Israelin tilalle

uusi liitto

Seurakunta on Jeesuksen rakkauden kohde, Hänen verellään synneistään päästetty Jumalan kuningaskunta ja papisto. Ilm.1:5,6. Seurakunta on uusi, hylätyn Israelin tilalle asetettu Jumalan kansa, joka on perinyt juutalaisille annetut lupaukset. Ilm.2:7,17,27; 3:21. Liitto ja lupaukset siirtyivät sille. Jeesuksen opetuslapsipiiri oli tämän "valitun kansan" kantajoukko, se "piskuinen lauma", jolle valtakunta kuului (Luuk.12:3).

Enkeli merkitsee sanansaattajaa. Jumala käyttää sanoman julistamiseen vain ihmisiä. Jumalalla on vain yksi evankeliumi. Kristuksen vanhurskaus on syntisen ainoa toivo. Evankeliumi on ikuinen, koska se on peräisin ikuisuudesta, Jumalan rakastavasta sydämestä. Sen suurin lahja on elämän yhteys Jumalaan ja iankaikkinen elämä.

Tähän ikuiseen evankeliumiin liittyy kolminkertainen mitä ajankohtaisin sanoma, kolmen enkelin sanoma, julistajinaan inhimilliset sanansaattajat.

Ilm.14:7 --"Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

Ensimmäisessä sanomassa on kolme ydinajatusta: Antaa kunnia Jumalalle, peljätä ja kumartaa Häntä, siinä on tosi usko.

Jumalan kunnia on Hänen luonteensa; sen tähden voivat vain ne antaa Hänelle kunnian, jotka sitä tuntevat.

"Hänen tuomionsa hetki on tullut". Tämä sanoma liittyy erottamattomasti Dan.8:14 ennustukseen taivaallisen temppelin oikeuteen saattamista 2300 vuosipäivän kuluttua. Sen mukaan tuomion alkoi tuomion hetki tiettynä aikana. Nuo 2300 vuotta alkoivat 457 eKr. ja päättyivät 1844 jKr. Pyhäkön puhdistaminen kuvaa tuomion hetkeä. Ennen Kristuksen tuloa julistetaan kaikkialla maailmassa tutkivan tuomion alkaneen taivaallisessa pyhäkössä (aihetta on käsitelty laajasti aiemmin joten en puutu siihen enempää).

Kolmanneksi esitetään määritelmä Jumalasta, "Joka on tehnyt taivaan ja maan ja vetten lähteet". Jumala vaatii hänen kumartamista Luojana. Ajankohtainen aihe näin kehitysopin aikakautena. Sivumennen muuten oletteko huomanneet, että tätä sanomaa alettiin julistamaan samoihin aikoihin kun kehitysoppi otti ensiaskeliaan? Saatanan suunnitelmana on himmentää Jumalan kunniaa ja ottaa häneltä Luojan arvostus pois. Sapatti muistuttaa meitä alituisesti siitä että Jumala on Luojamme.

Ilm.14:8
"Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat"".

Babylon on ihmisoppien summa. Babylon on seurakunta, joka on liitossa maan kuninkaiden kanssa ja kuuntelee heitä enemmän kuin Kristusta. Se pitää kiinni väärästä lepopäivästä, väärästä kasteesta, väärästä seurakuntajärjestyksestä. Toisen enkelin sanoma on Jeesuksen taistelun jatkoa farisealaisia perinnäissääntöjä vastaan, joilla tehtiin Jumalan käskyt tyhjiksi. Se kehottaa palaamaan kaikessa takaisin Raamattuun. Niin kuin Jerusalem hukkui, tulee Babylon hukkumaan. Vain se pelastaa sielunsa, joka ajoissa pakenee ihmispelosta Jumalan pelkoon, ihmisviisaudesta Jumalan viisauteen ja ihmisten pettävistä lupauksista Jumalan evankeliumin voimaan.

Kolmannen enkelin sanoma: Ilm.14:"9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin."

Viimeinen taistelu tulee tapahtumaan pedon ja seurakunnan välillä. Molemmilla joukoilla on merkkinsä: pyhillä on Jumalan sinetti eli merkki ja pedon kumartajilla pedon merkki. Viimeisessä taistelussa taistellaan Jumalan kunniasta. Kumpaa on kumarrettava, Jumalaa vai petoa? Kumman käskyjä toteltava, Jumalan käskyjä vai pedon käskyjä. Varoitusta seuraa selittävä sana Ilm.14:12" Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

Kun paavinvalta saa uudelleen vallan käsiinsä maailmassa, se tulee erityisesti korostamaan lepopäivän muutosta valtansa merkkinä. Silloin jokaista sielua tullaan koettelemaan. Vainon myrsky puhkeaa niitä kohtaan, jotka kumartavat Luojaa ja ottavat hänen käskyistään vaarin. Huomioitava on että tällöin ei puhuta vain adventisteista, vaan kaikista Jumalan lapsista jotka ovat lähteneet ulos Babylonista liittyäkseen yhteen Jumalan kansan jäännökseksi.

Ilmestyskirja esittää seurakunnan jäännöksen tuntomerkit: 14:12. "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." He ovat evankeelisia uskovia, jotka uskovat Jeesukseen täydellisesti. He pitävät Jumalan käskyt. He siis uskovat Jeesukseen sillä tavalla, että Hän ei ole kadottanut laista piirtoakaan ja että sitä on siis noudatettava ja opetettava. Laki perustuu Jumalan luonteeseen ja se on korkein ilmaus Jumalan tahdosta, sillä jokainen käsky selittää Jumalan rakkauden käskyä.

Monet kristityt väittävät että vapaus laista, jonka Paavali selittää tarkoittavan vapautta lain tuomiosta ja kirouksesta, tarkoittaa siveyslain loppua. Kohtien, joissa Paavali hylkää lain pelastustienä ja perustuksena, selitetään tarkoittavan lain hylkäämistä Jumalan tahtona. Kaikki tämä sekaannus johtuu yksinkertaisesti siitä, että ei haluta seurata jokaista siveyslain käskyä.

Adventtikansan suuri historiallinen tehtävä on kehottaa kristittyjä kumartamaan Luojaa ja pitämään Hänen luomistyönsä muistomerkin, sapatin, pyhänä. Jokaisella seurakunnalla on oma tehtävänsä, ja adventtiseurakunnan tehtävänä on julistaa tätä kolminkertaista varoitussanomaa maailmalle. Sen jäsenet eivät tahdo pitää sitä yksinoikeutenaan, vaan toivovat kaikkien kristittyjen julistavan näitä sanomia. On ihmeellistä että adventtikansa heräsi julistamaan tätä sanomaa juuri oikeaan aikaan vuoden 1844 paikkeilla, jolloin Danielin ennustuksen mukaan taivaallisessa pyhäkössä alkoi tuomion hetki. Raamattu on ennustanut että tällainen kansa on syntyvä, ja jokaisella on oikeus kysyä: Julistetaanko kolmen enkelin sanomaa tänä aikana maailmassa? Onko sellaista seurakuntaa joka kunnioittaa Jumalan käskyjä? Onko sellaista jäännöstä, joka uskoo Raamattuun kaikessa?

Uskon että sellainen on olemassa ja se on kansainvälinen Adventtikirkko.

13

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuhat ja yksi

      Antiokhos neljännen Epifaneen Jerusalemin temppelin häpäisemisen jälkee uhritiomitukset alkavat jälleen .Katso Juutalaisten historiasta Emmauksen taistelu , Hanukkajuhla ja lue V.T.Apokryyfikirjoista Makkabialaiskirjat.

      -Edellä mainittuja tietoja eivät Amerikoista tulleet herätysliikkeet ole pahemmin tutkineet koska ovat päätyneet mitä ihmeellisimpiin teorioihin ,joita minä en ainakaan ymmärrä.

      -aika määritelmä on temmppelin häpäisemisestä ja ZEUS jumalan palvonnan alaittamisesta 2300 päivää temppelin vihkimiseen ja uhrialttarin rakentamisen ja uhritoimitusten alkamiseen.

      • ei todellakaan

        Dan. 8 luvun tuntomerkit pienestä sarvesta eivät sovi yhteen Antiokhus Epifaneksen kanssa sitten millään. Tutkippa asia uudestaan, niin ainoa, johon *kaikki* tuntomerkit sopivat, on Rooma.

      • tuhat ja yksi
        ei todellakaan kirjoitti:

        Dan. 8 luvun tuntomerkit pienestä sarvesta eivät sovi yhteen Antiokhus Epifaneksen kanssa sitten millään. Tutkippa asia uudestaan, niin ainoa, johon *kaikki* tuntomerkit sopivat, on Rooma.

        Danielin kirjan 8 luvun tuntomerkit viittaavat nimenomaan Antokohos neljänteen Epifaneeseen !

        Dan.8:5.Sitten minä tarkkasin ,ja katso:tuli kauris päivänlaskun puolelta,kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut;ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi.

        -Magedonian mahtava sarvi ,kauris on Aleksanteri suuri Syntyi 356 eKr. kuoli 323 eKr.

        Dan.8:6.Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse ,jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea,ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä.

        -Magedonian kunignas Filppos toinen aloitti sodan Persian keisarikuntaa vastaa 336 eKr.jolloin filippos surmattiin 46 vuotiaana.

        -Sinun vuoro tulkita seuraavat jakeet Roomasta ei vielä näkynyt vilaustakaan.

      • tuhat ja yksi
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        Näitä Antiokhos neljättä Epifanesta tukevia Danielinkirjan lukuja löytyy Maailmanluppu osastolta ja nimim. tuhat ja yksi.

      • Tällaista
        tuhat ja yksi kirjoitti:

        Danielin kirjan 8 luvun tuntomerkit viittaavat nimenomaan Antokohos neljänteen Epifaneeseen !

        Dan.8:5.Sitten minä tarkkasin ,ja katso:tuli kauris päivänlaskun puolelta,kulki koko maan ylitse eikä maata koskettanut;ja kauriilla oli keskellä otsaa uhkea sarvi.

        -Magedonian mahtava sarvi ,kauris on Aleksanteri suuri Syntyi 356 eKr. kuoli 323 eKr.

        Dan.8:6.Ja se tuli aivan sen kaksisarvisen oinaan luokse ,jonka minä olin nähnyt seisovan päin jokea,ja karkasi sen kimppuun vihansa väessä.

        -Magedonian kunignas Filppos toinen aloitti sodan Persian keisarikuntaa vastaa 336 eKr.jolloin filippos surmattiin 46 vuotiaana.

        -Sinun vuoro tulkita seuraavat jakeet Roomasta ei vielä näkynyt vilaustakaan.

        Asiaa: Vaan hän sanoo sen tarkoittavan Rooman
        sotajoukkoja Evankeliumin kirjittajien mukaan.
        Muistini mukaan Tämä Kuuluisa Jesuiitta Ribera
        on kirjoittanut tämän Antiokhus Epifanes 4 tämän
        tapatuman saadakseen pyyhittyä pois Martti
        Lutterin antamasta uskon puhdistuksen aiheuttamasta häpeätahrasta. Nykyisin opetetaan jo Lutterin kirkossa tätä Jesuiitan opetusta erittäin Raamatullisena. Alpert

      • tuhat ja yksi
        Tällaista kirjoitti:

        Olen tutkinut näitä Danielin unia jo 30 vuoden aikana ,eikä sekään todista mitään niitä voi vielä tutkia vaikka loppu iän saamatta niitä valmiiksi.Olen kuitenkin Dan.7 - 12 luvut tutkinut niin tarkasti etten itse löydä niin suuria virheitä että ne tarvitsisi korjata.

        Kiitän mielen kiinnosta asiaani kohtaa !

        -Danielin kirja on kirjoitettu yli 200 vuotta ennen, kuin Evankelumit ja tulkintani on sen verran erilainen ettei se koske aikaa jKr.

        -Martti Luthrinkin Maailmanloppu ennustus meni pieleen , eikä se ole minua innoittanut tutkimaan Danielinkirjaa.

        -Jesuiitta Riberaa en tällähetkellä muista.

        -jae jakeelta se on Maailmanloppu osastolla tämä minun tulkintani luettavissa , jos olen tulkinnut väärin keskustellaan ja korjataan virheet.

      • tuhat ja yksi
        ei todellakaan kirjoitti:

        Dan. 8 luvun tuntomerkit pienestä sarvesta eivät sovi yhteen Antiokhus Epifaneksen kanssa sitten millään. Tutkippa asia uudestaan, niin ainoa, johon *kaikki* tuntomerkit sopivat, on Rooma.

        Dan.8:21.Ja kauris on Jaavanin kuningas ,ja suuri sarvi,jonka sillä on keskellä otsaa on ensimmäinen kuningas.

        -Magedonian Aleksanteri Suuri

        Dan.8:22.Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle se on:neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta,ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän.

        -Tärkeimmät ovat Ptolemaioksen Egypti (etelän kuningas) ja Seleukoksen Syyria (pohjoisen kuningas)

        Dan.8:23. Ja heidän valtansa lopulla,kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan,nousee kuningas,kasvoiltaan röyhkeä ja juonissaan taitava.

        - Tämä on Antiokhos neljäs Epifanes.

        -Apokryfi kirjat kertoo selvästi.Apokryyfi kirjojen ajanlasku on Seleukidien Suurian ajanlaskua ,jonka antiokhos neljäs Epifanes tahtoi muuttaa valloittamilleen alueille ,samoin hellenistisen uskonnon ja ZEUS jumalan palvonnan.

        -Näistä kaikista kertoo Apokryyfi kirjat joita tietääkseni ei paljon lueta.Minuakin aikoinaan varoiteltiin kajoamasta niihin.

        Dan.11:31.Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja hävittävät pyhäkön ja linnoitukseineen,poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

        -Antiokhos neljännen Epifaneen tekemä Temmppelin ryöstö.

        -Evankeliumi Matteuksen mukaan lainnaa jo yli 200 vuotta sitten tapahtunutta tapahtumaa.

        -Matt.24:15.Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen,josta on puhuttu profeetta Danielin kautta,seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee. se tarkatkoon-

        -Dan.9:27.Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin;ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä.Tämä loppuu vasta kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.

        -Tämäkin kertoo Antiokhos neljännestä Epifaneesta.

        (-Markuksen evankeliumi lainnaa Danielin kirjasta !)

        -Mark.13:14.Mutta kun te näette hävityksen kauhistuksen seisovan siinä,missä ei tulisi-joka tämän lukee se tarkatkoon-silloin ne jotka Juudeassa ovat paetkoon vuorille;

        (-Tarkka lainnaus Matt.24:15.)

        eikä roomaa näkynyt vieläkään !

    • Nimetön

      Roomalaiskirjeen 11. luvun mukaan Jumala ei ole lopullisesti hylännyt Israelia.

      "Jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?" Room. 11:15.

      "Jotta te, veljet, ette olisi oman viisautenne varassa, en tahdo pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta: Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka kestää, kunnes muista kansoista koottavien täysi luku on tullut sisälle. Sitten koko Israel on pelastuva, kuten on kirjoitettu: `Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.` Tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun pyyhin pois heidän syntinsä." Room. 11:25-27.

      • ja homma on

        niin, että kun se luku on täynnä, Jeesus saapuu takaisin. Silloin Jumala Israel = seurakunta kokonaisuudessaan pelastuu. Se nykyinen Israelin valtio siellä Palestiinassa ei ole Jumala Israel.

      • Nimetön
        ja homma on kirjoitti:

        niin, että kun se luku on täynnä, Jeesus saapuu takaisin. Silloin Jumala Israel = seurakunta kokonaisuudessaan pelastuu. Se nykyinen Israelin valtio siellä Palestiinassa ei ole Jumala Israel.

        Edustat valitettavasti väärää, ns. korvausteologiaa.

        Se kokonaan pelastuva on nimenomaan Juudan ja Israelin heimo, eli Vanhan Testamentin Jumalan omaisuuskansa, joka kootaan, ja on osin jo koottu takaisin omaan maahansa, Erez Israeliin.

        Tutustupa myös Vanhan Testamentin profeettoihin, kuten vaikkapa Jeremiaan ja Hesekieliin, niin vakuutut asiasta. Esim. Jeremian 30. - 33. luvut puhuvat tästä, samoin Sakarja 8. luvusta eteenpäin.

      • ilman.....
        ja homma on kirjoitti:

        niin, että kun se luku on täynnä, Jeesus saapuu takaisin. Silloin Jumala Israel = seurakunta kokonaisuudessaan pelastuu. Se nykyinen Israelin valtio siellä Palestiinassa ei ole Jumala Israel.

        Teillä on "väkivaltainen" tapa muuttaa Raamatun sanaa toiseksi kuin miksi se on kirjoittajilla ollut. On väärin jo lukiessa pitää adventismin silmälaseja päässään lukemalla jo Raamatun sanankin toisin kuin mitä sen merkityksistä Raamattu kirjoittaa. Daniel oli huolissaan Israelin kohtalosta ja sai vastauksensa huoliensa aiheisiin. Ja näistä hänen profetioistaan käy selville, että ne kertovat Israelin kansasta. Adventismi kiistää kokonaan Israelin osan Jumalan suunnitelmassa, ja on väärän profeetan liike näillä muunteluillaan. Ei tuotuus kulje sen mulkana, jolla on vilpillinen mieli. Onhan teistä kerrottu Ilmestyskirjassakin, ja te toteutatte juuri tuota periaatetta, josta siellä puhutaan. Tiedämmehän varsin hyvin, ETÄ EI OLE OLLUT MUUTA ITSEÄÄN ISRAELINA PITÄNYTTÄ USKONTOA kuin ADVENTISMI; eikä toista naista profeettana , Iisebelinä; kuin Ellen G. White. Tämän me tiedämme historian kautta.Ilmestyskirja:
        2:9 Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi - sinä olet kuitenkin rikas - ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga.
        3:9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. Ilmestyskirja:
        2:20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. ----->Hengellisessä mielessähän "epäjumalille uhratun syöminen "on väärän opin uskomista.

    • Tuhat ja yksi

      Löytyy ainoastaan uudelleen tulkituista Danielin kirjan ennustuksista (1800 luvulla )historialliset tosiasiat sulkevat pois Rooman maailmanvallan Dan.petojen joukosta jae jakeelta.

      -Danielin kirjan kuvapatsas mittakaavaan piirrettynä muuttuu muodottomaksi ,jos päiviä venytetään vuosiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      134
      5432
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3892
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2067
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1833
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      25
      1739
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1660
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      51
      1621
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      30
      1574
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1536
    Aihe