Kyllä on taas samaa ohjelmaan saatu koottua joukko suomalaisia wannabe-julkkistyyppejä roppakaupalla! Susanna ja Kati ovat ohjelman ainoat symppistyypit. Millainen on naistarjonta ollut, jos joukosta "parhaiksi" valikoituivat Mia, Hanna tai Anu. Kaikki kolme antavat ohjelmassa itsestään TODELLA tylyn ja ilkeän kuvan. Miksi he ovat ylipäätää lähtenee koko leikkiin mukaan, jos asenne on tuollainen? Sääliksi käy ohjelman miehiä...
wannabe-julkkikset
9
2989
Vastaukset
- Henkka39
että ne miehet on sitten pakotettu tuohon ohjelmaan? Miksi krisoit vain naisia?
Maajussille morsian-ohjelma on paljon suositumpi, kuin oli ennakoitu. Tuskin tällaista myllykkää ja elämän vaikeutumista kukaan osallistujista osasi arvatakaan.
Tiedän noista osallistujista, että monet ovat kieltäytyneet monesta haastattelusta ja tapahtumasta joissa olisi kunnon julkkistyrkky innolla mukana. Lehtijuttuja on kirjoitettu ilman näiden ihmisten varsinaisia haastatteluja. Joitakin lausumia on otettu ohjelmasta ja niistä tehty "artikkeli". Käsittääkseni Jussi on ainut jatkuvasti aktiivisesti julkisuuteen hakeutuva henkilö. Ja sen ymmärtää miksi (hunajabusines). - varmaankin
No noi sun Susanna ja Kati taitaa olla ainoat, jotka on alunperin saanu oikean kuvan maajussistaan. Kun taas muille on voinut käydä niin, että mies ei olekaan olut ihan sitä mitä on toivonut, ja nyt joutuvat sitten valittelemaan joka asiasta (ja valitukset on leikattu kaikki ohjelmaan) kun joutuvat kärsimään mukana olostaan loppuun asti sekä sen tuomasta julkisuudesta.
Aattele nyt Hannaa, joka tietää jo treffeillä, et "ollaan vaan kavereita", eikä Jussin Anukaan kovin innostunut edellisjaksossa valinnastaan ollut tai sitten Miia -- no sille tytsylle en löydä kunnon selitystä...Sil on minust sellain asenne "et eipä oo mitään menetettävääkään kasvoissa, kiva pitää vaan hauskaa".- yry
Niin miia halus vain pois pohjoisesta, ja mikä mainio tilaisuus... Jättäis vain poikapolon pomputtamisen vähemmälle. Käyttää hyväkseen toisen ihastusta. Menis vain niitten koiriensa kans punkkaamaan, jos ei kerran muuta kaipaa.
- bumtsibum
yry kirjoitti:
Niin miia halus vain pois pohjoisesta, ja mikä mainio tilaisuus... Jättäis vain poikapolon pomputtamisen vähemmälle. Käyttää hyväkseen toisen ihastusta. Menis vain niitten koiriensa kans punkkaamaan, jos ei kerran muuta kaipaa.
niis, mikä vika on pohjises tai lapissa? moni sinne haluu ja maksusta matkustaa.
toki tekaistuja syitä keksitte. ihminen yleensä halajaa kotiseudullee. ei se miia pois halunnu, mut maalle saattoi haluta. - -pöllö
bumtsibum kirjoitti:
niis, mikä vika on pohjises tai lapissa? moni sinne haluu ja maksusta matkustaa.
toki tekaistuja syitä keksitte. ihminen yleensä halajaa kotiseudullee. ei se miia pois halunnu, mut maalle saattoi haluta.tai isännän joka elättää työttömän? jos oli tytöllä vähän väärä haavekuva maalaiselämästä?
- aikuinen nainen
-pöllö kirjoitti:
tai isännän joka elättää työttömän? jos oli tytöllä vähän väärä haavekuva maalaiselämästä?
miaa on aikuinen nainen, ei tarvi elättäjää. haikaili maalle, vva muutti kenties mielensä. ei oo vika lapissa.
eikä anssissakaan.
elämä on vaan sellasta. - tutkiskelija1
aikuinen nainen kirjoitti:
miaa on aikuinen nainen, ei tarvi elättäjää. haikaili maalle, vva muutti kenties mielensä. ei oo vika lapissa.
eikä anssissakaan.
elämä on vaan sellasta.Ai miksi ovat lähteneet mukaan? olet varmasti kuullut joskus sanasta julkisuudenhakuisuus.
Se kun saa ihmiset välillä tekemään ihan mahottomiakin asioita! - asiantuntija13
tutkiskelija1 kirjoitti:
Ai miksi ovat lähteneet mukaan? olet varmasti kuullut joskus sanasta julkisuudenhakuisuus.
Se kun saa ihmiset välillä tekemään ihan mahottomiakin asioita!tämä tutkistelija on on julkisuushakuisin. Ethän vaan pudonnut aikoinaan maajussi jatkosta. Jos et miksi ihmeessä et hakeutunut ohjelmaan?
- ei kannata
tutkiskelija1 kirjoitti:
Ai miksi ovat lähteneet mukaan? olet varmasti kuullut joskus sanasta julkisuudenhakuisuus.
Se kun saa ihmiset välillä tekemään ihan mahottomiakin asioita!puhua julkisuuden hakuisuudesta mitään... vai mitä muuta on nuo sinun kirjoituksesi täällä... Ois muuten laihialla käyttöä tuommosten tekstien kirjoittajalle, kyseleppä ens kesänä itelles kesätyöpaikkaa laihialta... seisosit vaan pellon reunalla ja puhusit paskaa, siinä samallahan ne laihialaisten pellotki tulis lannoitettua.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361270
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14570
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27546Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25531Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30516- 24491
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471