Mistä kiittäisimme?

Hansson

Palstan avauksissa hyökätään monia asioita vastaan. Luterilaista kirkkoa on ruoskittu, ekumeenista neuvostoa ylenkatsottu, viimeksi on kritisoitu YLEä katolilaisten syrjimisestä.

Ottamatta tässä yhteydessä kantaa noiden mainittujen hyökkäysten oikeutukseen haluaisin vaihteeksi lukea ajatuksia siitä, mitkä asiat teidän mielestänne meillä Suomen katolilaisilla ovat erityisen hyvin. Mistä voisimme kiittää? Mikä meillä on paremmin kuin vaikkapa Gdanskissa tai jossakin keskustelussa mainituksi tulleessa Los Angelesin hiippakunnassa?

Yksi mieleen tuleva kiitoksen aihe on, että meillä on kaikissa seurakunnissa oma pappi (näin ei muualla aina ole, ei kaikissa eurooppalaisissakaan seurakunnissa), ja messua vietetään kaikissa seurakuntakirkoissamme ainakin lähes joka päivä.

26

1653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiaa...

      Meillä on ainakin piispa ja papit, jotka ovat uskollisia kirkon opetukselle. Siitä on pakko olla kiitollinen. Olin viimeksi Saksassa vierailemassa, ja messussa saarnattiin sitä sun tätä eikä edes uusia liturgisia ohjeita normeerattu millään tavalla. Siellä vaan lasiset kannut melkein läikkyy yli, kun pappi konsekroi... Oli kamalaa nähtävää. Olen omassa seurakunnassani pannut merkille, että ihan keskeiset kristinuskon asiat tulee selville, jos kuuntelee papin saarnan ja osallistuu messuun jatkuvasti. Esim. ristinkuolema ja sovitus on asioita, joita ei kaikkialla (esim. luterilaisessa kirkossa) ymmärretä enää juuri ollenkaan.

      Olen ihan aidosti kiitollinen katolilaisuudestani, juuri Suomessa. Tosin hienoin asiahan on se, että saa olla kiinni sakramenteissa, ja siten itse Jeesuksessa.

      • CSPB+

        Monasti nousee pintaan tarpeetonkin kriittisyys.
        Hyvä on se, että huolimatta taloudellisista vaikeuksista hiippakunta ja seurakunnat toimivat.
        Elän toivossa, että asiat tulevat menemään paremmin. Tähän on kaikki syy uskoa ja toivoa.
        Kristus ei hylkää morsiantaan.

    • Antero Avomieli

      Minä kiittäisin hyvistä papeista ja monista seurakuntalaisista, varsinkin heistä ketkä tekevät pyyteetöntä hyväntekeväisyystyötä kirkossa meidän kaikkien hyväksi, monet tekevät sitä normaalin päivittäisen ansiotyön lisäksi. Monet heistä ovat äänettömiä ja näkymättömiä hyvässä työssään.

    • Johanna L.

      Kiitoksen paikka on rukouksessa, ei nettikeskustelussa. Itse toivoisin kovasti, että voisin jonakin päivänä kiittää:

      1. Suomen ev.-lut. kirkkokuntaa Pyhän Henrikin reliikin jättämisestä vainajan oman kirkon haltuun.

      2. Suomen luterilaisia valveutuneisuudesta huolehtia uskonnollisten vähemmistöjenkin oikeuksista, jotka ovat kaukana ns. katolisten maiden tilanteesta.

      3. Suomen ekumeenista neuvostoa uskontokuntien yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisestä niin, että kaikille tulevat samat yhteiskunnalliset oikeukset, ml. verotus.

      4. Suomen ekumeenista neuvostoa reliikkijupakan kaltaisten tilanteiden ehkäisemisestä.

      5. YLE:ä eri uskontojen tasavertaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta sekä katolista kirkkoa koskevien positiivistenkin uutisten välittämisestä.

      6. YLE:ä katolisen hengellisyyden esittelemisestä tai ainakin huomioimisesta.

      jne.

      Jos ja kun mikään edellä mainituista ei ole toteutunut, kiitosrukoukseen ei ole (vielä) aihetta. Mutta toivossa on hyvä elää. Ja niin kauan tämä "sorvi" höyryää!
      4.

      • tyyris tyllerö

        "Kiitoksen paikka on rukouksessa, ei nettikeskustelussa.
        ---
        Jos ja kun mikään edellä mainituista ei ole toteutunut, kiitosrukoukseen ei ole (vielä) aihetta."

        Siis elämäsi katolilaisena, juuri Suomessa, on pelkkää tuskaa? Mikään ei ole tässä ja nyt mielestäsi niin hyvin, että voisit iloita ja kiittää? Nettikeskustelu voi olla vain harmien purkamista, ei yhteisen ilon jakamista?

        Olen pahoillani puolestasi. Elämäsi täytyy olla rankkaa.
        Adventin aikana voisi yrittää vähän hellittää kaikesta syyttelystä ja kiukuttelusta ja miettiä oman sisimpänsä tilaa. Ei kiitos voi rukouksessakaan olla aitoa, jos ei lähimmäisiään osaa mistään kiittää ja arvostaa.

        Mitä tulee itse avaukseen, minä olen kiitollinen siitä, että viisaat ja Suomen katolilaisille omistautuneet papit (erityisesti hollantilaiset) ovat luoneet hyvät ja kunnioittavat suhteet maamme muihin kirkkokuntiin.

      • hyvää asiaa
        tyyris tyllerö kirjoitti:

        sillä aina on kiitoksen aihetta, kristityllä ainakin. Kiitollisuus on kristillinen elämänasenne.

        "Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. Henkeä älkää sammuttako." Tess. 5:16-19

      • Ajatteleva katolilainen

        Vaikka sinua, Johanna hyvä, on riepoteltu täällä melkoisesti, minun on pakko sanoa omasta puolestani, että ainakin tuo listasi on oikein hyvä ja asiallinen.

        "Hyvät ja luottamukselliset ekumeeniset suhteet" tarkoittavat juuri sitä, että yhteisiin ongelmiin tartutaan kuin härkää sarvista - ja mieluiten yhdessä.

      • sivusta seuraaja
        tyyris tyllerö kirjoitti:

        "Kiitoksen paikka on rukouksessa, ei nettikeskustelussa.
        ---
        Jos ja kun mikään edellä mainituista ei ole toteutunut, kiitosrukoukseen ei ole (vielä) aihetta."

        Siis elämäsi katolilaisena, juuri Suomessa, on pelkkää tuskaa? Mikään ei ole tässä ja nyt mielestäsi niin hyvin, että voisit iloita ja kiittää? Nettikeskustelu voi olla vain harmien purkamista, ei yhteisen ilon jakamista?

        Olen pahoillani puolestasi. Elämäsi täytyy olla rankkaa.
        Adventin aikana voisi yrittää vähän hellittää kaikesta syyttelystä ja kiukuttelusta ja miettiä oman sisimpänsä tilaa. Ei kiitos voi rukouksessakaan olla aitoa, jos ei lähimmäisiään osaa mistään kiittää ja arvostaa.

        Mitä tulee itse avaukseen, minä olen kiitollinen siitä, että viisaat ja Suomen katolilaisille omistautuneet papit (erityisesti hollantilaiset) ovat luoneet hyvät ja kunnioittavat suhteet maamme muihin kirkkokuntiin.

        Johannan lista on varsin mainio, toki se voisi olla pitempikin. Monien "henkkalaisten" tuska
        konkretisoituu pian, kun joutuvat tuijottamaan
        tyhjää koloa hiippakunnan pääalttarissa.
        Uutisoinnissa toivoisi laajakatseisuutta ja reiluutta ennenkaikkea Sanoma Oy:n julkaisuissa.
        Itse en edes seuraa kirkkomme uutisia kotoisista
        uutistuuteista. Se kun on niin surkuhupaisaa.
        Tähän Johannakin viittasi aiemmin.
        Mihin viitataan ns. hyvillä papeilla?Neokatekumenaaleihin, joita edellinen piispa vastusti viimeiseen asti? Opus Deihin, jota niin kovin moni katsoo epäroiden? Pyhän sydämen veljeskuntaan, joka jostain kumman syystä erotti
        toivomme suomalaisesta papista? Nämä edellä mainitut kolme eivät todellakaan kuulu siihen top ten kolmikkoon,joita toivoisin tänne.

      • Hihittäjä
        sivusta seuraaja kirjoitti:

        toi top ten kolmikko on hyvä juttu. :D

        "Siis elämäsi katolilaisena, juuri Suomessa, on pelkkää tuskaa?"

        Niin en ole koskaan sanonut. Iloitsen suuresti muun muassa jokaisesta kirkkoomme liittyvästä tai paremminkin esi-isiensä katoliseen uskoon palaavasta.

        "Mikään ei ole tässä ja nyt mielestäsi niin hyvin, että voisit iloita ja kiittää?"

        Jos katsoisin pelkkää omaa napaani, voisin laulaa hallelujaa koko ajan. Mutta olen kovin ekumeeninen ja politiikassa aktiivinen ihminen, joka kantaa huolta toisistakin.

        "Nettikeskustelu voi olla vain harmien purkamista, ei yhteisen ilon jakamista?"

        Sana on vapaa, just go ahead.

        "Olen pahoillani puolestasi. Elämäsi täytyy olla rankkaa."

        Ei ole, vakuutan. Silloin tällöin saan extra-piristystä elämääni esimerkiksi lukemalla ev-lut kirkon tilastoja.

        "Adventin aikana voisi yrittää vähän hellittää kaikesta syyttelystä ja kiukuttelusta ja miettiä oman sisimpänsä tilaa."

        Samat sanat.

        "Ei kiitos voi rukouksessakaan olla aitoa, jos ei lähimmäisiään osaa mistään kiittää ja arvostaa."

        Osaan kyllä kiittää, kun siihen on aihetta. Kysy vaikka työtovereiltani.

        "Mitä tulee itse avaukseen, minä olen kiitollinen siitä, että viisaat ja Suomen katolilaisille omistautuneet papit (erityisesti hollantilaiset)..."

        Joo, joo allekirjoitan joka sanan.

        "...ovat luoneet hyvät ja kunnioittavat suhteet maamme muihin kirkkokuntiin."

        Juuri noin sanoin itsekin vielä vuosi sitten, etten rakkaiden lut(h)erilaisten aiheuttamaa reliikkijupakkaa. Valitettavasti sen jälkeen "hyvät ja kunnioittavat suhteet" ovat olleet kyllä meidän puoleltamme olemassa, mutta eivät enää ihan muiden.

      • sivusta seuraaja
        Hihittäjä kirjoitti:

        toi top ten kolmikko on hyvä juttu. :D

        Lautetaan hihittäjälle top trio, niin ei mene päivä ihan sekaisin. Hihi hihi...

      • tyyris tyllerö
        Johanna L. kirjoitti:

        "Siis elämäsi katolilaisena, juuri Suomessa, on pelkkää tuskaa?"

        Niin en ole koskaan sanonut. Iloitsen suuresti muun muassa jokaisesta kirkkoomme liittyvästä tai paremminkin esi-isiensä katoliseen uskoon palaavasta.

        "Mikään ei ole tässä ja nyt mielestäsi niin hyvin, että voisit iloita ja kiittää?"

        Jos katsoisin pelkkää omaa napaani, voisin laulaa hallelujaa koko ajan. Mutta olen kovin ekumeeninen ja politiikassa aktiivinen ihminen, joka kantaa huolta toisistakin.

        "Nettikeskustelu voi olla vain harmien purkamista, ei yhteisen ilon jakamista?"

        Sana on vapaa, just go ahead.

        "Olen pahoillani puolestasi. Elämäsi täytyy olla rankkaa."

        Ei ole, vakuutan. Silloin tällöin saan extra-piristystä elämääni esimerkiksi lukemalla ev-lut kirkon tilastoja.

        "Adventin aikana voisi yrittää vähän hellittää kaikesta syyttelystä ja kiukuttelusta ja miettiä oman sisimpänsä tilaa."

        Samat sanat.

        "Ei kiitos voi rukouksessakaan olla aitoa, jos ei lähimmäisiään osaa mistään kiittää ja arvostaa."

        Osaan kyllä kiittää, kun siihen on aihetta. Kysy vaikka työtovereiltani.

        "Mitä tulee itse avaukseen, minä olen kiitollinen siitä, että viisaat ja Suomen katolilaisille omistautuneet papit (erityisesti hollantilaiset)..."

        Joo, joo allekirjoitan joka sanan.

        "...ovat luoneet hyvät ja kunnioittavat suhteet maamme muihin kirkkokuntiin."

        Juuri noin sanoin itsekin vielä vuosi sitten, etten rakkaiden lut(h)erilaisten aiheuttamaa reliikkijupakkaa. Valitettavasti sen jälkeen "hyvät ja kunnioittavat suhteet" ovat olleet kyllä meidän puoleltamme olemassa, mutta eivät enää ihan muiden.

        "- Adventin aikana voisi yrittää vähän hellittää kaikesta syyttelystä ja kiukuttelusta ja miettiä oman sisimpänsä tilaa.

        - Samat sanat."

        Totta kai tarkoitin mitä suurimmassa määrin myös itseäni.

      • tyyris tyllerö
        sivusta seuraaja kirjoitti:

        Johannan lista on varsin mainio, toki se voisi olla pitempikin. Monien "henkkalaisten" tuska
        konkretisoituu pian, kun joutuvat tuijottamaan
        tyhjää koloa hiippakunnan pääalttarissa.
        Uutisoinnissa toivoisi laajakatseisuutta ja reiluutta ennenkaikkea Sanoma Oy:n julkaisuissa.
        Itse en edes seuraa kirkkomme uutisia kotoisista
        uutistuuteista. Se kun on niin surkuhupaisaa.
        Tähän Johannakin viittasi aiemmin.
        Mihin viitataan ns. hyvillä papeilla?Neokatekumenaaleihin, joita edellinen piispa vastusti viimeiseen asti? Opus Deihin, jota niin kovin moni katsoo epäroiden? Pyhän sydämen veljeskuntaan, joka jostain kumman syystä erotti
        toivomme suomalaisesta papista? Nämä edellä mainitut kolme eivät todellakaan kuulu siihen top ten kolmikkoon,joita toivoisin tänne.

        Kun sanoin olevani kiitollinen hyvistä papeista, jotka ovat luoneet hyviä suhteita muihin maamme kirkkokuntiin, ajattelin erityisesti hollantilaisia Pyhän Sydämen veljeskunnan pappeja, isä Teemu Sippoa ja isä Martti Voutilaista.

        Pyhän Sydämen veljeskunnan tilanne Suomessa on nyt erilainen kuin noiden suhteiden rakentamisen aikaan. En ole iloinen kaikesta siitä, mitä nyt viime aikoina on tapahtunut. Minuakin järkytti suuresti, kun kuulin, miten kävi toivolle uudesta suomalaisesta papista.

      • -Kuopiolainen

        Onko joku jättänyt seminaarin? Vai mitä on tapahtunut? Täällä pohjoisessa ei kyllä sitten tiedä ollenkaan mitään. Jyväskylässä taisi jossain vaiheessa olla seminaristi, mutta en ole hänestä mitään kuullut jälkeenpäin. Kertokaa nyt Helsingin ulkopuolisillekin!

        Kiittäen,
        Kuopiolainen

      • tyyris tyllerö
        -Kuopiolainen kirjoitti:

        Onko joku jättänyt seminaarin? Vai mitä on tapahtunut? Täällä pohjoisessa ei kyllä sitten tiedä ollenkaan mitään. Jyväskylässä taisi jossain vaiheessa olla seminaristi, mutta en ole hänestä mitään kuullut jälkeenpäin. Kertokaa nyt Helsingin ulkopuolisillekin!

        Kiittäen,
        Kuopiolainen

        Yksi suomalainen on käynyt seminaarin loppuun asti, ei siis ole jättänyt pappisopintoja kesken. Tämä on yleisesti tiedossa, ei mitään huhua. Mutta asiat eivät menneetkään niin kuin odotimme.
        Ei tunnu mukavalta kirjoittaa tästä nettiin, ettei vain kukaan tai ketkään joutuisi aiheettoman ajojahdin ja epäilysten kohteeksi. Katso nyt kuitenkin, mitä Sivusta seurannut yllä sanoi.

        Kamalaa. Onko tuo totta? Tänne tarvitsisimme suomalaisten pappien armeijan evankeliumia julistamaan. Varsinkaan ketään kyvykästä ei saisi sulkea pois (joihin kuuluu kirkkaasti hänkin, josta lienee tässä puhe).

        Nyt on kyllä selityksen paikka!

      • sivusta seuraava
        tyyris tyllerö kirjoitti:

        Kun sanoin olevani kiitollinen hyvistä papeista, jotka ovat luoneet hyviä suhteita muihin maamme kirkkokuntiin, ajattelin erityisesti hollantilaisia Pyhän Sydämen veljeskunnan pappeja, isä Teemu Sippoa ja isä Martti Voutilaista.

        Pyhän Sydämen veljeskunnan tilanne Suomessa on nyt erilainen kuin noiden suhteiden rakentamisen aikaan. En ole iloinen kaikesta siitä, mitä nyt viime aikoina on tapahtunut. Minuakin järkytti suuresti, kun kuulin, miten kävi toivolle uudesta suomalaisesta papista.

        Näin itsenäisyyspäivänä on todettava : Mainitsemasi papit ovat molemmat suomalaisia. Ehkäpä hienoin pappi, isä Carling jyrättiin hollantilaisten (Pyhän Sydämen veljet) taholta.
        Hän oli tosi suomalainen. Rakasti vilpittömästi omaa katolista historiaamme. Isä Teemu on aina ollut erityisen rakas pappi. Isä Tuomo jäi vähän
        arvoitukseksi, kelpo pappi hänkin. Diakoni Laukama oli persoona ja välillä otti yhteenkin piispansa kanssa, RIP. Kumpa saisimme suomalaisia
        kutsumuksia, mutta voi olla ettei täällä oikein
        P.Sydämen, OD, Neokat:ttiin kuulumaton pappi oikein pärjää?

      • Sivusta seuraava
        Johanna L. kirjoitti:

        Kamalaa. Onko tuo totta? Tänne tarvitsisimme suomalaisten pappien armeijan evankeliumia julistamaan. Varsinkaan ketään kyvykästä ei saisi sulkea pois (joihin kuuluu kirkkaasti hänkin, josta lienee tässä puhe).

        Nyt on kyllä selityksen paikka!

        Tuskin tulee selityksiä. Henkilö on niin lojaali,
        ettei likaa entistä veljeskuntaansa.
        Paras antaa asian olla. Vilpitön pyyntö!

      • A.Avomieli
        tyyris tyllerö kirjoitti:

        Kun sanoin olevani kiitollinen hyvistä papeista, jotka ovat luoneet hyviä suhteita muihin maamme kirkkokuntiin, ajattelin erityisesti hollantilaisia Pyhän Sydämen veljeskunnan pappeja, isä Teemu Sippoa ja isä Martti Voutilaista.

        Pyhän Sydämen veljeskunnan tilanne Suomessa on nyt erilainen kuin noiden suhteiden rakentamisen aikaan. En ole iloinen kaikesta siitä, mitä nyt viime aikoina on tapahtunut. Minuakin järkytti suuresti, kun kuulin, miten kävi toivolle uudesta suomalaisesta papista.

        Pakko on kysyä onko kysymyksessä P.Marian srk viime vuodet asustanut (veli?) Mikko Salo? Minä olen miettinyt hänen tapaustaan ja jopa yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta minulle ei ole selvinnyt edes murusta siitä, miksi hänestä ei ollut veljeskunnan papiksi.

        Olen ollut ratkaisuun pettynyt ja se on tuonnut mieleeni epäluuloja kyseisen veljeskunnan puolalaisin pappeja kohtaan Suomessa, jotka ovat omat arvionsa hänen opinnoistaan antaneet eteenpäin. Mitä tämä kaikki tarkoittaa, lakaistaanko tämäkin tapaus maton alle niinkuin isä Janin tapaus. Vastuussa olevat henkilöt pitäisi saada näistä tapauksista jo vihdoinkin esiin ja selvittää ne.

        Olisi hyvä saada oma aloitus ketju tästä tapauksesta, jos se on se, mitä yllä on vihjailtu ja saada tiedonmuruset palstalaisilta koottua yhteen.

      • Hansson
        A.Avomieli kirjoitti:

        Aloitit uuden keskustelun, joka nyt on näköjään poistettu. Voin kiittää sekä sinua avauksestasi että sheriffiä sen poistamisesta tässä vaiheessa. Keskustelu sai lopulta ikäviäkin piirteitä.
        Keskusteluun tuli paljon puheenvuoroja, erittäin mielenkiintoisia puheenvuoroja, ja lukukertoja oli yli 10000. Jäljelle jäi vahva epäily siitä, että tässä hiippakunnassa on paljon hämäriä hallinnollisia pyrkimyksiä ja puolalaishegemoniaa, joka ei haluakaan edistää toivomuksia uusista suomalaisista papeista. Jäi epäily tehdystä vääryydestä.
        Miksi nykyisin salailu ja hyssyttely ja maton alle lakaiseminen on ainoa malli elää "hyvänä" katolilaisena Suomessa? Voisimmeko saada lisää avointa keskustelua, niin että järkevät, hyvämaineiset ihmiset uskaltaisivat esiintyä omilla nimillään? Kuka pappi meitä uskaltaisi tukea ja rohkaista keskustelemaan? Tiedän että papeissakin on nykyiseen tilanteeseen tuskastuneita.

      • eräs nimimerkitön
        Hansson kirjoitti:

        lopullisesti poisti ko. ketjun. Et varmaan lukenut sheriffin ilmoitusta siitä, että hän jätti poiston ylläpidon harkittavaksi (sheriffi poisti itse muutaman viestin).

        Tuhannet kiitokset ylläpidolle, että se ketjun poistamisella osoittaa, ettei täällä ihan mitä tahansa herjaa voi heitellä.

      • ex-otsir
        eräs nimimerkitön kirjoitti:

        lopullisesti poisti ko. ketjun. Et varmaan lukenut sheriffin ilmoitusta siitä, että hän jätti poiston ylläpidon harkittavaksi (sheriffi poisti itse muutaman viestin).

        Tuhannet kiitokset ylläpidolle, että se ketjun poistamisella osoittaa, ettei täällä ihan mitä tahansa herjaa voi heitellä.

        Kaikkia Katolinen kirkko Suomessa asioita ei voi käsitellä Suomi24:n sivuilla. On kuitenkin hyvä, että tämä asia tuli "yleiseen" tietoisuuteen.

    • Elisabeth I, ent. pelkkä El...

      Kehottaisin Teitä kaikkia kertaamaan Jaakobin kirjeen.
      Rukouksen voimasta siinä muun muassa sanotaan ytimekkäästi: "Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä".

    • Filbert

      Suomalaisena katolilaisena tunnen erityistä kiitollisuutta siitä, miten paljon aktiiviset maallikot ovat tehneet tämän hiippakunnan hyväksi. Aikaa ja työtä on uhrattu valtavasti.
      Luulen, että meillä maallikot ovat 1900-luvulla toimineet paljon moninaisemmissa tehtävissä seurakunnissa ja hiippakunnassa kuin katolilaiset Gdanskissa. Luulen, että maallikot ovat meillä tehneet monin verroin enemmän palkatonta työtä kuin Los Angelesin hiippakunnassa.

      Olen kiitollinen ikiomista perinteistämme, esimerkiksi Köyliön vaelluksesta kesäkuussa ja Hattulan ristikulkueesta syyskuussa.

      Yksi suuret kiitokset ansainnut taho on Academicum Catholicum. Se on 70 vuoden ajan monin tavoin rikastuttanut suomalaista katolilaisuutta. AC on ollut ja on katolisen kulttuurimme hyvin merkittävä rakentaja ja tuulettaja.

      • Hansson

        Olen ollut muutamassa AC:n esitelmäillassa. Mukavia, antoisia esitelmiä, ja Studium Catholicum on paikkana oikein keidas meidän katolisissa ympyröissämme (kiitos Studiumille tässä sivumennen!)

        Jotenkin kuitenkin tuntuu, että AC on vähän piilossa. Noissa mainituissa esitelmäilloissa oli väkeä vähemmän kuin voisi odottaa Helsingin seudulta kiinnostunutta katolista väkeä löytyvän.

      • hyvää asiaa

        sillä Köyliön vaelluskin, kun ajattelemme riemuvuotta 2000, oli merkittävä ekumeeninen virstanpylväs.

        Sinä vuonna, jos oikein muistan, reliikki saatiin katedraalikirkon alttariin. Korjatkaa muistiani -mutta itse muistelen- että piispa Paul kävi täten edeltäjänsä reliikin äärellä tuolloin sairaana ollessaan.

        Riemuvuoden 2000 pyhiinvaelluksella Satakunnassa kristityt eri kirkkokunnista vaelsivat yhdessä taivaallisen esirukoilijamme nimessä, ja saapuivat Turkuun.

        Ja jos oikein muistan, niin Reporadio lähetti tästä jonkinlaisen välähdyksenkin. Itse näin muistelen.

        Kokemäellä oli sitä paitsi taannoin (vuotta en muista) ekumeeninen tilaisuus, jossa pyhän Henrikin patsas paljastettiin.

        Tällainen katolis-luterilainen rukoushetki, jossa konkreettisesti yhdessä saatetaan näkyväksi jotain kristillisistä juuristamme, lämmittää sydäntäni, koska se todistaa, että ihmisiä rakastava Jumala on meitä lähellä nyt yhtä paljon kuin silloin, kun kristillinen usko tähän maahan tuli.

        Olen sydämestäni kiitollinen kaikille, jotka ovat nimen omaan p.Henrikin vaellusta järjestäneet!
        Haluan kiittää kaikkia pyhiinvaelluksen hyväksi eläneitä ja rukoilleita, erityisesti isä Jan Aartsia, edesmennyttä Kokemäen kirkkoherraa Heikki Hämäläistä ja niitä, jotka ensi vuonna järjestävät tätä pyhiinvaellusta. Rukoilen puolestanne kiitollisin mielin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe