin alatte Pinochetia asiattomasti herjaamaan. Hän tulee kuollessaan saamaan maassaan suuren valtiomiehen hautajaiset!

15

433

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aivan varmaa

      Josef Stalin pelasti myös maansa kommunisteilta. Hän telotutti suuren joukon eteviä, vakaumuksellisia kommunisteja, joiden päästyä valtaan Neuvostoliitto olisi vielä tänäkin päivänä olemassa. Stalinin tehokkaiden toimenpiteiden vuoksi hänen jälkeensä valtaan nousivat osaamattomat moukat, joiden johdolla kommunismi romahti muutamassa vuosikymmenessä.

      Tästä syystä Suomessakin olisi hyvä ryhtyä viettämään Stalinin syntymäpäivää yleisenä juhlapaivänä.

    • Augusto tervehtyy

      sairaudestaan niin, että saadaan asetettaa tuomioistuimen tuomittavaksi ihmisoikeusrikkomuksista.

      • Jorte

        Toivottavasti joukkomurhaaja retale pysyy hengissä niin kauan että saadaan pujottaa köysi kaulaan.


      • mitään väärää

        Kommunismi on kuin syöpäkasvain. Samalla tavalla kuin syöpä, sekin pitää leikata pois kokonaan. Valitettavsti tervettä kudostakin menee mukana mutta kokonaisuuden kannalta se on merkityksetöntä.


      • He saivat sitä mitä tilasivat
        Jorte kirjoitti:

        Toivottavasti joukkomurhaaja retale pysyy hengissä niin kauan että saadaan pujottaa köysi kaulaan.

        Kommunistit valmistautuivat kaappaamaan vallan. Silloin veri olisi virrannut valtoimenaan, kymmenet tuhannet olisivat kuolleet. Nyt poistettiin kolme tuhatta kovaa kommunistia. Se on pieni hinta ja sen Chilen kansa tajuaa!


      • tajua asia
        mitään väärää kirjoitti:

        Kommunismi on kuin syöpäkasvain. Samalla tavalla kuin syöpä, sekin pitää leikata pois kokonaan. Valitettavsti tervettä kudostakin menee mukana mutta kokonaisuuden kannalta se on merkityksetöntä.

        "- Globaalin kapitalismin suhde markkinatalouteen on kuin syövän suhde ihmiskehoon. Syöpä kehittyy, kun yksi solu unohtaa olevansa osa kokonaisuutta ja ryhtyy kasvamaan hallitsemattomasti. Lopulta se tuhoaa koko kehon, vaihtoehto on demokratia ja markkinatalous,"
        http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/30.lokakuu/MARK4298.HTM


    • Sankari.

      Pinochet: SI!

      Allende: NO!

    • sdgfse

      Sosiaalidemokratian ja hyvinvointiovältion synnyn, siksi maa on edelleen puoliksi banaanivaltio, kehitysmaa, jossa rikkat linnoittautuu omille alueilleen, eivät voi lähteä baanalle samalla tavalla kuin esimerkiksi pohjoismaissa..pelkäävät ja sellainen diktatuurihan on toimiva pelkästään aseilla uhkaamalla, demokratiasta tietoakaan.

      • röhönauraja

        Chile on Etelä-Amerikan vaurain valtio, ainoa hyvinvointivaltio koko mantereella. Pinokkion aikana Chile vaurastui ja muuttui lopulta demokraattiseksi ja vakaaksi. Toisin olisi käynyt jos Neuvostoliitto olisi ottanut vallan. Repikää siitä kommunistit.


      • tai sen
        röhönauraja kirjoitti:

        Chile on Etelä-Amerikan vaurain valtio, ainoa hyvinvointivaltio koko mantereella. Pinokkion aikana Chile vaurastui ja muuttui lopulta demokraattiseksi ja vakaaksi. Toisin olisi käynyt jos Neuvostoliitto olisi ottanut vallan. Repikää siitä kommunistit.

        puutten suurta määrää, annetaan paikalla olleen kertoa:

        "– Allende ei ollut kommunisti, vaikka oikeisto hänestä yritti sitä tehdä. Hän ajoi maahamme pohjoismaista sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia. Allende kansallisti maan 80 suurinta yritystä, mikä koettiin Yhdysvaltojen sekä monien Euroopan maitten kannalta liian vaaralliseksi, sillä jos asiat olisivat Chilessä sen jälkeen menneet hyvin, olisi se ollut esimerkki omavaraisuuteen ja keskinäiseen yhteistyöhön muille Etelä-Amerikan maille ja siten kova isku Etelä-Amerikassa isännöiville kansainvälisille suuryhtiöille. Se oli vallankaappauksen todellinen syy."
        http://www.kauhajoenkunnallislehti.fi/artikkeli.asp?uutinen=2178

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000001088623

        "USA toteuttaa vallankaappauksia yhtiöiden tarpeiden mukaan"
        http://hirvasnoro.blogspot.com/2006/07/usa-toteuttaa-vallankaappauksia.html

        Nyt mantereella on kyllästytty USA:n sanelemaan politiikkaan ja köyhyyteen. "Venezuela, Kuuba, Argentiina, Brasilia, Chile, Uruguay. Ja sunnuntaina joukkoon liittyy todennäköisesti Bolivia. Alueellisesti suurinta osaa Latinalaisesta Amerikasta johtavat vasemmistolaiset presidentit."
        http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/12/vasemmistobuumi-latinalaisessa.html


      • MEG
        röhönauraja kirjoitti:

        Chile on Etelä-Amerikan vaurain valtio, ainoa hyvinvointivaltio koko mantereella. Pinokkion aikana Chile vaurastui ja muuttui lopulta demokraattiseksi ja vakaaksi. Toisin olisi käynyt jos Neuvostoliitto olisi ottanut vallan. Repikää siitä kommunistit.

        Pinochet petti sotilasvalansa ja isänmaansa asettuessaan usa ja cia-n käyttöön, yhteistoimintamieheksi, O.V Kuusisen tapaan.


    • Jose`s

      Oikeuttaako poliittinen mielipide myös kiduttamaan ihmisiä?, ette varmaan tiedä mitä kaikkea siellä tehtiin miehille, naisille, kokonaisille perheille?. Dinan kiduttajat olivat ehkä maailman hirveimpiä rääkkääjiä!!!.

      • ovat paikallaan

        Kommunistit, ihmiskunnan saasta, pitää pyyhkiä kansasta, vaikka sitten verellä!


      • reinaajaa, joka
        ovat paikallaan kirjoitti:

        Kommunistit, ihmiskunnan saasta, pitää pyyhkiä kansasta, vaikka sitten verellä!

        et tiedä historiasta mitään eli mene muille palstoille riehumaan! Täällä sinua ja mielipiteitäsi ei kaivata, onneton tunari!


      • Joses`s
        ovat paikallaan kirjoitti:

        Kommunistit, ihmiskunnan saasta, pitää pyyhkiä kansasta, vaikka sitten verellä!

        KIDUTUS!!! Niin että vaimosi riisutaan edessäsi alastomaksi ja herjataan mitä hirveimmin sanoin, sitten kidutetaan sähköllä. Sitä annetaan kaikkialle, varsinkin nänneihin, suuhun, peräaukkoon ja vaginaan, aina vaan suuremmalla jännitteellä????.
        Ai niin, sitä ennen sitä sähköä on annettu sinulle kiveksiin, jotta tietäisit miltä se tuntuu!!!!.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe