Tervehdys!
Näin 25.-26.11 unen.
Se oli jatkumoa yhdestä unesta jossa pompin palatsissa, sitä sun tätä diibadaabaa mutta yhtäkkiä meno vakavoitui.
Olin roomalainen sotilas. Paikka oli jonkinlainen palatsi/temppeli jossa nojailin seinää tai lattiaa vasten keihäs kädessä. Ihmettelin näyn aitoutta ja nuolaisin :D marmoriseinää kokeillakseni toden tuntua. Kylmältä kiveltähän se maistui. Sitten joku pääjehu tuli sisään ja kaikki vartiat/sotilaat ryhdistyivät, minä mukaanlukien.
Pääjehu istuutui salin eteen ja huudettiin "Kristityt esiin!" ja valkoisiin pukeutuneita, piiskattuja ja ruoskittuja ihmisiä tuotiin noin parikymmentä pääjehun eteen ruoskittavaksi.
Hämmästyin tätä ja pelästyin että joudun seuraamaan kristittyjen ruoskimista kun yhtäkkiä eteeni tuli 4-5 nykyajan ihmistä, he olivat samassa polviasennossa kuin kristityt orjat salin edessä. Mutta heillä oli naamallaan hieman huoleton ilme. He olivat pukeutuneet 1950-luvun amerikkalaisasuihin. Tiesin heidät myös kristityiksi. Muut eivät nähneet heitä. Kun ruoskinta alkoi, he päättivät etteivät mene mukaan vaan vähän nenäliinoillaan huitaisivat itse selkäänsä - ikäänkuin se olisi riittänyt samaan kidutukseen mitä muut kristityt joutuivat edessä kokemaan.
Sitten taisin herätä ja tunsin voimakkaan voiman menevän lävitseni.
Tiesin heti, että tuossahan on kyse siitä kun me tekopyhät kristityt oletamme pienine uhrauksinemme olevamme samalla tasolla kuin kuoleman uhalla evankelioivat kristityt muualla maailmassa. Tai näin heti näyn tulkitsin.
Tuo voima mikä meni lävitseni, se on tapahtunut minulle pari kertaa ennenkin, enkä ole varma sen lähteestä. En tiedä oliko tuo voiman tunne tai unikaan Jumalalta, saattaa hyvin olla omaa turhautumistani itseeni uskovaisena.
Rukoilin siitä seuraavaksi kunnes nukahdin.
Tälläistä täällä.
Siunausta.
Uni / Näky?
1
96
Vastaukset
- Lukihäiriöinen
Nuhtelen sinua, ei ole huonoa kristittyä.
Mehän olemme voittajan puolella.
Sitä paitsi unessa olit aivan oikeilla jäljillä, sitähän on nimi kristityt, huutavat Herra, Herra eivätkä täytä Hänen tantoaan.
Usko Kolkuta Jeesus ovelle, ja pyydä uudesti syntymistä Jeesuksessa, saat Pyhän Hengen ja lahjoja, tunnusta syntisi.
Tässä on sinulle uusi tie raamatun sanan kautta kasvuun.
Siten saat rauhan sydämesi, voit tehdä työtä Jeesuksen hyväksi, ja tunnet että, olet yksi Jumalan voideltuja.
Siunausta sinulle uudella valinnan tiellä, jolloin, joka päivä otat ristisi ja kuljet Jeesuksen, tietä itseä kieltäen ja lähimäistä siunaten ja palvellen.
Siunattua joulua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525632Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "692701Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181980No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371816Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1561808- 191743
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5150881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64946