Usa joka 80-luvulla rahoitti ja koulutti tämän Al qaidan. Omien taloudellisten ja poliiitisten asioinen ajamiseksi.
Länsi Euroopan sosiaali huollot jotka rahoittavat yhteiskuntaan sopeutumattomien muslimien kapinaa euroopassa.
Euroopan Unioni joka tunkee jatkuvasti mielettömästi rahaa Libanonin ja Palestiinan tapaisille alueille jotka käyvät täysin ulkopuolisen avun turvin terroristi kamppanjaa Israelia vastaan.
Suuria terroristien tukijoita
2
477
Vastaukset
- Rikkalapio
So what Neuvostoliitto rahoitti ja koulutti suomen vasemistoa ja piti huolen siitä, että esim. Suomen valtamedian tärkeimpien reportterien paikalle pääsi ainoastaan neuvostoliiton hyväksymiä reporttereita.
Sama päti Suomen presidenttiin vaikka olimme nimellisesti demokratiassa tarkasti pidettiin huoli siitä, että Suomen presidentiksi pääsi vain neuvostoliiton hyväksymä ehdokas. Vain kerran 60- luvulla Suomella on ollut oikeisto presidentti ja silloinkin kausi loppu kesken kun Neuvostoliitto uhkasi, että panssarit vyöryvät Suomeen "palauttamaan yleistäjärjestystä" jos jollakin vippaskonstilla ei saada Neuvostoliiton hyväksymää pressaa takaisin. Suomessa vaihdettiinkin pressaa valitettavasti kaikissa Itä-Blokinmaissa ei oltu yhtä viisaita ja esim. Tsekoslovakiassa kuoli tuhansia kun Neuvostopanssarit jyrisivät sisään. - Jakke_77
sun oma nimi on tuosta listasta ? uskosin että olet omalta osaltasi vaikuttanut siihen ketkä meidän asioista päättää ja ssamalla antanu heille luvan vaikuttaa koko suomen mielipiteeseen maailmalla...mut voit pyyhkiä yli listalta koska en ole äänestänyt ahon tippumisen jälkeen yhdissäkään vaaleissa enkä äänestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199