Suomi on tällä hetkellä itsenäisempi kuin koskaan historiansa aikana. Pitkälti saamme kiittää siitä EU-jäsenyyttä. EU on tuonut maallemme ennennäkemätöntä ja todellista vaikutusvaltaa. Koskaan maamme ministerit eivät ole paistatelleet koko maailman mediassa kuin nyt puheenjohtajuuskaudella. Vain sellainen maa on todella itsenäinen, jolla on vaikutusvaltaa ympäristöönsä ja yleensä maailmaan. Ennen jäsenyyttä maamme oli syrjäinen, unohdettu ja kyykytetty valtio, jota muu maailma lähinnä sääli. Nyt on toinen ääni kellossa. Rinta rottingilla maailman politiikassa muiden mukana. Hyvä näin ja jatkukoon tämä ikuisesti.
Eläköön Suomi!
7
359
Vastaukset
- valittujen palojen kestotil...
..tietysti ja samaa mieltä! maailman johtajat hyppäävät ihan solkenaan kyselemässä neuvoja karismaattisilta kansanjohtajilta haloskalta ja vanhasen matilta...että kyllä täällä on vaikutusvaltaa vaikka muille jakaa...
- unionisti
pitkä paska! Anna kiitos itsenäisyydestämme niille , kenelle se kuuluu. Et varmaan ymmärrä, mitä tarkoitan, mutta voin sen sinulle kertoa, että sotaveteraanit ovat se ainoa oikea kohde, jota voimme kiittää itsenäisyydestämme. Siinä asiassa ei EU:lla ole karvan vertaa tekemistä. HÄPEÄ UNIONISTI!!
- eurokansalainen
unionisti kirjoitti:
pitkä paska! Anna kiitos itsenäisyydestämme niille , kenelle se kuuluu. Et varmaan ymmärrä, mitä tarkoitan, mutta voin sen sinulle kertoa, että sotaveteraanit ovat se ainoa oikea kohde, jota voimme kiittää itsenäisyydestämme. Siinä asiassa ei EU:lla ole karvan vertaa tekemistä. HÄPEÄ UNIONISTI!!
..ompas siinä eu kansalaisella rouheaa kielenkäyttöä unionimme vankimpia puolustajia kohtaan...siniristilipulla on voinut jo viimeisen kymmenen vuoden aikana lähinnä huitoa kärpäsiä..en viittinyt sanoa pahemmin....aika hauska yksityiskohta tästä suomalaisesta eu päätöksenteosta on että kaikki mitä eu:sta tulee tai mitä siihen kuuluu olemme siunanneet yhdellä kansanäänestyksellä silloin kun sanoimme KYLLÄ eu:lle. toista kertaa ei kansalta turhanaikuisia asioita kysellä....
- talollinen
Sellainen olisi epädemokraattista. Halonen ja Vanhanen nyt vain ovat kestäviä Suomen johdossa.
- talollinen
eurokansalainen kirjoitti:

Parempi kun ei kysellä tätä EU:n perustuslakiakaan.
- nomex
talollinen kirjoitti:
Sellainen olisi epädemokraattista. Halonen ja Vanhanen nyt vain ovat kestäviä Suomen johdossa.
Verrata erinomaisesti hitleriin
- talollinen
Hienoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455110Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151389Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481329- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41000Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783