Aina ei ole kivaa ajatella, että Jumala todella tietää kaikki salaisimmat ajatuksemme ja halumme. Hänelle ei mikään meissä ole vierasta. Hän näkee ylpeytemme ja himomme. Hän on selvillä kaikista peloistamme ja tietoinen kateudestamme, kaunastamme ja katkeruudestamme. Hän tietää, miten pikkumaisia ja omahyväisiä me olemme. Me löyhkäämme Hänen edessään. Raamatun sanan mukaan meidän oma vanhurskautemme on kuin saastainen vaate Jumalan edessä, enkä minä ihmettele sitä yhtään.
Aasian maissa ei uskota kaikkitietävään Jumalaan ja ne yhteiskunnat ovatkin siksi, mitä ovat. Ihmiset eivät siellä tunne oloaan edes kiusaantuneeksi, vaikka tietävät oman mädännäisyytensä. Siellä on vain kiellettyä puuttua ihmisen pimeään puoleen kiusallisilla kysymyksillä.
Olen iloinen, että kulttuurissamme on ymmärrys kaiken näkevästä Jumalasta. Kristinuskon ansioita on aina näihin päiviin saakka maassamme vallinnut rehellisyys ja suhteellinen henkinen hyvinvointi. Meidän Jumalamme ansioita kaikki!
Jumala näkee kaiken!
66
1138
Vastaukset
- - AuroraBorealis -
ajattelutapa, että vaaditaan kyllä muilta avoimuutta ja rehellisyyttä, muttei välttämättä aina anneta sitä vastalahjaksi toiselle. Totuus on pitkälti se, että ihmiset yrittävät monesti mennä sieltä missä aita matalin, eikä myöskään niin kamalasti välitetä siitä, miltä lähimmäisestämme tuntuu ... esim. vanhusten itsemurhatilastot kertokoot kaiken puolestaan!
Eikä suomessa henkisesti voida todellakaan mitenkään hyvin, päinvastoin. Psykiatrisia resursseja pitäisi surkeasti lisätä, kuitenkin asiat ovat menneet ihan päinvastoin ... vähennetään vain.- Pentecostal'
jokin piikki minun suuntaani? Vaadin, mutta en anna?
Kyllä minä ajattelen niin, että ne matalat kohdat aidassa ovat juuri sitä yli menemistä varten... :)
Toden totta, Suomessa ajatellaan, että välinpitämättömyy son vahvuutta. Minä ajattelen, että se on pelkuruutta...
Eihän Suomessa voida hyvin. TYarkoitin, että aina viie vuosiin saakka on voitu suhteellisen hyvin. On ollut työtä ja leipää ja jonkinlainen henkinen taspaino suurimmalla osalla. Nyt tämä kaikki on romuuttumassa... - - AuroraBorealis -
Pentecostal' kirjoitti:
jokin piikki minun suuntaani? Vaadin, mutta en anna?
Kyllä minä ajattelen niin, että ne matalat kohdat aidassa ovat juuri sitä yli menemistä varten... :)
Toden totta, Suomessa ajatellaan, että välinpitämättömyy son vahvuutta. Minä ajattelen, että se on pelkuruutta...
Eihän Suomessa voida hyvin. TYarkoitin, että aina viie vuosiin saakka on voitu suhteellisen hyvin. On ollut työtä ja leipää ja jonkinlainen henkinen taspaino suurimmalla osalla. Nyt tämä kaikki on romuuttumassa...luulet minun heti tarkoittavan kaikella sinun henk.kohtaista persoonaasi? Pieni neuvo vain ... älä aina vedä heti omaa persoonaa mukaan yleisesti ja yleisellä tasolla asioista puhuttaessa. :)
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
luulet minun heti tarkoittavan kaikella sinun henk.kohtaista persoonaasi? Pieni neuvo vain ... älä aina vedä heti omaa persoonaa mukaan yleisesti ja yleisellä tasolla asioista puhuttaessa. :)
Ajattelin itsekseni, että eihän Aurora minua voi tarkoittaa, koska olen ollut niin avoin... Ongelma on siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä nainen milläkin tarkoittaa...
En minä aina vedä omaa persoonaani mukaan asioihin. Yleensä ajattelen aina ensin, että mitä asia tarkoittaa yleisellä tasolla.
Minusta on myös pikkuisen hauskaa syyllistää epäsuorasti sinunlaisiasi naisia. En tiedä miksi... - - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
Ajattelin itsekseni, että eihän Aurora minua voi tarkoittaa, koska olen ollut niin avoin... Ongelma on siinä, että koskaan ei voi tietää, mitä nainen milläkin tarkoittaa...
En minä aina vedä omaa persoonaani mukaan asioihin. Yleensä ajattelen aina ensin, että mitä asia tarkoittaa yleisellä tasolla.
Minusta on myös pikkuisen hauskaa syyllistää epäsuorasti sinunlaisiasi naisia. En tiedä miksi...????
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
????
ei yhtään mistään... Tiedätkö, mikä on syyllistämistäkin hauskempaa?
- - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
ei yhtään mistään... Tiedätkö, mikä on syyllistämistäkin hauskempaa?
... joistakin miehistä on nautittavaa saada nainen tavalla tai toisella kiihtymyksen tilaan ... suloista?
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
... joistakin miehistä on nautittavaa saada nainen tavalla tai toisella kiihtymyksen tilaan ... suloista?
Kiihtyneessä tilassa ihminen paljastaa, mitä todella asioista ajattelee... Niin se vain on ja on tavattoman hauskaa saada tietää, mitä ihminen ajattelee...
- RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
luulet minun heti tarkoittavan kaikella sinun henk.kohtaista persoonaasi? Pieni neuvo vain ... älä aina vedä heti omaa persoonaa mukaan yleisesti ja yleisellä tasolla asioista puhuttaessa. :)
halveksivan kommenttisi, pikku "ärsykkeestä", olet herkkähipiäinen, et tuon vertaa pitänyt tunteitasi ominasi, kun Penlle noin vatasit !
- RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
????
ja nirppanokkaisuudestatässähän sitä opetellaan tuntemaan toisaan, näin puolin ja toisn!
- sivusta seurannut
RitariOlevainen kirjoitti:
ja nirppanokkaisuudestatässähän sitä opetellaan tuntemaan toisaan, näin puolin ja toisn!
ajoissa, ennenkuin teet itsesi naurunalaiseksi. Et taida kestää sitä, että nuoremmat vie voiton.
- RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
... joistakin miehistä on nautittavaa saada nainen tavalla tai toisella kiihtymyksen tilaan ... suloista?
ainakin sinunlaiset, nauttii, kun pääsee loukkamaan!
- RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Kiihtyneessä tilassa ihminen paljastaa, mitä todella asioista ajattelee... Niin se vain on ja on tavattoman hauskaa saada tietää, mitä ihminen ajattelee...
parilla rivillä tuli selväksi, mitä mieltä Aurora on Ro:sta !
- - AuroraBorealis -
rakkaus ja toisen ihmisen kunnioitus ovat oikeastaan ainoat ihmiselle tarpeelliset asiat?
- Pentecostal*
eivät ole ihmisen ainoat tarpeet. Ne tarpeet liittyvät ihmisen sielunelämään ja katoavaisuuteen.
Ihmisellä on suuria hengellisiä taperita, kuten tarve löytää yhteys Luojaamme ja tuntea Hänet hyvin henkilökohtaisella tavalla.
On tietyllä tavalla kovasti sanottu, että inhimilliset tarpeemme ovat katoavaisia ja loppujenlopuksi aika merkityksettömiä ikuisuuden edessä. Mutta niin se vain on... Kunpa sinäkin löytäisit levon Jumalan yhteydessä... - - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
eivät ole ihmisen ainoat tarpeet. Ne tarpeet liittyvät ihmisen sielunelämään ja katoavaisuuteen.
Ihmisellä on suuria hengellisiä taperita, kuten tarve löytää yhteys Luojaamme ja tuntea Hänet hyvin henkilökohtaisella tavalla.
On tietyllä tavalla kovasti sanottu, että inhimilliset tarpeemme ovat katoavaisia ja loppujenlopuksi aika merkityksettömiä ikuisuuden edessä. Mutta niin se vain on... Kunpa sinäkin löytäisit levon Jumalan yhteydessä...Onnea kannattanee etsiä ihmissuhteista, luonnosta, henkisyydestä, hengellisyydestä ja itselle tärkeistä asioista ... niistähän se kokonaisvaltainen hyvinvointi pitkälti koostuu.
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
Onnea kannattanee etsiä ihmissuhteista, luonnosta, henkisyydestä, hengellisyydestä ja itselle tärkeistä asioista ... niistähän se kokonaisvaltainen hyvinvointi pitkälti koostuu.
Jeesuksen seuraaminen esimerkiksi maksaa paljon. Pitää kuolla omalle itselleen. Ehkä tiedät, mitä se tarkoittaa.
Mitä, jos alkaisikin etsiä onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista?
Voiko ihminen olla hyvinvoiva kokonaisvaltaisesti ilman sitä tärkeintä? Iankaikkinen henki on kuolleessa tilassa ja ihminen etsii onnea... - - AuroraBorealis -
- AuroraBorealis - kirjoitti:
Onnea kannattanee etsiä ihmissuhteista, luonnosta, henkisyydestä, hengellisyydestä ja itselle tärkeistä asioista ... niistähän se kokonaisvaltainen hyvinvointi pitkälti koostuu.
"Maahan kumartuneet sypressit - Pyhät ihmiset ja ihmeet", ja koin jotenkin uskomatonta rauhaa lukiessani, vaikka liikutuinkin. Rukouksessa on todella paljon kantavaa voimaa ihmisen henkiseen ja hengelliseen hätään. Ja ihmeitähän tapahtuu, vaikkei niitäkään voi tietenkään Jumalalta mitenkään mittatilaustyönä liukuhihnalta toivoa :).

ei tainnut olla uudestisyntynyt. Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...
Ja tiedätkö... Ihmiset eivät koskaan ole pyhiä: Me olemme jokainen saastaisia. Niin saastaisia, että helvetin tuomio on meille ainoa oikea tuomio. Se on oikeudenmukainen rangaistus, jos mikä... vai mitä?
Jumala saattaa amossaan vastata uskosta osattomienkin rukoukseen. Se ei kuitenkaan ole merkki mistään muusta kuin siitä, että Jumala on hyvä kaikkia kohtaan... - - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
Jeesuksen seuraaminen esimerkiksi maksaa paljon. Pitää kuolla omalle itselleen. Ehkä tiedät, mitä se tarkoittaa.
Mitä, jos alkaisikin etsiä onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista?
Voiko ihminen olla hyvinvoiva kokonaisvaltaisesti ilman sitä tärkeintä? Iankaikkinen henki on kuolleessa tilassa ja ihminen etsii onnea...vähän samaa, kuin kaksivuotias kertoo, että:" Jussi söi nyt aamupalan" ... kolmannessa persoonassa, eli hän ei ole samaistunut itseensä. Tuota varmasti tarkoitit(ko)?
Se, että etsii onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista, ei ehkä onnistu täysin nykypäivän ihmiselle. Se, ettei enää olisi itse tärkeä .... toinen on. Varmasti hyvin harva kykenee siihen, sillä se on jaloimpia rakkauden muotoja, olla täysin itseydetön. - Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
vähän samaa, kuin kaksivuotias kertoo, että:" Jussi söi nyt aamupalan" ... kolmannessa persoonassa, eli hän ei ole samaistunut itseensä. Tuota varmasti tarkoitit(ko)?
Se, että etsii onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista, ei ehkä onnistu täysin nykypäivän ihmiselle. Se, ettei enää olisi itse tärkeä .... toinen on. Varmasti hyvin harva kykenee siihen, sillä se on jaloimpia rakkauden muotoja, olla täysin itseydetön.Sinulla on kyllä nämä hengelliset asiat vähän hakusessa. Se on ymmärrettävää, enkä syytä sinua mistään nyt.
Itselleen kuoleminen on sitä, että ihmisen elämän kiintopiste vaihtuu omasta navasta Jumalaan ja kanssaihmisiin. Ihminen siis ei ole itsekeskeinen pikku kakara pohjimmiltaan uudestisynnyttyään.
Eihän kukaan voi olla itseydetön tulematta hulluksi. Aasiassa munkit syövät vähän ja ajattelevat sitten puolikuolleena olevansa itseydettömiä. Niillä on vain kova nälkä. - - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
ei tainnut olla uudestisyntynyt. Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...
Ja tiedätkö... Ihmiset eivät koskaan ole pyhiä: Me olemme jokainen saastaisia. Niin saastaisia, että helvetin tuomio on meille ainoa oikea tuomio. Se on oikeudenmukainen rangaistus, jos mikä... vai mitä?
Jumala saattaa amossaan vastata uskosta osattomienkin rukoukseen. Se ei kuitenkaan ole merkki mistään muusta kuin siitä, että Jumala on hyvä kaikkia kohtaan...siihen saakka, kunnes itse tietää sen :).
En ala väittelemään kanssasi tuosta ovatko nunnat ja munkit uskossa vai ei, sinulla on siitä oma näkemyksesi ja minulla omani. - - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
Sinulla on kyllä nämä hengelliset asiat vähän hakusessa. Se on ymmärrettävää, enkä syytä sinua mistään nyt.
Itselleen kuoleminen on sitä, että ihmisen elämän kiintopiste vaihtuu omasta navasta Jumalaan ja kanssaihmisiin. Ihminen siis ei ole itsekeskeinen pikku kakara pohjimmiltaan uudestisynnyttyään.
Eihän kukaan voi olla itseydetön tulematta hulluksi. Aasiassa munkit syövät vähän ja ajattelevat sitten puolikuolleena olevansa itseydettömiä. Niillä on vain kova nälkä.itsensä kuolettamisella. Sanoit juuri asian ytimen, vain toisin sanoin, kuin minä ... samaa asiaa molemmat tarkoitimme.
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
siihen saakka, kunnes itse tietää sen :).
En ala väittelemään kanssasi tuosta ovatko nunnat ja munkit uskossa vai ei, sinulla on siitä oma näkemyksesi ja minulla omani.ovathan ne nunnat ja munkit uskossa. He uskovat kirkkoon ja pyhimyksiin ja siihen, että Kristus on sanonut kaikenlaista... ja siihen, että kukat ovat kaniita ja Jumalan luomia ja linnut myös lentäessään korkealla taivaalla kesäiltoina... Auringonlaskun aikaan nunnat ja munkitkin ehkä ajattelevat, miten kauniiksi Jumala maailman loi...
- Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
itsensä kuolettamisella. Sanoit juuri asian ytimen, vain toisin sanoin, kuin minä ... samaa asiaa molemmat tarkoitimme.
Eihän meidän tule kieltää omaa persoonaamme, eikä omaa olemassaoloamme. Itsensä tutkiminen "ulkpuolelta" niin, että vertaa itseä muihin, on pahimman laatuista itsekeskeisyyttä. Ihminen on pohjattoman itsekekseinen. Etkä sinäkään voi olla muuta ennen uudestisyntymistä. Se on mahdotonta.
- - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
Eihän meidän tule kieltää omaa persoonaamme, eikä omaa olemassaoloamme. Itsensä tutkiminen "ulkpuolelta" niin, että vertaa itseä muihin, on pahimman laatuista itsekeskeisyyttä. Ihminen on pohjattoman itsekekseinen. Etkä sinäkään voi olla muuta ennen uudestisyntymistä. Se on mahdotonta.
kävin välillä lähikaupassa, huomennahan ovat kiinni, kun on itsenäisyyspäivä. Ostin samalla myös isälle joululahjan ... nyt ovat lahjat ostettu, joten ei niistä huolta enää.
Niin, ihmiset, vaikka kuinka uudestisyntyneitä, ovat kuitenkin hyvinkin itsekeskeisiä siitä huolimatta ... - nunnat..
Pentecostal* kirjoitti:
ei tainnut olla uudestisyntynyt. Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...
Ja tiedätkö... Ihmiset eivät koskaan ole pyhiä: Me olemme jokainen saastaisia. Niin saastaisia, että helvetin tuomio on meille ainoa oikea tuomio. Se on oikeudenmukainen rangaistus, jos mikä... vai mitä?
Jumala saattaa amossaan vastata uskosta osattomienkin rukoukseen. Se ei kuitenkaan ole merkki mistään muusta kuin siitä, että Jumala on hyvä kaikkia kohtaan...>> Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...>>
Oliko kukaan uskossa vuosien 100 ja 1800 välillä ? - Pentecostal*
- AuroraBorealis - kirjoitti:
kävin välillä lähikaupassa, huomennahan ovat kiinni, kun on itsenäisyyspäivä. Ostin samalla myös isälle joululahjan ... nyt ovat lahjat ostettu, joten ei niistä huolta enää.
Niin, ihmiset, vaikka kuinka uudestisyntyneitä, ovat kuitenkin hyvinkin itsekeskeisiä siitä huolimatta ...Mutta mutta, pidän tässä pienen tauon palstalta. Loppupäivän ja Itsenäisyyspäivän. On ollut taas menoa ja meininkiä pari viikkoa palstalla, joten pieni tauko tekee varmasti hyvää.
Ja huomenna kun kaikilla on vapaata, meno on varmasti muillakin villiä. Se ei ole minun etuni mukaista, joten tauko tulee hyvään saumaan :) - Pentecostal*
nunnat.. kirjoitti:
>> Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...>>
Oliko kukaan uskossa vuosien 100 ja 1800 välillä ?Aitoja uskovaisia on ollut kaikkina aikakausina ja heistä on myös dokumentteja.
- - AuroraBorealis -
Pentecostal* kirjoitti:
Mutta mutta, pidän tässä pienen tauon palstalta. Loppupäivän ja Itsenäisyyspäivän. On ollut taas menoa ja meininkiä pari viikkoa palstalla, joten pieni tauko tekee varmasti hyvää.
Ja huomenna kun kaikilla on vapaata, meno on varmasti muillakin villiä. Se ei ole minun etuni mukaista, joten tauko tulee hyvään saumaan :)En tiedä, eilen tuli kyllä mieleen, että miten ihmeessä kaksi ihmistä voi sekoittaa koko palstan pahanpäiväisesti, mitä villeimpiä arvauksia "suhteestamme" tullut esiin ja kaikki ovat olleet ihan outoja suoraansanoen. Toisaalta naurattaa, toisaalta ei.
Nyt on hyvä rauhoittua ja "nollata" tilanne. Sytyttää kynttilä ja antaa mielen ja energian virrata vapaasti Jumalan rauhoittavan vaikutuksen alaisena. Minua on rauhoittanut kovasti nämä keskustelut kanssasi ja varsinkin eilen, eräältä ystävältäni saamani kirjeen vuoksi ... hän puhui niin kauniisti elämästä, kuolemasta ja siitä, miten elämä ei pääty kuolemaan, eikä meidän tarvitse sitä pelätä ... päinvastoin. Iloita! - ennen..
Pentecostal* kirjoitti:
Aitoja uskovaisia on ollut kaikkina aikakausina ja heistä on myös dokumentteja.
>> Aitoja uskovaisia on ollut kaikkina aikakausina ja heistä on myös dokumentteja. >>
Ovatko dokumentoidut uskovaiset ennen v.1800 olleet uudestisyntyneitä ? - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
"Maahan kumartuneet sypressit - Pyhät ihmiset ja ihmeet", ja koin jotenkin uskomatonta rauhaa lukiessani, vaikka liikutuinkin. Rukouksessa on todella paljon kantavaa voimaa ihmisen henkiseen ja hengelliseen hätään. Ja ihmeitähän tapahtuu, vaikkei niitäkään voi tietenkään Jumalalta mitenkään mittatilaustyönä liukuhihnalta toivoa :).
teille rakastuneile, joko olette kihloissa, miksi ette keskustele Skypellä, ja Wep-kameran myötä, olisihan se nyt aivan toista se, kun tässä kaikenkansan "kuullen" kirjoitatte kynät savuten.
Ei muuta kuin oikein hyvää jatkoa vaan, teille molemmille ! - - AuroraBorealis -
RitariOlevainen kirjoitti:
teille rakastuneile, joko olette kihloissa, miksi ette keskustele Skypellä, ja Wep-kameran myötä, olisihan se nyt aivan toista se, kun tässä kaikenkansan "kuullen" kirjoitatte kynät savuten.
Ei muuta kuin oikein hyvää jatkoa vaan, teille molemmille !ihminen! Näytät tuossa vain nyt oman henkisen pienuutesi.
- parempi..
RitariOlevainen kirjoitti:
teille rakastuneile, joko olette kihloissa, miksi ette keskustele Skypellä, ja Wep-kameran myötä, olisihan se nyt aivan toista se, kun tässä kaikenkansan "kuullen" kirjoitatte kynät savuten.
Ei muuta kuin oikein hyvää jatkoa vaan, teille molemmille !Älähän nyt hyvä Ritari kokonaan katkeroidu, vaikka uusi profeetta onkin palstasi vallannut.
Ei sinun tarvitse alemmuudentunteesta kärsiä, vaikka et sen kanssa väittelemään pystykkään.
En pysty minäkään, vaikka olenkin vanhempieni ainoana lapsena yksinperijä kaikelle heidän yleisen oppivelvollisuuden nojalla hankkimalleen ja viellä useilla kinkereillä edelleenkehittämälleen viisaudelle, pitkäaikaisen elämänkoulun antamista valmiuksista nyt puhumattakaan.
On se vain sellainen sanatykki ja mielipideautomaatti, että oksat pois suutarin joulukuusesta. Eikö mokoma vielä kirjoittane useammalla sormellakin, mikä on jo melkolailla epäreilua ja -urheilijamaista meitä Talvisodassa tai sen jälkeen sormemme ja aivomme palelluttaneita, kankeiksi köpistyneitä ikämiehiä kohtaan.
Voithan sinä itsemielessäsi ajatella että joutaisi pois palstalta pahennusta ja kademieltä herättämästä moinen epeli. Ties vaikka saisit rukousvastauksen kun asiaa riittävän usein ja asiaankuuluvalla hartaudella ajattelet. - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
ihminen! Näytät tuossa vain nyt oman henkisen pienuutesi.
Enhän mitään phalla???
Tuo asenteesi nyt taas ilmaisi, miten herkästi oot valis halveksimaan, ihan suotta! - - AuroraBorealis -
RitariOlevainen kirjoitti:
Enhän mitään phalla???
Tuo asenteesi nyt taas ilmaisi, miten herkästi oot valis halveksimaan, ihan suotta!Ethän sinä tietenkään sille mitään voi, millainen olet ...
- RitariOlevainen
parempi.. kirjoitti:
Älähän nyt hyvä Ritari kokonaan katkeroidu, vaikka uusi profeetta onkin palstasi vallannut.
Ei sinun tarvitse alemmuudentunteesta kärsiä, vaikka et sen kanssa väittelemään pystykkään.
En pysty minäkään, vaikka olenkin vanhempieni ainoana lapsena yksinperijä kaikelle heidän yleisen oppivelvollisuuden nojalla hankkimalleen ja viellä useilla kinkereillä edelleenkehittämälleen viisaudelle, pitkäaikaisen elämänkoulun antamista valmiuksista nyt puhumattakaan.
On se vain sellainen sanatykki ja mielipideautomaatti, että oksat pois suutarin joulukuusesta. Eikö mokoma vielä kirjoittane useammalla sormellakin, mikä on jo melkolailla epäreilua ja -urheilijamaista meitä Talvisodassa tai sen jälkeen sormemme ja aivomme palelluttaneita, kankeiksi köpistyneitä ikämiehiä kohtaan.
Voithan sinä itsemielessäsi ajatella että joutaisi pois palstalta pahennusta ja kademieltä herättämästä moinen epeli. Ties vaikka saisit rukousvastauksen kun asiaa riittävän usein ja asiaankuuluvalla hartaudella ajattelet.Olen paljolti samaa mieltä Pettacostal*`in kanssa, niin mistäpä pitäis alkaa väittelemään?
Se nyt oi vilpitöntä humooria vaan, Aurorakin veti herneen nenään heti.
Tämä vain taas osoitta sen, miten herkästi tartutaan pinimpäänkin "virheeseen" ja tuomio on heti pää pölkylle, niikuin nyt Aurorakin oli asiantuntija ja teki minusta pahan ja ilkeän ihmisen, tuosta vaan, oli oman sydämensä ilkeys siinä , kun pääsi solvaamaan ! - sivusta seurannut
RitariOlevainen kirjoitti:
Olen paljolti samaa mieltä Pettacostal*`in kanssa, niin mistäpä pitäis alkaa väittelemään?
Se nyt oi vilpitöntä humooria vaan, Aurorakin veti herneen nenään heti.
Tämä vain taas osoitta sen, miten herkästi tartutaan pinimpäänkin "virheeseen" ja tuomio on heti pää pölkylle, niikuin nyt Aurorakin oli asiantuntija ja teki minusta pahan ja ilkeän ihmisen, tuosta vaan, oli oman sydämensä ilkeys siinä , kun pääsi solvaamaan !"huumori" olisi vain uskovaisten yksinoikeus ja jollei joku ymmärrä sitä, on vain huumorintajuton herneet nenään vetävä ja sydämeltään ilkeämielinen yksilö? Vanha höppänä olet ja niin ulkona keskustelusta kuin vain olla voi.
- RitariOlevainen
"Tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa!"
Ja tuo ainoa, no kukin tykönään miettiköön! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
eivät ole ihmisen ainoat tarpeet. Ne tarpeet liittyvät ihmisen sielunelämään ja katoavaisuuteen.
Ihmisellä on suuria hengellisiä taperita, kuten tarve löytää yhteys Luojaamme ja tuntea Hänet hyvin henkilökohtaisella tavalla.
On tietyllä tavalla kovasti sanottu, että inhimilliset tarpeemme ovat katoavaisia ja loppujenlopuksi aika merkityksettömiä ikuisuuden edessä. Mutta niin se vain on... Kunpa sinäkin löytäisit levon Jumalan yhteydessä...Aurora on vielä kaukana Jumalasta, niin eihän häneltä voikkaan odottaa samaa, kuin ihmiseltä, joka on täyttynyt Jumalan rakkaudella.
No nyt Aurora saataas päästellä täysillä, RO ei ainakaan voi olla?
Tuossa se tulee esille, se itsekkyys, vaaditaan täydellisyyttä toisilta, vaikka Aurora siitä matalasta aidasta oli jotain toista mieltä ! - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
Onnea kannattanee etsiä ihmissuhteista, luonnosta, henkisyydestä, hengellisyydestä ja itselle tärkeistä asioista ... niistähän se kokonaisvaltainen hyvinvointi pitkälti koostuu.
Jumalaa lähellä"! Tämän sanoi suuri runoilija Daavid, joka tiesi mistä puhui, ei nuo mainitsemasi asiat ole pahoja, ja joskus jollekkin tuiki tärkeitä, että pääsee itsensä ja ympäristönsä kassa tasapainoon !
Mutta perus onnellisuus täytyy olla muussa kuin tuntemisessa ,luonnon läheisyydessä, tai mssä tahansa kulttuurillisessa henkisessä hyvässä, ettei hyvä ole parhaimman esteenä, ja silloin parasta on olla Jumalaa lähellä! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Jeesuksen seuraaminen esimerkiksi maksaa paljon. Pitää kuolla omalle itselleen. Ehkä tiedät, mitä se tarkoittaa.
Mitä, jos alkaisikin etsiä onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista?
Voiko ihminen olla hyvinvoiva kokonaisvaltaisesti ilman sitä tärkeintä? Iankaikkinen henki on kuolleessa tilassa ja ihminen etsii onnea...näin, "ilman Jeesusta maa ja taivas turha oisikin" !
Lainatakaseni laulun tekijän runosta ajatuksen ! - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
vähän samaa, kuin kaksivuotias kertoo, että:" Jussi söi nyt aamupalan" ... kolmannessa persoonassa, eli hän ei ole samaistunut itseensä. Tuota varmasti tarkoitit(ko)?
Se, että etsii onnea ja hyvinvointia muille tärkeistä asioista, ei ehkä onnistu täysin nykypäivän ihmiselle. Se, ettei enää olisi itse tärkeä .... toinen on. Varmasti hyvin harva kykenee siihen, sillä se on jaloimpia rakkauden muotoja, olla täysin itseydetön.Agapee rakkaus, täysin itsensä kieltävää, mutta kaiken antavaa, ja tätä ei täydellisen ole kuin Jeesuksella Kristuksella, ja ehkä pisara Hänen opetuslapsillaan(kin)
Tämä rakkaus voittaa kaiken muun rakakuden, jopa naisen rakkautta ihmeellisempää on Kristuksen rakkaus ! (homoja tämä ei koske) Paitsi että , jos tulevat uskoon, pääsevät siitä osalliskesi Krituksessa Jeesuksessa ! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
ei tainnut olla uudestisyntynyt. Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...
Ja tiedätkö... Ihmiset eivät koskaan ole pyhiä: Me olemme jokainen saastaisia. Niin saastaisia, että helvetin tuomio on meille ainoa oikea tuomio. Se on oikeudenmukainen rangaistus, jos mikä... vai mitä?
Jumala saattaa amossaan vastata uskosta osattomienkin rukoukseen. Se ei kuitenkaan ole merkki mistään muusta kuin siitä, että Jumala on hyvä kaikkia kohtaan...voi vastata ihmisen avunpyyntöön, oli hän uskossa tahi ei.
Muutenhan Jumala olisi omaa luontoaan vastaan.
Mutta Hänellä on siihen ehto, jos Hän auttaa hädän päivnä, jopa eläintäkin.
Jos saat avun Jumalata, etkä ole uskossa, sinun tulee kunniottaa Häntä, no tietekin uskovasistenki, muuta ei-uskovaisen tulee kunnioittaa, ei vain suullaan kiitellä, vaan kunnioittaa, antamalla elämänsä Jeesukselle, siinä tunnustaa myöskin Jumalan voiman, eikä vaan muodollista huulten supinaa ! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Sinulla on kyllä nämä hengelliset asiat vähän hakusessa. Se on ymmärrettävää, enkä syytä sinua mistään nyt.
Itselleen kuoleminen on sitä, että ihmisen elämän kiintopiste vaihtuu omasta navasta Jumalaan ja kanssaihmisiin. Ihminen siis ei ole itsekeskeinen pikku kakara pohjimmiltaan uudestisynnyttyään.
Eihän kukaan voi olla itseydetön tulematta hulluksi. Aasiassa munkit syövät vähän ja ajattelevat sitten puolikuolleena olevansa itseydettömiä. Niillä on vain kova nälkä.varsinkin he, ei nuunnat niikään, on lihavia kuin joulupossut, ei phalla, mutta hehän syövät rasvaisa ja vahvoja ruolia, viinin kera, oikeastaan he mässäävät.
Mitä nyt sitten joskus jollain paastoakudella muutaman tunnin syömättä, ja senjäkeen sitäkin enmmän :) - tulevan varalle..
RitariOlevainen kirjoitti:
Olen paljolti samaa mieltä Pettacostal*`in kanssa, niin mistäpä pitäis alkaa väittelemään?
Se nyt oi vilpitöntä humooria vaan, Aurorakin veti herneen nenään heti.
Tämä vain taas osoitta sen, miten herkästi tartutaan pinimpäänkin "virheeseen" ja tuomio on heti pää pölkylle, niikuin nyt Aurorakin oli asiantuntija ja teki minusta pahan ja ilkeän ihmisen, tuosta vaan, oli oman sydämensä ilkeys siinä , kun pääsi solvaamaan !>> Se nyt oi vilpitöntä humooria vaan >>
Jos näillä palstoilla huumoria viljelee, on se parasta tehdä senverran selvästi, että kaikki sen varmasti huumoriksi ymmärtävät, kovin on eritasoista yrittäjää itseään toteuttamassa..
Ironia ja sarkasmi ovat huumoria nekin, mutta pahoja aseita maailman mahtavien ja sellaisina itseään pitävien mielestä. Jos niitä viljelee, pitää ne myös pystyä hymyssäsuin vastaanottamaan.
>> Aurorakin oli asiantuntija ja teki minusta pahan ja ilkeän ihmisen, tuosta vaan, oli oman sydämensä ilkeys siinä , kun pääsi solvaamaan ! >>
Enpä tiedä 'sydämmen ilkeydestä', taisi vain jäädä sinun huumorisi sellaiseksi ymmärtämättä.
Eikös sinunkin kuuluisi yritää selittää ihmisten kömmähdykset mieluummin parhain päin kuin tuomioita julistamalla..? - koko ajan vain ruskeammaksi
RitariOlevainen kirjoitti:
varsinkin he, ei nuunnat niikään, on lihavia kuin joulupossut, ei phalla, mutta hehän syövät rasvaisa ja vahvoja ruolia, viinin kera, oikeastaan he mässäävät.
Mitä nyt sitten joskus jollain paastoakudella muutaman tunnin syömättä, ja senjäkeen sitäkin enmmän :)ja ruskeammaksi?
- RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
siihen saakka, kunnes itse tietää sen :).
En ala väittelemään kanssasi tuosta ovatko nunnat ja munkit uskossa vai ei, sinulla on siitä oma näkemyksesi ja minulla omani.On sitten eriasia, miten he sen totteuttavat elämässään?
En niin kovin tunne munkkien ja nunnien arkea, mutta kovasti niiden pitää yrittää itse autuutensa eteen, ja vieläpä eristäytyä muusta sivilisatiosta, ja siinä on jotain Raamatun Jumalan opetukseen nähden "sairasta" puurtamista, koska Kristus on jo tehnyt kaiken, ei nunnat ja munkit sen pyhemmiksi tule, vaikka kuinka "kuolettavat" omin voin lihan himoja.
Lue heb 10;10, se sanoo kaiken pyhittymisetä! - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
itsensä kuolettamisella. Sanoit juuri asian ytimen, vain toisin sanoin, kuin minä ... samaa asiaa molemmat tarkoitimme.
kuolettaa, koska omme JO, kuolleet Kristuksen kassa, ja jopa haudattukin, kasteessa, ja ylösnoustu Kristuksen kanssa uuteen aamuun !
Kaikki itse itsensä kuolettaminen on omatekoista pyhyyttä, himotkin tulee voittaa Hengen voimalla, ei omilla voimilla.
Kristus meissä, kirkkauden toivo ! - RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Eihän meidän tule kieltää omaa persoonaamme, eikä omaa olemassaoloamme. Itsensä tutkiminen "ulkpuolelta" niin, että vertaa itseä muihin, on pahimman laatuista itsekeskeisyyttä. Ihminen on pohjattoman itsekekseinen. Etkä sinäkään voi olla muuta ennen uudestisyntymistä. Se on mahdotonta.
itsekeskeinen , loukkaantuva, herkkä ja omistaan hyvin tietoinen persoona, siis itsekäs !
Mutta niihän me kaikki olemme olleet, ennenkuin uskoon tulimme ! Ja kyllä se omahyvä vaanii aina lähellä , edelleenkin ! - RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
kävin välillä lähikaupassa, huomennahan ovat kiinni, kun on itsenäisyyspäivä. Ostin samalla myös isälle joululahjan ... nyt ovat lahjat ostettu, joten ei niistä huolta enää.
Niin, ihmiset, vaikka kuinka uudestisyntyneitä, ovat kuitenkin hyvinkin itsekeskeisiä siitä huolimatta ...niin sitten voi rakastaa lähimmäistäänkin, "niikuin itseään", lienee vaikein läksy, läpi elämän !
- RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
Mutta mutta, pidän tässä pienen tauon palstalta. Loppupäivän ja Itsenäisyyspäivän. On ollut taas menoa ja meininkiä pari viikkoa palstalla, joten pieni tauko tekee varmasti hyvää.
Ja huomenna kun kaikilla on vapaata, meno on varmasti muillakin villiä. Se ei ole minun etuni mukaista, joten tauko tulee hyvään saumaan :)taaskin hakee, voi voi sentään, miten itsekäs tuo "Pena" on, parannusta parannusta!
- RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
ovathan ne nunnat ja munkit uskossa. He uskovat kirkkoon ja pyhimyksiin ja siihen, että Kristus on sanonut kaikenlaista... ja siihen, että kukat ovat kaniita ja Jumalan luomia ja linnut myös lentäessään korkealla taivaalla kesäiltoina... Auringonlaskun aikaan nunnat ja munkitkin ehkä ajattelevat, miten kauniiksi Jumala maailman loi...
riitä olemaan uskovainen ?
- RitariOlevainen
nunnat.. kirjoitti:
>> Nunnat ja munkit eivät ole uskossa...>>
Oliko kukaan uskossa vuosien 100 ja 1800 välillä ?muutoin evankeliumin eteenpäin vieminen olisi tyrehtnyt !
- RitariOlevainen
- AuroraBorealis - kirjoitti:
Ethän sinä tietenkään sille mitään voi, millainen olet ...
ja on antanut uuden elämän, joka ei ole minusta, vaan Pyhästä Hengestä, Hän voi muuttaa minuakin, niikuin Hän voi tehdä sinustakin paremman ja herttaisemman naisen, miksi olet muuten katkera?
En tarkoita minulle, joka sekin o typerää, mutta oet jotenkin onneton ihminen!
Taistaelet omanitsesi ja Jumalan kutsun välissä, etkä tohdi tehdä ratkaisua Jumalan puoleen, ja siitä kireästä tilastasi saa kärsiä , minä jo sain, ja monet muutkin varmaan, koska purat sen oman pahasi toisiin.
Tee ratkaisu, ja anna elämäsi omasta hyvyydestäsi ja muotojumalisuudesta luopuen Kristukselle !
- pelasti päivämme
nyt saamme päiväannoksemme jälleen. Anna meille meidän jokapäiväinen tuomioisi.
Hauska seurata kun 2 chattailee keskenään. Aivan kuin rakastavaiset; hyrrr,hyyrrr....- Pentecostal*
Minäkin seuraisin tämänlaista mielipiteenvaihtoa... Tirkistelyä...
- RitariOlevainen
miten suhtaudut "pelasti päivämme" Nm. "huumoriin?
Vai katsotko nyt toisella monitoorilla, kun ei ole RO:ta kysymys, voisin sanoa, olet paha ja ilkeä ihminen, mutta ethän sinä voi itseäsi muuttaa, oot mikä oot ! Mutta en sano kuitenkaan, sanoin vaan, että voisin sanoa, oikeasti en siis sanonut sitä, mitä voisin sanaoa :D
- M@k3
Kävin sitten ihan piruuttani hakemassa raamatusta nämä kohdat jossa Jumala ei näe kaikkea.
Koska minusta on kiva laittaa uskoville luu kurkkuun... poikittain ;)
Genesis 3:8
And Adam and his wife hid themselves from the presence of the Lord, amongst the trees of the garden.
Genesis 4:14
Behold, thou hast driven me out this day from the face of the earth; and from thy face shall I be hid.
Genesis 4:16
And Cain went out from the presence of the LORD, and dwelt in the land of Nod, on the east of Eden.
Genesis 11:5
And the Lord came down to see the city and the town.
Genesis 18:9
And they said unto him, Where is Sarah thy wife? And he said, Behold, in the tent.
Genesis 18:17
And the LORD said, Shall I hide from Abraham that thing which I do?
Genesis 18:20-21
And the Lord said, Because the cry of Sodom and Gomorrah is great, and because their sin is very grievous, I will go down now and see whether they have done altogether according to the cry of it, which is come unto me; and, if not, I will know.
Genesis 22:12
For now I know that thou fearest God, seeing thou hast not withheld thy son, thine only son from me.
Numbers 22:9
And God came unto Balaam, and said, What men are these with thee?
Deuteronomy 8:2
God led thee these forty years in the wilderness ... to know what what in thine heart.
Deuteronomy 13:3
The Lord your God proveth you, to know whether ye love the Lord your God.
2 Chronicles 32:31
God left him, to try him, that he might know all that was in his heart.
Job 1:7, 2:2
And the Lord said unto Satan, Whence comest thou? Then Satan answered the Lord, and said, from going to and fro in the earth, and from walking up and down in it.
Hosea 8:4
They have set up kings, but not by me: they have made princes, and I knew it not.- Pentecostal*
ja halutessaan Hän voi kieltäytyä tietämästä joitakin asioita. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi Jeesuksen veren kautta, niin Hän kieltäytyy näkemästä anteeksiantamiaan rikkomuksia.
- cmos
Tälläkin palstalla on tuotu esiin tulkinta, ettei Jumalakaan näe makuuhuoneeseen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että makuuhuoneessaan jokainen uskovainekin saa harrastaa sellaista seksiä kuin itse haluaa ja vaimo/mies hyväksyy.
En sitten tiedä, onko uskovaisten makuuhuoneet EMP- suojattu vai ovatko ne Faradein häkissä, vai miten tuo näkymättömyys on toteutettu.
Ehkä uskovaiset ovat uuden liiton sopimuksessa neuvotelleet poikkeuksen tuohon kohtaan? - hiekkalaatikolla
Pentecostal* kirjoitti:
ja halutessaan Hän voi kieltäytyä tietämästä joitakin asioita. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi Jeesuksen veren kautta, niin Hän kieltäytyy näkemästä anteeksiantamiaan rikkomuksia.
turvallisesti iskän kertoesa miten asiat on. pikku pena oppi ylistämään kavereillensa oman isänsä ylivertasuutta. "meiän iskäpä on niin hyvä iskä että.."
pikku penalle myös opetettiin että aina voit kehitellä selityksen joka asiaan vain sanomalla "jumalalle on kaikki mahollista". näin hän oppi käymään keskusteluja heittäen aina jokaiseen ongelmakohtaan vastauksena "no tuoki on kaikkivoipalle jumalalle mahollista". - - AuroraBorealis -
hiekkalaatikolla kirjoitti:
turvallisesti iskän kertoesa miten asiat on. pikku pena oppi ylistämään kavereillensa oman isänsä ylivertasuutta. "meiän iskäpä on niin hyvä iskä että.."
pikku penalle myös opetettiin että aina voit kehitellä selityksen joka asiaan vain sanomalla "jumalalle on kaikki mahollista". näin hän oppi käymään keskusteluja heittäen aina jokaiseen ongelmakohtaan vastauksena "no tuoki on kaikkivoipalle jumalalle mahollista".tulevat "haaskalle" vasta toisen poistuessa lepäämään ja hiljentymään? ...
- RitariOlevainen
Pentecostal* kirjoitti:
ja halutessaan Hän voi kieltäytyä tietämästä joitakin asioita. Kun Jumala antaa meille syntimme anteeksi Jeesuksen veren kautta, niin Hän kieltäytyy näkemästä anteeksiantamiaan rikkomuksia.
vaan unostaa meidän pahat tekomme, syntimme on POITETTU, ei niitä ole olemassakaan enää,syytekirjelmä on tuhottu,revitty, poletettu, haudattu ,Kristuksen tähden !
- loppu kruunasi
"Meidän Jumalamme ansioita kaikki!"
kaiken. hehee. vähä samalla tapaa kuin "meiän iskäpä osaa tehä vaikka tehovatkaimesta mopon. teiän iskä ei".
mutta tunnettuahan toki on että monet kristityt haluavat nähä oman uskontonsa kaiken moraalin alullepanijana vaikka todellisuudesa asia on niin että ihmisistä jo luonnostaan löytyvän halun välttää kärsimyksen aiheuttamista kristinusko vain sovelsi omiin oppikappaleisiinsa.
kun kristinusko vielä historiallisten kehityskulkujen seurauksena on näihin päiviin saakka ollut dominoiva elämänkatsomus maailmassa, on helppo kuvitella että osa tämän uskonnon kannattajista haluaa esimerkiks sinun tavoin antaa ymmärtää kristinuskon olevan moraalikäsitysten taustalla. - uskonsankari
-siis tietää ja jopa kokea sen että Jumala tietää kaiken,-ei tarvitse valehdella,lähimmäiselle,-koska tietää senkin että sekin rekisteröityy,Jumalan kirjoihin jne...samoin kaikessa muussa,elämässä..
voi olla ihan avoin jA rehellinen,koska kaikki kuitenkin,kerran paljastuu Jumalan tuomioistuimen edessä jne..
-kuinka monet uskovatkin vaan leikkivät niin tosiuksovaa että,-ja salasyntejä on mielinmäärin jne
-itse olen ajatellut että turha olla ja elää,muuta kuin mitä on ,-koska viimeisellä tuomiolla,kuitenkin kaikki katsotaan,-miksi siis en voisi olla ja elää,sellaisena kuin olen,JO SIIS NYT tässä ajassa...
-mitä hyödyttää olla ihmisten silmänpalvoja ?
-mitä hyödyttää elää toisten uskovien mielipiteiden mukaan tai jumalattomien ?
-mitä se hyödyttää ihmistä ?
-Kiitos Jumalalle että sellaisenani,minäkin joko kaadun taikka seison Jumalan edessä,-kun kirjat avataan,-mutta ainakaan en ole turvautunut omaan hyvyyteeni,enkä ansioihini,vaan pelkästään Jeesuksen Kristuksen Sovintovereeen ja sen ansioon !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190