Jotkut 70 -luvulle jämähtäneet ovat selittäneet, että USA on maailmantalouden veturi ja sen romahtaminen romahduttaa koko maailman talouden.
Pian ei näin enää ole. Kun mennään muutamia vuosia, korkeintaan parikymmentä vuotta ja USA:n talous romahtaa velkakuplaansa, ei se ole enää ylipääsemätön katastrofi maailman taloudelle, koska muut maailman alueet kuten Intia, Kiina ja Venäjä ovat kehittyneet ostovoimaisiksia ja dynaamisiksi alueiksi, mikä eteneekin tällä hetkellä varsin vauhdikkaasti. Niiden ostovoima on tuossa vaiheessa korvannut USA:n talouden merkityksen suurelta osin ja kun vielä kiinalaiset ja muut ulkomaiset rahoittajat, jotka ovat tukeneet lainanannolla USA:n taloutta, siirtävät tuon luototuksen näille uusille kasvu/kulutusalueille, ei amerikkalaisia enää tarvita kuluttajina, tuotantoonhan he eivät nytkään enää osallistu merkittävästi, vaan ovat kuin käenpoika, joka elää muiden siivellä loisien.
Seurauksena on USA:n taantuminen alikehittyneeksi punaniskavaltioksi, joka vähitellen rapautuu myös sotilaallisesti ja tulee Kiinan tai jonkun muun toimijan poimittavaksi kuin kypsä hedelmä, jos se nyt ketään kiinnostaa siinä vaihessa.
Kun USA:n talous romahtaa
6
372
Vastaukset
- Ne keksii aina jotain
Ainoa mikä romauttaa semmoiseen vauhtiin päässeen teknologian, on suunnaton luonnonkatastrofi, joka vie myös ostajilta voimat ja jakoavaimet käsistä.
Joko meteori tai kaiken liikenteen pysäyttävä maanjäristys voisi olla se stoppi. Muuten aina löytyy lisää dollarin painajia, ja jos jos dollari ei kelpaa, niin nehän keksivät uuden rahan.
Ja taas pyyhkii hyvin, aikansa. - Tilastomies
,,saatat nähdä merkkejä USA:n talouden heikkenemisestä, mutta et vielä tämän vuosisadan aikana.
USA on maailman talousveturi ja kohta se pääsee taas lujaan vauhtiin ja nostaa siinä ohessa myös Suomen bruttokansantuotetta.
Eläköön USA!- riittää
> Jos elät 200-300-vuotiaaksi.. ,,saatat nähdä merkkejä USA:n talouden heikkenemisestä, mutta et vielä tämän vuosisadan aikana.
> USA on maailman talousveturi ja kohta se pääsee taas lujaan vauhtiin ja nostaa siinä ohessa myös Suomen bruttokansantuotetta.
Sinulla on enemmän kuin pilkkuvirhe tuossa arviossasi. USAn talouden kutistuminen tulee selvästi näkyviin jo 10-20 vuodessa. Ja sitäkin nopeammin, jos tapahtuu ns kuplan puhkeaminen eli suuri pörssiromahdus.
USAlla on vain yksi keino estää tämä kehitys. Se keino on suursota pahimpien taloudellisten kilpailijoidensa maaperällä niin, että näiden teollinen ja taloudellinen suorityskyky romahtaa kymmenien vuosien ajaksi ja USAn teollisuus jää koskemattomaksi. Juuri niin kuin tapahtui WW2ssa.
Mutta matkassa on pahoja mutkia. USAn pahimmat taloudelliset kilpailijat kun ovat kehittäneet itselleen ydinaseistuksen, joka takaa sen, että USA ei enää säily koskemattomana suursodassa. Päinvastoin, USAn teollinen ja taloudellinen potentiaali on vuosikymmenien kuluessa keskittynyt suurkaupunkeihin, joiden tuhoamiseen riittää suhteellisen harvalukuinen määrä ydinpommeja. USA on siis kehittyneimpänä valtiona ydinsodan sattuessa taloudellisesti kaikkein haavoittuvin. Tämän vuoksi USA rakentaakin paraikaa suojakseen huippukallista ns ohjussateenvarjoa, jonka toimivuus on vielä pitkälle arvailujen varassa.
USAn kutistuva kehitys ei siis ole estettävissä. Kysymys on vain kutistumistavasta. Vaihtoehdot ovat joko tasainen hallittu hiljeneminen tai äkillinen pörssikuplan puhkeaminen ja talousromahdus taikka jotain näiden väliltä.
Veikkaukseni on, että USA toteuttaa näyttävän ja harkitun pörssiromahduksen, jonka laskun maksajat ovat pääosin ulkomaisia sijoittajia pahimmista kilpailijamaista. Temppu tehdään siten, että kertyvä pörssikupla eli sijoitusriski siirretään vuosien suunnitelmallisilla järjestelyillä ja ohjauksilla ulkomaisten sijoittajien niskoille ja omat sijoitukset kohdistetaan (normaalisti vähätuottoisemmille) aloille, joihin tuleva romahdus vaikuttaa vähemmän.
Kun kupla sitten ajetaan harkitusti jättisuureksi ja puhkaistaan tarkoituksella, niin romahdus leviää heti yli koko maapallon kaikkiin suojaamattomiin talouksiin ja maksajiksi jäävät pääasiassa USAn ulkopuoliset sijoittajat, joilla ei ollut tietoa tulevasta pörssiromahduksesta.
- märkä unesi
ei tule toteutumaan.
Odota nyt edes, että Kiinan BKT/captia ylittää ede 10000 euroa ja sama pätee Venäjäänkin.
On se hassua, ettei kiina ole parissa vuosituhannessa päässyt samaan talouden tasoon kuin USA parissasadassa vuodessa. - environment
Niin se vain on. Useimmat eivät kuitenkaan vielä sitä tajua.
- Terveaivoinen
Useimmilla on terveet aivot, joilla voi objektiivisesti arvioida valtioiden talouden tilaa..
Tervejärkisten arvioiden mukaan USA:lla ei ole taloudellista hätäpäivää ainakaan pariinsataan vuoteen!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190