Mielisairaiden kohtalo

Synnitön sielu

Mielisairaat joutuvat kaikki helvettiin. Eivät sinänsä sairautensa vuoksi, vaan koska mielisairaiden päät ovat järjestään täynnä niin syntisiä ajatuksia, ettei todellakaan taivaaseen ole asiaa.

Taivaaseen ei muutenkaan oteta kuin pieni, pieni murto-osanen ihmiskunnan historian aikana eläneistä ihmisistä. Itselleni Jeesus on ilmoittanut jumalallisessa näyssä, että kuulun tuohon joukkoon, mutta voisin melkein lyödä vetoa, että tämän palstan seuraajista ei löydy luultavasti yhtään toista taivaaseen pääsevää. Vaatimuksena on näet, ettei ole ikinä tehnyt syntiä. Ei riitä että katuisi syntejään. Eivät ne synnit katumalla poistu. Se Jeesuksen syntien sovitus tarkoitti sitä, että koko ihmiskunta ei joudu helvettiin, vaan ainoastaan syntiä tehneet.

10

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumalan-tulenkantaja
    • tuohon Jeesus on Herra sivun kohtaan mielisairaista ei ole paljon lisättävää.

      Mielisairaskin otetaan taivaaseen jos hän katuu pyytää syntejään anteeksi.Tekee parannuksen ja ottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi.

      Toiseksi KAIKKI ovat tehneet syntiä jos olisi ihmisiä jotka eivät ole tehneet syntiä he eivät tarvitsisi sovitustyötä.
      Siinä olet oikeassa ettei ne katumalla poistu, Jeesuksen veri pesee ihmisen puhtaaksi niistä.

      • mitä sitten tapahtuu?

        "Mielisairaskin otetaan taivaaseen jos hän katuu pyytää syntejään anteeksi.Tekee parannuksen ja ottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi."

        Entä, jos ei sairautensa vuoksi kertakaikkiaan kykene? Tarkoittaako se sitä, että joutuu helvettiin?


      • mitä sitten tapahtuu? kirjoitti:

        "Mielisairaskin otetaan taivaaseen jos hän katuu pyytää syntejään anteeksi.Tekee parannuksen ja ottaa Jeesuksen elämänsä Herraksi."

        Entä, jos ei sairautensa vuoksi kertakaikkiaan kykene? Tarkoittaako se sitä, että joutuu helvettiin?

        voiman ja raivaamaan esteet tieltä. Luottamusta Herran puoleen jääköön se asia Hänen haltuun.


      • L.J.H kirjoitti:

        voiman ja raivaamaan esteet tieltä. Luottamusta Herran puoleen jääköön se asia Hänen haltuun.

        Jos sinulla on lähipiirissä vastaavia ongelmia kehotan sinua rakkaudella(ylhäältäpäin annetulla) toivottaen kaikkea hyvää rukoilemaan tällaisten henkilöiden puolesta.


    • Trubaduuri

      Syntisille Kristus ilosanomaa julisti ja Isästään hän todisti kaikille syntisille. Mutta terveille hän jotakuinkin sanoi näin: mitä te minusta tahdotte, ette te terveet parantajaa tarvitse, vaan sairaat.

    • ovat mielisairaita

      enemmän tai vähemmän..mikä lienee se taso, joka vaaditaan!?

      entäs kehitysvammaiset!? vaikkapa se osa heistä jotka ovat jääneet anaalivaiheen tasolle..(tai jollein muulle tasolle) koko iäkseen ihan olemaan--ei vain fiksoitumalla niinkuin ´mielisairaat´..

    • amalkit

      sairaudelleen mitään.jokainen pelastuu uskomalla jeesukseen.jeesus tuli tänne että jokainen joka uskoo häneen saa iankaikkisen elämän.hän sovitti syntivelkamme ja niitä syntisiä olemme me kaikki..näin meillä hellareissa..ja siellähän jeesus on eritoten missä on paljon kärsimystä ja tuskaa.herra on kipujen ja sairauden tuttava.niin runneltu ja ylenkatsottu hän oli mutta totisesti kantoi meidän sairautemme.jokainen saa tulla hänen omakseen vailla ansiota.se on armoa..tulee uskoa evankeliumi,ottaa kaste niin saa pyhänhengenlahjan.miksi siis epäröidä vaan käydä parannukseen.sinänsä lapsenkaltainen sairas on siis viaton ja siksi puhdas kuin lapsi esim.kehitysvammainen..mielensairaus taas on sairaus siinä missä muukin sairaus.toki herra voi parantaa siitäkin jos se on hänen tahtonsa

    • on ihmisoppi

      ei Raamatun oppi.
      Jätän sen omaan arvoon ja kehoitan muitakin tekemään niin!

    • sunnyriver

      Niin, onhan täällä maan päällä ollut yksi täydellinen ihminen: Jeesus.

      Muista Raamattu sanoo:
      Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." Luuk.17:4
      h. 8:11
      Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee". Joh. 8:11
      Room. 3:23
      Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla Room. 3:23

      On monia syitä, miksi ihmisen mieli sairastaa.
      Jotakin on lapsena kohdeltu huonosti, jollekin on tullut järkyttävä elämäntilanne, jota hän ei ole kestänyt, joku ei ole luovuttanut raskaana kokemaansa syyllisyyttä Jumalan käsiin, vaan yrittää kantaa sitä itse, jollakin on abortti särkenyt mielen, jollakinvain yksi huumeannos.
      Näitten ihmisten sielu on sairas,
      mutta henki heissä saattaa olla elävä.
      Muistan kerran erään vanhan miehen, jonka sielu sairasti, mutta henki oli yhteydessä elävään Jumalaan, niin että hän saattoi sunnuntaina ottaa
      taksin ja tulla mielisairaalasta kokoukseen, julistaa aivan selkeästi Jumalan sanoman, joka myös toteutui. Hyvin rauhallisella äänellä, hyvin arvokkaasti. Hänen henkensä toimi.
      Mutta toisaalta kun rukoilimme rukouspiirissä tämän ihmisen parantumista, Jumala sanoi aivan selvästi:" Ei kannata rukoilla, hän itse ei halua
      parantua!" Hän oli jo eläkeikäinen ja hänelle oli kaikkein helpointa, että joku keitti hänen ruokansa ja muutenkin hoiti hänen asiansa
      Parantuminen olisi tuonut paljon haastetta ja vastuuta.
      Toisen kerran olin töissä eräässä hoitokodissa
      ja rukoilin erään mummon puolesta, jonka mieli oli rikki sillä tavalla, että hän aristeli ihmisiä. Jutteli kyllä luotetuilleen, mutta yleensä oli yksikseen.
      - "Jumala, tuo ihminen on niin vähän sairas, että sinulle ei olisi konsti eikä mikään parantaa häntä!"
      Parin päivän päästä tuli vastaus:
      - "Ja mihin sinä sitten panisit tuon naisen, jos minä hänet parantaisin?"
      Niin.... Helsinki on täynnä kodittomia, turvattomia. Tämä ihminen oli ollut useita kymmeniä vuosia laitoksessa, eli nyt elämänsä viime vuosia, ei tuntenut rahaa tai raha-automaatteja eikä paljon muutakaan. Miten hän olisi siinä iässä alkanut opettelemaan uudelleen keittämistä ja muuta.
      Eli olin ihan samaa mieltä Jumalan kanssa siitä, että hänelle paras paikka oli tuo vanhusosasto, jossa häntä rakastavat hoitajat pitivät häntä maskottinaan.

      Eli on tapauksia, joissa mielisairauteen liittyy selvä synti, esim, syntymättömän lapsen surmaaminen, eikä siitä pääse yli muuten kuin syntinsä tunnustamalla. Mutta voi myös olla muitten tekemien syntien seurauksista, esim. insesti tai väkivallan näkeminen pienenä on saattanut rikkoa ihmisen mielen.
      Ei silloin voi sanoa, että kaikki mielisairaat
      ovat helvettiin menossa.
      Jumala haluaa pelastaa kaikki, jotka häneen
      turvautuvat ja syntinsä tunnustavat = tunnustavat, että he ovat syntiä tehneet ja haluavat luopua synnistään.
      Ylpeyskin on muuten synti, ja iso sellainen.
      Sen verran olen parin kymmenen vuoden aikana
      Jumalalata profetioita, viisauden ja tiedon sanoja saanut, että
      kirjoittamasi on pitkälti omien ennakkoluulojesi lähteistä nousevaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9076
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7756
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      156
      5366
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2285
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2060
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      81
      1687
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1635
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1366
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      432
      1304
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1182
    Aihe