Nykyajan lähiöihin ei

"kiinnytä"?

Kuuntelimpa taannoin taas oman isäni muisteluja 60-luvun Helsingistä. Hän asui aikanaan lapsuutensa Käpylässä, mutta sukua oli paljon myös Kalliossa. Jotenkin tuntuu, että kaupunginosat elivät aivan erilaista elämää tuolloin. Nuorilla pojilla oli näitä "kaupunginosajengejä", Vallilassa oli kuulemma erityisen pahamaineinen :).. pitkä silta oli suurin jakaja jne. Kauheita nostalgian kokemuksia, vaikka ei itse olekaan tuolloin elänyt. On vaan niin outoa nähdä vanhoja kuvia esimerkiksi Kalliosta ja kuulla tarinoita niiden ympärille.

Tällaisena pohjoishelsingin lähiössä kasvaneena 80-luvulla syntyneenä kersana en ainakaan toistaiseksi koe mitään erityistä kotiseuturakkautta betonilähiötäni kohtaan. Eihän siellä ollut kuin sokosmarket.
En tiedä, mistä sitten johtuisi. Yhteishengen puutteesta, lähiöiden rakenne ei ole tarpeeksi tiivis ja kaupunkimainen, vilkasta elämää ei ole vai mistä?

5

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Ihan hyvä vain, ettei ainakaan sellaista kotiseututrakkautta ole, mitä täytyisi jollain jengeillä ilmentää :D
      Eikä nykyään ole oikein sellaisia luokkaeroja, että nuorten välille syntyisi eripuraa kaupunginosan vuoksi. Esim. ennenhän tuo edellä mainitsemasi pitkäsilta käytännössä jakoi kaupungin, etelässä porvarit ja pohjoisessa köyhät/duunarit. Toisin on nykyään. Toki jossain Kalliossa on vieläkin halvemmat kämpät kuin jossain Kaivarissa, mutta ei mitenkään erityisen paljon.

      Täytyy kyllä myöntää, että olen kyllä joskus tullut itse ajatelleeksi samaa. Ehkä nykyajan nuoret tuntevat nin paljon toisia nuoria eri kaupunginosista, että toista ei mennä vetämään ihan tuosta vain turpaan sen vuoksi, että se on naapurikaupunginosasta ja siellähän asuu ihan paskamaista jengiä :D

    • Maunula -63

      80-luvulla tulivat videot ja videopelit. Pojat jäivät koteihinsa näpyttelemään, sen sijaan että olisivat lähtenet ulos sotaa leikkimään. Sosiaaliset ympyrät jäivät aiempaa pienemmiksi, joten jengikulttuurikin alkoi sitten kuihtua. Elintason nousun myötä myös lasten harrastustoiminta alkoi muuttua entistä organisoidummaksi. Jälkikasvua alettiin kuljettaa autoilla lätkäharkkoihin ja hevostalleille.

    • 60-luvulla vielä

      näitä pakolaisia eikä muita maahanmuuttajia! Heidän takiaan ei enää lähiöissä tunneta mitään yhteenkuuluvuutta. Aivan erilaiset kulttuurit!

      • vaikuttaa, että

        muksut käyvät muissakin kouluissa kuin siinä alueella olevassa.
        Näin tutustuvat muihinkin.


    • metron muuttajat

      Ennen ei ollut autoja ihmisillä !

      Oli pajon hankalampaa muuttaa kokoajan !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe