Jehovan todistajat sivareiksi

huomio huomio

Näköjään ainakin Yle ja maikkari uutisoivat esille nostetun Jehovan todistajien mahdollisen asevelvollisuuden palauttamisen otsikolla "Jehovan todistajat armeijaan?"

Höpsistä. Kirkkokunnan USA:ssa majailevan johdon muuttuneen tulkinnan takia voi olla mahdollista, että Jehovan todistajat hyväksyisivät nykyään siviilipalveluksen. Heidäthän päätettiin aikoinaan vapauttaa kokonaa, kun he eivät hyväksyneet ase- eivätkä siviilipalvelusta ja joutuivat siksi järjestään vankilaan totaalikieltäytyjinä.

Jehovan todistajille siis palautettaisiin aseVELVOLLISUUS, jonka voi suorittaa joko asePALVELUKSENA tai siviilipalveluksena. Käytännössä heidän kohdallaan olisi kyse jälkimmäisestä. Jehovan todistajien opit kieltävät edelleen jyrkästi armeijan käymisen.

Puolustusministeriön selitys, jonka mukaan jehovien asevelvollisuus palautettaisiin nykyisen tilanteen aiheuttaman kansalaisten epätasa-arvon vuoksi, on lähinnä propagandaa. Tosiasiassa muutoksen mahdollistaa jehovien oma, muuttunut tulkinta. Jos tulkinta ei olisi muuttunut, niin puolustusministeriö ei harkitsisi asevelvollisuuden palauttamista, oli heidän vapautuksensa sitten miten eriarvoista tahansa.

Hieman ristiriitaisin tuntein suhtaudun tähän asiaan. Toisaalta onahn tuo vapautus kieltämättä eriarvoistava. Pienenä plussana myös se, että Jehovan todistajien siirtyminen sivareiksi kasvattaisi sivareiden absoluuttista määrää ja varsinkin suhteellista osuutta ikäluokasta. Nykyäänhän he eivät ole laskelmissa mukana, koska eivät ole asevelvollisia.

Toisaalta olisi verorahojen tuhlausta, kun Jehovan todistajillekin pitäisi alkaa järjestellä sivaripaikkoja, ja he olisivat poissa työelämästä yli vuoden, vaikka heille sivarin pituus ei ole mikään "pelote" kuten muille - he kun eivät armeijaan mene kuitenkaan.

Ministeriö selvittää Jehovan todistajien asevelvollisuutta
STT–JUSSI LANKINEN-PK, 3.12.2006

--------------------------------------------------------------------------------

Puolustusministeriö aikoo asettaa työryhmän selvittämään, onko Jehovan todistajien vapautus asevelvollisuudesta enää perusteltua. Laajapohjaiseksi kaavaillun työryhmän kokoonpanoa kartoitetaan parhaillaan, kertoo lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoinen ministeriön hallintopoliittiselta osastolta.

Selvitys ei koske pelkästään Jehovan todistajien vapautuksen kumoamista. Kipinoisen mukaan samalla selvitetään myös, olisiko muilla uskonnollisilla yhdyskunnilla perusteita saada vapautus asevelvollisuudesta tai olisiko lain nykytila syytä säilyttää. Ahvenanmaalaisten eritysasemaan ei kuitenkaan olla puuttumassa.

Kipinoisen mukaan ihmisoikeuksien valvontaelimet luovat Suomelle paineita kumota Jehovan todistajien erivapaus.

- Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomiteat kiinnittävät huomiota tähän asiaan aina joka toinen vuosi, Kipinoinen sanoo.

Nykyisen lain mukaan Jehovan todistajat saavat vapautuksen asevelvollisuuden suorittamisesta rauhan aikana. Käytännössä vapautus onnistuu hakemalla aina kutsunnoissa lykkäystä 28-vuotiaaksi asti ja toimimalla aktiivisesti Jehovan todistajien yhdyskunnassa.

Ihmisoikeuskomitean mukaan käytäntö kohtelee epätasa-arvoisesti Suomen asevelvollisuusikäisiä miehiä.

6

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dfsdfdssfd
    • Nimetön

      Itse asiassa jehovat kävivät intin aikaisemmin ihan normaalisti, tosin yleensä aseettomina, joten taitaapi käydä niin, että linja jatkuu.

      Samassa uutisoitiin, ettei ahvenanmaalaisten erityisasemaan kosketa, mikä mielstäni on oikein, jos maakuntahallitus vihdoin alkaa noudattamaan kansainvälisiä sopimuksia ja järjestää palveluksen. Muuten tuonkin reliikin voisi antaa mennä.

      • chieff

        kyllä jehovat itse asiassa kieltäytyivät järjestään kaikesta palveluksesta ja suurin osa lusi vankilassa totaaleina, siksi heiltä asevelvollisuus poistettiinkin.


      • Vanha majuri
        chieff kirjoitti:

        kyllä jehovat itse asiassa kieltäytyivät järjestään kaikesta palveluksesta ja suurin osa lusi vankilassa totaaleina, siksi heiltä asevelvollisuus poistettiinkin.

        Jehovat kävivät intin Suomessa aikaisemmin ihan normaalisti ja ottivat kasteen vasta palveltuaan. Tosin siis aika useat palvelivat aseettomina. Jossain vaiheessa poistuma alkoi olla niin suurta, että yhteisö tiukensi linjaansa. Eli nuoret miehet eivät palanneetkaan intin jälkeen yhteisöön, kun olivat nähneeet muunlaista elämää.


      • totaalitotuus
        Vanha majuri kirjoitti:

        Jehovat kävivät intin Suomessa aikaisemmin ihan normaalisti ja ottivat kasteen vasta palveltuaan. Tosin siis aika useat palvelivat aseettomina. Jossain vaiheessa poistuma alkoi olla niin suurta, että yhteisö tiukensi linjaansa. Eli nuoret miehet eivät palanneetkaan intin jälkeen yhteisöön, kun olivat nähneeet muunlaista elämää.

        Jehovat eivät ole Suomessa inttiä käyneet. Suomen totaalikieltäytyjistä suurin osa oli jehovia siihen saakka, kunnes heidät vapautettiin kokonaan.

        http://www.cc.jyu.fi/~jukpelto/askeleet.htm


      • Nimetön
        totaalitotuus kirjoitti:

        Jehovat eivät ole Suomessa inttiä käyneet. Suomen totaalikieltäytyjistä suurin osa oli jehovia siihen saakka, kunnes heidät vapautettiin kokonaan.

        http://www.cc.jyu.fi/~jukpelto/askeleet.htm

        Totaalijehovia oli tuon mainitun kanpanjan aikana, mutta muuten suurin osa palveli ihan normaalisti aseettomana. Myöskään sotien aikana ei ollut erityisiä ongelmia. Todelliset luvut saa irti tilastoista, jos haluaa. Eli uskonnolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe