Muinaisen Ivo:n tehtävähän oli vain taata kansalaisille ja teollisuudelle halpaa ja toimitus varmaa sähköä, mutta Fortumin tehtävä on tehdä omistajille mahdollisimman paljon voittoa jonka takia mahdollisimman huonosti toimiva kilpailu sähkömarkkinoilla on sen etu.
Joten tästä herää kysymys oliko Ivo:n hajoittamisessa ja yksityistämisessä mitään järkeä ?
Valtion etu vs Fortumin etu
4
323
Vastaukset
- tietenkään
ollut sellaista järkeä jota ilmeisesti tarkoitat,
"Karan lähtökohta selvityksen käynnistyessä on jo jossain määrin kriittinen. Hän sanoo, että sähköpörssin noin kymmenen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei täysin vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja."
"Monet ovat kiroilleet sähkön hinnan nousua. Monet muutkin kiroilisivat, jos tietäisivät, ettei se johdu sähkön tuotantokustannusten noususta vaan sähkön pörssittämisestä ja viekkaista sähkökauppiaista.
EU:ssa sähkömarkkinat "liberalisoidaan". Sillä tavalla sähkön hinta tehdään riippumattomaksi tuotantokustannuksista."
"Pohjoismaiden sähkömarkkinat on pörssitetty. Toteutetaan EU:n määräämää vapaata kilpailua.
Kotitalouksille se on merkinnyt sähkön hinnan nousua. "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001458&posting=22000000017927940- aivan oikein
Oliko Kalliomäellä, sillä seiväsukolla sormensa pelissä siinä asiassa?
- talollinen
Halpa saanti on tärkeää, siinä olet oikeassa. Olisi terroria ja totalitarismia ja diktatuuria pienentää esim. sähkönkulutusta nyt.
Kilpailu on kaiken isä ja kulutus kaiken äiti. - rypee
rahassa,
Energiayhtiö Fortumiin virtaa rahaa niin vuolaasti, että yhtiöllä on vaikeuksia päästä eroon liioista varoistaan.
http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=103&news_id=200622626&rss=2i
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199