http://www.iltasanomat.fi/
Katsokaa Saulin silmiä!!!
Mitä meilla on edessä? Pelkään pahinta. Sauli aikoo kostaa -02 syksyn tapahtumia.
Katsokaa Saulin silmiä!!!
Mitä meilla on edessä? Pelkään pahinta. Sauli aikoo kostaa -02 syksyn tapahtumia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo Niinistö on näköjään neljän vuoden aikana juonut katkeran kalkkinsa pohjia myöten ja aikoo iskeä takaisin. Minusta mies näyttää olevan vahvan huumaavan lääkityksen alainen ja / tai hypnoosissa. Taisi isoremmi luiskastaa pahastikin paikoltaan silloin viimeksi.
Vastassa Niinistöllä on kuitenkin paitsi Suomen kansa, niin myös EU-komissio ja ennen kaikkea EY-tuomioistuin. Jopa KHO joutuu pitkin hampain hyväksymään EY-tuomioistuimen tulkinnat ja läksyttää Saulia jatkossakin.
Sauli laskee että suurin osa kansasta on unohtanut neljässä vuodessa. Näinhän se valitettavasti onkin ja meidän aktivistien velvollisuus on herätellä ja muistutella huonomuistisia vaalien alla.
Sauli on kuitenkin vasta pyrkimässä eduskuntaan. Suomessa löytyy riittävä määrä kajahtaneita, eli hän mennee läpi. Hallitukseen ja näin mahdollisesti autoveroasioihin käsiksi pääseminen onkin jo toinen juttu. Hallitus kootaan niin että siinä on kolmesta suurimmasta puolueesta kaksi, kokoomus on vahvin ehdokas jäämään ulkopuolelle. Ja maamme olisi pelastettu taas neljäksi vuodeksi.
Hieman paistaa läpi katkeran kalkin maku.
Ei siis Saulilta vaan edelliseltä kirjoittajalta.
No, kukin tyylillään...
Tottakai olen katkera Saulin valtiovarainministeri-kaudesta, kun tällä oli kahdeksan vuotta aikaa hoitaa autoverotus EU-yhteensopivaksi mutta Niinistö ei tehnyt mitään.
Onneksi Niinistö koki lopulta elämänsä nöyryytyksen kun joutui taipumaan rivikansalaisen vaatimuksen edessä. Niinistö järkyttyi niin pahasti että pakeni Suomen politiikasta ulkomaille. Nyt hän siis uskoo kansan unohtaneen ja yrittää paluuta.