Irakgate NATO-Tanskassa

Asdertson

”Tanskalaiset journalistit vapautettiin Irak-oikeudenkäynnissä”

”Kaksi toimittajaa ja Berlingske Tidende –lehden vastaava julkaisija vapautettiin syytteestä jonka mukaan se olivat palajstaneet sotilassalaisuuksia.”

”Tanskalaislehti Berlingske Tidende julkaisi 2004 useissa artikkeleissaan otteita tiedustelupalvelu FE:n asiapapereista. Asiapapereiden sanottiin osoittavan, että Tanskan päätös osallistua Irakin sotaan perustui perättömiin tietoihin.”

”Tanskan puolustusvoimien annettiin tietää, että väitteelle Saddam Husseinin väitetyistä joukkotuhoaseista ei ollut pohjaa. Tieto tuli tiedusteluvirkailija Frank Grevililtä. Tämä sittemmin tuomittiin neljän vuoden vankeusrangaistukseen, jonka jälkeen syyttäjä päätti laajentaa oikeustoimet itse julkaisijaa vastaan.”

”Kööpenhaminan käräjäoikeuden yksimielisen vapauttavan päätöksen pohjalla oli ilmaisuvapauden tunnustaminen jonka perusteella yleisön oikeuden informaation saamiseen katsottiin olevan tärkeämpi kuin valtion tarve pitää tiedot salassa.”

(HBL 5.12. 2006)

Sodan ensimmäinen uhri on totuus. Tällaista Suomellakin olisi NATO-jäsenenä edessä. Lojaalisuus NATO-liittolaisia kohtaan veisi oikeuden arvostella heidän ylilyöntejään ja vääriä ratkaisujaan.

Vaikka NATO-intoilijoiden mukaan NATO edustaakin "länsimaista vapautta" ja NATO:n velvoitteet ulottuvat "vain vapaaehtoisiin".

3

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...you...

      ...arsehole!

    • ongelma?

      Kirjoitit:

      ”Tanskalaiset journalistit vapautettiin Irak-oikeudenkäynnissä”

      Näin kävisi myös meillä. Mikä olikaan ongelma?

      • Vai kävisi Suomessa

        Et kyllä tuota pistänyt tosissasi, että muka Suomessa kävisi samoin.
        Unohdit että Suomi on skandinavian militaristis henkisin maa.
        Meillä vamhojen evp kenraaleiden veljesseura kyllä pitää huolen että mennään niinkuin Natosopivasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe