Pietilän tapus oli hyvä ...

oivahärkönen

... esimerkki kepun ryhdistäytymisestä. Pietilä sai Erkon suojeluksessa jatkaa naurettavaa sotaansa keskustalaisia vastaan. Minusta oli aivan oikein, että puolue lopulta siihen puuttui.

Eihän se pysty erottamaan Erkon päätoimittajaa, mutta vastalauseensa sillä on oikeus ja velvollisuus esittää. Lopulta Erkko itse ymmärsi, että räävittömyys maan johtavaa puoluetta ja suosittua pääministeriä vastaan saattaa aiheuttaa firmalle tappiota ja lopetti homman erottamalla Pietilän.

Erkoilla näet on aina ollut raha ainoa ideologia. Pietilä sai riehua niin kauan kun lehden myynti kasvoi, mutta kun se lopulta alkoi laskea, niin loppu tuli.

Kekkosen suhteen silloisilla Erkoilla oli sama meno. Vastustivat ja rääväsivät Kekkosta vuosikymmeniä, kun se oli muodikasta ja meni lehtiä ostavaan kansaan. Mutta kun Kekkosesta tuli kansan ja kaikkien suurten puolueiden suosikki, käänsi Erkkokin kelkkansa ja alkoi tukea Kekkosta.

40

1225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ymmärrä omaa tilaansa

      eikä varsinkaan muitten, maailma muuttuu ympärillä mutta juntti ei sitä käsitä.

      • käyttäytyi hyvin

        Eilen Pietiläkin käyttäytyi hyvin. Ensimmäisen kerran koko julkisessa elämässään. Aikaisemmin vain hölötti omnipotenttia paskaansa.

    • P.Ö.Silö

      Ja uskotko ihan oikeasti itte tuohon mitä suustasi suollat?
      Siis, erottiko Pietilän nyt muutama kepulainen maakuntatason polittikko vai suurkapitalisti Erkko???

      • mutta Pietilä

        kostaa kepulle.

      • Oivahan sanoi aivan selvästi, että Erkko Pietilän erotti. Kepulaiset eivät siihen pysty. Mutta Oiva näkyy myös uskovan, että kepu on sitä ennen kertonut mielipiteensä Ilta-Sanomista lehden tai yhtiön johdolle.

        Ei ole ollenkaan poissuljettua, että Erkko on tuon kepulaisten arvostelun jälkeen ymmärtänyt köyhtyvänsä, varsinkin jos arvostelijat vihjasivat Ilta-Sanomien levikin syöksykierteen johtuvan päätoimittajasta. Tätä perustelua Pietilän erossa ainakin lopulta käytettiin.

    • vihainen

      Tyyppiesimerkki kepulaisesta "sananvapaudesta", asiaoista ei saisi kirjoittaa niinkuin ne on.

      Itä-Saksa luhistui jo! kohta luhistuu kepu.

      • oivahärkönen

        ... ettei saa kirjoittaa, mutta sillä on oikeus korjata väärät viestit ja esittää vastaluseensa. Nämä lopulta tehosivat herra Erkkoon.

      • täh?
        oivahärkönen kirjoitti:

        ... ettei saa kirjoittaa, mutta sillä on oikeus korjata väärät viestit ja esittää vastaluseensa. Nämä lopulta tehosivat herra Erkkoon.

        Mitä Pietilä on kirjoittanut sellaista mikä ei pitänyt paikkaansa?

      • Tyhmät vähenevät

      • oivahärkönen
        täh? kirjoitti:

        Mitä Pietilä on kirjoittanut sellaista mikä ei pitänyt paikkaansa?

        ..., että häntä painostettiin kepun taholta. Varmaan kepulaiset puolustivat puoluettaan ja sanoivat Pietilälle suorat sanat, jonka pahaa omaatunoa kärsivä Pietilä tulkitsi painostukseksi.

      • ohhoh!!!
        oivahärkönen kirjoitti:

        ..., että häntä painostettiin kepun taholta. Varmaan kepulaiset puolustivat puoluettaan ja sanoivat Pietilälle suorat sanat, jonka pahaa omaatunoa kärsivä Pietilä tulkitsi painostukseksi.

        Vai on kepu niin heikkopohjainen puolue että sitä täytyy oikein hartiavoimin puolustaa yhtä toimittajaa vastaan

      • ..ja linkittää..
        Tyhmät vähenevät kirjoitti:

        Pietilä maistelee nyt omia lääkkeitään.

        Kansan sivistystaso kohenee pikkuhiljaa - ihmiset eivät ole enää innokkaita maksamaan lähimmäistemme yksityisasioiden kurkistelusta.

        http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/kolumni/id924.shtml

        Vanhasella tai olla housussa ehta pa..ka..

    • Jaba_43

      Pietilä revitteli keskustaa vastaan, kun tyhmä kansa maksaa tyhmistä jutuista, mikä tietysti ärsytti keskustaa, johti yhteydenottoihin ja ihan varmasti koviin puheisiinkin.

      Median loiskiehunta siitä, että keskusta "painosti" Sanoma Oy:tä antamaan Pietilälle kenkää, on taas pelkkää median prinsessamaista hienohipiäisyyttä ja ylireagointia sen suhteen, ettei lehdistön "sananvapauteen" saisi kukaan kajota.

      Iltapäivälehtien juoru-uutisilla ja poliitikkojen noloilla tilanteilla mässäily on nimittäin niin kaukana sananvapaudesta kuin olla voi. On jopa irvokasta puhua, että siinä toteutuisi jokin "sananvapaus", kun tirkistelynhaluisia rahastetaan vääntämällä mielikuvituslegendaa löyhien faktojen ympärille hotelliöistä ja tekstiviesteistä.

      Niinpä puhe painosuksestakin voidaan panna omaan arvoonsa. Ihan takuulla moni keskustalainen on soitellut Pietilälle (tai sihteerille) ja vaatinut Pietilälle potkuja ja aivan varmasti kepun johdosta on oltu yhteydessä Pietilän esimiehiin ja vaadittu monoa persuuksiin.

      Mutta mitä sitten? Ei kai mitään painostusta ole voinut tapahtua, jos painostettava sanoo, ettei sellaista ole tapahtunut?

      Pirtilä voi toki oikeudessa kertoa saamistaan puhelinsoitoista. mutta jos kustantaja sanoo, että kenkää tuli, kun myynti kääntyi alamäkeen, niin se syy saisi kelvata niillekin tsurnalisteille, jotka vielä hehkuttelevet asiattomia siitä, että kepu muka painosti Pietilälle potkut.

      Painosti toki, mutta potkujen aihen oli levikin lasku, ei painostus.

      • Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä poisotettavaa. Iltapäivälehdistön tyyliin puuttua ihmisten yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin tuleekin puuttua. Sosiaalisen tirkistelypornon edistäminen on sairasta eikä tällaiseen sairauteen yllyttäminen on millään muotoa järkevää.

      • samaa mieltä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä poisotettavaa. Iltapäivälehdistön tyyliin puuttua ihmisten yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin tuleekin puuttua. Sosiaalisen tirkistelypornon edistäminen on sairasta eikä tällaiseen sairauteen yllyttäminen on millään muotoa järkevää.

        susan rahastaa härskillä tavalla. Lehdet maksaa lisätäkseen levikkiään aika moralittomalla tavalla.

      • Jaba_43
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tuohon ei ole mitään lisättävää eikä poisotettavaa. Iltapäivälehdistön tyyliin puuttua ihmisten yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin tuleekin puuttua. Sosiaalisen tirkistelypornon edistäminen on sairasta eikä tällaiseen sairauteen yllyttäminen on millään muotoa järkevää.

        ...josta olemme olleet samaa mieltä.

        Minusta seuraavan hallituksen ohejelmaan pitäisi ottaa sananvapauden ja yksityisyyden suojan välinen rajankäynti.

        Minun mielestäni mikään vapaus ei saisi johtaa siihen, että jotain ihmistä käytetään hyväksi rahan ansaitsemisessa ilman hänen omaa tahtoaan.

      • individi
        Jaba_43 kirjoitti:

        Et varmaan Susania tarkoittanut? Kait ihmisen omat toimet jotenkin vaikuttavat siihen, mitä ja miten hänestä kirjoitetaan. Jos ei halua lärviään julkisuuteen, kannattaa välttää julkisia toimia ja elää nuhteettomasti.

        Matkalla Pohjois-Koreaan?

      • Jaba_43
        individi kirjoitti:

        Sananvapaus on arvokas asia, mutta niin on yksityisyyden suojakin, jokaisen oikeus omaan rauhaan yksityisasioissaan.

        Minusta mikään vapaus ei voi antaa oikeutta loukata toisen vapauksia, ellei asiasta erikseen lailla säädetä mm. siinä, että rikollisilla ei ole oikeutta yksityisyyden suojaan.

        Uutisethan ovat johan muuta kuin tirkistelyhalun tyydyttäminen sen suhteen minkä nimistä naista pääministeri tapailee.

        Ja se, että media repii rutosti rahaa näillä lööpeillä ihmisiltä, joiden poliittinen arvostelukyky pyörii pääministerin seksielämässä, on syvältä perseestä, jos sen suoraan viitsin sanoa.

        Äläkä viittaa sensuuriin, koska julkaista saa mitä tahansa, mutta sille, jota loukataan pitää antaa hiukan enemmän perustetta hakea korvausta, mitä nykyinen käytäntömme tekee mahdolliseksi laittaessaan julkisuuden henkilöt vapaaksi riistaksi.

        Matti Vanhasen naisystävähän tässä -gatessa on ollut aktiivinen, nimellään ja kasvoillaan. Voidaanko hänen oikeuttaan "sanoa" jotenkin kieltää?

        Uskotko Matin vaativan enemmän korvauksia Ilta-lehdeltä, kuin mitä hän vaati taannoin Ilta-Sanomilta? Minusta poliitikon kannattaisi vain elää niin soveliaasti, että se sopisi hänen "tyyliinsä".

        Pääministerin yksityiselämä on hänen yksityiselämäänsä riippumatta siitä, kuka asiasta lörpöttelee.

        Naisystävä ei ketään kiinnostaisi ilman ilta- ja muiden juorulehtien lööppejä.

        "Minusta poliitikon kannattaisi vain elää niin soveliaasti, että se sopisi hänen "tyyliinsä"."

        Tuo on jo aika pahaa selittely-hurskastelua.

        Jos pääministeriksi olisi valittu entinen sosialisti, anarkisti..Ok Yuo Win

    • tarkennetaan Oivaa

      Erkko on "viinankeittäjä", jolle on aivan sama, kuka on vallassa. Helsingin Sanomat on aina hallituksen puolella. Näin hän on itse jossakin harvoissa haastettelussaan todennut.

    • Oivalle

      Mitäs mieltä Oiva olet muuramelaisen puoluekolleegasi Pietilään kohdistamista tappouhkauksista? Onko se normaalia kepulaista toimintaa

      • Sivustaseuraaja

        Kyseessähän selkeä rikos, joka sai tuomionsa oikeuvaltion lakien mukaan.

        Se on sittenkin sivujuonne asiassa.

        Pietilän kellistivät fiksuuntuneet lukijat.

        He eivät olleet enää rahallaan maksamaan muokkamaisesta tirkistelystä - A-P sai lähteä.

        http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/kolumni/id924.shtml

    • En ole havainnut, että kepulaisia vastaan on ollut käynnissä mikään lehdistösota. Jäätteenmäen valheita oli lehdissä tarpeenkin käsitellä. Vanhasen ja Saarelan yksityiselämästä kirjoittaminen on taas aivan tarpeetonta ja suorastaan sairasta sosiaalipornoa. Siihen onkin syytä puuttua.

      Käsityksesi siitä, että Erkko menisi vain rahan perässä voi olla oikea, mutta tuskin se nyt sentään sitä selittää, miten lehti asennoitui Kekkoseen. Itse asiassa Hesari oli mahdollisesti ainoa lehti, joka edes kohtuullisessa määrin pidättäytyi itsesensuurista. Kekkosestahan ei olisi saanut sanoa poikkipuolisista sanaa sen takia, että se muka aina vaaransi ulkopolitiikkamme uskottavuuden.

      Kansa ei koskaan asettunut Kekkosen taakse yksimielisenä. Kekkosen näennäisen suuri vaalivoitto vuonna 1978 johtuu siitä, että vastaehdokkaita ei enää uskallettu asettaa. Jo ennen 1974 valintaa gallupit kertoivat Koiviston olevan erittäin suosittu kansan parissa. Tämän vuoksi Kekkonen sitten alkoi tehdä tiedusteluja Koiviston suuntaan, aikoiko tämä lähteä haastamaan Kekkosta. Koivisto ilmoitti, ettei hän ole siinä puuhassa käytettävissä eikä hänen ympärilleen muodosteta uutta Honka-liittoa. Kuitenkin alkoi olla selvää, että kansan mielestä Kekkonen tulisi vaihtaa Koivistoon. Siis jo vuonna 1974. Koiviston suosio kantoi hyvin seuraavatkin vuodet ja hän tuli sitten valituksi aikoinaan jo vaalin ensikierroksella, kun Kalevi Kivistö suositti omille valitsijamiehilleen Koiviston äänestämistä ja enemmistö heistä noudatti suositusta.

      Ainoat vapaat vaalit Kekkonen kävi vuonna 1956. Siinä hän tuli valituksi lopulta yhden äänen enemmistöllä. Vuoden 1968 vaalit oli Kekkoselle suuri nöyryytys, kun etukäteen rupuehdokkaina pideytyt Vennamo ja Wirkkunen keräsivät kolmanneksen äänistä. Se ja vuoden 1970 eduskuntavaalit olivat Kekkoselle äärimmäinen nöyryytys. Kyllä ne kertovat paljon enemmän kansan suhtautumisesta Kekkoseen kuin Hesarin jutut. Kekkonen ei saanut koskaan koko kansan jakamatonta suosiota. Vain kepulaiset ja kommunistit kannattivat häntä varauksetta.

      • Jaba_43

        Pirun hyvän kuvauksen kirjoitit Kekkosen ajasta, pakko kiittää. Toisaalta on sanottava, ettei meillä ole Lipposen jälkeen ollut sellaista poliittista johtajaa, josta olisi huokunut yhtä ääretön itsevarmuus siitä, että on ehdottomasti oikeassa.

        Mutta ehkäpä juuri tämä "vahva johtajuus" onkin se, joka jakaa kansan kahtia? Kekkonen ja Lipponenhan eivät jätä ketään kylmäksi. Heitä joko ihaillaan tai vihataan ja vain harva jää minun tapaani neutraaliksi kummankin suhteen.

      • JormaKKorhonen

        Niin kepulaisten kuvittelemasta lehdistösodasta heitä vastaan kuin Kekkosestakin sanot asian juuri niin kuin se on. Ja Vanhasen/Saarelan ympärillä kieppuvasosiaaliporno tosiaankin ällöttää, vaikkain se viimeksi mainitun tapauksessa lienee hänen itsensä haluamaa. Vanhanen sen sijaan lienee joutunut estradille ajattelemattomuuttaan.

        Sinä sanot Kekkosesta lyhyesti ja tyhjentävästi sen, jonka sanominen vaatisi minulta pari sivua! Hyvä, että joku osaa!

      • Historiaan kannattaa tutustua

      • oivahärkönen

        Eihän se ole mitenkään mahdollista, että, jonkin presidentin taakse mentäisiin yksimielisesti. Eikä näin pidä ollakaan. kekkonen saavutti -56 yhden äänen enemmistön, mutta sen jälkeen hänen kannatuksensa kasvoi niin, että -78 85 % kansasta äänesti hänen valitsijamiehiään.

      • suosiosta

        - sen jälkeen hänen kannatuksensa kasvoi niin, että -78 85 % kansasta äänesti hänen valitsijamiehiään.-

        Ajatteles! Mutta Neuvostoliitossa Stalin sai aina 100 % äänistä. Ihan samoilla perusteilla ja menetelmillä kuin Kekkonen meillä. Ei se Urkki sittenkään ollut yhtä suosittu, vaikka yritii kyllä toimia esikuvansa mukaan.

      • Harmi, että -
        suosiosta kirjoitti:

        - sen jälkeen hänen kannatuksensa kasvoi niin, että -78 85 % kansasta äänesti hänen valitsijamiehiään.-

        Ajatteles! Mutta Neuvostoliitossa Stalin sai aina 100 % äänistä. Ihan samoilla perusteilla ja menetelmillä kuin Kekkonen meillä. Ei se Urkki sittenkään ollut yhtä suosittu, vaikka yritii kyllä toimia esikuvansa mukaan.

        - joku voi luulla sitä huumoriksi.

    • Yksi sellainen

      ....erottivat paskapietilän poikotoimalla lehteä.Lukijoiden mielestä perättömiä valheita levittämällä päätoimittaja pani heitä halvalla. Kun lehden laatu laskee niin levikki pienenee. Erkko teki siitä aivan oikean johtopäätöksen ja potki
      saatanan tunarin pellolle. On suorastaan surkuhupaisaa paskapietilän taholta uikuttaa joutuneensa kaltoin kohdelluksi.
      Vain pietilä voi näin tehdä ja samalla hän osoittaa näin kouriintuntuvasti olevansa arvonimensä(paskapietilä) arvoinen.

    • hyvä esimerkki...

      siitä, että Suomi on vielä suomettunut ja sananvapaus on kahlehdittu. Paitsi kepun kehumisessa saa olla sana vapaa ja enemmänkin.

    • individi

      Minuakaan ei kiinnosta poliitikon henkilökohtainen elämä sen enenpää kuin kenenkään muunkaan ihmisen henkilökohtaiset asiat. On kuitenkin oltava tarkkana siitä, mistä puhutaan.

      Pääministeri ei ole kuka hyvänsä tyyppi, joka viettää kaksoiselämää. Eli opettaa ja normittaa eri lailla kuin oikeasti elää. Vapaan median on syytä valvoa päättäjiä jatkossakin, vaikka itsesensuuriin painostettaisiin voimakkaastikin. Esim. pääministeri on todettu valehtelijaksi monessa kolumnissa, mikä aina herättää ikuisuuskysymyksen: Missä kaikissa muissa asioissa pääministeri valehtelee? Yksityinen on yleistä.

      Huomenna tulee taas Tuntematon Sotilas televisiosta. Itse samaistun parhaiten sellaisiin sodanaikaisiin johtajiin, jotka johtivat edestä. Miehen sanaan täytyy voida luottaa.

      • Jaba_43

        Tarkoitat siis, että medialla pitää olla oikeus kysyä pääministeriltä vaikkapa, että runkkaatko iltaisin sänkyyn mennessäsi, jos mieli tekee, ja jos pääministeri pitää kysymystä sopimattomana, niin media olisi oikeus revitellä siitä lööppejä, että "pääministeri salaa sukupuoliset mielitekonsa, kun häneltä kysyttiin..., ja ilmeisesti salaamisen takana on jotain, kun ei kehdata vastata...".

        Ei tästä ole enää pitkä matka siihen, että pääministeri on "valehtelija".

        Lehdistön oikeus käyttää sananvapautta rajoittuu siihen, että kukaan ei ennalta estä lehdistöä julkaisemasta, mitä lehdistö haluaa julkaista.

        Jokaisen ihmisen oikeus omaan yksityisyyteen on myös turvattava sellaisella tavalla, että jos lehdistö pelkässä rahanhimossaan tuota oikeutta loukkaa, niin se tulee sen varran kalliiksi, että lehdistö miettii onko asia sen arvoinen ennen kuin kirjoittaa.

        Minusta tuollaisia runkkauskysymyksiä ei tarvitse esittää, eikä niihin tietenkään vastatakaan.

        Pääministeri kuitenkin halusi esitellä naisystävänsä julkisuudelle, mikä minusta antaa puheoikeuden pääministerin kumppanille. Siis myös suhteen katkettua. Nyt pääministerin entinen naisystävä on todennut pääministerin valehdelleen heidän tavastaan tutustua aikoinaan. Kyseessä ei ollutkaan IKEA-tavaratalo, vaan jokin nettipalsta. Tämänpäiväinen Ilta-Sanomat paljastaa juuri sen kuvan, johon pääministerimme ihastui (ei huono). Miksi pääministeri valehteli? Kyllä näistäkin asioista mielestäni voidaan keskustella julkisuudessa.

        Älä Jäbä rupea etelä-amerikkalaisen sokerifarmarin moraalin tasolle. Maximaalinen julkisuus on demokratian paaluille pystytetty kantava perustus.

      • Individi puhuu asiaa

        Usein olen kanssasi samaa mieltä, vaikka aina en sitä ilmoita, kun en paljonkaan täällä viitsi suutani pieksää. Mutta nyt kyllä otat asenteen, joka on moralistinen, mutta ei moraalinen. Pääministeri ei ole "kuka vaan", eikä kulttuuriministerikään, joten heitä median tulee seurata tarkemmin kuin Jäbää ja tällaista "puskaryssää".

        Sinä pidät sitä ilmeisesti vain sensatiohaluisuutena, mutta sillä on ihan tarpeellinen funktio hallinnon avoimuuden ja sen myötä myös demokratian kannalta. Individi on näkemyksissään moraalinen, sinä nyt vain moralisti.

        Toistan vaan sen periaatteen, että kun vapaudet ja oikeudet kohtaavat, ei vapaudella ole oikeutta loukata.

        Tämä raja on nyt niin epätarkka, että tirkistely on tehty sallituksi vapauden nimissä, mikä ei ole minusta oikein, vaikka länsimainen roskalehdistö elää siitä.

        Yksityisyyden suojan määrittely pitäisi panna uusiksi, mikä ei ole sensuuria eikä sananvapauden rajoittamista, koska julkaista aina saa, kunhan ottaa riskin.

        Riskinottoriman mosto taas saa aikaan harkintaa sen suhteen, minkä asian julkaiseminen on oleellinen paljastus ja mikä pelkkää ilkeän juorun levittämistä lukijoiden kalastelemiseksi.

      • Jaba_43
        Individi puhuu asiaa kirjoitti:

        Usein olen kanssasi samaa mieltä, vaikka aina en sitä ilmoita, kun en paljonkaan täällä viitsi suutani pieksää. Mutta nyt kyllä otat asenteen, joka on moralistinen, mutta ei moraalinen. Pääministeri ei ole "kuka vaan", eikä kulttuuriministerikään, joten heitä median tulee seurata tarkemmin kuin Jäbää ja tällaista "puskaryssää".

        Sinä pidät sitä ilmeisesti vain sensatiohaluisuutena, mutta sillä on ihan tarpeellinen funktio hallinnon avoimuuden ja sen myötä myös demokratian kannalta. Individi on näkemyksissään moraalinen, sinä nyt vain moralisti.

        Lukase ylempänä, mitä kirjoitin Individille: siitä saat käsityksen, mitä olen tarkoittanut.

        Kyse on nimenomaan siitä, että hallinnon avoimmuuden ja median sensaatiohakuisuuden rajan määrittely on tarpeen, sillä lehdistölle kuuluva sananvapaus ei saisi minusta olla rajoittamaton metsästysoikeus sensaatioihin.

        Moralisti en mielestäni ole, kun haen asiaan täsmällisempää rajanvetoa ja tarkempia pelinsääntöjä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe